mielipiteenne

kirjailia???

Kart seisoi pimeässä metsässä ja oli erittäin hegästynyt. Hän oli juossut kuin hullu, kun oli päässyt pakenemaan vankilasta. Ajokoirat lähestyivät uhkaavasti. En jaksa enään juosta, minun täytyy jäädä paikoilleeni ja odottaa takaa- ajajiani ajatteli Kart. Kart poimi maasta ison karahkan ja jäi seisomaan suuren tammen varjoon. Kart oli noin 200cm pitkä ja painoa oli kertynyt noin 134kg, koska hän oli paiskinut töitä kivi louhimossa. Kartin lihakset olivat kehittyneet valtavasti raskaita töitä tehdessä. Kartin kasvoit olivat kuin kivestästä veistetyt. Hänellä oli hartioille ulottuva tukka ja siniset silmät, jotka tuikkivat kuin jalokivet.

Koirien Haukahdukset kuuluivat jo vaimeana. Kart valmistautui kamppailuun. Lihakset pullottelivat ja sydän hakkasi , adrenaliini virtasi suonissa. Koirat lähestyivät ja lähestyivät, Kart nosti valtavan karahkan päänsä päälle. Ensimmäin koira saapui, muut tulivat hiukan sen perässä. Ilmassa suhahti karahka kuin giljotiini, se oli napakymppi isku. Puu osui suoraan koiran niskaan. Kuuluin naksahdus ja inahdus, se oli koiran loppu. Kart astui puun takaa suoraan muiden koirien kulkuväylälle ja sivalti karahkalla seuraavaa koiraa kylkeen jumps karahkassa oleva oksan -pätkä uppoutui koiran kylkiluiden väliin. isku oli kuolettava, mutta karahka jäi kiinnikylkeen, eikä Kart saanut sitä irti. Kart menetti aseensa, viimeinen koira saapui. Koiran hampaat välkehtivät kuun valossa ja se hyppäsi kohti Karttia. Koira yritti tavoitella Kartin Kaulaa, mutta se epä onnistui. Kart tarttui koiraa kaksin käsin päästä ja paiskasi tämän selkä edellä kohti tammen kylkeä. Kuului jällen inhoittava rusahdus ja koira makasi elottomana maassa. Kaukaa kuului jo ihmisten puhetta. Kart jatkoi pakenemista eteen päin. Nyt eivät koirat enään näyttäneet suuntaa takaaajajille. Kart humyli ja katosi metsän pimeyteen.

0

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kyllä suoraan

        Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
        Ikävä
        75
        2310
      2. Voisitko nainen kertoa mulle

        Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
        Suhteet
        175
        1791
      3. Perustele miksi hän ei

        Ole sopiva sinulle
        Ikävä
        167
        1670
      4. Miehelle naiselta

        Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
        Ikävä
        50
        1402
      5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

        Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
        Ikävä
        90
        1398
      6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

        Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
        Maailman menoa
        296
        1281
      7. Olen syvästi masentunut

        En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
        Tunteet
        138
        1148
      8. Miksi sinulla, nainen

        On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
        Ikävä
        113
        1083
      9. Mikä oli nainen

        Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
        Ikävä
        76
        1072
      10. Nainen, millainen tilanne oli

        kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
        Ikävä
        55
        958
      Aihe