Onko sinulla eväitä jaettavaksi?

Ira-Maria

Ei ole olemassa räätälöityä teosta siihen miten valmistautua kohtaamaan elämän vastoinkäymisiä omalta osaltamme. Miten yksi ainoa sekunti saattaakaan saada aikaan valtaisan kuperkeikan ja murtaa turvallisen arkemme, särkeä unelmamme ja suistaa meidät tutuilta raiteiltamme sellaiseen pimeään, jonka olemassaolosta emme olisi ikinä voineet kuvitella. Sekunti voi olla myös siemen sisällämme, joka hitaasti nakertaa toivoamme ja elämänhaluamme kohti sellaista syvyyttä, josta nousemiseen tarvitsemme enemmän voimia kuin milloinkaan. Usein omat voimamme kuitenkin ovat rajalliset, emmekä kykene tarttumaan pienimpäänkään valonpisaraan ilman ulkopuolista apua. On kuitenkin tosiasia, että yksikään ihminen ei voi tehdä selviytymistyötä puolestamme. Toinen voi toimia ikään kuin kävelykeppinä sen matkan ajan, kun omat jalkamme eivät kanna, mutta varsinaisen työn me teemme itse. Kävelykepin ei aina tarvitse olla edes toinen ihminen. Se voi olla vaikkapa pieni kirja, joka löytää tiensä käteesi ja avaa silmäsi näkemään sellaista mikä herättää sinussa jotakin. Vaikka jokaisen ihmisen tunteet ja kokemukset ovatkin ainutlaatuisia, niin ehkä lukiessasi havahdut huomaamaan, ettet siltikään ole ongelmiesi ja kipusi keskellä yksin. Joidenkin rivien väleistä saatat oivaltaa häivähdyksen uusia värejä, jotka auttavat sinua jaksamaan paremmin tämän päiväsi harmautta. Ja ehkä värit puhkeavat ajan saatossa sellaiseksi siemeneksi, joka ei nakerrakaan toivoamme, vaan versoo vahvana ja elinvoimaisena kohti valoa.

Kirjoitan pienin askelin kirjaa, jonka tarkoitus on herättää ja rohkaista selviytymään niitä ihmisiä, jotka pimeys on jollakin tavoin seittiinsä punonut. Kirjaa, joka auttaa myös heidän läheisiään ymmärtämään tuota kipeää matkaa paremmin. En pitäydy ainoastaan kauneutta ja toivoa ylläpitävissä sanoissa, vaan tahdon kuvailla sen huutavan raakuudenkin, mitä tuska alastomimmillaan on. Kirjan punaisena lankana ovat kuitenkin mahdollisuuksien avaimet, joita lukija voi löytää omaan lukittuun porttiinsa. Siihen, jonka takana valo jo odottaa.

Olisitko halukas osallistumaan työhöni, kertomalla minulle sinun tarinasi? Työhöni, joka ei ole ainoastaan kirjan kirjoittaminen, vaan myös oma henkilökohtainen selviytymisprosessini. Voit kirjoittaa omasta kivustasi ja surustasi, vaikeista ongelmista joita arjessa kohtaat, asioista jotka estävät sinua elämästä täysipainoista ja onnellista elämää. Voit kirjoittaa niistä arvokkaista keinoista, jotka ovat sinua omalla matkallasi auttaneet, pienistäkin hymyn hetkistä vaikealla taipaleella. Voit kirjoittaa miltä tuntuu, kun olet onnistunut raivaamaan tiesi pisteeseen, jossa voit onnitella itseäsi siitä että olet selvinnyt. Kirjoittaja voi olla myös läheinen, joka sivusta seuraa itselleen tärkeän ihmisen ponnisteluja erilaisten vastoinkäymisten keskellä.

Otan kiitollisena vastaan kaikenlaisen materiaalin, aina pienistä runoista pidempiinkin kertomuksiin. Voit halutessasi osallistua täysin anonyymina. Tärkeintä kuitenkin on saada kootuksi mahdollisimman paljon tärkeitä eväitä niille, joita elämä tälläkin hetkellä kuormittaa enemmän kuin heidän omat voimansa kykenevät kantamaan.

[email protected]

1

788

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yugttgy

      eiäiyä oli mutta tuli syötyä anteeksi lupaan jättää sulle ens kerralla kaks banskuu ja vähän puuroo

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe