Leikattu

Kerroin silmälaseroinnista aiemmin ja täällä joku halusi kuulla ekakontrollin jälkeen miten asiat on.

Eilen olin siinä ekakontrollissa jossa käydään kuukauden päästä laseroinnista.
Kaikki oli tosi hyvin ja siihen tulokseen mihin pyrittiin niin päästiin eli toinen silmä on nolla ja toinen silmä -0,75 .
Leikkaus tehtiin siten et toiseen silmään jätettiin pikkasen miinusta lukulasien välttämiseksi ja siinä onnistuttiin hyvin. Olen nyt 45 v ja luen tosi hyvin ilman laseja ja kauas näen 100% tarkasti.

Silmien kuivuminen on alkanut selvästi vähentyä, yöaikaan ne tietysti kuivuvat vaikka laitankin geeliä illalla niin aamusta heti tippapullolle, mut se pieni vaiva.

Edelleen olen tyytyväinen ja menisin heti uudelleen tällätietämyksellä. Harmi vaan etten käynyt jo aiemmin ja nuorempana, kuitenkin piilareita käytin 30vuotta ja rillejä 36vuotta. Lähtötasohan oli -4,0 ja -4,5
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hienoa että kaikki oli hyvin kk-tarkastuksessasi.

Minulla on leikkaus edessä ylihuomenna samassa paikassa kuin sinäkin kävit. En malttaisi odottaa edes yhtä päivää enää. Olen itsekin käyttänyt silmälaseja suunnilleen yhtä kauan kuin sinäkin. Minulla tosin on jo vähän (n. 1) aikuisnäköä ja kuten toisessa aloittamassasi viestiketjussa kirjoitin, niin sovimme lääkärin kanssa ettei minulle jätetä miinusta toiseen silmään. Sitä pitäisi jättää vähän yli 1 niin eroa olisi aika paljon toisen silmään verrattuna. Lisäksi teen koko päivän töitä näyttöpäätteellä, niin se ei kuulemma ole paras vaihtoehto silloin. Olin kyllä jo itse asennoitunutkin siihen että töissä käytän niitä syväteräviä (näyttöpääte) laseja. Lääkärinkin mielestä se on parempi vaihtoehto minun kohdallani.

Hyvää kesää sinulle Onnellinen ;)))

Äänestä
  • No niin, onnea sinulle ja niinkuin kerroin EI TARVI PELÄTÄ itse toimenpidettä !
    Jälkisärky muutaman tunnin mutta antavat siihen hyvin särkylääkettä ja illalla katselet tv-tä jo ilman rillejä ja se tuntuu hienolta ;) Jos illan aikana on tikkuista hankalaa oloa,ole vaan silmät kiinni sitten ilta kotona.

    Paripv ja on kuin ei oliskaan tehty mitään. Ainoa mitä sun tulee huolehtia on se että muistat laittaa ne kortisontipat ja antibiottitipat ohjeen mukaan monta kertaa päivässä sen muistaakseni 5pv ja sittenhän käytät vaan jatkossa kostutustippoja tarvittaessa. Mutta ne kyllä kerrotaan siellä sinulle ja ohjeistetaan hyvin sinut kotiin lähtiessä.

    Onnea mukaan ja hyvät kesän jatkot, muista hyvät aurinkolasit ;)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnellinen ;))) kirjoitti:

Kerroin silmälaseroinnista aiemmin ja täällä joku halusi kuulla ekakontrollin jälkeen miten asiat on.

Eilen olin siinä ekakontrollissa jossa käydään kuukauden päästä laseroinnista.
Kaikki oli tosi hyvin ja siihen tulokseen mihin pyrittiin niin päästiin eli toinen silmä on nolla ja toinen silmä -0,75 .
Leikkaus tehtiin siten et toiseen silmään jätettiin pikkasen miinusta lukulasien välttämiseksi ja siinä onnistuttiin hyvin. Olen nyt 45 v ja luen tosi hyvin ilman laseja ja kauas näen 100% tarkasti.

Silmien kuivuminen on alkanut selvästi vähentyä, yöaikaan ne tietysti kuivuvat vaikka laitankin geeliä illalla niin aamusta heti tippapullolle, mut se pieni vaiva.

Edelleen olen tyytyväinen ja menisin heti uudelleen tällätietämyksellä. Harmi vaan etten käynyt jo aiemmin ja nuorempana, kuitenkin piilareita käytin 30vuotta ja rillejä 36vuotta. Lähtötasohan oli -4,0 ja -4,5

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu