Yleisen huvin ja vaihtelun vuoksi, sekä vastapainoksi listan tavallisten aiheiden vakavuudelle, esitän täten kilpailukutsun kaikille magia-palstan lukijoille. Kyseessä on arvoituksen ratkaisemistehtävä, joka liittyy tosielämän tapahtumiin, ja magia-alueen toimintaan.
Kaikki näitä Uskonto-keskustelun palstoja lukevat tietävät varmasti Mikon, tuon hassunhauskan saarnamiehen, jonka toimintaa on viime aikoinakin saatu nähdä mm. ateismi ja wiccalaisuus -palstoillla. Mikolla lienee koko Suomi24:n uskontoaiheisten alueiden rataennätys poistetuissa massapostituksissa.
Arvoitus kuuluukin näin: Minkä ansiota on, että Mikko lakkasi kirjoittamasta saarnojaan magia-alueelle osapuilleen viime joulun tietämillä?
Oikein vastanneet saavat kunniaa ja hyvän mielen. Kaikenlaisia maagisia keinoja, kuten ennustamista, kaukonäkemistä, telepatiaa ja goetian demoneita on luvallista käyttää arvoituksen ratkaisemisessa, eikä sitä lainkaan katsota huijaamiseksi. Päinvastoin, jos totuus asiasta selviää maagisin keinoin, se on vain entistäkin hienompaa, varsinkin kun kysymys on niin vaikea. Arvata saa lisäksi niin monta kertaa kuin vain jaksaa.
Kilpailuaikaa on reilu viikko. Oikea vastaus ja mahdollinen voittaja julkistetaan reilun viikon päästä maanantaina ainutkertaisesti ja yksinoikeudella Magia-Chatissa, kello 21.00.
Teidän,
Fanaatikko

Vastaukset 19
Vanhimmat
Suur-nikkuran lähettämä paha henki puri Mikkoa perseeseen.
Mikko myönsi kärsivänsä pahoista hengistä. Suur-nikkura kertoi Mikolle olevansa hänen pahin painajaisensa ja lähettävänsä hänen kimppuunsa pahan hengen.
Osoitus siitä että magia toimii. Kiitos suur-nikkuran!
Jeps. Zaatana peittosi Jessen 7-0. Mut oli siin vielä jotain muutakin... niinku oikeet empatiaakin ja vakavasti ottoa ellen väärin muista. Eli mun vastaus on Hyvä polle ja Paha polle -taktiikka.
En ollut kovin kiinteästi tekemisissä palstan kanssa joulukuussa, mutta arvaan seuraavaa:
Mikko kyllästyi postailemaan tänne koska kukaan ei vastannut hänelle ja siten yllyttänyt häntä riehaantumaan lisää?
Vastauksesi on hyväksytty ja rekisteröity. Muita arvauksia? Muista, että aikaa arvata on vieläkin yli viikko.
Vaiettiin kuoliaaksi tuo kiusanhenki.
Siksi, että uhkasit kirota hänet/lähettää
demoneja hänen kimppuunsa jos hän jatkaa?
Minä ainakin oisin lopettanut viimeistään
siinä vaiheessa. :-)
Minä, Fanaatikko, olen ollut täällä vasta noin viikon, joten vastauksesi on loogisesti mahdoton. Jos haluat muotoilla vastauksesi uudelleen, ole hyvä. Ja arvata tosiaan saa kuinka monta kertaa tahansa haluaa, eli paljon arvauksia vaan kehiin jotta löytyy voittaja!
Epäilen että eräs foorumilta vaihtelee hieman nimimerkkiään.
Ehkä se sittenkin olit Sinä. :)
Ehkä ja ehkä. Ehkä se olin minä, ehkä se olit sinä, ehkä se oli Kekkonen. Kuka tietää? Heitä nyt joku täsmällisesti muotoiltu oikea arvaus kilpailukysymykseen, äläkä itse puhu arvoituksin.
Ok, anteeksi hairahdukseni. Vaihdan
arvaukseni kohteeksi Agwé. Tai Itzli.
Ok. Olet vastannut, että Agwé/Itzli uhkasi lähettää demoneja Mikon kimppuun. Kiitos vastauksesta. Muita arvauksia?
mitä luvattiin palkinnoksi? ..kunniaa
en mä tosta kunniasta niin..
:)
Trollit pysyy veke koska niitä katotaan, jos katotaan, niin vinoon... eikä varsinkaan ruveta esittää kutsuja trollailee ja idioottei rohkaisee sillailee niinku Fanaatikko just teks töks pöks.
No eiköhän tässä koko ajan katsota Mikkoa ihan tarpeeksi vinoon. Jos se estää häntä kirjoittamasta tänne, niin tämä ketju vain edistänee asiaa.
Ja Mikko jos luet tätä: Ime munaa! :-)
hehheh.. fanaatikko luuli jotenkin saaneensa sen aikaan ja tulee nyt tänne lesoilemaan vaikka minähän sen tosiaan "hoidin"
Ja mitenkä sinä sen "hoidit"?
Vastauksen täytyy olla eksakti, jotta se voidana hyväksyä virallisesti kilpailuvastaukseksi.
lähetin ilkeän hengen mikon niskoille
hmm... Hän lopetti kirjoittamisen, koska kärsii lievästä depressiosta, pakko-oireisesta käyttäytymisestä tai muusta mielenterveyden ongelmasta.
Lievästä depiksestä kärsivät eivät kovin helposti tänne kirjoittamista lopeta, koska vakavamminkin masentuneet still do it.
Pakko-oireiset ne vasta kirjoittavatkin. Eräät muistanevat Eno-Elmerin...