Onko muilla ollut ongelmia Norman antivirus ohjelmien jatkolisenssin tilauksen kanssa?
Ohjelma kinusi päivitystarvetta, koska lisenssi oli kuulemma vanhentunut.
No, klikkasin ikkunan auki, tein tilauksen ja maksoin laskun pankkisiirtona. Siihen homma sitten näyttää tyssänneenkin. Kaikki viitteet ja numerot täsmäävät ja maksu on mennyt pankkitililtä mutta tilaussaeurannassa näkyy vain; odottaa maksua.
Tiedustelut annettuun sähköposti osoitteeseen palautti mail delivery systeemi; osoite oli väärä.
Normanin omilta palautesivuilta sain asiatyypillä "muu asia" lähetettyä palautetta johon kone vastasi että kiitos palautteesta vastaamme kun ehdimme.
Tänään sitten tuli sähköpostiini viesti Normanilta. Jippii, ajattelin, hommahan pelittää. Pettymys oli sitten suuri kun viesti osoittautuikin johonkin potkupallo aiheiseen valokuva hommaan liittyväksi mainokseksi.
Eli taisivat rahat mennä siihen kuuluisaan Kankkulan kaivoon.
Onneksi kyseessä ei nyt ollut kovin suuri summa, joten jääköön se jäähyväislahjaksi Norman:lle. Eipähän tuo niin kovin suuri menetys ollut, koska olemme jo perheen muissa koneissa siirtyneet jotenkin varmatoimisemmalta tuntuvaan F-Securen ohjelmaan. Itselläni on lähinnä laiskuuttani pysynyt tuo tietokoneeseen alunalkaen asetettu Norman. Tästä potutuksesta sain tarpeellisen energiapläjäyksen tuonkin asian hoitamiseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.