koira alkaa jahtaamaan häntäänsä kun annan sille luun

Minulla on puolen vuoden ikäinen reipas terrieriuros. Ruokaa syödessään on rauhallinen eikä murise, mutta kun otan jääkaapista esille luun ja aion antaa sen sille, rupeaa pyörimään ja murisemaan hännälleen, sekä ajaa häntäänsä takaa. Jos annan luun olla kaueman aikaan, pyörii ja murisee hännälleen jatuvasti joten minun on otettava luu pois. Onko koira tyytyväinen vai stressaantunut? Muuten on vilkas ja iloinen, ei lainkaan vihainen. En anna ennä aitoa luuta vaan ihan tavallisia puruluita, nämä kun eivät saa aikaan samanlaista reaktiota. Onko tämä reaktio luonnollinen?
6438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla tulee lähinnä mieleen et ko. luu kiihdyttää koiraa niin paljon, et se on kehittänyt sijaistoiminnon purkaakseen kiihtymyksensä. Tuleeko tuo ilmiö esille ainoastaan jääkapista luuta ottaessa? Oletko siis kokeillut että siirrät luun johonkin toiseen kaappiin ennen antamista?

Ite lähtisin tilannetta purkamaan testaamalla ensin sen, et aiheuttaako kiihtymisen se jääkaapista ottaminen vai ihan se itse luu. Pyörimisen luultavasti yrittäisin katkaista joko niin, et poistaisin luun näkyvistä heti kun pyöriminen/murina alkaa ja kun koira rauhoittuu kokeilisin uudestaan. Tätä jatkaisin niin kauan et koira ottaa luun rauhallisesti. Toinen keino joka tulee mieleen on, et luu tulee palkaksi. Koira esim. istumaan, kävelen jääkaapille ja annan luun. Jos koira nousee ylös, komentaisin sen uudestaan istumaan ja taas kohti kaappia.

Äänestä
  • Koiralle on tullut tämä toiminto nyt kun on lähemmäs kuusi kuukautta. Tulee mahdottomaksi, kun annan oikean luun; hieman lievempänä kun annan makupaloja jääkaapista ja piilotan ne, samoin kun otan ruokaa jääkaapista ja lämmitän ja laitan ruokakuppiin. Aina ennen ruokailua pyydän istumaan ennenkuin tarjoan ruuan ja tottelee hyvin. Puruluut eivät tätä aiheuta. Saa pentuhepuleita iltaisin. Koirani ulkoilutetaan kolme kertaa päivässä. Ulkona oloa tulee päivässä ainakin kaksi tuntia yhteensä. On kiltti meillä käyville lapsille, mutta miestäni näykkii välillä. Koira on joka toinen viikko kolme päivää ja joka toinen viikko kaksi päivää yksin kotona meidän olessamme töissä. Pitänee kokeilla luun antamista, ilman, että otan sen jääkaapista. Mietin vain, voiko koiralla olla ahdistusta sen takia, kun joutuu välillä olemaan yksin ja niinä iltoina, kun olemme olleet töissä, koira on jollain tavoin levottomampi kuin muuten. Tietysti nukkuu myös paljon päivällä kun on yksin. Kesäisin olemme vielä enemmän lenkeillä kuin tuon kaksi tuntia ja yleensä ulkosalla, että voi purkaa energiaa. Koiralla on ollut vaivaa hampaistaan ja neljä maitohammasta jouduttiin poistamaan, tulevat hampaat tuntuvat syyhyvän aika tavalla. Onneksi tuota hännän jahtaamista ei ole kaiken aikaa, mutta jotenkin olen huolissani, onko se normaalia käytöstä.

    Äänestä

  • tietäisinpä kirjoitti:

    Koiralle on tullut tämä toiminto nyt kun on lähemmäs kuusi kuukautta. Tulee mahdottomaksi, kun annan oikean luun; hieman lievempänä kun annan makupaloja jääkaapista ja piilotan ne, samoin kun otan ruokaa jääkaapista ja lämmitän ja laitan ruokakuppiin. Aina ennen ruokailua pyydän istumaan ennenkuin tarjoan ruuan ja tottelee hyvin. Puruluut eivät tätä aiheuta. Saa pentuhepuleita iltaisin. Koirani ulkoilutetaan kolme kertaa päivässä. Ulkona oloa tulee päivässä ainakin kaksi tuntia yhteensä. On kiltti meillä käyville lapsille, mutta miestäni näykkii välillä. Koira on joka toinen viikko kolme päivää ja joka toinen viikko kaksi päivää yksin kotona meidän olessamme töissä. Pitänee kokeilla luun antamista, ilman, että otan sen jääkaapista. Mietin vain, voiko koiralla olla ahdistusta sen takia, kun joutuu välillä olemaan yksin ja niinä iltoina, kun olemme olleet töissä, koira on jollain tavoin levottomampi kuin muuten. Tietysti nukkuu myös paljon päivällä kun on yksin. Kesäisin olemme vielä enemmän lenkeillä kuin tuon kaksi tuntia ja yleensä ulkosalla, että voi purkaa energiaa. Koiralla on ollut vaivaa hampaistaan ja neljä maitohammasta jouduttiin poistamaan, tulevat hampaat tuntuvat syyhyvän aika tavalla. Onneksi tuota hännän jahtaamista ei ole kaiken aikaa, mutta jotenkin olen huolissani, onko se normaalia käytöstä.

