HS: Linuxilla valtavat säästöt

Helsingin Sanomat kertoi miten järjettömän suurista ohjelmistojen lisenssimaksuista voi päästä eroon. Esimerkkitapauksena esiteltiin Lappeenrantalainen Lauritsalan koulu, joka on siirtynyt Ubuntu-käyttöjärjestelmään. Koulun rehtori Jaakko Kosonen kertoo, että järjestelmän ohjelmat riittävät koulun tarpeisiin - ja ylikin.
19248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Siis HS 24.5.2010, ykkösuutinen

Äänestä

Windows kuolee pikkuhiljaa, tämä että julkiset tahot siirtyvät esim. OpenOfficeen on vasta alkusoittoa. Vielä joskus on sellaisia tilanteita että esim. dokumentti on tehty MS Officella (joka on yleisin monesti) ja OpenOfficea käyttämällä se ei ehkä näy oikein, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla toisinpäin ja se on parempi sillä standardit ovat avoimia ja asiakirjat saa auki ilman setelien viskelyä. Avoimen koodin puoli on myös mielestäni siinä mielessä erilainen ettei se yritä tappaa tai rajoittaa Microsoftia sillä moni erinomainen softa on myös Windowsille ja OpenOfficenkin tapauksessa yhteensopivuus varmaankin pyritään säilyttämään, onhan sitä tehty jopa sellainen plugarikin että Office tajuaa ODF:n, uusissa versioissa taitaa tosin olla vakiona tuo ominaisuus.

Äänestä
  • Kyllä on hidasta tuo windowsin kuoleminen semminkin, kun W7 on saavuttanut murskasuosion! Taas tätä linux-väen toiveajattelua...

    Äänestä

  • penafani kirjoitti:

    Kyllä on hidasta tuo windowsin kuoleminen semminkin, kun W7 on saavuttanut murskasuosion! Taas tätä linux-väen toiveajattelua...

    "Kyllä on hidasta tuo windowsin kuoleminen semminkin, kun W7 on saavuttanut murskasuosion! Taas tätä linux-väen toiveajattelua"

    Ja PASKAT, pysykää vain niissä Wintoyseissa, kun ette edes osaa muuta kuin NEXT, NEXT, NEXT, NEXT, NEXT, NEXT, NEXT Wintoys käyttäjän taikasanat NEXT, NEXT =D

    Se siitä toiveajattelusta.

    Äänestä

  • penafani kirjoitti:

    Kyllä on hidasta tuo windowsin kuoleminen semminkin, kun W7 on saavuttanut murskasuosion! Taas tätä linux-väen toiveajattelua...

    Murskasuosiokin on toiveajattelua, ilmeisesti Linuxin suhteen et tajua MITÄÄN, Linux ei tule olemaan koskaan samanlainen kuin MS Windows, koska 358 eri versiota takaa sen ettei laitevalmistajat voi väsätä koneita joka versiosta, Joten me Linux-ihmiset voidaan nautiskella hyvästä tai bugisesta Linuxista ilman lisenssimaksuja.

    Äänestä

Katsokaa kun on säästetty, terveyskeskukset kuralla, koulutoimi kuralla, vanhustenhoito kuralla, päiväkodit ruuhkautuneet jne. jne.

Avoimet ohjelmistot voivat paperilla tuoda säästöä mutta kun työteho laskee (ohjelmien toiminnallisuus ei kaupallisten tasolla) ja järjestelmät tarvitsevat jatkuvaa ylläpitoa niin kalliiksi tulee. Me tiedämme millaisia bugeja Ubuntussa ja muissa jakeluissa on ja päivitysten jälkeen on aina katastrofi. Kun lisenssimaksuja ei ole eikä provikoita ohjelmistotaloilta niin yritykset korvaavat ne nostamalla muita ylläpidon kuluja joten tulos on plus miinus nolla! Avoin koodi tulee loppupeleissä todella kalliiksi!

Äänestä
  • Vai että plus miinus nolla? Kansantalouden kannalta ei ole sama meneekö jokin tietty raha ulkomaille vai pyöriikö se kansantalouden sisällä.

    Muutenkin kirjoittelusi edusti lähinnä tavallisen halpishuijarin löysää retoriikkaa. Liität asioita toisiinsa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenänsä ja päättelet niiden avulla mitä etukäteen halusit. Sen jälkeen:

    Voit onnitella itseäsi lähinnä siitä miten valehtelu ja kusipäisyys ovat parhaimmat ominaisuutesi.

