Olemme mieheni kanssa hankkimassa yhteistä koiraa, ja rotuna olemme päätyneet Welsh Corgi Pembrokeen. Nyt on vain mietinnän alla että pitäisikö hankkia uros vai naaras. Koira on meidän ensimmäin oma koiramme eikä tässä hirveästi ole kokemuksia sukupuolten välisistä eroista. Lisäksi meillä on 3-vuotias naarasluppa, että kumpi olisi sitäkin ajatellen parempi vaihtoehto?
Uros vai Naaras?
Exitos
3774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei sukupuolella periaatteessa ole mitään väliä. Uroksella saattaa olla melko kova sukupuolivietti ja saattaa karata juoksuisen naaraan perään. Uros saattaa olla myös melkoisen reviiritietoinen. Naaras tätä käytöstä on aavistuksen verran lievemmässä määrin. Yleisestiottaen lempeämpi kuin uros. Naaras saattaa kärsiä hormonien vaihteluista (joka saattaa vaikuttaa myös luonteeseen) juoksujen aikaan. Eli juoksut ovat yksi murheenkryyni naaraan omistamisessa. Jotkut sanovat, että ensimmäiseksi koiraksi kannattaa ottaa naaras, mutta minusta sillä ei ole väliä.
Ja suosittelenkin narttua! Minulla on ollut ensimmäisenä koirana Welsh corgi pem. joka oli uros. Se sattui olemaan oikein kiva koira, ei ärhennellyt. Mutta seuraavaksi otin sitten rottweiler uroksen. Se oli hankala koira, vahti kaikkia, ei laskenut minua omaan sänkyyni ym. Seuraavaksi otin rottweiler nartun. Eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Narttu oli lauhkea kuin lammas, kaikki tykkäsivät siitä. Lapsetkin uskalsivat mennä silittämään. Millekään ei ollut vihainen. Nykyinen koirani on taas uros. Itsepäinen kuin mikäkin, vahtii omaa reviiriään Lapsista kyllä tykkää yli kaiken. Silti olen monasti katunut, että otin uroksen, olisi pitänyt ottaa narttu! Kyllä nartut ovat helpompia!
Meille taas ei tule koskaan enään narttua, koska omien kokemuksieni mukaan urokset ovat kuitenkin vakaampia ja enemmän ennalta luettavissa. Nartuilla vaikuttaa hormonit niin paljon, että ei kiitos. Mutta kyseessä on jo rotujenkin kirjo, sekä omat mieltymykset. Kasvattaja on kaikkein paras apu näissä tilanteissa. Ei muuta kuin miettimään omat mieltymykset ja tavoitteet sekä elämäntilanne ja toiveet. Sitten vaan kasvattajan kanssa yhteistyössä miettimään oikeaa pentua teille. Pentulaatikkoiässäkin näkee pennuista jo paljon, jos osaa katsoa. Ja loppu onkin jo omaa työpanosta ja sattumaa.