Sopeutuuko aikuinen Staffi uuteen kotiin?

Olen suunnitellut koiran ottamista jo pidempään ja valinta rodun suhteen kallistunee staffiin tai mahdollisesti amstaffiin. Minulla ei ole koskaan ollut koiraa ja tiedän, että kumpikin rotu on vaativampi kuin monet muut koirarodut, mutta rakastan ko. koirien luonnetta, aktiivisuutta ja uutteruutta, joten valinta kallistuu aina vain enemmän ja enemmän ko. rotuihin. Moni on sanonut, että ei kannattaisi ensimmäiseksi koiraksi ottaa Staffia, mutta kun ottaa huomioon vuodet kuinka kauan koira elää en näe sitä kovin mielekkäänä, että "opettelisin" ensin n. 15 vuotta toisen koirarodun kanssa ennen kuin saisin sen mitä haluan, koska joka rotu on kuitenkin omanlaisensa ja aina pitää oppia uutta.

Nyt minulle on tarjoutunut tilaisuus ottaa jo muutaman vuoden ikäinen Staffiuros ja ajatus sikäli kiinnostaa, että voisin antaa kotia tarvitsevalle koiralle kodin. Kysymys kuuluukin mitä kaikkea tälläisessä tapauksessa tulisi ottaa huomioon? Sopeutuuko aikuinen Staffi uuteen kotiin kuinka helposti? Kuinka isoja taisteluita laumanjohtajan paikasta pitää käydä? Mitä kaikkea ylipäätään pitäisi tälläisessä tapauksessa ottaa huomioon?itse olen aktiivinen ja teen pitkiä lenkkejä lähes päivittäin ja liikun muutenkin paljon, joten sikäli koira saisi paljon liikuntaa ja muutoinkin minulla on vapaa-aikaa runsaasti joten seuraa ja huomiota koiralle olisi päivässä paljon.
0256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

ju5baaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu