Hankala työnantaja

K.L.

Opiskelen oppisopimuksella maatalousalaa, nyt kahtena viime päivinä työnantajani on heittäytynyt todella omapäiseksi. Kevät ja kesä on kiireistä aikaa maaseudulla, minun pitäisi saada osallistua erilaisiin peltötöihin, mutta pomo on sitä mieltä että hän ei rupea opettamaan vaikka keväällä oppisopimusta solmiessamme lupasi ja lupasi. Pomon mielestä olen vain ja ainoastaan sidottu navettatyöhön. Kuulemma työnteko on se ykkösasia ei oppiminen, hän on työnantaja ja hän määrää jne jne. Mutta tässäpä iskee kinkkiset paikat sillä joudun ensi vuonna antamaan näyttötutkintoja eri työvaiheista, mutta mitenkäpä annan kun ei ole opetettu. Eikös oppisopimus ole juuri sitä että työnantaja toimii ns.opettajanakin. Pomolla on niin periksi antamaton luonne että en enää tiedä mitä tehdä. Pomo on laskenut aivan liian paljon minun varaani, hän kuulemma tekee rehua kesällä ja minä hoidan karjan. Minulla on aivan hirveä stressi, en haluaisi tämän menevän näin. Minulla on ihan sellainen olo, että olen työnantajalleni orja. Ei kai tässä auta muu kuin ottaa ensi viikolla yhteys oppisopimustoimistoon. Eilenkin illalla itkin itseni uneen, tykkään tosi paljon työskennellä eläinten parissa ja tavoitteenani olisi valmistua tietenkin. Pomo ei taida ottaa tätä minun oppisopimustani tosissaan, hän määrää. Pomo saa koulutuskorvaustakin muutaman sata euroa kk:dessa, ihan tyhjästä kun ei suostu minua opettamaan, karjanhoitotyö on minulle jo monelta aikaisemmalta vuodelta niin tuttua työtä, että jos teen vain ja ainoastaan tätä, niin en minä tässä opi mitään uutta! Mitä siis tehdä??? Pakko purkaa jonnekkin tätä tuskaa, tänäänkin minulla olisi ollut työpäivä mutta viime yön valvottanut migreenikohtaus on vienyt minulta voimat joten sairasloman sain täksi päiväksi, ja tästähän pomo oli oikein mielissään...

3

580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä-

      otat yhteyttä oppisopimustoimistoon ja kerrot tuon saman sinne. Ei ole todellakaan oikein, että olet ilmainen "orja" siellä ja työnantaja nostaa koulutustuet. Teillä on kirjallinen sopimus siitä, että hän perehdyttää ja opastaa sinua näyttötutkinnon mukaisiin ERI työtehtäviin. Vaadi ohjausta sillä sitä sinun on saatava jo oman etusi vuoksi...jos et hallitse asioita, se vaikuttaa näyttöjen arvosanoihin. Pahimmassa tapauksessa työnantaja voi kyllä "kostaa" tuossa vaiheessa kun arvosanoja annetaan...(näin kävi itselleni kun meillä ei ta:n kanssa sukset luistaneet) mutta älä missään nimessä anna periksi ja suostu kaikkeen!! Oppisopimus on hyvä tapa saada ammatti, mutta paljon on vielä puutteitakin...työnantajat voivat heittäytyä aivan mielivaltaisiksi...:/

    • marhes

      niin aikamoista.
      tyttäreni on työharjoitelussa.ilmeisesti ns.työnantaja olisi halunnut jo hyvinosaavan työntekijän.
      alku meni kait joten kuten. mutta mitään opetusta ei kuitenkaan ole saanut ja kun ei työ ole mennyt
      hyvin ja seura ei mielyttänyt niin arviointi tilaanteessa tuli vain haukkuja..
      miten voi olla että yritetään viedä kaikki itsetunnon rippeet. no ilmeisesti siihen paikkaan ei varmaan
      enää ketään laiteta harjoitteluun. voihan sitä neuvoa ,mutta jos saa jotain kiksejä että on ilkeä niin..
      no ehkäpä joskus törmään tähän työnantajaan niin käsken hakeutumaan hoitoon.
      tyttärelleni sanoin että mikä ei tapa se vahvistaa.

    • 10mgtab

      Toivottavasti olet jo saanut asiasi järjestykseen, mutta sinähän olet siellä selvästi lisäämässä vahvuuksia työvoimana kuin saada olla opiskelijana.Joten ilman muuta asiat on pystyttävä sopimaan.

      Nyt on tietysti aivan hirveä kiire pomollasikin ja oppimiseen kuuluu myös osata arvioida sen tyyppisiä tilanteita kuin vaatia oikeuksiaan hetkenä, jolloin kukaan ei ehdi niitä miettimään. Joten oletko aivan varma, etteikö pomosi ota huomioon opintojasi luppoisampana aikana? Mieti sitäkin ennen kuin pimahtelet kahden päivän perusteella.

      Jos alueella ei ole tarjolla muita vastaavia paikkoja olet aika pahassa paikassa, jos et voi vaihtaakaan. Tosin mitä pienemmässä "organisaatiossa" olet sitä enemmän olet pomon persoonallisuudenkin varassa, jolloin joudut luovimaan hänen kanssaan melko lailla. Jos et sitä jaksa, olet väärän ihmisen kanssa tekemisissä. Työ on tosi vaikeaa, jos kaksi ihmistä ei pysty tulemaan toimeen keskenään.

      Voisit oma-aloitteisesti laatia oppimissuunnitelman pomollesi. Tunnet kuitenkin talon tavat, niin osaat arvioida mihin väliin peltotöiden harjoittelu mahtuisi. Mitä paremmin osaat asiasi perustella, sen helpommin asia menee toisellekin perille. Marina ei johda mihinkään :)

      Yleensä oppisopimus pitää työnantajalla melkoisen maksuvastuun. Hän saa ns. opetuskorvausta eli maksaa alan peruspalkasta muistaakseni n. 70 -80 %, joten et sinä hänelle aivan ilmainen pitäisi olla. Tietty jos asutte jossakin korvessa, jossa eletään valtion tukien varassa joka yrityksessä, olen tietysti väärässä, mutta täällä etelässä oppisopimus ei mikään työnantajan ilmainen etu todellakaan ole. Siksi siihen kuuluu myös sitäki työtä, mitä jo osaa tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3550
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3503
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3322
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2769
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2036
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1962
    7. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1695
    8. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1625
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1390
    Aihe