Olen tällänen 14-vuotias tyttö, oon kauan jo miettiny että jos tekisin kirjan. Mutten ole varma tuleeko siitä mitään..
Tarina kertoo 15 vuotiaasta pojasta jonka isä katoaa mystiesti. Vähän ajan päästä se poika saa sit selville että sen isä on toisessa Ulottuvuudessa (Toisessa maailmassa.) Sitten se lähtee sinne parin ystävänsä kanssa tänne toiseen maailmaan.. Siellä sitte on 5 kansaa, se käy niis jokasessa siin välil. No sitte siel matkalla sattuu ja tapahtuu kaiken näköstä. Mutta lopulta ne sai sen pojan isän vapaaks ja ne pääs omaan maahansa (ne asuu tuolla Chicagossa) Sittenku ne pääsi sinne, nii yks kansa sitte ilmottaa et ne hyökkää maahan.
Olen miettiny et kirjasta tulis kolmi osainen...
Ja palataan toho toiseen maailmaan. Elikkä se olis ihan samanlaine mikä meijänki mutta, siellä pystytään tekemään sellaista mitä me ei voida esim. Liikuttaa maata/vettä/ilmaa/tulta, kädellä liikuttaa tavaroita, lukea toisten ajatuksia yms. kaikkee mahollista.
- Päätin kirjoittaa tänne ja kysyä teiltä vähäsen, että onko tässä mitään järkeä edes miettiä tästä eteenpäin mitään.
Joten sanokaa mielipiteenne, kiitos :)
Tarina kertoo 15 vuotiaasta pojasta jonka isä katoaa mystiesti. Vähän ajan päästä se poika saa sit selville että sen isä on toisessa Ulottuvuudessa (Toisessa maailmassa.) Sitten se lähtee sinne parin ystävänsä kanssa tänne toiseen maailmaan.. Siellä sitte on 5 kansaa, se käy niis jokasessa siin välil. No sitte siel matkalla sattuu ja tapahtuu kaiken näköstä. Mutta lopulta ne sai sen pojan isän vapaaks ja ne pääs omaan maahansa (ne asuu tuolla Chicagossa) Sittenku ne pääsi sinne, nii yks kansa sitte ilmottaa et ne hyökkää maahan.
Olen miettiny et kirjasta tulis kolmi osainen...
Ja palataan toho toiseen maailmaan. Elikkä se olis ihan samanlaine mikä meijänki mutta, siellä pystytään tekemään sellaista mitä me ei voida esim. Liikuttaa maata/vettä/ilmaa/tulta, kädellä liikuttaa tavaroita, lukea toisten ajatuksia yms. kaikkee mahollista.
- Päätin kirjoittaa tänne ja kysyä teiltä vähäsen, että onko tässä mitään järkeä edes miettiä tästä eteenpäin mitään.
Joten sanokaa mielipiteenne, kiitos :)
Vastaukset 25
Vanhimmat
Aloitin kirjoittamaan vastaavankaltaisia tarinoita sinun ikäisenäsi, ja raapustin ensin lähinnä ruutuvihkoihin mistä myöhemmin siirryin tietokoneella kirjoittamiseen. Minulla oli jo silloin unelmana kirjoittaa oma fantasiakirja tai jopa kirjasarja, jossa päähenkilöryhmä matkaa läpi fantastisten maiden ja mantujen. Yläasteikäisenä sain aikaan kolme pidempää tekstiä, joiden pituudet vaihtelivat 120, 80 ja 60 sivun välillä. Mitään ihmeellistä niistä ei kuitenkaan sanallisesti tai tarinallisesti tullut, mutta näin jälkikäteen ajateltuna kirjoittaminen kannatti, vaikka en mitään valmista saanutkaan. Nämä teinitarinat ovat kuitenkin pohjana kirkkaalle tulevaisuudelleni, joka epäilemättä siintää häikäisevästi horisontissa. ;)
Näin omaan kokemukseni ja sinun yllä olevaan tekstisi pohjalta voin aika varmasti sanoa, että voit toki alkaa kirjoittaa tarinasi kuvailemasi suunnitelman perusteella, mutta älä kuitenkaan oleta että saisit aikaan valmista kirjaa tai vieläpä kokonaista kirjasarjaa. Yllä olevan tekstinäytteesi pohjalta et myöskään vielä ole riittävän kypsä kirjoittamaan romaanitasoista tekstiä, eikä kokonaisen kirjasarjan toteuttaminen 14-vuotiaana ole erityisen realistista (julkaisemiskelpoisen kirjan kirjoittaminen kun on vaikeaa vielä aikuisenakin). Toisaalta se, mitä sinun kannattaa tehdä, on kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. En yhtään epäile, etteikö sinulla ole silmitöntä innostusta ja kiinnostusta kirjoittamiseen. Sinulla varmasti on. Voit siis harjoitella kirjan kirjoittamista juonikuviosi pohjalta, ja saattaahan vielä joskus tulevaisuudessa käydä, että saat romaanisi valmiiksi kirjaksi asti...
Mainittakoon vielä, että oma unelmani omasta kirjasta on ehkä toteutumassa ja 550-sivuinen käsikirjoitus on valmiina lähetettäväksi kustantajalle ja toinen on seuraamassa noin vuoden kuluttua ensimmäisestä. Tästä alkaa toinen raskas taisteluni ennen kuin voin odottaa pitäväni kustannusyhtiön kustantamaa romaaniani käsissäni. Julkaisu on siis toinen asia, joka sinun tulee ottaa jossain vaiheessa huomioon (oletan siis, että haluat käsikirjoituksesi ihan julkaistuksi kirjaksi asti). Kirjan kirjoittamisen aloittaminen ja juonikuvioiden alustava suunnittelu ei ole mahdotonta nuorenakaan, mutta jo sadan, korkeatasoisen liuskan kirjoittaminen käy suurimmalta osalta 14-vuotiaista ylitsepääsemättömästä urakasta. Voit olla poikkeus, mutta todennäköisesti et ole.
Yhdyn melko pitkälti mielipiteisiisi, mutta yhdestä asiasta en ole niinkään varma.
"Yllä olevan tekstinäytteesi pohjalta et myöskään vielä ole riittävän kypsä kirjoittamaan romaanitasoista tekstiä, eikä kokonaisen kirjasarjan toteuttaminen 14-vuotiaana ole erityisen realistista (julkaisemiskelpoisen kirjan kirjoittaminen kun on vaikeaa vielä aikuisenakin)."
Ei sillä, että olisin oikeassa, mutta minun mielestäni iällä ei välttämättä ole suurtakaan merkitystä. Tietysti vanhemmalla on ollut enemmän aikaa kirjoittaa ja hioa omia taitojaan. Mutta otetaan esimerkiksi minut (hätäseen 16 v) ja äitini (rapiat 40). Äitini ei ole koskaan erityisemmin perustanut kirjoittamisesta, siinä missä minä olen kirjoittanut tarinoita tokaluokkalaisesta asti. Jos äiti jollain ihmeen kaupalla päättäisi ryhtyä kirjaa kirjoittamaan, niin sillä on kokemusta koulunpenkiltä kahdenkymmenen vuoden takaa. Minulla on takanani kahdeksan vuotta säännöllistä kirjoittamista ja viitisenkymmentä luettua kirjaa per vuosi.
Aloittajalle tahtoisin vielä sanoa sen verran, etten lähde ideaasi hirveästi arvostelemaan. En tiedä kiinnostaisiko minua tuo kirja, mutta se ei missään tapauksessa tarkoita, että idea olisi huono. Totta puhuen se vaikuttaa hyvin suunnitellulta. Siitä vain työstämään. Äläkä lannistu, vaikka saisitkin osaksesi negatiivista palautetta tai epäluottamusta. Omnia sunt possibilia - kaikki on mahdollista.
Kirjan kirjoittaminen on pyörinyt minulla mielessä - kaiken muun sälän ohella - siitä tokaluokasta lähtien. Monia eri kirjaideoita olen kehitellyt vuosien varrella, mutta kautta linjan yksi on ollut ylitse muiden. Sitä yhtä kirjaideaa olen laajentanut ja supistanut, pohtinut ja unohtanut, muokannut ja taas muokannut kahdeksan vuotta muiden kirjoitusten välissä. Enää ei ideassa ole mitään samaa kuin alkuperäisessä, sen verran on muutoksia tullut, mutta viimeisten kahden vuoden ajan se on pysynyt pääpiirteiltään muuttumattomana.
