Päätin hankkia koiran vuosia sitten, lyhyellä harkinta-ajalla. En kysellyt puolisoltani (asun hänen kanssaan saman katon alla) muuta kuin sen, että haluaako koiran. Vastaus oli tietenkin myönteinen. Päädyimme keskikokoiseen rotuun (en viitsi mainita rotua). Tiesin, mitä vastaan tulee. Päivät menivät lattioiden siivoamisessa ja ulkona ravaamisessa. Nopeasti koira oppikin sisäsiistiksi. Vanhempani pitivät pennustani, koska se oli pieni ja suloinen. Mutta sitten kun se kasvoi isommaksi, ei vanhempani siitä enää välittäneet. No, mietin vain, että onneksi koira on minun eikä heidän koiransa. Silti ei tuntunut oikein hyvältä käydä heidän luonaan, kun koira piti olla mukana. Ihan kuin se olisi ollut vain heidän jaloissa tiellä.
Koirani ei ollut oikein rodunomainen luonteeltaan. Kiltti oli kuin mikä, mutta hieman arka ja todella vilkas. Pistin sen ihan sen pennun tyypilliseksi luonteenpiirteeksi. Tein sen kanssa pitkiä lenkkejä ja yritin järkätä sille kaikenlaista tekemistä. Sosiaalinen elämäni alkoi kärsimään. Minulla ei ollut mitään muuta kuin koira. Itkin yksinäisyyttäni ja samalla mietin, miten saisin elämäni tasapainoon siten, etten vain keskittyisi koiraan. Koira vaati paljon kaikenlaista ja oli rauhaton, jos tekemistä ei ollut. Hädin tuskin koneella pystyi edes varttia olla kun se rupesi piippailemaan. En kiinnittänyt huomiota siihen, mutta sitten taas sama ympyrä alkoi. Tiesin, että edessä on taas ulkoilua, ulkoilua, ulkoilua ja rutkasti koulutusta. Hoidinkin ne hyvin, mutta oloni oli riittämätön. Tuntui, etten pystynyt tekemään mitään tunnesidettä koiraan, kun kaikki meni aina niin rutiinilla.
Äitini näki, ettei minulla ollut kaikki kunnossa. Hän arveli kaiken johtuvat koirasta ja ehdotti, että luopuisin siitä. Ensin olin sitä vastaan, mutta rupesin sitten sitä ihan tosissaan miettimään. Tein vaikean päätöksen ja päätin luopua koirasta. Ilmoituksesta oli kiinnostunut eräs perhe. Ennenkuin tein kaupat perheenäitin kanssa, keskustelimme koirastani pitkän tovin. Hän oli kuulemma tehnyt perusteellisen tutkimuksen, ettei koirani sisaret ole kovinkaan hyvin menestyneet näyttelyissä ja että koirani emolla oli todettu olevan arkuutta. En tiennyt näistä mitään, koska en kuulu kennelliittoon. Ainakin mitä näin emosta, (kun kävimme katsomassa pentuja) en arkuutta huomannut, eikä kasvattajatkaan tietenkään siitä maininneet siitä mitään.
Koira lähti kuitenkin uuteen kotiin ja jäljelle jäi vain hämmentynyt minä ja puolisoni. Kaduttaa todella paljon ja olen pettynyt itseeni. Sain kuitenkin hyvän opetuksen, että ei kannata tehdä liian hätäsiä päätöksiä tällaisten asioiden suhteen. Olisi hyvä tietää edes jotain (ellei enemmänkin) koiran suvusta.
Mutta, kyllä myös muualla mättäsi. Me valitsimme meidän elämäntyylillemme väärän, paljon aktiivista toimintaa vaativan rodun ja tuntui ettei se oikein ollut edukseen meidän kanssamme. Emmekä voineet hyvin. Joten, toivottavasti tämä hieman avasi jonkun silmät ja että harkitsisi tarkoin koiranhankintaa, koska koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee.
Koirani ei ollut oikein rodunomainen luonteeltaan. Kiltti oli kuin mikä, mutta hieman arka ja todella vilkas. Pistin sen ihan sen pennun tyypilliseksi luonteenpiirteeksi. Tein sen kanssa pitkiä lenkkejä ja yritin järkätä sille kaikenlaista tekemistä. Sosiaalinen elämäni alkoi kärsimään. Minulla ei ollut mitään muuta kuin koira. Itkin yksinäisyyttäni ja samalla mietin, miten saisin elämäni tasapainoon siten, etten vain keskittyisi koiraan. Koira vaati paljon kaikenlaista ja oli rauhaton, jos tekemistä ei ollut. Hädin tuskin koneella pystyi edes varttia olla kun se rupesi piippailemaan. En kiinnittänyt huomiota siihen, mutta sitten taas sama ympyrä alkoi. Tiesin, että edessä on taas ulkoilua, ulkoilua, ulkoilua ja rutkasti koulutusta. Hoidinkin ne hyvin, mutta oloni oli riittämätön. Tuntui, etten pystynyt tekemään mitään tunnesidettä koiraan, kun kaikki meni aina niin rutiinilla.
