Tilanteeni on tämä: aion suorittaa metsästäjätutkinnon heti kun seuraava koetilaisuus järjestetään paikkakunnalla ja hakea aseen hankintalupaa. Olen pähkäillyt, että mikä voisi olla paras valinta ensimmäiseksi kiväärityyppiseksi aseeksi. Tarkoitus olisi alkaa pyytämään pienriistaa, metsäkanalintuja, mutta alkuvaiheessa käy varmasti mielellään radallakin ampumassa. Luultavasti alkuvaiheessa pääpaino olisikin tuossa radalla tapahtuvassa ampumaharjoittelussa, kun sitä ensimmäistä varsinaista ampuma-asetta varmasti haluttaa testailla. Tämän takia olisi hyvä, jos patruunat olisivat suht edullisia ja saatavuus hyvä. Siinä mielessä paras valinta olisi varmasti .22LR. Toisaalta se käsittääkseni rajoittaa tuota metsästyskäyttöä aika huomattavasti ja isommat linnut pitäisi jättää rauhaan. No sitten varsinaisista kiväärikaliipereista olisi tarjolla .222:a ja .223:a, jotka ovat varmasti linnustukseen ihankin järkeviä, mutta rata-ammunta tulisi melko kalliiksi. Kahteenkin eri aseeseen satsaaminen ihan alkumetreillä tuntuu kyllä aika hurjalta. Mitä mieltä olette, voisiko näiden väliltä valita vaikka sellaisen kompromissin kuin .22WMR tai .22 Hornet? Onko kellään kokemusta sellaisista ja mikä on patruunoiden saatavuus? Hinta ainakin varmasti on halvempi kuin noissa isommissa. Entä olisiko muita ehdotuksia mitä en tässä vielä ole huomioinut?
Apuja ensiaseen valintaan?
15
2530
Vastaukset
- Crod Mäk
Mulla on Howa 1500 kaliiperissa .223 rem. Siihen saa bulkkipaukkua ihan kohtuuhintaan, ei mitään superkallista oo. Sen sijaan toi .22 hornet on kyllä melkosesti kalliimpi ku perus .223. Eikä niitä niin monessa paikkaa edes oo saatavilla. Kyllä tolla .22 wmr lintuja ampuu, jossain vaiheessa tulee rajat kyl vastaan. Mut kohtuuhintasta se kyl vielä on. Mun mielestä paras kaikkiin mainitsemiis sopiva on kyl toi .223 (tai .222).
PS. mee asekauppaan hypistelee niin huomaat et mikä parhaiten sulle sopii - harvoillejavalituill
.22 WMR eli magnumpiekkari ei ole niin halpa ampua kuin tavallinen .22 LR, joten on turha luulla että sillä säästäisi jotakin. Sitä tuskin kannattaa vaimentaa. Rata-ammuntaan magnumpiekkari on muutenkin väärä valinta. Metsästyksessä esimerkiksi .222 riittää huomattavasti pitemmälle.
Kyllä minä kuitenkin suosittelisin pääasiassa rata-ammuntaan tavallista pienoiskivääriä ja metsälle .222 kivääriä sillä .22 WMR on ihanteellinen vain harvoille metsästäjille.- remmm
Sit taas hintaero 308win patruunaan alkaa olla aika pieni...
Kelpais niistä linnuista Hirveen.
- kustannussyistä
.22 olisi hyvä alku.
- Patruunavalikoima todella laaja
- Edulliset käyttökulut
- Hiljaisempi ääni, vaimenninmahdollisuus
- Käytännon metsäolosuhteisiin riittävä kantomatka
- "peltipurkkien kolistelu" todella hauskaa joskus.
- Pieni vaara-alue isompiin verrattuna.
- Ampumaan oppii vain ampumalla, jolloin opiskeluvaihe on edulllisempi.