Ala-asteen lopulla ja yläasteella kuvittelin kirjoittavani kirjan suoraan, ilman sen kummempia pohjustuksia. Niin minä aloitinkin. Olen kirjoittanut - sekä käsin että koneella - satoja 1-10 sivun mittaisia pätkiä sieltä täältä tarinaa (joka muuten laajeni neliosaiseksi sarjaksi). Se muistuttaa nyt hieman sählypalloa: tuhottomasti reikiä, mutta pysyy kasassa. Ja tehdäkseni asiat mahdollisimman takaperoisesti, olen nyt alkanut tehdä konkreettisia suunnitelmia. Muistiinpanoja, käsitekarttoja, aikajanoja, kaavioita ja muuta sen sellaista, mitä en joskus kuvitellut tarvitsevani. Olen myös vetänyt vanhoja liuskojani yhteen ja kirjoittanut reikiä täyteen (Ensimmäisen kirjan osalta. Kolme jatko-osaa ovat edelleen yhä lisääntyvien liuskojen muodossa.)
En pidä turhaa kiirettä, sillä olen oppinut, että parhaat ideat syntyvät ajan kanssa ja useimmiten vahingossa. Alkutaipaleen pakkomielle kirjan kirjoittamisesta mahdollisimman nopeasti on onneksi laantunut, ja nyt keskityn enemmän tarinani hiomiseen kuin sen nopeaan valmistumiseen.
Kirjoittaminen on ammatti siinä kuin muutkin ammatit: harjoitus tekee mestarin. Omaa kirjoittamistaan voi harjoitella esimerkiksi osallistumalla nuorille tarkoitettuihin kirjoituskilpailuihin, tsekkaa vaikka
http://www.lk-julkaisut.fi/kilpailu/
Kuten joku jo sanoikin, jo 100-sivuisen käsikirjoituksen vääntäminen käy hankalaksi. Sanon tämän 15-vuotiaana, joka yhä innostuu uudestaan ja uudestaan suunnittelemaan pitkiäkin stooreja, mutta aina lopulta lyhentää ne lyhyiksi, ponteviksi novelleiksi. Tämä johtunee siitä, etten kertakaikkiaan ole mitenkään sitä kaikkein kärsivällisintä sorttia. Nyt on taas uusi projekti työn alla. Suunnittelin vielä kolme kuukautta sitten, että tekisin siitä jotakuinkin trilogian, jonka kaikki osat 700-sivuisia tiiliskiviä, mutta taitaa ihan siihen yhteen novelliin jäädä taas. Kukaties, ehkäpä sinulla kärsivällisyyttä riittääkin, lykkyä tykö ^^
Ja tosiaan. Ei kannata lannistua. Pitää vain kirjoittaakirjoittaakirjoittaa. Sitten siinä kehittyy. Yleensä minulle käy niin, että kirjoitan mielestäni aivan loistavan tekstin. Tarkkailen sitä seuraavana päivänä ja kirjoitan monta kohtaa uudestaan, koska löydänkin parantamisen varaa kohdista, jotka aiemmin tuntuivat aivan upeilta. Eli kirjoittaessa todella kehittyy, ja nopeasti.
Samoin. Teksti tuntuu upealta, mutta myöhemmin korjaan ne uudestaan ja ajattelen, että olinpa kirjoittanut aika huonon kuulosen tekstin.
Mullaki olis yksi kysymys kirjan tekemiseen! Olen 11-vuotias, menossa kutoselle. Oon ajatellu tehdä yhdenlaista kirjaa. Juonta en jaksa nyt kirjoittaa, mutta sitten itse kysymykseen: kun kirjoittaa kirjan suomeksi, niin pitääkö siinä olla suomalaiset suku- ja etunimet? Vai käykä englantilaiset? Oon katos kovalla vaivallla keksinyt englantilaiset suku- ja etunimet niille mun hahmoille!
Camposs, mietin itsekin juuri tuota kysymystä. Olen 12- vuotias. Olen valinnut hahmoilleni englantilaisia ja suomalaisia nimiä. Kirjaa olen kirjoittanut jo pitkälti, enkä jaksaisikaan vaihtaa niitä. Uskon kuitenkin, että voit pitää ne nimet ja sukunimet.
Camposs ja heimoi9,
ymmärrän että englantilaiset nimet kuullostavat teistä hienoilta, mutta uskokaa minua, kirjoistanne tulee parempia jos nimet ovat suomeksi. Jos suomalaisessa kirjassa on englantilaisia nimiä, hahmojen pitää asua englannissa tai amerikassa ja kirjoittajan on silloin hyvä tuntea vähän maata josta kirjoittaa. Suomalainen kirjoittaa parhaiten suomesta suomeksi.
