Olen joutunut ikävään tilanteeseen. Minulla on 6-vuotias tyttö ja miehelläni edellisestä avioliitosta myös alle kouluikäinen lapsi. Mies erosi vaimostaan ja n. vuoden päästä avioitui minun kanssani. Exä on ollut aikamoinen riesa heti liittomme alusta alkaen.
Hän on selkeästikin mustasukkainen ja mielellään hajoittaisi liittomme. Olen yrittänyt olla mahdollisimman mukava lapselle, joka käy meillä viikonloppuisin. Minun ja mieheni lapset näyttävät tulevan erinomaisesti toimeen. Myös minä olen molempien kanssa hyvissä väleissä. Kanssamme asuvaa lastani mieheni pitää omanaan. Kaikki edellä mainitut seikat selkeästikin raivostuttavat mieheni exää.
Hän on usein puhunut minusta pahaa myös minun läsnäollessani. Esim. tuli ystävättärensä kanssa joskus hakemaan lapsen meiltä ja sanoi: "Täällä haiskahtaa kannabikselle. Oletteko lasten nähden polttaneet tai juoneet?" Olin ihan äimän käkenä. Siis mitä ihmettä? Hän tietää, etten minä tai mies polteta tai juoda alkoholia. Myös julkisilla paikoilla tämä eukko on huudellut mahdollisimman kuuluvasti jotain ikävää tyyliin: "Hyvältä näytät! Ketäs miestä varten taas olet laittautunut?" Hän myös syyttää minua välillä mitä merkittävimmistä asioista.
Olemme mieheni kanssa keskituloisia. Mies panee paljon rahaa lapseensa. Välillä exä vaatii aivan mahdottomia ja kun mies kieltäytyy, alkaa hirveä uhkailu, ettei rakasta lastaan ja siksi ei enää tarvitse nähdäkään. Muissakin, kuin taloudellisissa asioissa, exä vaatii usein kohtuuttomia, jotta voisi pistää kauhean huudon pystyyn, väittää mihensä välittävän minun lapsesta enemmän kuin omastaan ja tietysti syyttää minua.
Mitä tehdä? tuntuu, että koko elämä on pelkkää tappelua...
Hän on selkeästikin mustasukkainen ja mielellään hajoittaisi liittomme. Olen yrittänyt olla mahdollisimman mukava lapselle, joka käy meillä viikonloppuisin. Minun ja mieheni lapset näyttävät tulevan erinomaisesti toimeen. Myös minä olen molempien kanssa hyvissä väleissä. Kanssamme asuvaa lastani mieheni pitää omanaan. Kaikki edellä mainitut seikat selkeästikin raivostuttavat mieheni exää.
Hän on usein puhunut minusta pahaa myös minun läsnäollessani. Esim. tuli ystävättärensä kanssa joskus hakemaan lapsen meiltä ja sanoi: "Täällä haiskahtaa kannabikselle. Oletteko lasten nähden polttaneet tai juoneet?" Olin ihan äimän käkenä. Siis mitä ihmettä? Hän tietää, etten minä tai mies polteta tai juoda alkoholia. Myös julkisilla paikoilla tämä eukko on huudellut mahdollisimman kuuluvasti jotain ikävää tyyliin: "Hyvältä näytät! Ketäs miestä varten taas olet laittautunut?" Hän myös syyttää minua välillä mitä merkittävimmistä asioista.
Olemme mieheni kanssa keskituloisia. Mies panee paljon rahaa lapseensa. Välillä exä vaatii aivan mahdottomia ja kun mies kieltäytyy, alkaa hirveä uhkailu, ettei rakasta lastaan ja siksi ei enää tarvitse nähdäkään. Muissakin, kuin taloudellisissa asioissa, exä vaatii usein kohtuuttomia, jotta voisi pistää kauhean huudon pystyyn, väittää mihensä välittävän minun lapsesta enemmän kuin omastaan ja tietysti syyttää minua.
Mitä tehdä? tuntuu, että koko elämä on pelkkää tappelua...
Vastaukset 17
Vanhimmat
ole pakko olla yhteydessä.
Tästä asiasta on täällä niin monta kirjoitusta etten jaksa aina toistaa samaa.
Pistä hakien aiheesta palstalta niin löydät ideoita millä tilannetta voi parantaa
Mitä tarkoittaa ´selkeästi mustasukkainen `
onko x sanonut niin vai pyöriikö tämä ihan omassa pienessä päässäsi kun teidän asiat menee päin persettä, no, mikäs sen mukavampaa kuin syyllistää x siitä, että teillä menee paskasesti.
Asioilla on tapana korreloitua...