- Tietysti jos raha ei tee tiukkaa, niin .308 on hyvä yleiskaliiperi. Mutta fyffeä palaa hiukan toiseen malliin Paksupiippuinen varmint-kivääri kaliiberissa .223Rem. Osta uusin Riista-lehti, niin saat osviittaa. Mikäli minun nyt pitäisi ostaa pienriistakivääri, niin se olisi CZ527 varmint kevlar. Kahvakulmaa ja perää muokkaisin hieman.
- pitkää pyyntiä
riistaa pyytää? Yleensä jos pienriistasta puhutaan, on haulikko monipuolisin ase siihen.
Kiväärillä jää metsästys pienriistan osalta aika vähäiseksi. Kanalinnustuksessa on kausi lyhyt ja siinäkin kiväärimetsästys jää johonkin latvalinnun pyyntiin. Etelässä niitä kelejä saa kaudessa laskea yhden käden sormilla.
Haulikolla taas homma on huomattavasti monipuolisempaa, alkaa kyyhkysjahdilla jatkuen sorsastukseen ja loppuen puolenvuoden päästä jäniskauteen. - sillälailla meneejuu
pitkää pyyntiä kirjoitti:
riistaa pyytää? Yleensä jos pienriistasta puhutaan, on haulikko monipuolisin ase siihen.
Kiväärillä jää metsästys pienriistan osalta aika vähäiseksi. Kanalinnustuksessa on kausi lyhyt ja siinäkin kiväärimetsästys jää johonkin latvalinnun pyyntiin. Etelässä niitä kelejä saa kaudessa laskea yhden käden sormilla.
Haulikolla taas homma on huomattavasti monipuolisempaa, alkaa kyyhkysjahdilla jatkuen sorsastukseen ja loppuen puolenvuoden päästä jäniskauteen.Niin et jos kaveri kysyy et millaisen kiväärin hankkis niin vastaat siihen et osta poika haulikko.
- --Aloittaja--
sillälailla meneejuu kirjoitti:
Niin et jos kaveri kysyy et millaisen kiväärin hankkis niin vastaat siihen et osta poika haulikko.
Sekin on kyllä totta, että linnustuksessa haulikko on monessa tilanteessa aika ehdoton, esim jostain kuusen perseestä karkuun lähteviä lintuja ammuttaessa. Toisaalta kiväärissä viehättää pitkä ampumaetäisyys. Yksi mahdollisuushan olisi yhdistelmäase. Äkkinäisten tilanteiden varalle olisi haulipiippu ja esim latvalinnuille luotipiippu. Yksi ja sama ase kävisi moniin tilanteisiin metsästysajan eri vaiheissa. Esimerkiksi Baikalin 12/76 /.222: hinnat näyttäisi pyörivän reilun tonnin pinnassa. Mitäs mieltä olette tuosta aseesta ja rihlakoista yleensä? Tuntuisi äkkipäätä melko houkuttelevalta, jos verrataan kahden eri aseen hankintaan, puhumattakaan sekä kiväärin että haulikon mukana pitämisestä samalla reissulla. Entä onko kiikaritähtäin välttämätön vai pärjääkö avomallilla?
Lainaa - Crod Mäk
--Aloittaja-- kirjoitti:

LainaaEihän noi Baikalin rihlakot oo ees tonnia! Alle 600€ saa jo kys. merkkisen torrakon. Rihlakko on hyvä pienriistalle tietyissä tilanteissa, mut radalla se ei oo kovin tarkka. Ei etenkään Baikal. Jos lentävää lintua meinaat ampua, monesti tarttee toisenkin laukauksen, mut minkäs teet ku on enää luotipiippu jälellä :)
Ei sitä haulipiippua varten kiikaria tartte, mut kylhän se kivääriammunnassa on ehdoton! Niin rata- kuin metsästyskäytössäkin. Laatukiikarit myös maksaa ja paljon, monesti enemmän ku kallis ase. Ite kyl oon pärjänny halvemmallakin. Rajat tulee kyl monest tilanteessa vastaan, mut ei alussa kaikkee tarvii ollakaan.
