Itse olen tällä hetkellä 17-vuotias ja muistan varmaan jokaisen koulupäiväni, mutta vain siksi, koska minua kiusattiin ekalta luokalta lähtien. Joka päivä samaa kohtelua. Olin itse sellainen ujo ja hiljainen tyttö pienenä... Kävin eri päiväkotia kuin muut, joten en ollut voinut edes tutustua muihin oppilaisiin. Vaatetukseni oli sellainen tavallinen. Itse ajattelin että olin ihan normaali, mutta jotenkin kai poikkesin muista kun sain heti ensimmäisenä päivänä huonoa kohtelua. Joka päivä tulin masentuneena kotiin ja äitini aina uskotteli, että kyllä tämä kohtelu paranee. Ei parantunut. Vietin koko ala-asteeni yksin ilman ystävän ystävää ja kärsin sitä kiusaamisen helvettiä joka päivä.
Sitten alkoi seitsemäs luokka. Sain ensimmäisen ystäväni... Mutta hän ystävystyi minuun vain siksi, koska hänellä ei ollut ystäviä. Hän on ollut ihan mukava, mutta välillä hän syrjii minua, koska olen "erilainen". Välillä hän vetää myös mykkäkoulua, vain siksi koska hänellä sattuu olemaan huono päivä. Nykyisin hän viettää aikaansa mieluummin toisen kaverinsa kanssa ryypäten minkä ehtii. En ole oikeastaan ollut häneen yhteyksissä varmaan kolmeen kuukauteen, paitsi välillä mesessä hän saattaa sanoa "Moi" ja vastaan sanomalla "Moi" ja siihen sitten keskustelu jää.
Menin sitten AVA-koulutukseen, mutta siellä minua sitten kiusattiin ja vanhempani päättivät että minua ei kiusata enempää, joten he päättivät että jätän koulun kesken. Pidin sitten välivuoden, joka oli hyvin pitkä ja ankea aika...
Vuonna 2009 syksyllä sitten menin uudestaan AVA-koulutukseen ja nyt siellä on ollut mukavaa. Ihmiset ovat ihan oikeasti kivoja (paitsi naapuriryhmä, he syrjivät minua koska olen "ruma friikki", joka minä varmaan olenkin).
Nyt hain tuossa Maaliskuussa yhteishaussa ja jos nyt pääsen kouluun niin se olisi sitten suunta datanomiksi. Pelkään kuitenkin sinne menemistä. Olen aivan varma, että minua tullaan kiusaamaan siellä. Äitini uskottelee kovasti "Ei sinua siellä tulla kiusaamaan, kaikki tulevat olemaan ihan mukavia", mutta epäilen väitettä. Niinhän minulle luvattiin aiemminkin, mutta sain silti syrjintää ja hirveää kohtelua. Miten voisin päästä tämän pelkoni yli? Tiedän, menemällä vain sinne kouluun, mutta kammoksun paikkaa jo nyt, sillä olen varma että kaikki alkavat tuijottamaan minua, nauramaan minulle ja syrjimään minua. Tähänkin asti melkein aina on käynyt niin, joten mihin se nyt muuttuisi?
Veikkaan että kyseessä on ulkonäköni. En ole kovinkaan kaunis, enkä ole koskaan ollut sitä mieltä, sillä olen aina vihannut olemustani. En kyllä voi ulkonäölleni mitään. Anteeksi nyt vain kun olen niin ruma, luulisin...
Ja kysynpä tässä ohella, jos on ollut kiusattuna pitkään, niin tuleeko siitä ihminen pessimistikseksi, aggressiiviseksi, väkivaltaiseksi tai vastaavaksi? Aina kun olen yksin niin vietän aikaani mutisemalla pessimistisesti ja olemalla aggressiivinen, mutta muiden ympärillä olen suht hiljainen ja yritän olla positiivinen.
Anteeksi nyt turhanpäivänen valitteluni, mutta ilmeisesti osaan vain yhden asian hyvin - Turhan valittamisen. No kyllä minä kai muutakin osaisin, mutta... Eipä ole inspiraatiota kokeilla erilaisia asioita.
Sitten alkoi seitsemäs luokka. Sain ensimmäisen ystäväni... Mutta hän ystävystyi minuun vain siksi, koska hänellä ei ollut ystäviä. Hän on ollut ihan mukava, mutta välillä hän syrjii minua, koska olen "erilainen". Välillä hän vetää myös mykkäkoulua, vain siksi koska hänellä sattuu olemaan huono päivä. Nykyisin hän viettää aikaansa mieluummin toisen kaverinsa kanssa ryypäten minkä ehtii. En ole oikeastaan ollut häneen yhteyksissä varmaan kolmeen kuukauteen, paitsi välillä mesessä hän saattaa sanoa "Moi" ja vastaan sanomalla "Moi" ja siihen sitten keskustelu jää.