Äitini näki, ettei minulla ollut kaikki kunnossa. Hän arveli kaiken johtuvat koirasta ja ehdotti, että luopuisin siitä. Ensin olin sitä vastaan, mutta rupesin sitten sitä ihan tosissaan miettimään. Tein vaikean päätöksen ja päätin luopua koirasta. Ilmoituksesta oli kiinnostunut eräs perhe. Ennenkuin tein kaupat perheenäitin kanssa, keskustelimme koirastani pitkän tovin. Hän oli kuulemma tehnyt perusteellisen tutkimuksen, ettei koirani sisaret ole kovinkaan hyvin menestyneet näyttelyissä ja että koirani emolla oli todettu olevan arkuutta. En tiennyt näistä mitään, koska en kuulu kennelliittoon. Ainakin mitä näin emosta, (kun kävimme katsomassa pentuja) en arkuutta huomannut, eikä kasvattajatkaan tietenkään siitä maininneet siitä mitään.
Koira lähti kuitenkin uuteen kotiin ja jäljelle jäi vain hämmentynyt minä ja puolisoni. Kaduttaa todella paljon ja olen pettynyt itseeni. Sain kuitenkin hyvän opetuksen, että ei kannata tehdä liian hätäsiä päätöksiä tällaisten asioiden suhteen. Olisi hyvä tietää edes jotain (ellei enemmänkin) koiran suvusta.
Mutta, kyllä myös muualla mättäsi. Me valitsimme meidän elämäntyylillemme väärän, paljon aktiivista toimintaa vaativan rodun ja tuntui ettei se oikein ollut edukseen meidän kanssamme. Emmekä voineet hyvin. Joten, toivottavasti tämä hieman avasi jonkun silmät ja että harkitsisi tarkoin koiranhankintaa, koska koskaan ei tiedä, mitä eteen tulee.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aina ei koiran ja ihmisen kemiat kohtaa.
Hyvä, että tarina opetti ja ilmeisesti päättyi hyvin koiran kannalta.
Minkä ikäisenä luovuit koirasta?
"Minulla ei ollut mitään muuta kuin koira."
Itse en halua mitään muuta kuin koiran, elämältä en muuta vaadi :) Itsellä saksanpaimenkoiruus.
Harmi että teillä meni näin mutta kuten edellinen vastasi niin olen samaa mieltä, älä syytä itseäsi. Meitä on erilaisia, toivottavasti seuraava koira on teille täydellinen.
Voisitko kuitenkin rodun mainita? Voisi siitäkin joillekin olla apua jos ovat samaa rotua hankkimassa :)
Oikein hienoa, että kirjoitit kokemuksistasi. Pentuintoilijoita on aivan liikaa ja toivottavasti edes joku pysähtyy miettimään kirjoituksesi perusteella ennen koiran ostoa. Toisin kuin joku tuossa kyseli, ehdottaisin, ettet edelleenkään mainitsisi rotua, koska vika tuskin on ollut rodussa sinänsä vaan juuri siinä, mitä sanoit "elämäntyylillemme väärän ... rodun".
"koirani sisaret ole kovinkaan hyvin menestyneet näyttelyissä ja että koirani emolla oli todettu olevan arkuutta. En tiennyt näistä mitään, koska en kuulu kennelliittoon"
Sen verran mainitsen lähinnä vastaavia koiranhankkijoita ajatellen, että kennelliittoon ei tarvitse kuulua saadakseen noita tietoja. Kennelliiton jalostusjärjestelmä on netissä kaikkien luettavissa tuolla http://www.kennelliitto.fi/FI/jalostusjakasvatus/jalostustietojarjestelma/etusivu.htm
Sieltä löytää haluamastaan rodusta ja yksittäisestä koirasta terveys- ja näyttelymenestystietoja, tiedon luonnetestipisteistä (jos koira on luonnetestattu) jne. Rotukoiraa hankittaessa myös kyseisen rodun rotuyhdistyksen nettisivuilta voi löytyä tietoja ainakin niistä näyttelymenestyksistä. Pääasiallinen tietolähde erityisesti nartun luonteen osalta on tietenkin kasvattaja, jolta pitää osata ja uskaltaa kysellä kaikkea mahdollista (en tarkoita, ettetkö sinä olisi niin tehnyt, mutta tämä siis taas niitä kirjoituksesi lukijoita ajatellen). Arkuus ei kaiketi ole toivottava ominaisuus millään rodulla, mutta muuten koiran luonne voi olla hyvinkin erinomainen rotunsa käyttötarkoitusta ja rotumääritelmää ajatellen, vaikka se ei jollekin omistajalle soveltuisi lainkaan. Kyse on silloin juuri siitä, että tulevan omistajan pitää osata miettiä, millainen oma elämäntyyli on ja millainen on rodun tyypillinen edustaja ja sopivatko ne kaksi asiaa mitenkään yhteen.
