Dodi, pitkästä aikaa

Rautakansleri

Pitkästä aikaa vierailen tällä ihastuttavalla palstalla. Paljon vielä kuuluu itkua ja hammastenkiristystä, mutta myös syvällisiä ja viisaita mietteitä, joihin tuskin missään törmää. Lienee niin, ettei mikään tuo ihmisen persoonaan syvyyttä niin kuin suru ja kärsimys. En kuitenkaan aio kirjoittaa tästä.

Hiljattain lähisukulaisellani diagnosoitiin syöpä, jota ei voi leikata. Toisin sanoen hän tulee varsin pian kuolemaan. Tavatessani häntä, keskustellessani hänen kanssaan, olemme molemmat korostetun tietoisia hänen tilanteestaan. Vaikka emme puhuisi syövästä, ei se koskaan ole kaukana ajatuksistamme. Se on kuin kalsea aave tajunnan rajalla, jonka kylmät sormet ovat ehtimiseen puristumassa kaulan ympärille. Tilanne on surullinen ja lohduton.

Palstaa selaillessani mieleeni juontui, että mitä sosiaaliseen kanssakäymiseen tulee, ei yksinäisyys - ainakaan sellaisena kuin se monen kirjoittajan elämässä ilmeisesti esiintyy - poikkea paljoakaan syövästä.

Esimerkiksi, kuinka keskustella henkilön kanssa, joka on tehnyt yksinäisyydestä itselleen identiteetin? Henkilön, joka häpeää itseään ja tilannettaan, jonka ajatuksia yksinäisyys dominoi, joka epätoivon vimmalla yrittää löytää jonkun, kenet tahansa. "Tavallinen" ihminen tietysti aistii yksinäisen tunnot ja se ahdistaa ja pelottaa häntä - aivan kuten yksinäistä itseäänkin.

Siksi seura ei paranna yksinäisyyttä, ei ainakaan mikä tahansa seura - mutta se voi hyvinkin voimistaa sitä. Yksinäisyydestä pääsee sitten... kun lakkaa olemasta yksinäinen. Kun ihminen ei tunne itseään yksinäiseksi, eikä siis murehdi sitä, hän pystyy suhtautumaan sekä itseensä että muihin terveellä tavalla. Hän astuu yksinäisyyden ikeestä, eikä muila ole enää syytä karttaa häntä.

Yksinäisyys on syy, ei seuraus, eikä yksinäisyys ole yhtä kuin yksin oleminen. Tietenkin moni toteaa tähän, että on yksinäinen, koska tapahtui niin ja niin tai se teki tätä tai tuota. On epäilemättä niin, että moni on esimerkiksi koulukiusaamisen nimellä kulkevan sadistisen kiduttamisen vuoksi tullut yksinäiseksi. On kuitenkin huomattava, ettei ihminen tule yksinäiseksi, koska hänen ympärillään ei ole ihmisiä, vaan koska hän tuntee häpeää, huonommuutta ym. joista johtuen hän ei kykene toimimaan luontevasti sosiaalisissa tilanteissa eikä täten kykene luomaan kaipaamiaan sosiaalisia kontakteja.

Yksinäisyydestä voi parantua, valitettavasti syövästä ei aina voi.

P.S. Päädyin näköjään taas saarnaamaan, kuten tapani on. Tsori, ei ollut tarkoitus. :D

2

238

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen aina uskonut, että kukaan ei aisti minusta sitä yksinäisyyttä tai pikemminkin sitä tunnetta, että sosiaalisuus on minulle nykyisin suorittamista. Eräs nettiystäväni sanoi minulle vähän aikaa sitten: "Saat sosiaalisuuden kuulostamaan lääkkeeltä." Jos se ei ole suoritusta, niin se on itsensä lääkitsemistä. Lääkitsen yksinäisyyttäni olemalla ihmisten seurassa. Tavallaan nautin ihmisten kanssa olemisesta, mutta tavallaan se ahdistaa minua. En ole niinkään yksinäinen vaan korostetun itsetietoinen. Kiinnitän sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti huomiota sanomisiini, tekoihini ja siihen miten toiset niihin reagoivat. Kun tulee mielestäni liian pitkä hiljainen hetki, niin kurkkuani kuristaa ja pyrin rikkomaan hiljaisuuden jotenkin. Olen kuitenkin kuvitellut, että ihmiset eivät näe sisäistä ahdistumistani, sillä ulospäin olen usein aivan rauhallinen ja keksin kyllä puhuttavaa = suoritus menee nappiin.

      Nytpähän sain ainakin selville, miksi ihmiset eivät halua olla ystäviäni. Vaikka teen oma-aloitteisesti tuttavuutta he alitajuisesti perääntyvät, sillä aistivat minun kaipaavan heistä kipeästi ystävää. Kaiketi he lukevat sen epävarmasta hymystäni ja arvostavasta/anteeksipyytävästä katseestani: "Ole kiltti ystäväni, kun olet niin ihana ja minä olen niin yksin ja epävarma, eikä minulla ole ketään ystävää täällä".

      Tästä voi tosiaan parantua, mutta syövästä ei. :/ Osanottoni.

    • ....................

      Nyt syöpäpotilaalle tekemistä! Jos kerran on "varma" kuolema niin mitä menetettävää on?

      Englanniksi kun etsii niin löytyy PALJON vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä joista osa varmasti on toimivia... Älkää uskoko lääkärien horinoita että "peli on jo menetetty" jne.

      Tässä ensimmäiset oppitunnit:

      http://video.google.com/videoplay?docid=-3383948315844437935&q
      http://www.sharinghealth.com/beckprotocol/whatisbp.htm

      Ei luovuteta siellä tai tulen kepin kanssa takomaan "järkeä" päähän >:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1304
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      104
      1052
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      887
    4. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      54
      872
    5. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      870
    6. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      828
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      128
      807
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      65
      675
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      50
      604
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      34
      560
    Aihe