Et ole ainoa vastaavassa tilanteessa. En pysty ymmärtämään, miksi jotkut naiset toimivat niin, kuin miehesi ex. Minunkin tilanne on samanlainen, ellei jopa pahempi. En ole koskaan edes puhunut mitään mieheni exän kanssa, silti hän on huutanut ja raivonnut, uhannut tappaa ja vastaavaa. Miestä yrittää kiristää milloin milläkin asialla ja valehtelee aivan mitä tahansa.
Nainen itse halusi erota, eikä minulla ole aikoinaan ollut mitään tekemistä heidän eronsa kanssa, vaan mies tapasi minut vasta myöhemmin. Silti nainen on levitellyt tarinoita, että meillä on ollut suhde jo vuosia, ja mies on oikeasti lasteni isä, eikä minun exäni. Paljon muitakin valheita hän jakelee.
Kiukku kasvaa välillä kovasti, mutta yritän sen niellä. Miehen kanssa on ihana olla, ja hän toimii tilanteessa mielestäni juuri oikein.:) Hän seisoo omien sanojensa takana. Keskitymme omaan elämäämme. Se tosin joskus tuntuu vain pahentavan naisen käytöstä. Häntä ketuttaa huomata, että me olemme valtavan onnellisia yhdessä.
Jaksamista vain sinullekin!
Täällä sama tilanne, mieheni ex kiinnostui lapsistaan ensimmäistä kertaa elämässään kun me muutimme mieheni ja hänen lastenssa kanssa saman katon alle. Alkoi helvetillinen puhelinralli "lapsille", puheluita saattoi tulla yhden illan aikana 60, lasten, mieheni ja minun puhelimeen. Kukaan lapsista ei edes halunnut puhua äidilleen mitään, mutta hän ei uskonut. Lapset oli kuulemma manipuoloitu häntä vastaan. Puhelinterrorismia jaksoin vuoden verran, joka ikinen ilta, sitten sanoin että nyt siihen tulee loppu. Exä saattoi ilmestyä ilmoittamatta milloin vain oven taakse, parkkipaikoille, pihoille tapaamaan "lapsiaan", jotka eivät olleet edes kotona. Kun hänelle yritettiin sanoa, ettei se ole sopivaa ilmestyä kotiimme noin vain, exä sai päähänsä että häntä yritetään estää tapaamasta lapsiaan. Siitäpä sitten saatiin käyntiin lastensuojeluasiat, oikeudenkäynnit ja tapaamisasiat. Äiti halusi lapset asumaan luokseen 4 vuoden erillään olon jälkeen. Lapsille iski pelko äidin luokse muuttamisesta, siitäpä sitten oireilevia lapsia kiikuttamaan perheneuvolaan ja hakemaan apua sieltä tilanteeseen. Tähän liittyy niin paljon kaikkea, mutta mitäpä se biologinen äiti ei saisi ns. lastensa hyväksi tehdä. Meillä on ihana yhteinen lapsi mieheni kanssa joka antaa voimaa jaksaa eteenpäin tässä taistelussa. Odotin ja odotin että tämä on vain ohimenevää käytöstä mieheni exältä, mutta EI, homma jatkunut 3 vuotta ja mitä ihmeellisimpiä epäilyjä, harhaluujoa ja syytöksiä kohtaamme häneltä. Rakastamme mieheni kanssa toisiamme ja lapset ovat onnellisia kanssamme, se on kovaa vastamyrkkyä mustasukkaiselle ex-vaimolle ja lasten biologiselle äidille. Rakkaus on vahvin kaikista, muistakaapas se!
" Lapsille iski pelko äidin luokse muuttamisesta, siitäpä sitten oireilevia lapsia kiikuttamaan perheneuvolaan ja hakemaan apua sieltä tilanteeseen. "
En ole kuullutkaan,että lapset pelkäisi äitiään.(tietty perheväkivallassa elävät,mutta siitä ei näytä tässä olevan kyse)
Voisinpa väittää,että lapset oireilevat teidän aikuisten epäjohdonmukaisuudesta.
mitä lauseella tarkoitettiin; lapset asuneet isänsä kanssa 4 vuotta ja äkkiä äiti haluaakin tempaista heidät tutusta ja turvallisesta ymäristöstään toiseen, vain tehdäkseen isälle kiusaa (koulut, kaveripiiri, isä, äitipuoli, sisarus, suku tulleet tutuksi isän luona ).
Pelkäämisellä ei tarkoitettu sinun ymmärtämää pelkoa, vaan muutoksen tuomaa pelkoa.
Minä väitän että lapset oireilevat juuri tuon muutospelon takia, ja kyllä, äiti on epäjohdonmukainen ja tekee väärin terrorisoidessaan toisten perhe-elämää.
No jo on sinulla ajatuskuvio! Tietysti lapset pelkäävät, jos heidät uhataan viedä pois kotoaan! Eihän väitettykään, että he äitiään pelkäisivät!
