taitaa nykyinen toimittajakaarti ollakin VALETOIMITTAJIA?
Ennen sentään pystyi Kainuun Radiotakin kuuntelemaan.
Nyt tulee vain jonninjoutavaa läpänheittoa.
Vaan sehän osaltaan palvelee tätä nykymenoa, ettei ihmiset ajattelisi omilla aivoillaan.
Kansaa turrutetaan kaikellaisella paskanjauhannalla. YLEENSÄKIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Häh, valoitoimittaja, ei sommosta ole, ajatus on mahdoton.
ei ne voi olla valetoimittaja, kun kaikki voivat olla toimittajia, jos niin haluavat.
nimike ei ole suojattu, kunhan vain alat kutsua itseäsi toimittajaksi. valetta ei ole mikään.
koulutuksen perään ei kukaan kysele. siis kuinka voisi olla valetoimittaja,
mutta ihan oikeesti kerro mistä tarkemmin kenkä puristaa, kun aloituksesi oli ihan yhtä ylimalkainen heitto kun puheet noilla jotka ovat päättäneet itseään toimittajaksi kutsua.