Pakko jonnekin saada purkautua, en jaksa enää yksinäni itkeä jokaisen negatiivisen raskaustestin jälkeen vessassa. Miehelle pystyn puhumaan, mutta tuntuu ettei hän koe tätä asiaa samalla tavalla kuin minä, aina vaan toteaa, että kyllä me vielä ehditään. Yrittäminen on aloitettu 03/2009 eli reilu vuosi yritystä takana.
Itselläni on monirakkulaiset munasarjat, jotka varmasti vaikuttavat asiaan, sain 07/2009 metforem-lääkkeen, jota syön yhä edelleen, nykyään 3kpl/päivä. Painoa pitäisi pudottaa ja sainkin pudotettua sitä n.10kg, mutta ne tulikin sitten takaisin korkojen kera. Tuntuu vaan niin pahalta aina pettyä kun menkat ovat myöhässä ja toivon olevani raskaana ja negatiivinen tulos aina ilmestyy ruutuun. Syön suruuni, mitenköhän siitäkin pääsisi eroon :(
En kehtaa mennä uudestaan lääkärin juttusille ennen kuin saan painoni taas kuriin.
On vaan niin pahaolla. En tiedä kenelle voisin avautua asiasta. Kaikki ei vaan ymmärrä miltä tuntuu kun ei lapsia ole. Omilla ystävilläkin alkaa jo perhettä olemaan, tuntuu niin pahalta käydä nykyään kylässäkin sellaisissa paikoissa missä on pieniä lapsia kun niitä haluaisi itsellekin. Tuntuu, että olen ihan hukassa ja yksin tämän asian kanssa. En edes halua miettiä ajatusta miltä tämä sitten tuntuu kun ihmiset alkavat utelemaan, että koskas teille niitä pikkusia tulee, onneksi noita kysymyksiä ei vielä kovin usein kuule.
Itselläni on monirakkulaiset munasarjat, jotka varmasti vaikuttavat asiaan, sain 07/2009 metforem-lääkkeen, jota syön yhä edelleen, nykyään 3kpl/päivä. Painoa pitäisi pudottaa ja sainkin pudotettua sitä n.10kg, mutta ne tulikin sitten takaisin korkojen kera. Tuntuu vaan niin pahalta aina pettyä kun menkat ovat myöhässä ja toivon olevani raskaana ja negatiivinen tulos aina ilmestyy ruutuun. Syön suruuni, mitenköhän siitäkin pääsisi eroon :(
En kehtaa mennä uudestaan lääkärin juttusille ennen kuin saan painoni taas kuriin.
On vaan niin pahaolla. En tiedä kenelle voisin avautua asiasta. Kaikki ei vaan ymmärrä miltä tuntuu kun ei lapsia ole. Omilla ystävilläkin alkaa jo perhettä olemaan, tuntuu niin pahalta käydä nykyään kylässäkin sellaisissa paikoissa missä on pieniä lapsia kun niitä haluaisi itsellekin. Tuntuu, että olen ihan hukassa ja yksin tämän asian kanssa. En edes halua miettiä ajatusta miltä tämä sitten tuntuu kun ihmiset alkavat utelemaan, että koskas teille niitä pikkusia tulee, onneksi noita kysymyksiä ei vielä kovin usein kuule.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi!
Kovin kuulostaa tutulta kirjoittamasi. Muistan omalla kohdallani kuinka itsekseni olin jopa vihainen ja inhosin onnellisen näköisiä odottavia äitejä. Meillä oli yritystä 2 vuotta ennen kuin tärppäsi. Itsellänikin oli ylipainoa josta lääkärit paasasivat, ei se painon pudotus vaan ole niin helppoa vaikka kuinka haluaisi. Lisäksi minulla oli ja on edelleen todella epäsäännöllinen kierto jonka takia ikinä ei tiennyt on menkat myöhässä vai jäävätkö muuten vaan tulematta. Joka kuukausi elättelin toiveita että josko nyt oli onnistanut mutta ei, niin monta katkeraa tappiota ehdin tuon parin vuoden aikana kokea ja itkeä että vähllä olin heittä kirveen kaivoon. Rupesin välttelemään tilanteita jossa joutui toisten lasten kanssa tekemisiin, en halunnut käydä kylässä ja aina tuli niin paha mieli ja itku kurkkuun kun kuuli jonkun odottava. Ei siinä tilanteessa vain voi olla iloinen kenenkään toisen puolesta.
Aloitimme lapsettomuustukimuksen keväällä 2008, meille sanottiin ettei mitään varsinaista syytä ole miksei raskaus ala ja sovittiin aika hoitosuunnitelman tekoa varten ja sillon kuin puskista vain, testi olikin positiivinen. En voinut sitä uskoa todeksi mutta niin meillä onni kääntyi.
Kirjoittamasi mukaan teillä on reilu vuosi yritystä takana, tiedän tasan miten pahalta se tuntuu ja miten turhauttavalta kaikki tuntuu. Vuosi ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika vaikka se siltä tuntuu kun syli on tyhjä. Toivotaan että teillä tärppää ja pääset pian kokemaan äitiyden ja odotuksen ilot.
Itse pyörin tällä palstalla koska toiveena olisi toinen lapsi ja olemme menossa tutkimuksiin kunhan ajan saamme. Ehkäisyä ei olla käytetty tytön syntymän (1/09) jälkeen koska ajattelen että jos taas se 2 vuotta vierähtää muutenkin niin, noh saa nähdä kuinka tässä käy...
Tsemppiä kuitenkin, älä anna perikis vaikka vaikeaa on. Jos tahdot kirjoitella muuten tuntemuksista ja kokemuksista nii voit laittaa postia osoitteella [email protected]