Fantasiakirjoissa voi tietty olla nimenä vaikka qwhjs, mutta hyvä fantasia ei synny kummallisista nimistä. Päinvastoin. Tuttuun ympäristöön on lukijan helppo samastua, tuokaa jännitys sinne. Koulun vessassa asuva Pertti Martinmäki -niminen farkkuihin ja t-paitaan pukeutunut ihmissusi, joka tykkää Fazerin sinisestä ja kuuntelee Cheekiä on paljon dramaattisempi kuin gromp-galaksissa asuva tsomp jolla on keltainen glomp.
Teidän ikäisenä aloin tehdä biisejä, joiden sanat oli englanniksi. Noin 18-vuotiaana vaihdoin suomen kieleen, koska tajusin, että suomeksi minulla on enemmän sanottavaa. Niin on teilläkin.
Olen joskus käynyt muutaman lyhytkurssin kirjoittamisesta (olen jo aikuinen, mutta kyllähän näitä kai nuorillekin on?)
Erittäin painokkaasti tuntuvat kirjoituksen ammattilaiset olevan sitä mieltä, että kirjoita paljon, kelpuuta vähän.
Toisin sanoen, pidä kirjoittaessasi rimaa ihan älyttömän matalalla ja julkaistessa älyttömän korkealla.
Kirjoita mitä haluat, typeryyksiä, haaveita, törkeyksiä, siirappia...(mutta kannattaa varoa ettei joudu toisten käsiin). Pääasia että kirjoitat.
Julkaistu kirja on harvoin kerralla kirjoitettu. sen saattaa joutua kirjoittamaan moneen kertaan, välillä vaihtaa vaikka minä-muodosta hän-muotoon, menneestä preesensiin, keskiajan Saksasta 90-luvun laman Hervantaan, ja joka kerta kun keksit jotain uutta, joudut muuttamaan koko kirjaa. Arvioita kirjaa jossain, kirjoita vielä kerran, kirjoita välillä muuta...älä rakastu tekstiisi. Vain ne menestyvät jotka rakastuvat kirjoittamiseen.
Terve vaan kaikille. :) Rupesin äsken tekemään kirjaa joka kertoo eräästä huumepoliisista ja hänen vaarallisesta työstä. Kirjan tapahtumapaikkana on USA :) Luultavasti tästä tulee hyvä dekkari :D katsotaan nyt. Kirja on vasta alussa. Ekassa luvussa tämä LA:n huumekyttä on Miamissa lomalla ja ajautuu tutkimaan ystävänsä kanssa pimeää kauppaa.
MITÄS MIELTÄ OOTTE TÄSTÄ? :D
Itse en lue tuommoisia, ja minusta se ei ole niin hyvä, kun esim. päähenkilöt ovat suomalaisia, mutta ne voisivat mennä lomalle ulkomaille.
Tää on mun mielipide.
Noooo, ei kauhean genreä uudistavalta dekkarilta kuulosta, mutta ehkä tarinasi kieli ja henkilöjoukkue ovat omaperäiset, maailmankuva ja ihmisten psykologia uutta avartavat. Tai sitten eivät. * huokaus* Trollaus on niin boring.
Olisi kysyttävää, toivon jonkun vastaavan. Kirjoitan kirjaa. Yhdessä kirjan kohdassa kaksi henkilöä juttelevat. Pitäiskö laittaa aina sisennys, kun toinen henkilö vastaa tai sanoo/kysyy jotain?
Vaiko silleen, että henkilö kysyy ja toinen henkilöistä vastaa, ja sen jälkeen sisennys, ja taas pari kysymystä/lausetta, sen jälkeen sisennys jne?
Kyllä lapset osaa. Kalle jarinpoikakin kuulemma julkaisee esikoisen 12-vuotiaana-
.....mutta kuitenkin isänsä kanssa kirjoittanut. Jotenkin yllätyin tästä uutisesta kun luin hesarista. Oikeastaan hattua voi nostaa Tervolle. Viimeaikoina aika monta juttua laukoillut mediassa ja sitten vielä sellainenkin tuli aamutelkkarissa, että tykkää
sämpylöiden leipomisesta.
Jösses!
Hauskat uutiset virkistää.
Kiitos Jari Tervo, saattaapa hyvinkin olla että vilkuilen uutuuskirjaasi kun kirjastossa käväisen.
heimoi9,
tee joka henkilön repliikeistä erillinen kappale. Seuraavassa esimerkissä [ ] -merkit havainnollistavat kappaleen alkamista ja päättymistä. Kappale sisennetään, vaikka se olisi vain yhden rivin mittainen.
