Milloin tärppäsi?

Miten kauan ootte joutuneet hakemaan töitä, ennen kuin on tärpännyt? Ja minne olette päässeet töihin? Lähinnä merkonomit. Valmistuin taloushallinnon merkonomiksi pari vuotta sitten. Sen jälkeen tehnyt nämä pari vuotta toisen alan työtä. Nyt kuitenkin työttömänä. Onko mitään mahdollisuutta saada työtä omalta alalta? Turhauttaa, kun ei tunnu mihinkään pääsevän. Myös alan vaihto on käynyt mielessä.
7820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kyllä se vähän niin on, että ilman työkokemusta varsinkin on kaiken a ja o saada töitä varsin pian valmistumisen jälkeen. Edes jonkinlaista historiaa. Merkonomeja valmistuu niin runsaasti, että tutkinto on hyvin pian "vanhentunut" kun siinä on nyt edellä jo sekä parin vuoden Tradenomitkin ensisijaisina kys. kaltaisten tehtävien saajina ja vielä lisäksi Merkonomit.

Ainahan voi toki saada jonkin pikkuhomman ja siitä lähtee laajenemaan tms. mutta kyllä MELKOISEN kilpailukentän kanssa on tekemisissä vähänkin "parempien" ja pidempien hommien kanssa. Esimerkkinä jos todetaan, että itsellä oli joitain vuosia sitten yksi koulutuksista taloushallinnon merkonomi ja osa-aikaisesti ym. yritin vielä roikkua jotenkin alassa kiinni. Kyllä aika pian jouduin toteamaan, että joko joku oma pikkufirma rajuun kilpailuun ja jatkuvaan sen kanssa naimisissaoloon olisi tarvinnut perustaa (eikä silti olisi oikein kannattanut mitä hieman aikaa tutkailin mahdollisuuksia) tai sitten roikkua alalla jollainlailla määräaikaisesti ja osa-aikaisesti, aina huomaten parempien duunien menevän Tradenomeille. Aikani tätä katseltuani luin yhden tutkinnon lisää ja sille alalle sitten vaihdoinkin.

Niinhän sitä sanotaan, että jos heität Helsingin keskustassa 5 kiveä eri suuntiin niin 2 niistä osuu työttömään merkonomiin:)

Äänestä
  • miksi merkonomeja ja tradenomeja jatkuvasti vertaillaan?
    itse olen suorittanut yo-tutkinnon ja nyt opiskelen tradenomiksi, merkonomi on tiedoksi vain kaikille ns."amis-tutkinto".

    Äänestä

  • gsdsggds kirjoitti:

    miksi merkonomeja ja tradenomeja jatkuvasti vertaillaan?
    itse olen suorittanut yo-tutkinnon ja nyt opiskelen tradenomiksi, merkonomi on tiedoksi vain kaikille ns."amis-tutkinto".

    Tiedoksi vaan, että jos opinnoissaan suuntautuu taloushallintoon, niin traden-koulutuksessa ei tuota taloushallinnon puolta käydä sen laajemmin läpi kuin merkonominkaan tutkinnossa. Näin sanoivat sekä opettajani kauppiksessa että työharjoittelu-ohjaajani, jolla on ollut harjoittelussa sekä tradenomi- että merkonomi-opiskelijoita. Mutta jostain syystä tradenomi nähdään lähes aina pätevämpänä tehtävään kuin tehtävään. Fiksuinta olisi kai lopettaa koko merkonomi-koulutus ja siirtyä kouluttamaan vain näitä tradenomeja. On haaskausta jokaiselta puolelta katsoen, että koulutetaan ihmisiä työttömiksi. Tradenomeillakin on monilla vaikeuksia työllistyä ja monet päätyvät kauppaan tai puhelinmyyntiin.

    Äänestä

  • gsdsggds kirjoitti:

    miksi merkonomeja ja tradenomeja jatkuvasti vertaillaan?
    itse olen suorittanut yo-tutkinnon ja nyt opiskelen tradenomiksi, merkonomi on tiedoksi vain kaikille ns."amis-tutkinto".

    Merkonomeja ja Tradenomeja luonnollisesti vertaillaan, koska toinen on ammattikorkeakoulututkinto ja toinen ei. Jos ihmisistä mitään tietämättä ja ilman erityistä työhistoriaa palkkaisin, niin enköhän itsekin ottaisi Tradenomin "korkeammilla tiedoilla" (jos homma olisi sellainen, ettei nyt ihan samantien Traden tietäisi häipyvän kun löytäisi paremman, jota luultavasti hakisi kaiken aikaa.. Eihän koulutussisältöjä ja niiden eroja/paremmuutta tai heikkoutta moni tiedäkään vaan vertaa vain tutkintoasteita.

    Tradenomi nyt on vain viivalla parempi Merkonomi tutkintona, mutta tietysti muitakin tekijöitä aina tilannekohtaisesti tarkasteltava. Esim. merkonomi vuoden työkokemuksella menee taas ohi tradenomin jossain tilanteessa jne jne. Eli ainahan se kiinni mitä haetaan ja mihin hommaan. Etenkin jos halutaan pysyvyyttä, eikä läpimarssia.

    Äänestä

tilitoimistoista. Harjoittelijoita palkataan aina välillä, koska v-mäinen homma ja jatkuva pula kirjanpitäjistä. Tilitoimisto on kuitenkin paras paikka saada käytännön kokemusta.

Äänestä

tärppäsi heti kun perustin oman tilitoimiston. Olen tosin jo nelikympinen alanvaihtaja ja aikaisempaa käytännön kokemusta yrityshallinnosta ja yrittäjyydestä 20v. Opiskelin laskentatointa alun alkujaankin sillä silmällä että perustan toimiston. Tutkinto antoi varmuuden luottaa omiin kykyihin.

Rohkeasti vaan tilitoimistoihin hakemaan ja kokemusta hankkimaan. Suoraan koulusta valmistuneena olet kuitenkin vielä ihan raakile oikeisiin töihin, eli tarvitset kokemusta ja tilitoimistoista sitä saa. En minäkään olisi omaa toimistoa perustanut jos ei olisi ollut vahvaa käytännön kokemusta takana. Ota duuni opin kannalta ja ime ahnaasti kaikki tieto ja taito. Äläkä odota huippu palkkaa vaan näytä ensin kyntesi niin sitten voi jo paremmin pyytää liksaa.

Tilitoimistoissa on kyllä hommia. Luin jokin aika sitten tilisanomista jutun jossa kerrottiin isompien tilitoimistojen kouluttavan maahanmuuttajia kirjanpitäjiksi kun väkeä ei muuten ole riittävästi tarjolla.

Äänestä
  • Itse taloushallinnon merkonomina olen hakemut paljon tilitoimistoihin, enkä ole saanut töitä kun ei ole työkokemusta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurhautunutMerkonom kirjoitti:

Miten kauan ootte joutuneet hakemaan töitä, ennen kuin on tärpännyt? Ja minne olette päässeet töihin? Lähinnä merkonomit. Valmistuin taloushallinnon merkonomiksi pari vuotta sitten. Sen jälkeen tehnyt nämä pari vuotta toisen alan työtä. Nyt kuitenkin työttömänä. Onko mitään mahdollisuutta saada työtä omalta alalta? Turhauttaa, kun ei tunnu mihinkään pääsevän. Myös alan vaihto on käynyt mielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu