Isoäitini

Erään pitäjän historia kirjoittaa isoäidistäni seuraavasti:"Hän on jäänyt aikalaistensa muistiin mallikelpoisena kristittynä, joka elämällään todisti uskonsa. Hänen kasvoillaan lepäsi aina ihmeellinen kirkkaus ja olemuksesta huokui horjumaton rauha."

Hyvä isoäiti, huudahdan! Olen ylpeä sinusta. Oletpas piirtänyt hienon kuvan aikalaistesi mieliin. Vahinko etten tavannut sinua koskaan. Silti tunnen sinut. Olet jättänyt hyvän viestin itsestäsi.

Tuollainen viesti kehottaa seuraamaan, mutta kuinka minä kykenen siihen vähäisillä voimillani tällaisessa ajassa. Millaisessa ajassa? Ajassa, joka henkii väkivaltaa ja turvattomuutta joka saumassa. Toki tiedän ettei hänenkään aikansa ja elämänsä ollut helppoa.

Millaisia "viestejä" teidän isovanhempanne ovat jättäneet?
261342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

varastelemalla, korottamalla omaa, ja puukolla uhkaamalla. Tarvitseeko tuon keinovalikoiman lisäksi enää muuta?

Äänestä
  • minähän olen mummosi. Panin vahingossa Sofian nimimerkiksi. Perun sen tässä.
    Alvar K. Kyselit minulta neuvoja. Halusin vain muistuttaa sukumme perinteistä, olet kai muistanut niitä?

    Äänestä

Kirjoitin taannoin päiväkirjaani seuraavat käsitykset maastamme:
"Jos minun pitäisi kertoa jotakin tästä maasta, sanoisin: Suomi on syrjässä, kaukana kaikesta. Muukalaisen on mahdotonta oppia suomea. Ihmisiä on vähän ja he ovat etäällä toisistaan. Metsissä on karhuja ja susia. Maa on kammottavan kylmä. Asioista ei keskustella. Ihmiset ovat juroja. Täällä tehdään murhia ja itsemurhia. Kaikenlainen kähmintä on yleistä. Tämä on vihan, kateuden ja naisiin kohdistuvan väkivallan maa."

Äänestä
  • Synkkiäpä ovat vertauskuvasi rakkaasta kotimaastamme.
    Itse olen sodan jaloissa pyörinyt ja muistan elävästi vieläkin nuo pommitukset ja karsinoihin tuotujen haavoittuneiden eläimien tuskanhuudot. Ne oli tuotu asemille junaan vietäviksi kun pommittajat tulivat.

    Noita asioita kun muistan ja näen nykyisistä sodista kuvia telkkarissa, niin niihin verraten maamme on rauhallinen ja turvaisa olinpaikka.
    Koska en asu aivan kaupunkien keskustoissa, en osaa kuvitella kuinka paljon tuota väkivaltaa naisiin kohdistetaan yleisillä paikoilla, mutta en oikein usko niitä niin paljon tapahtuvan että ne antaisivat synkkän kuvan vertauksen maastamme.

    Koti-oloissakin tuota väkivaltaa varmaan paljon tapahtuu naisten kohdalla, mutta niistä useinkin vaietaan. Ehkä päiväkirjoista niitäkin löytyy jos ne julkaistaisiin.

    Onhan täällä maisemat ainakin näin keväisin mitä rumimmat kun ei lunta enää ole eikä vielä yhtään vihreätäkään, se on tosi. Mutta odotetaan kesää, kyllä silloin synkkyys katoaa.
    Ja onneksi nuo karhut ja muut petoeläimet eivät kulje teillämme. Metsissä olen joutunut kulkemaan paljon lapsuudesta asti, mutta kai sitäkin onnekseni voin sanoa, kun en ole ikinä kohdannut siellä muita suurempia eläimiä kuin pakoon juoksevia hirviä.

    Minä pidän nykyistä Suomea kauniina ja rauhallisena, ainakin vielä, kuinka kauan, siitähän ei voi antaa koskaan varmoja takuita.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    Synkkiäpä ovat vertauskuvasi rakkaasta kotimaastamme.

    Euroopan tilastot kertovat Suomen kuuluvan alueen väkivaltaisimpien maiden joukkoon. Se tarkoittaa murhien, itsemurhien ja pahoinpitelyjen määrää. Kun viime vuonna Suomessa kirjattiin 100 000 kotona tehtyä naisten pahoinpitelyä, niin kertoohan se jotakin. Pöyristyttävimpinä "uutuuksina" ovat vauvoihin kohdistuneet pahoinpitelyt.

    Tunnen myötähäpeää hallituksen ja eduskunnan toimesta viimeisen kymmenen vuoden aikana tehdyn hyvinvointivaltion alasajon johdosta. Häpeän ennen niin kukoistavan maaseudun autioitumista petoeläinten asuinalueeksi. Häpeän köyhyyden, prostituution ja rikollisuuden esiinmarssia.

    Tunnen myötähäpeää viime eduskuntavaalien johdosta. Kun kansa äänesti "väärin", tulos mitätöitiin eduskunnan toimesta. Häpeän kansan omaisuuden hävittämistä, häpeän tavattoman häpeämättömyyden ja röyhkeyden ihailua edistyksen nimissä.

    Synkät ajatukseni ovat syntyneet katsomalla ympärilleni sekä lukemalla lehtiä ja tilastoja. "Suurimmat rikokset tehdään senaatin suojeluksessa", sanoi vanha roomalainen Seneca. Kaikki muuttuu eikä mikään muutu.

    Äänestä

  • Alvar K. kirjoitti:

    Hei.

    Olet paljon enemmän tapahtumista tietoinen kuin minä, huomaan. Olen vain tällainen tavallinen kansannainen, enkä osaa filosovoida lainkaan.

    Kuitenkin tällaisena kuin olen, yritän etsiä ja katsella enemmän kirkkaita puolia asioista kuin synkkiä. Jos vain synkkyyttä ja huonoja tekemisiä katselee ja niistä näkemyksensä luo, niin muuttuuhan siinä väkisin pienemmätkin väärintehdyt päätökset ja muutkin asiat omassa mielessäkin synkiksi. Se ei ole kenenkään mielen piristystä
    Tällaisena vähäisenä persoonana en ole oikea ihminen Sinua neuvomaan, mutta ajattele kuitenkin ehdotustani ja etsi jotain hyvää mitä maassamme on tehty.

    En tiedä ikääsi, mutta ei ainakaan minun lapsuudessani ja nuoruudessanikaan ollut minkäänlaista sosiaaliturvaa, nyt on.
    Eräs "Hötsölän Mari" kiersi kerjuupusseineen minunkin kotoa leipää pyytämässä ja saikin, vaikka ei sitä meillä kovin paljoa ollut itselläkään.
    Nyt mennään Sossusta pyytämään apua, vaikka olisivat muutenkin toimeentulevia.
    On lapsilisät, on päiväkodit, mutta eihän ihmiselle mikään riitä.

    Poikkesin kokonaan siitä aiheesta mitä alunperin tarkoitit. Mutta kuten mainitsin en osaa oppineesti asioista kirjoittaa.
    Yritänkin vain , jos saisin Sinut katsomaan enemmän joitakin parempia asioita maassamme,niin ehkä päiväkirjaasikin tulisi enemmän valoisuutta.

    Kyllä minä Suomen hyvät puolet näen ja niitä arvostan. Sitä suren, että olemme menossa "Hötsölän Marin" suuntaan. Tuossa vieressä MUMMELI1 kirjoittaa parista esimerkistä ja Sofia lisää siihen omia kokemuksiaan.

    Näilläkin palstoilla näkyy henkinen väkivalta. Ihmiset selvästi aristelevat kirjoittaa herkimmistä tunnoistaan peläten pilkkakirveen heilahtamista. Kun avasin tämän ketjun kirjoittamalla isoäidistäni, siinäkin joku näki pilan aiheen. Olethan itsekin, Liena joutunut aikamoisen panettelun kohteeksi täällä. En tunne taustoja, mutta se tuntuu perin omituiselta, koska itse pidän sinua perinjuurin rehellisenä kirjoittajana.

    Juontuuko suomalainen väkivalta isovanhemmistamme? Sofia on ainoa, joka tarttui avaukseni aiheeseen kysyessäni isovanhempien henkisestä perinnöstä:"varastelemalla, korottamalla omaa, ja puukolla uhkaamalla. Tarvitseeko tuon keinovalikoiman lisäksi enää muuta?"

    Kuulun iältäni tähän 70 luokkaan. Minulla eikä lähipiirilläni ole valittamisen aihetta. Jos pitää pään pensaassa seuraamatta aikaansa ja välittämättä muista, niin kaikki on ok. Surfailen kansainvälisillä sivustoilla. Eräs asia siellä pistää silmään: ihmiset antavat mielellään myönteistä palautetta toistensa mielipiteistä, kirjoituksista tai piirustuksista. Sitä herkkua meillä ei juuri näe.

    Otitko minun vastaukseni" ei myönteisenä".
    En todellakaan sitä tarkoittanut, niin että jos olen antanut kirjoituksillani sen kuvan niin pyydän anteeksi.

    Kyllä joillakin palstoilla myöteistäkin palautetta mielipiteistään saa myös täällä meidän sivustoillamme. Tämä Suomempalsta ja mielestäni myös Jippiin, ovat semmoisia joihin puretaan vain moitteita toisten mielipiteistä.

    Olen ollut tuolla eräällä sivustolla nyt noin pari kuukautta, se on aivan eri luokkaa kuin tämä palsta. Mutta jotenkin täytyy aina ohimennen poiketa täälläkin katsomassa jos vaikka olisi joku miellyttävä kirjoittajakin sattunut eksymään.

    Onhan toki täällä mukaviakin kirjoittajia ollut ja on vieläkin, mutta minne lienee suurin osa kadonnut.

    Minä olen saanut täällä alaarvoisen kirjoittajan maineen (luullakseni) koska en jaksanut solvauksiin olla solvaamatta.