    Hännä jahtaaminen voi myös olla merkki täyttyneistä anaalirauhasista. Muita oireita ko. vaihvasta on takapuolen nuuhkiminen sekä nuoleminen, takapuolen hinkaaminen maahan sekä yleinen levottomuus/rauhattomuus. Ohje tyhjennykseen esim. täällä: http://www.elisanet.fi/satu.eskelinen/yleistakoiranhoidostafin.htm

    Äänestä

Toistuva hännänjahtaus voi olla geneettistä ns. stereotyyppistä käyttäytymistä, mille oikein mitään mahda.
http://www.koirangeenit.fi/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=50&Itemid=91

Kyseessä voi toki olla ihan hyvin vain pelkkä sijaistoiminto, kun se selvästikin kytkeytyy päälle tuollaisessa tilanteessa, jossa koira on malttamaton. Vaikea sanoa. En olisi kuitenkaan kovin huolissani, sillä oli se kumpaa tahansa, niin eipä sille oikein mitään mahda eikä siitä nyt varsinaisesti koiralle ole juuri harmia.

Äänestä
  • "En olisi kuitenkaan kovin huolissani, sillä oli se kumpaa tahansa, niin eipä sille oikein mitään mahda eikä siitä nyt varsinaisesti koiralle ole juuri harmia."

    Mistä sinä tiedät, ettei siitä ole koiralle mitään harmia? Jos se on geneettistä, niin silloin sille ei voi mitään, mutta jos se on sijaistoiminto tmv. niin silloin sille kyllä voi. Ja silloin sille kyllä ilman muuta kannattaa jotain yrittää tehdäkin, koska kuka sanoo, ettei tilanne voi nykyisestään myös huonontua.

    Koska tuo pyöriminen ja hännän jahtaaminen liittyy kertomasi mukaan vain aitoihin luihin, niin voisi kuvitella, että kyseessä on sijaistoiminto kiihtymyksen tai innostuksen purkamiselle kuten Santtu J. epäilikin. Itse kokeilisin hyvin pitkälle hänen neuvomillaan keinoilla muuttaa tilannetta. Koira rauhallisesti istumaan ennen kuin otat luun esiin, jos/kun pyöriminen alkaa, kiellä koiraa ja pistä luu pois. Jos pyöriminen edelleen jatkuu, vaikka luu on jo poissa näkösältä niin keskeytä koira, tuuppaa sitä kevyesti tms. Odota kunnes koira rauhoittuu ja aloita alusta ja anna luu vasta kun rauhallisesti ja pyörimättä sen pystyy ottamaan. Sama juttu jos syödessään alkaa pyöriä/murista tms. Kielto ja luu pois, ja anna takaisin vasta kun koira on rauhoittunut. Aikaa ja harjoittelua tää luultavasti vaatii, sekä rutkasti kärsivällisyyttä.

    Äänestä

  • MK kirjoitti:

    "En olisi kuitenkaan kovin huolissani, sillä oli se kumpaa tahansa, niin eipä sille oikein mitään mahda eikä siitä nyt varsinaisesti koiralle ole juuri harmia."

    Mistä sinä tiedät, ettei siitä ole koiralle mitään harmia? Jos se on geneettistä, niin silloin sille ei voi mitään, mutta jos se on sijaistoiminto tmv. niin silloin sille kyllä voi. Ja silloin sille kyllä ilman muuta kannattaa jotain yrittää tehdäkin, koska kuka sanoo, ettei tilanne voi nykyisestään myös huonontua.

    Koska tuo pyöriminen ja hännän jahtaaminen liittyy kertomasi mukaan vain aitoihin luihin, niin voisi kuvitella, että kyseessä on sijaistoiminto kiihtymyksen tai innostuksen purkamiselle kuten Santtu J. epäilikin. Itse kokeilisin hyvin pitkälle hänen neuvomillaan keinoilla muuttaa tilannetta. Koira rauhallisesti istumaan ennen kuin otat luun esiin, jos/kun pyöriminen alkaa, kiellä koiraa ja pistä luu pois. Jos pyöriminen edelleen jatkuu, vaikka luu on jo poissa näkösältä niin keskeytä koira, tuuppaa sitä kevyesti tms. Odota kunnes koira rauhoittuu ja aloita alusta ja anna luu vasta kun rauhallisesti ja pyörimättä sen pystyy ottamaan. Sama juttu jos syödessään alkaa pyöriä/murista tms. Kielto ja luu pois, ja anna takaisin vasta kun koira on rauhoittunut. Aikaa ja harjoittelua tää luultavasti vaatii, sekä rutkasti kärsivällisyyttä.

    Kiitos neuvoistanne. Yritän toteuttaa saamiani ohjeita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietäisinpä kirjoitti:

Minulla on puolen vuoden ikäinen reipas terrieriuros. Ruokaa syödessään on rauhallinen eikä murise, mutta kun otan jääkaapista esille luun ja aion antaa sen sille, rupeaa pyörimään ja murisemaan hännälleen, sekä ajaa häntäänsä takaa. Jos annan luun olla kaueman aikaan, pyörii ja murisee hännälleen jatuvasti joten minun on otettava luu pois. Onko koira tyytyväinen vai stressaantunut? Muuten on vilkas ja iloinen, ei lainkaan vihainen. En anna ennä aitoa luuta vaan ihan tavallisia puruluita, nämä kun eivät saa aikaan samanlaista reaktiota. Onko tämä reaktio luonnollinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu