En tiedä onko koulurakkaus helppoa tai vaikeaa, vai pitäisikö se kieltää lailla, mutta se on ihanaa!
Lukioaika,olemme nuoria ja kaiketi me kaikki haluamme jonkun kainaloon. Opiskelemme,elämme,pidämme hauskaa ja etsimme ympäriltä omaa kultaamme. Lukion alettua ja uusien ihmisten tultua kehään, on tarkaavaisuuteni vaeltanut. "Ehkä tuo,tai tuo?",hoin itsekseni. Oli eräs poika Mika, joka tuntui täydelliseltä. Kuin hänessä lukisi tulisin kirjaimin "Elinan", mutta muut eivät niitä kirjaimia tuntuneet huomaavan. Koska lähimmät ystävät tuntevat minut, he tietävät tästä merkitsemästäni, kait ihastuksesta-voi sitä kai niin sanoa. Paras ystäväni Riikka-jonka lähellä lähes aina olen- tiesi että olin Mikasta kiinnostunut, joten hänkin kiinnitti huomiota häneen. Halusi kai tietää että millainen hän on, minkälaisen seuraa minä kaipasin. Saattaa olla että hänkin oli-ehkä muutevain tai minun kiinnostuksesta johtuvan tarkkailun taki-,hieman kiinnostunut samasta jätkästä. Mika taas, hän oli komea, hieman ylpeilevä englanninkielen taidoistaan ja monista vaihto-oppilas- ja muista vuosistaan Englannissa ja Amerikassa. Hän usein puhui englantia, koska vain osasi. Taisi olla että hän sitten kiinnostui Riikasta, koska tämä niin tarkkaili häntä nähdäkseen kenen seuraa bestin kaipaa. Ehkä Mika meni hieman sekaisin, minä ja Riikka kun olimme niin samanlaisia ulkoisesti, jos ei tuntenut meitä hyvin. Olimme sen tyypin kaveripari, että käytimme saman tyylisiä vaatteita kait näimme toisissamme oman idolimme. Kumpikin olimme lähes saman pituisia brunetteja. Yritimme olla toistemme kaltaisia koska pidimme toisiamme itseämme perempana. Mikan katse alkoi vuoden vieriessä vaellella meissä molemmissa, eikä hän tehnyt mitään aloitetta. Jotain pieniä vihjeitä, mutta ei mitään mikä olisi saanut minut toimimaan. Jäin odottamaan että hän tulisi iskemään minua, vaikkakin kauhea ajatus söi minua, mitä jos hän 'iskisikin' ystäväni Riikan! Mutta en voinut tehdä mitään, en vain voinut... Hänkään ei pitkään aikaan tehnyt mitään,hän tuntui joskus jopa olevan pahoillaa olemassa olostaan, samalla kuitenkin todistellen sitä,tehden omia tempauksiaan.Hän oli ailahteleva sen suhteen, että halusiko vai eikö hän halunnut olla näkyvä meille.
Eräänä päivänä sitten hän tuli tyttö porukkamme luokse ja odotti hetken. Kaikki lopetimme puhumasta ja olimme hiljaa, katsoen mitä hän aikoisi.
"Tulisitko tänään kahville koulunjälkeen?...Elina",hän sanoi naulattuaan katseensa minun silmiini. Sydämeni hyppäsi ja teki voltin"Hän,hänhän!",huusi mieleni, vaikkakin pieni osa minusta panikin merkille että hän katsoi anteeksipyytävästi ja kaipaavasti Riikkaan. "Kyl,..ok joo!"vastasin miettien sopivaa tapaa myöntymiselle. Voi kuinka poskilleni levisikään puna joka kavalsi suhtautumiseni tapahtuneeseen! "No,tavataan sitten aulassa,odotan siellä.Koulun päätyttyä.",hän kertoi,hänhän aina oli ensinmäinen ovesta ulos marssiva.Voi kuinka usein olenkaan joutunut katsomaan hänen loittonevaa selkäänsä! "J...ok!"vastasin, tuntui että vastauksieni täytyi olla täydellisiä, enkä voinut käyttää vain mitä tahansa sanoja. Loppu päivä menikin paljon tulevaa odottaen. Monet ihmettelivät minun ainaisen keskittymisen herpaantumista, kas kun eivät lääkärille passittaneet.
Sitten koulu päättyi, taisin rynnätä ulos luokasta, portaita pitkin alakertaan ja aulaan."Naulakolle,hänen luokseen, kanssa hänen kahvilaa ja vaikka minne!"kävi mieleni. Kuitenkin nähdessäni aulan ja hänet odottamassa naulakollaan, tulin hyvin tietoiseksi lapsekkaasta käytöksestäni ja yli-intoilevasta juoksentelustani. Hidastin siis mahdollisimman epätyylikkäästi töksähtäen ja laskeuduin rappusia kuin minua kuvaisi sata kameraa. Kuin joku mukamalli. Sitten aulassa joudutin hieman askeleitani hain takin ja jäin odottamaan puolimatkaan naulakkoni ja hänen väliin. Hymyillen niin leveästi, yritin hieman tasoittaa intoani vaikka jännityksellä ja pelolla tulevan mahdollisuuksista. Hän tuli luokseni katsahti ja kävelimme yhdessä ulos koulurakennuksesta. Kun kävelimme kutsuin mieleeni kaikkia tilanteita jolloin olimme tavanneet ja nähneet,yhteiset tunnit koulun juhlatilaisuudet. Toinen katsoessa toisen esiintymistä. Yrittäen ymmärtää,mikä tuo toinen on. Kävellessämme lähimpään kahvilaan usein katsoin yläviistoon hänen kasvojaan, hymyillen, kuin voittaja,kuin hän olisi luvannut viedä minut palkinnolleni. Hänkin katsoi muutaman kerran tosin hän ei hymyillyt, hän tuntuikin yleensä hymyilevän vain kun näki tai kuuli jotain huvittavaa. Hän kai pelkäsi mitä tulisi tapahtumaan ehkä hän ei ollut kovin varma tulevasta. Laskin hänen silmiä tutkineen katseeni...ehkä, ehkä hän katui kutsuneensa väärän tytön. Mikäköhän Riikan ilme oli kun Mika kutsui minut. En katsonut Riikkaa paljoakaan sen jälkeen. Katsoin vain Mikaa ja yhteisiä muistojamme. Mitäköhän Riikka ajatteli?
Kahvilan ovi tuli pian vastaan,menimme sisään,hän piti ovea auki minulle.Hän otti takkini vastaan ja ripusti sen naulakkoon. Hänen tuntui olevan vaikea päättää laittaako oma takki omani viereen vai toiselle puolelle pylväsnaulakkoa. Hän taivutti itsensä laittamaan sen viereen. Menimme vapaaseen pöytään lähellä ovea,halusiko hän helpon pakotien?Mielikuvitukseni kävi hurjana, joka pikkuasiasta mietin mahdollisuuksia,syitä ja seurauksia.Istuimme,sitten hän nousi ylös ja sanoi,"Mitä sinä otat?Haen sinulle." Tähdet taivaalta ajattelin mielessäni,sanoisit niin..."Minä,minä otan kahvin."vastasin. "Selvä.",hän kääntyi ja meni tiskille. Ei!minun on näytettävä millainen olen,haluan että hän tuntee minut.Nousin ja menin tiskille ja maksoi itse kahvini,"Osaan seistä omillani",sanoin hymähtäen vinkaten että olin järkevä, pärjäävä tyttö. Mainostin itseäni kuin tuotetta! Kirosin mielessäni-olen tyhmä,olen tyhmä.Ajattelin ja jatkoin samaan malliin. Pöydässä sitten sekoittelimme sokereita joumissamme. "Ai otitkin teetä?"sanoin. "Joo,en ole kahvi-ihminen."hän vastasi,hetken tunsin syyllisyyttä siitä että itse olin kahvi-ihminen,mietin pitäisikö minun vaihtaa teehen.Taas äänettömästi sätin itseäni typeryydestäni,yritin matkia häntä?Mikä minä oikein olen?
"Kieli on muuten kiintoisa,helpommin sitä ilmaisee itseään vieraalla kielellä,kuin se tekisi sanomastaan vähemmän totta,vähemmän vakavaa."Hän kertoi puhjeten puhumaan,ja tyrehtyen. Siis okei,hän puhui kielistä...jep just joo... Analysoin häntä kuin mikäkin kriitikko tai joku joka yrittää tehdä hänelle hullun papereita.
"Juu,niin...niinhän se on" myötäilin. Musiikin ystävänä mieleeni tulvahti joitakin tilannetta kuvaavia lauluja,melkein hyräilin niitä,tavasin sanoja mielessäni.'Mitä jos sinut näkisin,hymyilisitkö sä väkisin,vai ihanasti niin kuin silloin,vai tuntisitko ees?...' juu,tuo laulu sopisi hyvin. "Joo lauluissa on sama juttu"sanoin hänelle.Mitähän hän ajatteli kun lauloin musantunnilla tai juhla tilaisuuksissa? "Niin,eipä ole siis epäselvää miksi on runoja ja runoilijoita."Hän sanoi.Voi hän on niin älykäs! Taas henkisesti läpsäisin itseäni hereille,järkiini. "Niinpä..."Vastasin,taas myötäillen,enhän edes löytänyt mitän vastaan väitettävää,vaikka silloin kai saisikin hänestä enemmän irti.
"Niin,tuota..."hän sanoi,kait yrittäen tuoda esille tapaamisen aihetta.Katsoin häneen tiiviisti nostin katseeni kupistani.Hän tuijotti teekuppiinsa kuin yrittäen nähdä sen pyörteistä tulevaisuutta.Pyöritteli lusikkaansa siellä.