    (Tästä uusi Pentti-aiheinen slogan vapaasti kopioitavaksi.)

    Äänestä

  • Esimerkiksi windowsin kuluista lisenssin osuus on häviävän pieni. Varsinaiset kustannukset tulevat huonosta suorituskyvystä, virustorjunnasta, yms. sähläyksestä.

    Äänestä

  • American dynamo kirjoitti:

    Vai että plus miinus nolla? Kansantalouden kannalta ei ole sama meneekö jokin tietty raha ulkomaille vai pyöriikö se kansantalouden sisällä.

    Muutenkin kirjoittelusi edusti lähinnä tavallisen halpishuijarin löysää retoriikkaa. Liität asioita toisiinsa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenänsä ja päättelet niiden avulla mitä etukäteen halusit. Sen jälkeen:

    Voit onnitella itseäsi lähinnä siitä miten valehtelu ja kusipäisyys ovat parhaimmat ominaisuutesi.

    (Tästä uusi Pentti-aiheinen slogan vapaasti kopioitavaksi.)

    Koulujen kokemukset ovat huonoja! Kun lamasta noustaan niin linuxkokeilut (sekoilut) jäävät historiaan. Laadusta kannattaa maksaa!

    Äänestä

Työtä suomeen, sen luulisi kiinnostavan politiikkoja ja muitakin asioista päättäviä julkisella puolella. Koulujen erittäin hyvät kokemukset vapaista ohjelmista ja Linux Ubuntu käyttöjärjestelmästä täytyisi jo viimeinkin herättää se viimeinenkin päättäjä-reppana, joka ei ymmärrä tietotekniikasta mitään, mutta joka on valmis säästöjen nimissä sutena rokottamassa rahaa mökin-mummon pienestä eläkkeestä, nostamalla sähkö ym. asumiseen liittyviä veroja. Järkiperäistämällä kuntien ja valtion it-puoli kotimaisiin käsiin ulkomaisen monopolin sijaan, voidaan kerrannaisvaikutuksineen työllistää suuri joukko suomalaisia ja rahaa säästyy kasapäin.

Äänestä
  • >Työtä suomeen, sen luulisi kiinnostavan politiikkoja...

    Poliitikon kiinnostus saattaa herpaantua jos joku lyö kouraan puhdasta rahaa. Siitä on lähivuosilta karmaisevia esimerkkejä.

    Äänestä

Suomessa lienee noin pari miljoonaa veronmaksajaa niin paljonko verorahoja/maksaja törsätään turhuuteen?

Äänestä

>...lisenssimaksuista voi päästä eroon.

Samalla pääsee eroon Microsoftin toiminnallisesti surkeista ohjelmista.

Äänestä

Eräillä kunnilla on mielestään varaa polttaa rahaa "nuotiolla" ostamalla Microsoftin lisenssejä vaikka parempia sovelluksia saa ilmaiseksi.

Pitäisikö tällaisilta kunnilta leikata valtionapuja ja kuinka paljon?

Äänestä

Kaikkia haitallisia tuotteita verotetaan muita enemmän niin miksei myös Windowsia?

Äänestä

Eipä ole isommasti hesarissa näkynyt näin järkeviä uutisia. Onko aika muuttunut niin ettei mediallakaan varaa olla välinpitämätön.

Äänestä
  • Helsinki maksaa niin paljon verotuloistaan tulonsiirtona köyhemmille kunnille että kaikki kuntien säästöt ovat hesalle plussaa, miksi köyhät kunnat törsää avustuksiaan vaikkapa microsoftin lisenssimaksuihin.

    Äänestä

  • strsesj kirjoitti:

    Helsinki maksaa niin paljon verotuloistaan tulonsiirtona köyhemmille kunnille että kaikki kuntien säästöt ovat hesalle plussaa, miksi köyhät kunnat törsää avustuksiaan vaikkapa microsoftin lisenssimaksuihin.

    Jos Helsinki ei itse törsäisi microsoftin lisenssimaksuihin niin voisi rahat riittää niin ettei tarvitsisi elää muun Suomen siivellä. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


American dynamo kirjoitti:

Helsingin Sanomat kertoi miten järjettömän suurista ohjelmistojen lisenssimaksuista voi päästä eroon. Esimerkkitapauksena esiteltiin Lappeenrantalainen Lauritsalan koulu, joka on siirtynyt Ubuntu-käyttöjärjestelmään. Koulun rehtori Jaakko Kosonen kertoo, että järjestelmän ohjelmat riittävät koulun tarpeisiin - ja ylikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu