Koira söi

Mitä neuvoja "ensiavuksi", kun ihmiset jättävät ulkona kaikki roskat maahan leiriytyessään ottamaan aurinkoa ja koira löysi gril br jämät, oli luita mukana ja söi ne. Annoin kotona tankoparsaa ja öljyä normaalia enemmän ruoan mukana, mitä muuta voin tehdä?
15370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

en usko, että oikeastaan muuta, kuin tarkkailla koiraa. Jos on ihan normaali ja ulostaa normaalisti on teillä käynyt hyvä tuuri!

Äänestä
  • Kakka on ollut hyvää, eikä muutakaan ongelmaa. Huh!

    Keräisitte ne jätteenne!

    Äänestä

Ei kannata päästää koiraansa tonkimaan roskia. Kaikki ei voi tietää että kananluut on vaaraksi koirille.

Äänestä
  • kävelimme yleisellä ulkoilutiellä ja joku kus...pää oli jättänyt eväänsä sinne nurmikolle.

    Koiraihmisenä tietänet, että koira haistaa kaiken ja ennenkuin mitään ehdit, vahinko käy.

    Onko maailmassa todellakin vielä niin tyhmiä ihmisiä, että eivät muka tiedä tuollaisten ruokien olevan koirille hengenvaarallisia!?

    Ja vaikka olisivat niin tyhmiä, niin ei niitä eväitään silti tarvisi luontoon jättää. Kersatkin voivat syödä niitä. Lokit, varikset, rotat jne ei tarvine kertoa enempää?

    Äänestä

Kaikki eivät ole koiraihmisiä ja tiedä kaikkea koirista. Onhan se toki törkeää ihmisten roskaaminen mutta ei kananluiden ja muun syötävän jättäminen luontoon kovin ikävää ole. Koiraihmisenä tiedän että koiran voi myös opettaa olemaan syömättä mitään mitä maasta löytää, se on erittäin kätevää varsinkin kun liikkuu koirien myrkyttäjiä.

Äänestä
  • Meillä on myös koira opetettu, ettei mitään saa syödä maasta. Juurikin näiden myrkyttäjien takia se pitäisi edes yrittää opettaa omalle koiralle.
    Joskus kun vastaan tulee oikein herkullinen jämä esim. hampurilaisesta, koira kysyy jopa lupaa syödä se. En tietenkään anna. Mutta edes tämmöisiä herkkuja koirani ei sieltä maasta syö, koska opetettu.
    Että koulutuksella tuostakin ongelmasta voi välttyä.

    Äänestä

  • Sinun mielestäsi kananluut ja muut ruoantähteet saa siis jättää luontoon?

    Kiva ajatusmaailma...

    Äänestä

  • lokit, rotat ym kirjoitti:

    Sinun mielestäsi kananluut ja muut ruoantähteet saa siis jättää luontoon?

    Kiva ajatusmaailma...

    luontoon kuolee moni lintu tai rotta, orava yms. eikä kukaan kerää niitäkään/niiden luita pois :) Ruoan tähteet ei todellakaan ole mikään uhka luonnolle :DD Maatuvat kumminkin ja saa eläimet ne syödä. Se että jättää ruoan käärepaperit yms roskat luontoon on erittäin tuomittavaa. Olen todella luonnon roskaamista vastaan mutta ruoka on ihan eri asia :)

    Kivat jutut joillakin...O_o

    Äänestä

  • Kyllähän sinne kirjoitti:

    paistettu, keitetty, grillattu vai mitä?

    Jos luut heitettäisinkiin ympäriinsä raakoina niin mikäs siinä. Mutta kai ymmärrät, että paistetut, keitetyt ja grillatut luut ovat eläimille vaarallisia?

    Äänestä

  • järki älä jätä kirjoitti:

    paistettu, keitetty, grillattu vai mitä?

    Jos luut heitettäisinkiin ympäriinsä raakoina niin mikäs siinä. Mutta kai ymmärrät, että paistetut, keitetyt ja grillatut luut ovat eläimille vaarallisia?

    keitettyjen, paistettujen yms. luiden olevan vaarallisia? Mutta kaikki eivät sitä tiedä, joten se ei ole heidän vikansa vaan koiranomistajan joka ei opeta koiraansa olemaan syömättä mitä löytää, kai ymmärrät? :)

    Äänestä

  • ei tietäisi kirjoitti:

    keitettyjen, paistettujen yms. luiden olevan vaarallisia? Mutta kaikki eivät sitä tiedä, joten se ei ole heidän vikansa vaan koiranomistajan joka ei opeta koiraansa olemaan syömättä mitä löytää, kai ymmärrät? :)

    Ai että koirattomat ihmiset saavat jättää ruoan tähteensä luontoon!? Koska eivät (muka) tiedä, että se ei ole suositeltavaa, voi olla vaarallista, lisää rottia, lokkeja jne

    Kyllä meillä odotetaan jonkinlaista käyttäytymistä ihan kaikilta ihmisiltä. Näköjään riippuu missä asutaan.

    Ole onnellinen, jos olet sata% varma, että koirasi ei sinun näkemättä esim vapaana metsässä, kun et todellakaan ole kokoajan näkemässä, pistä jotakin kiellettyä suuhunsa.

    Äänestä

  • jo on tyyppi! kirjoitti:

    eivät voi tajuta että kaikki eivät tiedä koirista kaikkea :O Toivon nyt ihan todella että vitsailet. Koiraihmisiä ja heidän (kouluttamattomia) koiriaan pitäisi osata kokoajan varoa ja tietää kaikki koirista vaikkei niistä juuri perusta? Tiedätkö itse kaiken hamstereiden, kissojen ja liskojen hoidosta? Vertaa siihen ;) Olen koiraihminen mutta että nyt kaikkien pitäisi varoa minua ja piskiäni, huhhuh. Kyllä itse suojelen koiraani :)

    Äänestä

  • on ihmisiä jotka kirjoitti:

    tarkkaile koiraa vähintään päivä jos se ei ole normaali vielä.

    Äänestä

Koiraa ei kannata päästää syömään roskia.

Äänestä
  • Kyllä minunkin mielestä koiran ulkoiluttajan täytyy ottaa vastuu siitä ettei koira ota suuhunsa mitä sattuu.
    Ylipäätään ei mitään, mutta kaikki koirat ei sitä opi ja ovat niin nopeita ettei ehdi tehdä mitään kun eväät on jo koiran vatsassa. Siihen ei auta muu kuin olla kahta tarkempi missä koiran kuono menee, että ehtii nykäistä pois. Omani ei ota mitään, mutta ottipa kerran muutamia vuosia sitten. Maassa oli kesähelteellä vähän jäässä oleva iso lihapulla. Onneksi alkoi pureskella niin että aika väännön jälkeen sain otettua pois suusta. Ihme herkku kun oli niin vaikea luovuttaa. Todennäköisesti myrkkypala.
    Tuollaisen grilliaterian jälkeen on varmasti hyvä juuri öljy ja paljon vettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

gril.kananluun kirjoitti:

Mitä neuvoja "ensiavuksi", kun ihmiset jättävät ulkona kaikki roskat maahan leiriytyessään ottamaan aurinkoa ja koira löysi gril br jämät, oli luita mukana ja söi ne. Annoin kotona tankoparsaa ja öljyä normaalia enemmän ruoan mukana, mitä muuta voin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu