Varastaa Tappaa Tuhota

Jumalan sanaa

Varastaa, tappaa tuhota, siinä on koko synnin ja sielunvihollisen olemus. Kumpa me ihmiset taipuisimme Jumalan tahtoon ja eläisimme parannuksessa Jumalan Sanan ohjeiden ja säännösten mukaisesti. Silloin me saisimme ehyemmän ja rikkaamman elämän. Parannus on asia jonka Jeesus vaatii omiltaan. Joskus vain kestää jonkun aikaa tajuta se, että Jumalan tahdon takana on aina puhdas rakkaus ja elämää suojeleva voima.

Siunausta päivääsi
Saakoon Kristuksen kirkkaus valaista tätäkin armon päivää

2

512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ryturioy

      Pahuus Platonin mukaan maailmassa tulee siitä, että hallitsijoilla ja hallittavilla on ihmisten hierarkioissa sama pohjaluonne. Eläinkunnassa ylempi eläin hallitsee alempaa.
      Viisas koira saa vahvat härät pysymään aisoissa. niin myös ihminen tarvitsee paimenikseen itseään korkeampia olentoja.
      Saatana-nimitys, hepreaksi Satan eli vastustaja tulee teosanasta shatanah eli vastustaa ja nimitys kuulunee lähinnä Jehovalle itselleen, joka oli kaikkien muiden jumalien vastustaja. Käärme oli myötätunnon ja viisauden symboli mm. lääkäreiden tunnus yhä tänään, Genesiksen käärmeen epiteetti oli aur eli "valaistu".

    • Harzaman

      Puhtaasta rakkaudesta ja parantavasta voimasta.

      4. Mooseksen kirja 31

      "Sotajoukko hyökkäsi Midianin maahan noudattaen käskyä, jonka Herra oli Moosekselle antanut, ja tappoi kaikki miehet.
      Surmattujen joukossa olivat midianilaisten viisi kuningasta, Evi, Rekem, Sur, Hur ja Reba. Israelilaiset löivät kuoliaaksi myös Bileamin, Beorin pojan.
      He ottivat vangiksi naiset ja lapset ja saivat ryöstösaaliiksi midianilaisten kaikki juhdat, kaiken karjan ja muun omaisuuden.
      He polttivat midianilaisten asuttamat kylät ja heidän leiripaikkansa,
      ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin,
      ja toivat vankinsa ja muun saaliin Mooseksen, pappi Eleasarin ja Israelin kansan eteen leiriin, joka oli Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa.
      Mooses, pappi Eleasar ja kansan päämiehet lähtivät leirin ulkopuolelle heitä vastaan.

      Mooses vihastui sotajoukon johtajiksi määrätyille tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköille, kun he palasivat sotaretkeltä,
      ja sanoi heille: "Oletteko jättäneet henkiin kaikki naiset?

      Juuri nuo naiset tekivät Bileamin neuvon mukaan ja saivat israelilaiset luopumaan Herrasta ja antautumaan Baal-Peorin palvojiksi. Sen tähden Herran kansaa kohtasi vitsaus.

      Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa.
      Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6923
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4592
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4045
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3179
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1935
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1666
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1429
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1207
    Aihe