"Olen huomannut sinut,ja sosiaalivammaisena luulen että olisit minusta kiinnostunut." ,hän sanoi. "Joten toin sinut tänne,tarkistaakseni asian,siis varmistaakseni,kysyäkseni, nii...Onko näin?"Hän tiedusteli.Vai että sosiaalivammainen?Hän käsitteli minua raukkaa niin taitavasti että ajattelin olivatko huhut hänen sydämmettömistä naisten nielentä teoistaan totta. Mutta en saattanut moista uskoa hänestä,minä tunsin hänet,halusin tuntea, enkä halunnut tietää hänestä mitään pahaa. Halusin hänen olevan täydellinen silmissäni. Koska hän oli... "Juu...",vastasin venyttäen u:ta. "Aha,"hän vastasi... Hiljaisuuden hetki,kortit on paljastettu, ainakin mielestäni,hetkinen?Entä mitä hän pitää minusta? "Entäs..."kysyin kovin odottavasti. "Joo,"hän sanoi"olen huomannut sinut"hän jatkoi hieman hiljempaa. Otin sen myöntämisenä,ja riemuini loimusi polttaen toimeetonta itseäni. Palaisin tuhkaksi jos en tekisi jotain! Huumassa nojauduin pöydän yli silmien käydessä kiinni. Suutelimme, ja kyllä, hän suuteli takaisin. "Minne menisimme,minne menisimme?", laukkasi kysymys päässäni. Nousin pöydästä jonkin aikaa suudeltuamme ja katsoi häneen tähti silmilläni, tiesin silmieni kimaltelevan kuin uudet,tunteideni,tilanteen takia ja koska hän katsoi silmiäni hieman ihmeissään. Ojensin kättäni kuin taluttaakseni hänet pois. Vedin häntä kädestä takit otettuamme ulos kahvilasta. Hän oli hämmentynyt,minä vedin häntä kotiini. Vanhemmat tulisivat vasta töiden jälkeen. Tie ei ollut hänelle täysin vieras, hän oli seurannut selkääni sillointällöin kun menin kotiin koulunjälkeen.
Vein hänet pesääni, minua jännitti että hän näki kotini nyt peremmältä, tulisi kotiini, huoneeseeni, tuntisi minut paremmin.
Johdatin hänet huoneeseeni,hän oli tarkkaavainen ja analysoiva niinkuin aina. Ei vaikuttanut vaivautuneelta,tai taisipa sittenkin vaikuttaa. Hän katsoi ja mietti että mitä tuleman pitäisi. Suljin huoneeni oven ja nojasin sitä vasten virnistäen,minä ja hän saman tilan vankeina. Hän hymyili! Kaiketi tilanne oli hieman huvittava,minä pieni neitonen olen vanginnut tuon pitkän soturin. Kait hän nyt hymyili-kuten joskus- ihmisten ihmeelliselle olemukselle, ja tavalle toimia. En tiedä pitikö hän minua typeränä vai ihailiko,ehkä kumpaakin.
Tulin lähemmäs, yrittäen liikkua tyylikkäästi, seksikkäästi. Voi minä siis aion maata hänen kanssaan?Ihan tässä ja nyt?niinpä kait sitten.Ihmettelin kuin eri puoleni minusta kävivät neuvotteluja ja tehden päätöksen. Kiedoin käteni hänen kaulan ympäri jääden roikkumaan hänen niskansa varassa.Hän otti muutaman takeperin askeleen ja istui sängylleni. Painoin hänet makuulleen samalla hän kävi hyväilemään sekääni paidan lävitse, hieman hieroen, rentouttaen. Ah hän on ihana! Riisuin hänen paitansa ja koskettelin hänen rintaansa, hieroen hänen vartaloaan.Hän otti paitani yltäni, eteni kuin minäkin, jottei menisi vahingossakaan minua pitemmälle, jos vaikka pistäisinkin pelin poikki. Hän hieroi ja hyväili paljasta selkääni,niin nautin siitä. Rintaliivini olivat vielä päällä.Avasin hänen housun vetoketjunsa, ja laskin sen alas, pujotin jalkojen ohi heittäen johonkin nurkkaan.Hän vähän katsahti niiden perään. Nousin seisomaan ja leveästi hymyilen riisuin hitaasti kireitä farkkujani. Hän nousi,pelästyin lähtisikö hän?
