dekkari
… kun kirjoittaa dekkarin, niin millä sivulla se eka mättö sitten pitää olla?
-
Laittakaas tähän pari kolme dekkaria, jotka mielestänne on hyvin kirjoitettu. Ei tarvitse olla suomalaisiakaan ja mieluusti sellaiset 250 sivua, ei siis mitään tiiliskiviä.
Minä kun ajattelin kasata ne pöytälaatikkodekkarisivut nyt alkukesän aikana. Eikö ne sääennustajat sanoneet, että tulee kuumaa niin varjossahan sitä on sitten pysyteltävä isompi osa ja mikäpä sen mukavampaa kuin kesäterassilla niputtaa sivuja oikeaan järjestykseen.
¤
Vai onko parempia / hauskempia ajanvietejuttuja Teillä mielessänne?
… kun kirjoittaa dekkarin, niin millä sivulla se eka mättö sitten pitää olla?
-
Laittakaas tähän pari kolme dekkaria, jotka mielestänne on hyvin kirjoitettu. Ei tarvitse olla suomalaisiakaan ja mieluusti sellaiset 250 sivua, ei siis mitään tiiliskiviä.
Minä kun ajattelin kasata ne pöytälaatikkodekkarisivut nyt alkukesän aikana. Eikö ne sääennustajat sanoneet, että tulee kuumaa niin varjossahan sitä on sitten pysyteltävä isompi osa ja mikäpä sen mukavampaa kuin kesäterassilla niputtaa sivuja oikeaan järjestykseen.
¤
Vai onko parempia / hauskempia ajanvietejuttuja Teillä mielessänne?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Thomas Harris: Punainen lohikäärme.
Mättö, murha, rikos ylipäätään ihan alkuun, puolen välin jälkeen tai melkein loppuun. Ihan loppuun on jätettävä tilaa jäähdyttelylle. Tärkeintä on uhka ja kunnon kliimaksi.
Joskus itse rikos on tapahtunut ennen ensimmäistäkään sivua, joka tavallaan aktivoituu, uhkaa uusiutua, vaivaa päähenkilöä edelleen.
Jos rikos esitellään heti alussa, voi suurin osa jatkosta olla takaumaa - miten asiat kehittyivät ennen rikosta.
Dekkarin kirjoittamista voisi verrata makkaran paistoon: Jos yrität tehdä (paistaa) sen pikaisesti, jää sisältö raa'aksi, mutta jos jäät pyörittelemään sitä liikaa, on sisältö sen jälkeen kuiva.
Vai olenko väärässä?
Kiitos!… tätä Punaista lohikäärmettä en olekaan vilkuillut, menen kirjastoon. Tuolla jännityssaitilla sain myös näköjään vinkkiä. Kiitos sinnekin!
Napsin niistä parhaat palat ja yhdistelen yhdeksi dekkariksi, kun minullahan on se dekkari tekemättä edelleen. Ja montako kertaa on hermoni kärähtäneet en edes muista. Se on se sikinsokinen haperoitunut
rutikuivakka
paperinippu nimenomaan, jossa edelleen olisi hiottava ne henkilökemiat tarkemmin ja se tupenrapinannarsisti ! Voi pee...kuinka kestän sitä näppisormea... eih!... ja mitenkä niin aavistelen, että taas se koko torni sortuu ja palikat pyörremyrskynä hujanhajan aivan lättynä, kun muusan virittelemä joku ennalta arvaamaton uusi tyyppi tunkee kehiin, joka on vetäissyt taas ties mitkä vermeet ja ottaa haltuunsa koko estradin viskeltyään ensin tietysti kaikki muut roolimaakarit minne ja kunne! … vanha tuttu juonensotkijanarsisti, se varsinainen trombi... muutamankin kerran sanonut sille muusalleni, että eikö se voisi olla niinku sivistynyt pöllö, pitääkö sen vaihtaa aina niitä päähenkilöitäkin niin tiuhaan, kun nimenomaan haluaisin lopputulokseksi saada sellaisen monikerroksisen labyrinttimaisen hienostuneen rivienvälidekkarin jossa mytologiat, metaforat, symbolit... siis todellakaan mitään dekkarityylij.cottonia hepsankeikkoineen...
¤
… vaikka toisaalta, eihän siinä mitään sitten jos tulisikin puhdasta puuvillaa...
hmmm... james(jamie)cotton... hmmmm...
Minusta hyvä dekkari alkaa prologilla, jossa lukijalle tuntematon henkilö tulee jostain, eikä edes itse tiedä mistä. Mielellään likaisena, verisenä tai muuten vaan pöllähtäneenä. Eikä muista mittään. Henkilö on mielellään ns. kunnon kansalainen jolle on tapahtunut jotain.
Sen jälkeen kirja alkaa hetkestä ennen traumaattista tapahtumaa. Kertoo ihmisistä, jotka löyhästi tai vahvasti liittyvät juoneen ja lukijasta välillä tuntuu, että heittää kirjan nurkkaan. Äääh, mä tollasta jaksa lukea. Sitten kertoja taas heittää jonkin huomaamattoman vihjeen, jonka oikeastaan huomaa vasta toista kertaa lukiessaan.
Tästä hyvä esimerkki on - ei kirja- vaan leffa Kaunis mieli. Ekalla kerralla katsoessani en edes osannut epäillä, mutta toisella kerralla näin ohjaajan mainiot tavat tuoda ilmi hallusinaatiot. Leffa ei ollut "dekkari", mutta rakennettu niin, miten mielenkiintoni saadaan heräämään.
Semmoisista tarinoista minä tykkään.
Kiitän!
Tämä vastaus on aivan käsittämättömän
hieno:
...monikerroksisen labyrinttimainen hienostuneen rivienvälinen jossa mytologiat, metaforat, symbolit...
kaikki kaikki kaikki
… kunpa osaisinkin, ja pahaa pelkään jos nyt yritän kirjoittaa näillä vinkkaamillasi sävelillä, niin muusani saattaa hyvinkin pistää ranttaliksi !
Ei mitään parempaa kuin nysvätä koneen ääressä koko kesä...
Mättö saa mielellään alkaa ekalla sivulla. Hyviä dekkareita tai ns. jännitysromaaneja
Higshmith: Ripley-sarja
Janet Evanovich: Ensin rahat
Dan Brown: Da Vinci-koodi
John Le Carre: Pieni rumpalityttö
John Grisham: Sateentekijä
Sara Paretskyn Warshawski-sarja
Onko tää joku trendi, kun itsekin väsään samaa lajityyppiä. Että kirjailijanalut on nyt hurahtaneet jännitykseen...
... tämä Sara Paretsky on minulle jostain syystä aivan tuntematon. Käyn tänään kirjastossa joten selviää hänen tyylinsä kirjoittaa.
Kiitän!
Ja kesä kun on niin hurahdetaan lisää...
kirjoittamisiin !
... sara paretskya ollut,
mutta paljon muita.
eiköhän ne jutut lähde taas jonnekin suuntaan kulkemaan......... juokse pupu juokse >>>>>>>>