Late AIDOSTI uskossa!
Uskon että Late on AIDOSTI uskossa seuraavilla perusteilla:
1. Painajaisunet: minulla on usein toistuvia liiankin toden tuntuisia painajaisunia, jotka perus-tuvat henkilöhistoriaani ja joihin saatan herätä jopa hikisenä. Mikään maallinen voima ei voi ohjelmoida surrealistisia painajaisia useille henkilöille. Latella oli tv-ohjelman mukaan sa-moja kokemuksia ennen uskoon tuloa!
2. Olen lukenut raamattua, raamatun tutkimusta, eri uskontojen kirjallisuutta ja kirkkohistoriaa. Silti en ole kokenut uskonnollista heräämistä. Miksi? Koska Jumala tietää etten ole kiinnos-tunut uskonnosta muussa mielessä kuin helvetin välttämisen vuoksi, mutta Jumala tietää että Late on AIDOSTI uskossa, siksi hän on kokenut AIDON heräämisen.
3. Koko aikuisikäni olen ollut alkoholiriippuvainen (ja teeskennellyt etten ole). Jumala tietää, etten ole valmis vaihtamaan alkoholia AITOON uskoon. En ole valmis sellaiseen iankaikki-seen elämään, jossa ei saa juoda viinaa, mutta Late on valmis vaihtamaan huumeet Jee-suksen seuraamiseen!
Ehkä joku teistä osaisi neuvoa kuinka AIDOSTI tullaan uskoon – esim. jonkin seurakunnan esiru-koukset.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Late on aidosti niin hullu ettei ole vielä ikinä noin hullu edes ollut! Lyödäänkö vetoa niin Late joutuu vielä tämän paakkelsin aikana hoitoon ja menettää uskonsa?