Kohdistus

Kun ammun itse lataamilla patruunoilla, on ongelmanani se, että tulee hyvä kasa 200 m päästä, mutta kasa sivussa keskiöstä. (aina sivusuunnassa) Kun seuraavan kerran ammun, niin kasa siirtyy, mutta aina hyvä kasa kuitenkin. Missä vika?
8347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tulisi mieleen, että joko kiikarin kiinnitys ei ole kunnossa, tai raudat eivät ole tukissa kiinni kunnolla. Rautojen petaus tukkiin vaikuttaa myös oleellisesti.
En ole kivääriexpertti, vastatkoon viisaammat tarkemmin.

Äänestä
  • Tarkoitatko, että kasat ovat siirtyneet seuraavalla ampumakerralla, käytyäsi tauluilla vai aina kun ammut yhteensyssyyn useamman kasan? Siirtyykö kasa aina samaan suuntaan vai kukaties edestakaisin?
    Millainen tuki aseella. Aseesi lienee pulttilukkokivääri?

    Äänestä

Muutatko tähtäimen säätöjä "sarjojen" välillä?

Äänestä

Olisi pitänyt enemmän ampua ja sitten vasta kysellä. Kasan sivu siirtymä on noin 80 mm/ 200 m, korkeus aina sama. En ole ampumakertojen aikana siirtänyt ristikkoa, koska kerran sain hyvän kasan keskelle mustaa. Olen aina ampunut muutaman laukauksen, enkä mitään siirtoja tehnyt. Seuraavalla kerralla kasa eri paikassa mustan toisella puolella. Hassuinta tässä on se, että on kaksi eri paikkaa johon ammun. Tästä voisi päätellä, että kiikari on irti jalustastaan. Kiikarin liikkuminen kohdallani on ainakin mahdoton, koska jalat on ristiin jyrsitty ja tikka sovite, tai sitten ristikko irronnut.
Olen kai tehnyt aloittelijan perusvirheen, ei kirjanpitoa eri latauksista. Jälkikäteen ajateltuna huomannut, että ladatut hylsyt ovat olleet eri valmistajien, ja tätä myöten myös nallit (boxer ja berdan). Ruudin mitta on tosi tarkka ainakin kohdallani. Ammutuissa kasoissa on ammuttu kyllä aina samoja hylsytyyppejä, mutta mutta eri ampumakerroilla taasen ollut eri hylsyt. On kerran ollut erityyppistä luotiakin, muuta saman painoisia. Pitää vielä selvittää tuuliolosuhteet. Tuosta puu/metaliosien petauksesta en oikein tiedä, joku neuvonut, ettei puuosat saa ottaa piippuun kiinni ja lukkopesän pitää olla petattu? Minulla piipun alta voi vetää ohuen paperin aina lukolle asti.
Kiitos vastanneille.

Äänestä
  • ampuma-asennossasi. Se ei ole täsmälleen sama, kun ammut uuden sarjan.

    Äänestä

  • Olet siis huolestunut eri ampumakerroilla tulevien osumien keskipisteiden välisestä siirtymästä jonka koko on hiukan runsas kulmaminuutti, eli sitä luokkaa mitä melko hyvän metsästyskiväärin tarkkuus tarvitsee olla. Miten iso on ammuttu kasa ja montako laukausta siihen on ammuttu? Onko kasan koko aina alle 8 cm 200 metrin päässä? Rohkenen epäillä. Jos et ole kasa-ampuja niin niuhotat asiasta turhaan.

    Äänestä

  • luultavasti kirjoitti:

    ampuma-asennossasi. Se ei ole täsmälleen sama, kun ammut uuden sarjan.

    Veikkan myös ampuma-asentoa

    Äänestä

Ongelma ratkennut, ristikko irti, nyt kääntynyt X muotoiseksi, menee takuuseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelma., kirjoitti:

Kun ammun itse lataamilla patruunoilla, on ongelmanani se, että tulee hyvä kasa 200 m päästä, mutta kasa sivussa keskiöstä. (aina sivusuunnassa) Kun seuraavan kerran ammun, niin kasa siirtyy, mutta aina hyvä kasa kuitenkin. Missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu