KYSYMYKSIÄ TOKOSTA (ALO)

Tokonoko

Hei!

Olen suunitellut täksi kesäksi meneväni koirani kanssa Tokon Alokas luokkaan.
Ajattelimme kuitenkin kokeilla ensiksi parillä möllillä.
Kysyisin hieman alokas luokasta yleensäkkin. Möllihän jäljittelee oikeata kilpailutilannetta joten kysymykset sopivat kaiketi molempiin. :)

1. Kaunako yhden koirakon suorituksiin menee suurinpiirtein aikaa?
2. Kauanko yleensä koiraa pyydetään seuraamaan hihnatta ja hihnassa? Eli mikä on seuraamisaika?
3. Selventääkää minulle ohjattu hyppy. Miten tapahtuu?

Ja lisäksi olisin kiitollinen jos joku kertoisi omakohtaisesti tokon alokas liikkeistä. Millaisia olivat jne.
Olen lukenut vaadittavat liikkeet netistä, mutta siis oma kohtaisia kokemuksia? Vinkkejä?

4

269

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tokonokotus

      Saako koiraa kehua suoritusten aikana? siis ei nyt koko aikaa hokien.
      Entä liikeiden korjaus. Jos esim. seuraamisessa lähtee viereltä hieman saako korjata esim taputtamalla reiteen. Tiedän että tästä voi tulla / tulee virhe piste.

      Entä saako koiran käskyjä tehostaa käsimerkeillä?

    • treenaa paljon

      1. riippuu koirakosta, mutta 5-10 min
      2. riippuu tuomarista, noin 1-2 min koko kuvioon
      3. -asetutte esteen eteen ja pyydät koiran perusasentoon vierellesi, kysytään oletteko valmiit suorittamaan liikkeen ja vastaat olevasi, saat luvan antaa koirallesi käskyn ylittää este, sanot käskysanan ja koiran kuuluu hypätä, sanot seiso käskyn ja koiran kuuluu pysähtyä paikoilleen heti, saat luvan siirtyä koiran luokse, saat luvan antaa käskyn perusasentoon, annat käskyn ja koiran kuuluu tehdä perusasento, liikkeen ilmoitetaan olevan ohi, saatte "vapautua".

      • tokonogo

        Kiitos vastauksista. Niistä olikin paljon apua, etenkin tuon hypyn suhteen.


      • onneamatkaan
        tokonogo kirjoitti:

        Kiitos vastauksista. Niistä olikin paljon apua, etenkin tuon hypyn suhteen.

        toko-opaskirjanen kennelliitosta, liikkeet selitetty juurtajaksain tai osallistu kurssille ennen kisaan menoa, saat paljon hyviä neuvoja, koetilanne on aina eri kuin itekseen treenaaminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      279
      784
    5. 68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    10. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    Aihe