Hän haki taskustaan jotain,pani sen yöpöydän tavaroideni alle ja jäi sänkyyn odottamaan. Laskin housuni paljastaen valkoiset kuin rintaliivini niin myös pikkuhousuni,hieman märät. Kappas minähän olen kiihottunut ajattelin itsekseni? Mikaa ajatellessani en ollenkaan tiedostanut tätä tosiseikkaa. Mika katsahti hieman yllättyneenä,imarreltuna. No katsoessani hänen etumustaan,ei minullakaan ollut moitteita niskallani. Hyvinhän tunnuin kiiman herättävän. Kävin makaamaan hänen päälleen hyväillen häntä, ja hän minua. Vein käteni hänen etumuksensa luokse ja tunnustelin sydän hakaten hänen kiimasta liekastunutta kaluaan ja sen pois pikkuhousuista pyrkivää kärkeä. Siirsin housuja pois ja pujotin ne hänen päältään,hän oli nyt täysin alasti! Liikuin hänen päällään,hieroen vartaloni hänen vartaloaan vasten. hieraisin märkien pikkuhousujen verhoamaa alapäätäni hänen elintään vasten. Oh en voinut olla oma itseni! Minkähänlaisen käsityksen hänkin minusta saa? halasin häntä ja hieroin,koskettelin. Hänen kätensä vaeltelivat yläselälläni kysellen lupaa ottaa pois rintaliivini. Vastaukseksi hieraisin täysissä himoissani puoli läpinäkyvien märkien pikkuhousujen verhoamaa pilluani hänen kulliaan vastaan. Hän värähti ja avasi rintaliivini. Heitin ne syrjään ja kostettelin hieman hänen kaluaan, menin alemmas ja maistoin sitä hieman. Ja sitten kävin nuolemaan hänen vartaloaan.tullessani hänen kasvojen kohdalle ja suudellessani häntä kielelläni hänen kieltään hellien.Tosin hieman kovakouraisesti. Koska olin häntä lyhyempi oli nyt alapääni hänen ulottuvillaan kutsuvasti. Hänen kätensä kävi yläreisieni ohitse jalkojeni väliin ja hieroi siitä. Voihkaisin ja värähdin,painoin sitä lähemmäs hänen kättään. Vahingossa hänen sormensa luiskahti housujeni ali hävylleni,voi se tuntui hyvältä. Hän raotti reaktioni kannustamana enemmän ja riisui minut viimeisestä kahleestani.Hän käänsi minut alle ja kävi alapäässäni kostutetuin käsin hyväilemään pilluni lähi ympäiristöä ja reisiä. Hän hieroi kostunutta huomiota huutavaa kirkasta pilluani.Joka erottui voimakkaan värin takia muusta ruumiistani. Ah ilmaisin himoni ja sen hoidosta johtuvan nautinnollisten reaktioiden tunteen äänin. Joka rohkaisi häntä toimimaan, hän hieroi pyhämpääni palvoen,voivottelin. Voi kuinka parkaisin nautinnosta kun hän painoi kielensä sille sitä hyväilemään. Hieroin käsilläni vartaloani, kylkiäni ja rintojani.
Olin tulessa, ymmärsin tilani,oli aika päästä tosi toimiin. Pakotin itseni irroittautumaan hänen uskomattomasta hoidostaan. Ja vedin hänet luokseni.Sovitin hänen elintään huutavaan pilluuni.Hän otti pöydältäni kondomin ja laittoi sen päälleen."Oletko varma?"Hän kysyi hengästyneenä,epäuskoisena?Ehkä. "Kyllä!"huudahdin himoissani, en enään hymyillyt,nyt ei ollut sellainen olo,nyt oli puhdasta himoa.Työnsin ja sovitin hänen elimensä pyhimpäni suuaukolle,ja työnsin lantiotani häntä kohti, puhkaisten tuon neitsyen merkkini. En huomannut sitä kuin sivuseikkana. Rakastelimme, hän hyväili kylkeäni ja nai minua.Minä työntelin sopivasti lantiotani häneen päin ja hyväilin hänen selkäänsä.Hän oli hieman yllättynyt neitsyedestäni, vaikka sen varmasti arvasi, mutta siitä että menetin sen hänelle ja näin aktiivisesti, aloitteliaasti.Mitäköhän tämän jälkeen?Mietin jossain syvällä mieleni kolkassa. Rakastin häntä silmät onnesta valuen. Jonkin ajan päästä saimme molemmat orgasmin. Kuin tuhannet tähdet olisivat räjähtäneet ruumiini joka solulla, jättäen jälkeensä pölyä uusienrakentamiseen. Suutelimme,nuolimme, halasimme. Kietoituneina toisiimme olimme lähekkäin.Hän sai minut,kuten oli aina toivonutkin, ja minä sain hänet.
Pienen lepohetken jälkeen nousin,hän oli jo sängyn kulmalla katsoi kännykästä kelloaan.
"Pitääpä mennä,mutta...jos haluat..."Hän sanoi ja jätti minulla lapun jossa oli hänen puhelin numeronsa.Hän oli edelleen hieman epävarman oloinen siitä että halusiko olla elämässäni vai ei?Hän lähti ja meni kotiinsa,mitäs minä nytten? Hän ei rakasta minua, ei vielä. Minun on siis saatava hänet rakastumaan itseeni, ettei mikään voi meitä erottaa. Nyt minun olisi tehtävä jotain, oltava aktiivinen, saatava hänet tuntemaan minut, janoamaan tuntemaan paremmin. Hänen täytyisi huomata minut.
En vieläkään osaa sanoa onko tämä rakkaus helppoa.