Älä tee diagnoosia toisten ihmisten perhetilanteesta, kun et kannanotostasi päätellen ymmärrä ihan perusasioita lasten maailmasta.
Muutos voi joskus olla hyväkin asia. Samat tunteet ja epätietoisuushan siinä vellovat.Pelko,välillä innostus,välillä epävarmuus tulevasta.
En ymmärrä näkemystäsi,että äiti haluaa kiusaa,kun haluaa synnyttämiään lapsiaan hoitaa ja huolehtia?? Huh,huh..
"äiti on epäjohdonmukainen ja tekee väärin terrorisoidessaan toisten perhe-elämää."
Ymmärsinkö oikein,että hän on biologinen äiti,joka on rakastellut miehesi kanssa aikoinaan rakkautta tunnustaen ja he ovat yhdessä päättäneet tehdä YHTEISIÄ lapsia? Onko se terrorisoimista,kun haluaa lapsiaan kasvattaa?
Minä sanoisin,että hän on äiti,joka rakastaa lapsiaan.
Teistä se voi tuntua pahalta ja ahdistavalta ajatukselta,kun arki muuttuisi, ajatuksena kestäisikö suhteenne?
Mutta teidän kaikkien täytyy muistaa,että lapsilla on oikeus vanhempiinsa. Molempiin.
hannahapposen (minä en ole hannahapponen, käytät ilmaisua " rakastellut miehesi kanssa) kirjoitus ja jos et vieläkään ymmärrä että, siinä äiti todellakin vain tekee kiusaa, niin sille ei sitten voi mitään. Kuvatut tilanteet eivät ole mitään muuta kuin terrorisointia, ei hoitamista ja huolehtimista. Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin, mutta se ei tarkoita sieä että toinen voi käyttäytyä edellä kuvatulla tavoilla toisia kohtaan.
"biologinen äiti,joka on rakastellut miehesi kanssa aikoinaan rakkautta tunnustaen ja he ovat yhdessä päättäneet tehdä YHTEISIÄ lapsia"
Sain tästä päivän parhaat naurut.
Vai oikein rakkautta tunnustaen.
Voi kuule, ei siihen tarvita kun mies jolla on painetta palleissa, ei siihen
mitään rakkauden tunnustuksia tarvita että lapsia tehdään.
Ja ihminen voi olla lapsen biologinen vanhempi ilman että heidän välillään on kunnon suhdetta saati sitten luottamusta.
Eli exäni tekee(kun tekee) uusikonkin kanssa lapsia vain siksi,kun on tyhjennyksen aika.
No olisihan tuo pitänyt tajuta.
En oikein usko tuohon tyhjennys hommeliin muutoin kuin siinä tapauksessa,että lapsi on saanut alkunsa yhden illan jutusta.
Mutta tässä tapauksessa niitä lapsia oli tehty useampi.Eli kyllä mies on rakkautta tuntenut kun on halunnut jatkaa lapsen tekoa ja harjoittelua ;D
Ei miehen tarvitse rakastaa pannakseen.
Tais teilläkin palaa kiinni, ja siten sait itselles ukon, joka ei uskaltanut lähtee
ennen ko sit aikanaan.
Ei siinä varmaan ukkos paljon rakkauden loruja hokenut kun pussinsa tyhjäs.
oli kyl kovin melodramaattinen lause, joka pisti
täälläki naurattamaan.
Eli kaikki uusikon miehet eivät ole rakastaneet ex-vaimoaan,vaan hätäpäissään olleet kohan jonkun naisen kanssa? Ja siinä vain on vahingossa tuprahtanut lapsi jos toinenkin. Mutta uuden naisen nähdessään,hän kokee valaistumisen ja tuntee rakkautta??
Kertoo silloin uusikostakin aika paljon.
Eiköhän me olla aikuisia ja ymmärretä,että se mies on voinut rakastaa montaa naista ennen teitä ja voi rakastuu teidän jälkeenkin uuteen naiseen/naisiin.
minä ainakaan epäile etteikö mieheni olisi lastensa äitiä rakastanut.
Jos hän ei olisi aikaisemmin kyennyt rakkautta tuntemaan niin miksi hän sitten minua rakastaisi.
Siis varmasti lapset ovat saaneet alkunsa suhteessa, jossa on rakastettu ja haluttu toisen kanssa perhe perustaa. Mutta vaikka ajattelenkin näin, niin kyllä minuakin huvitti tuo lause: "joka on rakastellut miehesi kanssa aikoinaan rakkautta tunnustaen".... hieman tuli harlekiini-sarja mieleen ;)
otiskko on huonoa pilaa.
oli OTISKKO Lissusta huonoa pilaa.
No voi voi Lissu-pientä.