Samaa sanon lopuksi kuin ekat vastaajat. Turha sinun on itseäsi syytellä. Teit hyvän ratkaisun luopuessasi koirasta ajoissa ennen kuin konflikteja pääsi syntymään. Opit samalla jotain itsestäsi ja kaikkein parasta, uskalsit kertoa kokemuksesi ja kuten sanottu, toivottavasti edes joku pentuintoilija lukee juttusi ajatuksella.
Hoidit koirasi vastuullisesti ja sen luovutuksen. Mitä voisi enempää vaatia.
Koiran pois luovutus kertomallasi tarinalla oli vastuullisen ihmisen teko.
Mutta muista, että se ei tee sinusta huonoa koiraihmistä tai epäonnistujaa.
Jos jossain vaiheessa koiraa harkitset älä epäröi, vaan niin kuin sanoit harkitse itsellesi ja tilanteeseesi sopiva rotu.
no en nyt ihan syyttömäksi tilanteeseen sanoisi ap:etäkään.
jos haluaa koiran, tulee ehdottomasti miettiä minkälaisen koiran ottaa.
ihmisillä on tapana tehdä se virhe että työkoiria otetaan kerrostaloihin, tottakai koira silloin turhautuu.
tai sitten paljon liikuntaa ja aktiviteettia vaativia rotuja ottavat ihmiset jotka eivät jaksa edes lenkkipolulle itsekseenkään mennä.
nyt teet ihan inventaarion itsestäsi..esim.
-harrastukset
- varallisuus(esim. budjettilaskelma mitä milloinkin menee ja ylittyykö budjetti)
- ajankulutus päivittäin
- itsellesi tärkeät asiat.
mieti tuon kaiken jälkeen haluatko koiran ja onko sinulla edes aikaa koiralle.
kiitoksia asiallisista vastauksista. Ja tiedän, että vikaa on myös meissä. Emme ajatelleet asiaa sen pidemmälle. Emme aio hankkia koiraa vähintään viiteen vuoteen, jos silloinkaan jos rotu on epävarma. Opin sen, ettei tutkimus omaa elämää kohtaan tai koiralle tarjottavan elämän perusteellinen tutkimus ole koskaan yliarvostettua. Pöyristyttävintä tässä on, että tuttavamme kysyi, että aiommeko ottaa uuden koiran heti tilalle. No emme todellakaan! Kaipaan kyllä ex-koiraani, mutta näin on parempi niin meidän kannaltamme kuin koiran kannalta.
Kaverillani on belgi kerrostalossa ja hyvin on mennyt joten älä yleistä. Ei ne työkoirat sisällä sitä työtä tee, uloshan niitä mennään tekemään, omakotitalostakin täytyy lähteä koiran kanssa ulos, ei vain oleskella pihamaalla.
"no en nyt ihan syyttömäksi tilanteeseen sanoisi ap:etäkään"
Jännä mielipide "eräältä koiranomistajalta". Useimmat vastaajat, vaiko peräti kukaan, eivät väittäneet, etteikö aloittajassa olisi ollut tilanteessa vikaa. Mutta kun tilanne on ollut ja eletty, niin kuvaannollinen itsensäruoskiminen ei enää mitään auta. Eikä syyllistäminen. Opiksi ottaminen kylläkin, ja sitähän aloittaja nimenomaan on tehnyt.
"Erään koiranomistajan" kanssa olen ehdottomasti samaa mieltä, että pohjatyö pitäisi tehdä ennen koiran hankintaa hyvin ja perusteellisesti, siis myös miettiä rotuvalinta. Ja sen jälkeen pitäisi pitää kunnollinen tuumaustauko, ennen kuin alkaa kasvattajille soittelemaan. Mutta aloittajan kirjoituksen anti on juuri siinä, että hän myönsi ottaneensa itselleen väärän rodun ja halusi pistää palstan lukijat ajattelemaan mieluummin etukäteen mahdollisia omia koirahankintojaan. Ja siitä aloittajalle täydet pisteet.
kun kirjoitit tästä! Pistää jokaisen koirakuumeilevan miettimään.