Lukioaika,olemme nuoria ja kaiketi me kaikki haluamme jonkun kainaloon. Opiskelemme,elämme,pidämme hauskaa ja etsimme ympäriltä omaa kultaamme. Lukion alettua ja uusien ihmisten tultua kehään, on tarkaavaisuuteni vaeltanut. "Ehkä tuo,tai tuo?",hoin itsekseni. Oli eräs poika Mika, joka tuntui täydelliseltä. Kuin hänessä lukisi tulisin kirjaimin "Elinan", mutta muut eivät niitä kirjaimia tuntuneet huomaavan. Koska lähimmät ystävät tuntevat minut, he tietävät tästä merkitsemästäni, kait ihastuksesta-voi sitä kai niin sanoa. Paras ystäväni Riikka-jonka lähellä lähes aina olen- tiesi että olin Mikasta kiinnostunut, joten hänkin kiinnitti huomiota häneen. Halusi kai tietää että millainen hän on, minkälaisen seuraa minä kaipasin. Saattaa olla että hänkin oli-ehkä muutevain tai minun kiinnostuksesta johtuvan tarkkailun taki-,hieman kiinnostunut samasta jätkästä. Mika taas, hän oli komea, hieman ylpeilevä englanninkielen taidoistaan ja monista vaihto-oppilas- ja muista vuosistaan Englannissa ja Amerikassa. Hän usein puhui englantia, koska vain osasi. Taisi olla että hän sitten kiinnostui Riikasta, koska tämä niin tarkkaili häntä nähdäkseen kenen seuraa bestin kaipaa. Ehkä Mika meni hieman sekaisin, minä ja Riikka kun olimme niin samanlaisia ulkoisesti, jos ei tuntenut meitä hyvin. Olimme sen tyypin kaveripari, että käytimme saman tyylisiä vaatteita kait näimme toisissamme oman idolimme. Kumpikin olimme lähes saman pituisia brunetteja. Yritimme olla toistemme kaltaisia koska pidimme toisiamme itseämme perempana. Mikan katse alkoi vuoden vieriessä vaellella meissä molemmissa, eikä hän tehnyt mitään aloitetta. Jotain pieniä vihjeitä, mutta ei mitään mikä olisi saanut minut toimimaan. Jäin odottamaan että hän tulisi iskemään minua, vaikkakin kauhea ajatus söi minua, mitä jos hän 'iskisikin' ystäväni Riikan! Mutta en voinut tehdä mitään, en vain voinut... Hänkään ei pitkään aikaan tehnyt mitään,hän tuntui joskus jopa olevan pahoillaa olemassa olostaan, samalla kuitenkin todistellen sitä,tehden omia tempauksiaan.Hän oli ailahteleva sen suhteen, että halusiko vai eikö hän halunnut olla näkyvä meille.
Eräänä päivänä sitten hän tuli tyttö porukkamme luokse ja odotti hetken. Kaikki lopetimme puhumasta ja olimme hiljaa, katsoen mitä hän aikoisi.
"Tulisitko tänään kahville koulunjälkeen?...Elina",hän sanoi naulattuaan katseensa minun silmiini. Sydämeni hyppäsi ja teki voltin"Hän,hänhän!",huusi mieleni, vaikkakin pieni osa minusta panikin merkille että hän katsoi anteeksipyytävästi ja kaipaavasti Riikkaan. "Kyl,..ok joo!"vastasin miettien sopivaa tapaa myöntymiselle. Voi kuinka poskilleni levisikään puna joka kavalsi suhtautumiseni tapahtuneeseen! "No,tavataan sitten aulassa,odotan siellä.Koulun päätyttyä.",hän kertoi,hänhän aina oli ensinmäinen ovesta ulos marssiva.Voi kuinka usein olenkaan joutunut katsomaan hänen loittonevaa selkäänsä! "J...ok!"vastasin, tuntui että vastauksieni täytyi olla täydellisiä, enkä voinut käyttää vain mitä tahansa sanoja. Loppu päivä menikin paljon tulevaa odottaen. Monet ihmettelivät minun ainaisen keskittymisen herpaantumista, kas kun eivät lääkärille passittaneet.
Sitten koulu päättyi, taisin rynnätä ulos luokasta, portaita pitkin alakertaan ja aulaan."Naulakolle,hänen luokseen, kanssa hänen kahvilaa ja vaikka minne!"kävi mieleni. Kuitenkin nähdessäni aulan ja hänet odottamassa naulakollaan, tulin hyvin tietoiseksi lapsekkaasta käytöksestäni ja yli-intoilevasta juoksentelustani. Hidastin siis mahdollisimman epätyylikkäästi töksähtäen ja laskeuduin rappusia kuin minua kuvaisi sata kameraa. Kuin joku mukamalli. Sitten aulassa joudutin hieman askeleitani hain takin ja jäin odottamaan puolimatkaan naulakkoni ja hänen väliin. Hymyillen niin leveästi, yritin hieman tasoittaa intoani vaikka jännityksellä ja pelolla tulevan mahdollisuuksista. Hän tuli luokseni katsahti ja kävelimme yhdessä ulos koulurakennuksesta. Kun kävelimme kutsuin mieleeni kaikkia tilanteita jolloin olimme tavanneet ja nähneet,yhteiset tunnit koulun juhlatilaisuudet. Toinen katsoessa toisen esiintymistä. Yrittäen ymmärtää,mikä tuo toinen on. Kävellessämme lähimpään kahvilaan usein katsoin yläviistoon hänen kasvojaan, hymyillen, kuin voittaja,kuin hän olisi luvannut viedä minut palkinnolleni. Hänkin katsoi muutaman kerran tosin hän ei hymyillyt, hän tuntuikin yleensä hymyilevän vain kun näki tai kuuli jotain huvittavaa. Hän kai pelkäsi mitä tulisi tapahtumaan ehkä hän ei ollut kovin varma tulevasta. Laskin hänen silmiä tutkineen katseeni...ehkä, ehkä hän katui kutsuneensa väärän tytön. Mikäköhän Riikan ilme oli kun Mika kutsui minut. En katsonut Riikkaa paljoakaan sen jälkeen. Katsoin vain Mikaa ja yhteisiä muistojamme. Mitäköhän Riikka ajatteli?
Kahvilan ovi tuli pian vastaan,menimme sisään,hän piti ovea auki minulle.Hän otti takkini vastaan ja ripusti sen naulakkoon. Hänen tuntui olevan vaikea päättää laittaako oma takki omani viereen vai toiselle puolelle pylväsnaulakkoa. Hän taivutti itsensä laittamaan sen viereen. Menimme vapaaseen pöytään lähellä ovea,halusiko hän helpon pakotien?Mielikuvitukseni kävi hurjana, joka pikkuasiasta mietin mahdollisuuksia,syitä ja seurauksia.Istuimme,sitten hän nousi ylös ja sanoi,"Mitä sinä otat?Haen sinulle." Tähdet taivaalta ajattelin mielessäni,sanoisit niin..."Minä,minä otan kahvin."vastasin. "Selvä.",hän kääntyi ja meni tiskille. Ei!minun on näytettävä millainen olen,haluan että hän tuntee minut.Nousin ja menin tiskille ja maksoi itse kahvini,"Osaan seistä omillani",sanoin hymähtäen vinkaten että olin järkevä, pärjäävä tyttö. Mainostin itseäni kuin tuotetta! Kirosin mielessäni-olen tyhmä,olen tyhmä.Ajattelin ja jatkoin samaan malliin. Pöydässä sitten sekoittelimme sokereita joumissamme. "Ai otitkin teetä?"sanoin. "Joo,en ole kahvi-ihminen."hän vastasi,hetken tunsin syyllisyyttä siitä että itse olin kahvi-ihminen,mietin pitäisikö minun vaihtaa teehen.Taas äänettömästi sätin itseäni typeryydestäni,yritin matkia häntä?Mikä minä oikein olen?
"Kieli on muuten kiintoisa,helpommin sitä ilmaisee itseään vieraalla kielellä,kuin se tekisi sanomastaan vähemmän totta,vähemmän vakavaa."Hän kertoi puhjeten puhumaan,ja tyrehtyen. Siis okei,hän puhui kielistä...jep just joo... Analysoin häntä kuin mikäkin kriitikko tai joku joka yrittää tehdä hänelle hullun papereita.
"Juu,niin...niinhän se on" myötäilin. Musiikin ystävänä mieleeni tulvahti joitakin tilannetta kuvaavia lauluja,melkein hyräilin niitä,tavasin sanoja mielessäni.'Mitä jos sinut näkisin,hymyilisitkö sä väkisin,vai ihanasti niin kuin silloin,vai tuntisitko ees?...' juu,tuo laulu sopisi hyvin. "Joo lauluissa on sama juttu"sanoin hänelle.Mitähän hän ajatteli kun lauloin musantunnilla tai juhla tilaisuuksissa? "Niin,eipä ole siis epäselvää miksi on runoja ja runoilijoita."Hän sanoi.Voi hän on niin älykäs! Taas henkisesti läpsäisin itseäni hereille,järkiini. "Niinpä..."Vastasin,taas myötäillen,enhän edes löytänyt mitän vastaan väitettävää,vaikka silloin kai saisikin hänestä enemmän irti.
"Niin,tuota..."hän sanoi,kait yrittäen tuoda esille tapaamisen aihetta.Katsoin häneen tiiviisti nostin katseeni kupistani.Hän tuijotti teekuppiinsa kuin yrittäen nähdä sen pyörteistä tulevaisuutta.Pyöritteli lusikkaansa siellä.
