Olemme mieheni kanssa hankkimassa yhteistä koiraa, ja rotuna olemme päätyneet Welsh Corgi Pembrokeen. Nyt on vain mietinnän alla että pitäisikö hankkia uros vai naaras. Koira on meidän ensimmäin oma koiramme eikä tässä hirveästi ole kokemuksia sukupuolten välisistä eroista. Lisäksi meillä on 3-vuotias naarasluppa, että kumpi olisi sitäkin ajatellen parempi vaihtoehto?
Vastaukset 3
- Ruuuu
Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei sukupuolella periaatteessa ole mitään väliä. Uroksella saattaa olla melko kova sukupuolivietti ja saattaa karata juoksuisen naaraan perään. Uros saattaa olla myös melkoisen reviiritietoinen. Naaras tätä käytöstä on aavistuksen verran lievemmässä määrin. Yleisestiottaen lempeämpi kuin uros. Naaras saattaa kärsiä hormonien vaihteluista (joka saattaa vaikuttaa myös luonteeseen) juoksujen aikaan. Eli juoksut ovat yksi murheenkryyni naaraan omistamisessa. Jotkut sanovat, että ensimmäiseksi koiraksi kannattaa ottaa naaras, mutta minusta sillä ei ole väliä.
- narttu parempi
Ja suosittelenkin narttua! Minulla on ollut ensimmäisenä koirana Welsh corgi pem. joka oli uros. Se sattui olemaan oikein kiva koira, ei ärhennellyt. Mutta seuraavaksi otin sitten rottweiler uroksen. Se oli hankala koira, vahti kaikkia, ei laskenut minua omaan sänkyyni ym. Seuraavaksi otin rottweiler nartun. Eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Narttu oli lauhkea kuin lammas, kaikki tykkäsivät siitä. Lapsetkin uskalsivat mennä silittämään. Millekään ei ollut vihainen. Nykyinen koirani on taas uros. Itsepäinen kuin mikäkin, vahtii omaa reviiriään Lapsista kyllä tykkää yli kaiken. Silti olen monasti katunut, että otin uroksen, olisi pitänyt ottaa narttu! Kyllä nartut ovat helpompia!
- "urhoollinen"
narttu parempi kirjoitti:
Ja suosittelenkin narttua! Minulla on ollut ensimmäisenä koirana Welsh corgi pem. joka oli uros. Se sattui olemaan oikein kiva koira, ei ärhennellyt. Mutta seuraavaksi otin sitten rottweiler uroksen. Se oli hankala koira, vahti kaikkia, ei laskenut minua omaan sänkyyni ym. Seuraavaksi otin rottweiler nartun. Eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Narttu oli lauhkea kuin lammas, kaikki tykkäsivät siitä. Lapsetkin uskalsivat mennä silittämään. Millekään ei ollut vihainen. Nykyinen koirani on taas uros. Itsepäinen kuin mikäkin, vahtii omaa reviiriään Lapsista kyllä tykkää yli kaiken. Silti olen monasti katunut, että otin uroksen, olisi pitänyt ottaa narttu! Kyllä nartut ovat helpompia!
Meille taas ei tule koskaan enään narttua, koska omien kokemuksieni mukaan urokset ovat kuitenkin vakaampia ja enemmän ennalta luettavissa. Nartuilla vaikuttaa hormonit niin paljon, että ei kiitos. Mutta kyseessä on jo rotujenkin kirjo, sekä omat mieltymykset. Kasvattaja on kaikkein paras apu näissä tilanteissa. Ei muuta kuin miettimään omat mieltymykset ja tavoitteet sekä elämäntilanne ja toiveet. Sitten vaan kasvattajan kanssa yhteistyössä miettimään oikeaa pentua teille. Pentulaatikkoiässäkin näkee pennuista jo paljon, jos osaa katsoa. Ja loppu onkin jo omaa työpanosta ja sattumaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891418Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu46961- 14855
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40828- 91730
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81730- 46718
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17717Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27677- 59662
- 66653
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 45624
- 10598
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129547- 43544
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13522Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31515