Menin sitten AVA-koulutukseen, mutta siellä minua sitten kiusattiin ja vanhempani päättivät että minua ei kiusata enempää, joten he päättivät että jätän koulun kesken. Pidin sitten välivuoden, joka oli hyvin pitkä ja ankea aika...
Vuonna 2009 syksyllä sitten menin uudestaan AVA-koulutukseen ja nyt siellä on ollut mukavaa. Ihmiset ovat ihan oikeasti kivoja (paitsi naapuriryhmä, he syrjivät minua koska olen "ruma friikki", joka minä varmaan olenkin).
Nyt hain tuossa Maaliskuussa yhteishaussa ja jos nyt pääsen kouluun niin se olisi sitten suunta datanomiksi. Pelkään kuitenkin sinne menemistä. Olen aivan varma, että minua tullaan kiusaamaan siellä. Äitini uskottelee kovasti "Ei sinua siellä tulla kiusaamaan, kaikki tulevat olemaan ihan mukavia", mutta epäilen väitettä. Niinhän minulle luvattiin aiemminkin, mutta sain silti syrjintää ja hirveää kohtelua. Miten voisin päästä tämän pelkoni yli? Tiedän, menemällä vain sinne kouluun, mutta kammoksun paikkaa jo nyt, sillä olen varma että kaikki alkavat tuijottamaan minua, nauramaan minulle ja syrjimään minua. Tähänkin asti melkein aina on käynyt niin, joten mihin se nyt muuttuisi?
Veikkaan että kyseessä on ulkonäköni. En ole kovinkaan kaunis, enkä ole koskaan ollut sitä mieltä, sillä olen aina vihannut olemustani. En kyllä voi ulkonäölleni mitään. Anteeksi nyt vain kun olen niin ruma, luulisin...
Ja kysynpä tässä ohella, jos on ollut kiusattuna pitkään, niin tuleeko siitä ihminen pessimistikseksi, aggressiiviseksi, väkivaltaiseksi tai vastaavaksi? Aina kun olen yksin niin vietän aikaani mutisemalla pessimistisesti ja olemalla aggressiivinen, mutta muiden ympärillä olen suht hiljainen ja yritän olla positiivinen.
Anteeksi nyt turhanpäivänen valitteluni, mutta ilmeisesti osaan vain yhden asian hyvin - Turhan valittamisen. No kyllä minä kai muutakin osaisin, mutta... Eipä ole inspiraatiota kokeilla erilaisia asioita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Datikset ovat kyllä aika leppoista porukkaa, mutta jos sinua aletaan solvaamaan, kokeile vaihteeksi kunnon puolustautumista.
on niin paljon tyhmiä ihmisiä ympäristössä pyörimässä, ei esim. nuoriso ehkä tajuakaan eroa normaalin ja epänormaalin välillä. Kiusaaminen on siis epänormaalia, kiusattuna oleminen "vain" surullista. Kiusaajan elämä on säälittävää, vaikka hänen naamarinsa näyttäisi miten nauravalta. Hymy ei kuitenkaan liene kovin kaunis, koska sitä sävyttää ivallinen piirre, josta hän ei uskalla luopua pelätessään näyttävänsä liian avoimelta ja sitä myöten haavoittuvalta. Sinä olet joka tapauksessa onnekkaampi, usko vain itseesi ja oikeuksiisi.
Älä pelkää, suurin osa datanomeista on niin naurettavaa porukkaa että ei niitä voi ottaa tosissaan eikä niillä ole minkäänlaista saumaa haukkua ketään :'D
En minä ainakaan ole tullut. En myöskään väkivaltaiseksi. Pessimistiseksi? No, ehkä hieman. Asenteeni ei tosin päässyt katsastuksessa läpi, joten se joutui huoltoon. Toisin sanoen, pyrin positiviisuuteen, mutta annan itseni kuitenkin olla edelleen minä ja vajota pohjalle, jos olo on sellainen, että nyt ei homma pyöri.
Mitä omalla kohdallani tulee väkivaltaisuuteen, niin en todellakaan puolla kyseistä ilmiötä. Inhoan väkivaltaisuutta ja väkivaltaisia ihmisiä.
Kiusaaminen ei vaikuta sinuun, eikä tee sinusta erilaista ihmistä, ellet anna sen vaikuttaa.
Olet oman itsesi herra, ota ohjat käsiisi ja lakkaa uskomasta, että jokainen vastaan kävelevä ihminen haluaa sinulle pahaa.
Omakohtaisella kokemuksella kirjoitettu.