"Olen huomannut sinut,ja sosiaalivammaisena luulen että olisit minusta kiinnostunut." ,hän sanoi. "Joten toin sinut tänne,tarkistaakseni asian,siis varmistaakseni,kysyäkseni, nii...Onko näin?"Hän tiedusteli.Vai että sosiaalivammainen?Hän käsitteli minua raukkaa niin taitavasti että ajattelin olivatko huhut hänen sydämmettömistä naisten nielentä teoistaan totta. Mutta en saattanut moista uskoa hänestä,minä tunsin hänet,halusin tuntea, enkä halunnut tietää hänestä mitään pahaa. Halusin hänen olevan täydellinen silmissäni. Koska hän oli... "Juu...",vastasin venyttäen u:ta. "Aha,"hän vastasi... Hiljaisuuden hetki,kortit on paljastettu, ainakin mielestäni,hetkinen?Entä mitä hän pitää minusta? "Entäs..."kysyin kovin odottavasti. "Joo,"hän sanoi"olen huomannut sinut"hän jatkoi hieman hiljempaa. Otin sen myöntämisenä,ja riemuini loimusi polttaen toimeetonta itseäni. Palaisin tuhkaksi jos en tekisi jotain! Huumassa nojauduin pöydän yli silmien käydessä kiinni. Suutelimme, ja kyllä, hän suuteli takaisin. "Minne menisimme,minne menisimme?", laukkasi kysymys päässäni. Nousin pöydästä jonkin aikaa suudeltuamme ja katsoi häneen tähti silmilläni, tiesin silmieni kimaltelevan kuin uudet,tunteideni,tilanteen takia ja koska hän katsoi silmiäni hieman ihmeissään. Ojensin kättäni kuin taluttaakseni hänet pois. Vedin häntä kädestä takit otettuamme ulos kahvilasta. Hän oli hämmentynyt,minä vedin häntä kotiini. Vanhemmat tulisivat vasta töiden jälkeen. Tie ei ollut hänelle täysin vieras, hän oli seurannut selkääni sillointällöin kun menin kotiin koulunjälkeen.
Vein hänet pesääni, minua jännitti että hän näki kotini nyt peremmältä, tulisi kotiini, huoneeseeni, tuntisi minut paremmin.
Johdatin hänet huoneeseeni,hän oli tarkkaavainen ja analysoiva niinkuin aina. Ei vaikuttanut vaivautuneelta,tai taisipa sittenkin vaikuttaa. Hän katsoi ja mietti että mitä tuleman pitäisi. Suljin huoneeni oven ja nojasin sitä vasten virnistäen,minä ja hän saman tilan vankeina. Hän hymyili! Kaiketi tilanne oli hieman huvittava,minä pieni neitonen olen vanginnut tuon pitkän soturin. Kait hän nyt hymyili-kuten joskus- ihmisten ihmeelliselle olemukselle, ja tavalle toimia. En tiedä pitikö hän minua typeränä vai ihailiko,ehkä kumpaakin.
Tulin lähemmäs, yrittäen liikkua tyylikkäästi, seksikkäästi. Voi minä siis aion maata hänen kanssaan?Ihan tässä ja nyt?niinpä kait sitten.Ihmettelin kuin eri puoleni minusta kävivät neuvotteluja ja tehden päätöksen. Kiedoin käteni hänen kaulan ympäri jääden roikkumaan hänen niskansa varassa.Hän otti muutaman takeperin askeleen ja istui sängylleni. Painoin hänet makuulleen samalla hän kävi hyväilemään sekääni paidan lävitse, hieman hieroen, rentouttaen. Ah hän on ihana! Riisuin hänen paitansa ja koskettelin hänen rintaansa, hieroen hänen vartaloaan.Hän otti paitani yltäni, eteni kuin minäkin, jottei menisi vahingossakaan minua pitemmälle, jos vaikka pistäisinkin pelin poikki. Hän hieroi ja hyväili paljasta selkääni,niin nautin siitä. Rintaliivini olivat vielä päällä.Avasin hänen housun vetoketjunsa, ja laskin sen alas, pujotin jalkojen ohi heittäen johonkin nurkkaan.Hän vähän katsahti niiden perään. Nousin seisomaan ja leveästi hymyilen riisuin hitaasti kireitä farkkujani. Hän nousi,pelästyin lähtisikö hän?
Hän haki taskustaan jotain,pani sen yöpöydän tavaroideni alle ja jäi sänkyyn odottamaan. Laskin housuni paljastaen valkoiset kuin rintaliivini niin myös pikkuhousuni,hieman märät. Kappas minähän olen kiihottunut ajattelin itsekseni? Mikaa ajatellessani en ollenkaan tiedostanut tätä tosiseikkaa. Mika katsahti hieman yllättyneenä,imarreltuna. No katsoessani hänen etumustaan,ei minullakaan ollut moitteita niskallani. Hyvinhän tunnuin kiiman herättävän. Kävin makaamaan hänen päälleen hyväillen häntä, ja hän minua. Vein käteni hänen etumuksensa luokse ja tunnustelin sydän hakaten hänen kiimasta liekastunutta kaluaan ja sen pois pikkuhousuista pyrkivää kärkeä. Siirsin housuja pois ja pujotin ne hänen päältään,hän oli nyt täysin alasti! Liikuin hänen päällään,hieroen vartaloni hänen vartaloaan vasten. hieraisin märkien pikkuhousujen verhoamaa alapäätäni hänen elintään vasten. Oh en voinut olla oma itseni! Minkähänlaisen käsityksen hänkin minusta saa? halasin häntä ja hieroin,koskettelin. Hänen kätensä vaeltelivat yläselälläni kysellen lupaa ottaa pois rintaliivini. Vastaukseksi hieraisin täysissä himoissani puoli läpinäkyvien märkien pikkuhousujen verhoamaa pilluani hänen kulliaan vastaan. Hän värähti ja avasi rintaliivini. Heitin ne syrjään ja kostettelin hieman hänen kaluaan, menin alemmas ja maistoin sitä hieman. Ja sitten kävin nuolemaan hänen vartaloaan.tullessani hänen kasvojen kohdalle ja suudellessani häntä kielelläni hänen kieltään hellien.Tosin hieman kovakouraisesti. Koska olin häntä lyhyempi oli nyt alapääni hänen ulottuvillaan kutsuvasti. Hänen kätensä kävi yläreisieni ohitse jalkojeni väliin ja hieroi siitä. Voihkaisin ja värähdin,painoin sitä lähemmäs hänen kättään. Vahingossa hänen sormensa luiskahti housujeni ali hävylleni,voi se tuntui hyvältä. Hän raotti reaktioni kannustamana enemmän ja riisui minut viimeisestä kahleestani.Hän käänsi minut alle ja kävi alapäässäni kostutetuin käsin hyväilemään pilluni lähi ympäiristöä ja reisiä. Hän hieroi kostunutta huomiota huutavaa kirkasta pilluani.Joka erottui voimakkaan värin takia muusta ruumiistani. Ah ilmaisin himoni ja sen hoidosta johtuvan nautinnollisten reaktioiden tunteen äänin. Joka rohkaisi häntä toimimaan, hän hieroi pyhämpääni palvoen,voivottelin. Voi kuinka parkaisin nautinnosta kun hän painoi kielensä sille sitä hyväilemään. Hieroin käsilläni vartaloani, kylkiäni ja rintojani.