["Onpa kaunis päivä", Anna sanoi.]
[Pekka katseli taivaalle. "No niinpä on."]
Olen 13-vuotias poika ja olen harrastanut fantasiatarinoiden kirjoittamista jo ainakin kolme vuotta. Jos haluaa tulla hyväksi kirjoittajaksi, niin kannattaa vain tehdä tarinoita aina kun on aikaa (niin kuin minä teen!) ja jättää kavereiden kanssa puuhailut väliin.
Kannattaa myös jossain vaiheessa osallistua johonkin kirjoituskilpailuun (minä osallistun tällä hetkellä dalaperäinen metsä - kirjoituskilpailuun). Kannataa myös kiinnittää huomiota, että kirjassa ei ole kielioppi virheitä. On hyvä, että ihmiset innostuvat kirjoittamisesta ja toivon, että teidän "nuorten" kirjoitus puhti jatkuu aivan niin kuin minulla kävi!
(Pahoittelen, että teksissä on kielioppi virheitä, mutta olen liian väsynyt huomatakseni ne!)
Kirjoitin vahingossa aikaisempaan viestiin dalaperäinen metsä, kun minun piti kirjoittaa salaperäinen metsä! PAHOITTELEN!!!
Se salaperäinen metsä- kirjoitus kilpailu on kaikkien tai melkein kaikkien Jyväskylän koulujen kirjoituskilpailu. Joten minäkin osallistuin siihen, vaikka se ei ollut pakollinen.
Tiedätkö muuten milloin voittaja palkitaan?
Miksei kukaan kirjoittele tänne mitäÄÄ??
Nyt oikeesti hei. Menee hermo. Kirjoittakaa, se on hyvä harrastus, siitä on paljon hyötyä monessa suhteessa. Mutta ETTE TE KIRJOJA KIRJOITA, tajutkaan nyt jo herran jumala! Te olette kirjoittamisen harrastajia, kirjoja tekevät ammattilaiset.
kyllähä me voiaan kirjottaa kirjoja, ja julkasta ne, eräs tyyppi kirjotti 12 vuotiaana kirjoja, mut julkasi ne vasta jtn 17 vuotiaana. ei tarvii olla ammattilainen, mut kanssii kysyy mielipidettää läheisiltä ihmisiltä et kannataako julkasta kirja.
Kirjoittaminen on siinä mielessä hyvä harrastus, että sitten arvostaa kirjoja ihan toisella tavalla. Ryhdyin itsekin nyt kirjoittamaan, ja sanojen salat ovat avautuneet ihan eri näkökulmasta. Eli kirjoittakaa mukulat, ei siitä haittaakaan ole, vaikka ette koskaan saisi mitään painettua.
Ja nykyisinhän voi nettiin laittaa mitä tahansa, ja niitä voi lukea kuka tahansa. Eihän niistä rahaa saa, mutta jonkinlaista tyydytystä ehkä.
Ennen luin jostain, että kirjoittamisessa vaaditaan 10 % lahjakkuutta ja 90 % työtä. Nyt olen sitä mieltä, että lahjakkuutta vaaditaan ehkä 20 %, työtä 80 % ja teoreettista osaamista loput 30 %. Ooh, lopputulos ei ole sata, mutta kirjailijaksi tulemiseen vaaditaankin 130 % panos.
Väittäkää vastaan jos olette eri mieltä.
Olen 13-vuotias tyttö ja ihan samalla tavalla olen haaveillut oman kirjan kirjoittamisesta ja julkaisemisesta. Tietokoneella on jo monta tarinaakin.
Silti minulla käy aina niin että olipa tarina kuinka hyvä alussa niin sitten kuitenkin lyhentelen ja korjailen tarinoita, eli siis lopussa juoni onkin ihan naurettava.
Pienenä kirjoittelin ruutuvihkoihin ja sitten sellaisena 10-vuotiaana aloin kirjoittamaan koneella. Minulle tulee joka päivä ideoita mitä kirjoittaisin, mutta enpä tiedä onko minusta sitten kuitenkaan kirjailijaksi...
Ja ehkä sinulla ei ole vielä kiirusta julkaisemaan 20 vuoteen... On varmasti hyvä lukea paljon, kirjoittaa paljon, mutta julkaisemisen kanssa tuskin kannattaa hätäillä.