Jos jollain kaverilla on rihla, kivääri tai/ja haulikko, pyydä jos saat kokeilla ettei tuu vikatikki! - pientä riistaa
Crod Mäk kirjoitti:
Eihän noi Baikalin rihlakot oo ees tonnia! Alle 600€ saa jo kys. merkkisen torrakon. Rihlakko on hyvä pienriistalle tietyissä tilanteissa, mut radalla se ei oo kovin tarkka. Ei etenkään Baikal. Jos lentävää lintua meinaat ampua, monesti tarttee toisenkin laukauksen, mut minkäs teet ku on enää luotipiippu jälellä :)
Ei sitä haulipiippua varten kiikaria tartte, mut kylhän se kivääriammunnassa on ehdoton! Niin rata- kuin metsästyskäytössäkin. Laatukiikarit myös maksaa ja paljon, monesti enemmän ku kallis ase. Ite kyl oon pärjänny halvemmallakin. Rajat tulee kyl monest tilanteessa vastaan, mut ei alussa kaikkee tarvii ollakaan.
Jos jollain kaverilla on rihla, kivääri tai/ja haulikko, pyydä jos saat kokeilla ettei tuu vikatikki!perinteellisesti pystykorvamiehen ase, se onkin parhaimmillaan lintua puusta koiran haukusta ammuttaessa. Jonkinlainen kompromissihan tuo yhdistelmäase aina on, pahin puute on mielestäni
siinä kun haulipiippuja on vain yksi. Ehkäpä sen voi laskea myös eduksi, pakosta tulee ammuttua harkittuja haulikonlaukauksia tai sitten aina ohi.
Jos meinaat yhdellä aseella metsästää, on tuo toki parempi vaihtoehto kuin ostaa joko kivääri tai haulikko. - oikeesti tällälailla
sillälailla meneejuu kirjoitti:
Niin et jos kaveri kysyy et millaisen kiväärin hankkis niin vastaat siihen et osta poika haulikko.
huomaat sillälailla meneejuu, asian esiin ottaminen vaiheessa missä henkilöllä ei vielä edes metsästyskorttia, on ihan paikallaan. Usein ihmisillä on vajavainen kuva asioista mistä eivät vielä tiedä, metsästyksessäkin voi tuo kiväärimetsästys jotenkin kiehtoa kun ei vielä olla metsästetty mitään, jostain syystä kai kivääri on "seksikkäämpi" kuin haulikko, mutta kun kiväärin kanssa kulkee syksynkin pienriistan perässä vain kivääri aseena, niin huomaakin että haulikko voisi olla ihan kiva juttu.
Tässä valossa on ihan paikallaan tuoda esiin näitä eri metsästysmuotoja. - Sakke -77
oikeesti tällälailla kirjoitti:
huomaat sillälailla meneejuu, asian esiin ottaminen vaiheessa missä henkilöllä ei vielä edes metsästyskorttia, on ihan paikallaan. Usein ihmisillä on vajavainen kuva asioista mistä eivät vielä tiedä, metsästyksessäkin voi tuo kiväärimetsästys jotenkin kiehtoa kun ei vielä olla metsästetty mitään, jostain syystä kai kivääri on "seksikkäämpi" kuin haulikko, mutta kun kiväärin kanssa kulkee syksynkin pienriistan perässä vain kivääri aseena, niin huomaakin että haulikko voisi olla ihan kiva juttu.
Tässä valossa on ihan paikallaan tuoda esiin näitä eri metsästysmuotoja.Itsekin 'sorruin' aikoinaan tuohon kiväärin hankintaan kun metsässtyskortin suoritin. Rahatilanne oli siihen aikaan -opiskelu aikaan- varsin tiukka, olisi kuitenkin antanut haulikonkin ostoon myöten. Houkutus kumminkin iski kiväärin ostoon kun naapurin ukko laittoi myyntiin vanhan Tikka m55:n caliberissa .222. Päälle tuli vanha 1-4 x suurentava Leupoldi. Olihan se niin 'komia' kun sitä tutkailemassa kävin, että vielä saman päivän aikana piti viedä lupahakemus poliisilaitokselle. No, ostolupa tuli ja kaupat tehtiin -pitemmän ajan sukanvarsisäästöt helähtivät naapurin ukon taskuun.