Olin tulessa, ymmärsin tilani,oli aika päästä tosi toimiin. Pakotin itseni irroittautumaan hänen uskomattomasta hoidostaan. Ja vedin hänet luokseni.Sovitin hänen elintään huutavaan pilluuni.Hän otti pöydältäni kondomin ja laittoi sen päälleen."Oletko varma?"Hän kysyi hengästyneenä,epäuskoisena?Ehkä. "Kyllä!"huudahdin himoissani, en enään hymyillyt,nyt ei ollut sellainen olo,nyt oli puhdasta himoa.Työnsin ja sovitin hänen elimensä pyhimpäni suuaukolle,ja työnsin lantiotani häntä kohti, puhkaisten tuon neitsyen merkkini. En huomannut sitä kuin sivuseikkana. Rakastelimme, hän hyväili kylkeäni ja nai minua.Minä työntelin sopivasti lantiotani häneen päin ja hyväilin hänen selkäänsä.Hän oli hieman yllättynyt neitsyedestäni, vaikka sen varmasti arvasi, mutta siitä että menetin sen hänelle ja näin aktiivisesti, aloitteliaasti.Mitäköhän tämän jälkeen?Mietin jossain syvällä mieleni kolkassa. Rakastin häntä silmät onnesta valuen. Jonkin ajan päästä saimme molemmat orgasmin. Kuin tuhannet tähdet olisivat räjähtäneet ruumiini joka solulla, jättäen jälkeensä pölyä uusienrakentamiseen. Suutelimme,nuolimme, halasimme. Kietoituneina toisiimme olimme lähekkäin.Hän sai minut,kuten oli aina toivonutkin, ja minä sain hänet.
Pienen lepohetken jälkeen nousin,hän oli jo sängyn kulmalla katsoi kännykästä kelloaan.
"Pitääpä mennä,mutta...jos haluat..."Hän sanoi ja jätti minulla lapun jossa oli hänen puhelin numeronsa.Hän oli edelleen hieman epävarman oloinen siitä että halusiko olla elämässäni vai ei?Hän lähti ja meni kotiinsa,mitäs minä nytten? Hän ei rakasta minua, ei vielä. Minun on siis saatava hänet rakastumaan itseeni, ettei mikään voi meitä erottaa. Nyt minun olisi tehtävä jotain, oltava aktiivinen, saatava hänet tuntemaan minut, janoamaan tuntemaan paremmin. Hänen täytyisi huomata minut.
En vieläkään osaa sanoa onko tämä rakkaus helppoa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mahtava novelli... Harvoin näkee mitään näin mahtavaa! Siis todellakin... uh huh miten sitä nyt kuvailisi... Sinulla on lahjoja!
Kiitos kannustuksesta.
Ennen tarinani ovat jääneet täysin kommenteitta,mutta tämä tarina idea, vaati ja sai aikaan tämäntyylistä kerrontaa.Ehkä teen lisää novelleja,tosin eri nicillä;)
Tämähän tarina kuulostaa tutulta,voisi vaikka olle ennustus minun suhde elämäni tulevaisuudesta! :D
Mitäs mielestännei kenenkin tarinan hahmon pitäisi tehdä? Voisi olla avuksi...
Tää tarina oli upeesti kerrottu! Kirjota vaa enemmän tarinoita! Aihekki oli tooooooooooosi hyvä! Arvosana:10-
Oli hauska huomata, että sinulla oli oma, persoonallinen tyyli kirjoittaa.
Kiitos vaan! :)
Teksti pitäis jakaa pienempiin kappaleisiin. Tota ei kertakaikkiaan jaksanu lukea.