Vasta pyssyn oston tuli mieleen sellainen ongelma, että mitähän tällä sitten metsästäisi ja missähän tällä voisi ampua!? Metsästyskausi kun alkoi lähestyä, niin kaverit jo hyvissä ajoin etukäteen kyselemässä että lähdenkö sorsa-aloitukseen porukan mukana! Eihän siinä voinut kun todeta että eipä ole sopivaa asetta kyseiseen hommaan. Jänisjahdin kanssa sama juttu. Ei voi lähteä mukaan 'kun ei tällä lintuniuhalla voi oikein liikkuvaa eläintä pommittaa'.. Ei ollut olemassa myöskään mitään paikkaa missä olisi esim. kyttäämällä voinut jänistä metsästää. No, loppukaudesta tuli pari kertaa lainahaulikolla käytyä kavereiden kanssa jahdissa.
Kanalintujahti kesti muistaakseni viikon täällä kotiseuduilla kyseisenä vuonna, eikä niitäkään päässyt metsästelemään. Haaskaa ei ollut vielä sillon mahdollisuuksia tehdä, joten pienpetoja ei päässyt mettästämään. Niinhän siinä sitte meni, että kertaakaan en tuon 'himoitun' kiväärin kanssa metsälle päässyt elämäni ensimmäisen metsästyskauden aikana.
Haulikko -helkkarin vanha kaksipiippuinen Baikali ij-12- tuli hankittua seuraavana kesänä kesäduunirahoilla. Seuraavana syksynä pääsi sitten jo sorsalle ja jänikselle siinä missä muutkin. - kivääri kiehtoo
pitkää pyyntiä kirjoitti:
riistaa pyytää? Yleensä jos pienriistasta puhutaan, on haulikko monipuolisin ase siihen.
Kiväärillä jää metsästys pienriistan osalta aika vähäiseksi. Kanalinnustuksessa on kausi lyhyt ja siinäkin kiväärimetsästys jää johonkin latvalinnun pyyntiin. Etelässä niitä kelejä saa kaudessa laskea yhden käden sormilla.
Haulikolla taas homma on huomattavasti monipuolisempaa, alkaa kyyhkysjahdilla jatkuen sorsastukseen ja loppuen puolenvuoden päästä jäniskauteen.Jos aseella aikoo metsästyksen lisäksi ampua kivääriradalla tauluun vaikkapa 300 metriin niin siihen haulikko on aika huono valinta...
- realijuttu
kivääri kiehtoo kirjoitti:
Jos aseella aikoo metsästyksen lisäksi ampua kivääriradalla tauluun vaikkapa 300 metriin niin siihen haulikko on aika huono valinta...
mainitsi radalla käynnin, mutta siinä yhteydessä harkitsi .22LR. joten tuskin on tuosta 300m lajista kiinnostunut. Ja kun kolmeasataa ammutaan vehkeillä jotka eivät ole mitään metsästyskivääreitä, ei se tässä yhteydessä ole ensiaseeksi hyvä valinta.
Kerta kivääri kiehtoo ja metsästyksessä pienriista niin kannattaisi varmaan hommata molemmat vehkeet haulikko metsästykseen, lisättynä kiväärillä.
- .308win
Itse lähtisin liikkeille haulikolla. Mutta jos välttämättä haluat ensimmäisenä kiväärin niin laita 308, sillä voi ampua kaikkea linnusta hirveen. 308 on myös yleinen kaliberi ja siihen saa myös halpoja harjoituspatruunoita. Jos hirvihommat ei kiinnosta niin sitten vaikka 222. Pienoiskivääri on oiva harjoitteluväline, mutta ei se oikein ole metsästysase, vaikka sillä jotain saakin ampua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798