    Myönnänhän minä, että paremminkin voisi maatamme hallita, mutta kaikkihan olemme vain ihmisiä joilla ei ole millään mahdollisuutta kaikkia olojamme parantaa. Yrittäkäämme ymmärtää päättäjiemmekin virheitä, sillä virheitä me kaikki teemme.

    Pidin vastaustasi myönteisenä. Halusin vain tarkentaa käsityksiäni kirjoittamalla lisää. Käydessäni tämän Suomi palstan eri osastoilla, olen pannut merkille yleisen kielteisyyden. Tuntuu kuin ilkeys käsitettäisiin terävyytenä, kriittisyytenä. Ilkeyshän on ainoastaan ilkeyttä.

    En tunne juurikaan muita keskustelupalstoja. Tämä on ainoa, mihin olen yrittänyt kirjoitella. En toki voi valitella vastaanottoani täällä. Vireitä keskusteluita on käyty vaikkapa luovuudesta hiljattain. Te naisethan varsinaisesti pidätte keskustelukulttuuria yllä. Kiitos siitä!

    jos sitä nyt enää voi kovin neitoseksi sanoa, on kyllä paljon muuttunut sitten meidän lapsuutemme saati sitten isoäitiemme aikaa.

    Puuttumatta sen kummemmin kielteisiin kuin hyviinkään puoliin, olen tässä viimeaikoina huomioinut erään seikan.

    Tehdessämme vielä noin kymmenisen vuotta sitten turistimatkoja silloiseen Neuvostotasavaltaan, kävimme m.m. kolhooseilla. Arvostelimme kovasti heidän systeemejään kuten sitä, että aikuiset olivat kaikki kolhoosissa töissä, mutta lapset kasvatettiin lastentarhoissa.

    Nythän meillä Suomessa on täsmälleen samoin. Lapset työnnetään jo imeväisiässä tarhaan, tarhasta kouluun ja sitä rataa. Olemme siis kopioineet entisen kolhoosiyhteiskunnan tavat.

    Eräänlainen kehitys tämäkin. Onko se sitten hyväksi vai pahaksi, sen näyttää hama tulevaisuus.

    Äänestä

  • Saskia kirjoitti:

    Hyvä vertaus, Saskia, on tuo neukkujen kolhoosi. Meillä pelättiin 1960-luvulla, että Suomi myydään Moskovalle. Mutta toisin kävi, Suomi uhrattiinkin Brysselille. Vallan käyttö vain kovin muistuttaa entisen Neuvostoliiton tyyliä.

    Itse asiassa luulin saavani isoäitini kautta avatuksi jotakin myönteistä ja valoisaa sanottavaa. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka nyt minunkin ajatusmaailmastani kääntyi näkyville pimeämpi puoli, en minä sen kanssa elä enkä painajaisia näe, tai jää suremaan sitä mille en mitään voi.

    Tunteeko kukaan muuten yhtäkään suomalaista, joka tietäisi kertoa jotakin hyvää EU:sta? Minä en.

    Elämme vasta EU-ajan murrosvaihetta. Voimme palata asiaan uudelleen 10 vuoden kuluttua, ehkä silloin jo tilanne näyttää mihin on tultu.

    Varmaan Portugalilaiset osaisivat sanoa mitkä ovat EU:n hyvät puolet. Siellä on nyt EU-rahaa poltettu mielin määrin ja se näkyy. Uudet, upeat valtatiet ja komeat suihkulähteet (!!) jokapuolella.

    Puhuit kauniita sanoja isoäidistä ja hänen perinnöstään. Minulle isoäitini oli uuttera, torpparin vaimona kunniallisen lapsikatraan kasvattanut vaimo. Ei paljon pyytänyt eikä paljon annettu, mutta oli - minun käsitykseni mukaan - onnellinen ja osaansa tyytyväinen. Sen mielen tyyneyden haluaisin pitää edelleenkin ohjenuoranani. (Vaikka ei tällä iällä enää mikään "nuora" kovin kauas kanna.)

    Äänestä

  • Alvar K. kirjoitti:

    Hyvä vertaus, Saskia, on tuo neukkujen kolhoosi. Meillä pelättiin 1960-luvulla, että Suomi myydään Moskovalle. Mutta toisin kävi, Suomi uhrattiinkin Brysselille. Vallan käyttö vain kovin muistuttaa entisen Neuvostoliiton tyyliä.

    Itse asiassa luulin saavani isoäitini kautta avatuksi jotakin myönteistä ja valoisaa sanottavaa. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka nyt minunkin ajatusmaailmastani kääntyi näkyville pimeämpi puoli, en minä sen kanssa elä enkä painajaisia näe, tai jää suremaan sitä mille en mitään voi.

    Tunteeko kukaan muuten yhtäkään suomalaista, joka tietäisi kertoa jotakin hyvää EU:sta? Minä en.

    kenen kannalta EU:a katsoo. EU on suden mielestä hyvää ruokaa.

    Isoäitisi on veikeä mummo. Voi olla, että hän jää elämään näillä palstoilla. Sinäkin olet tullut paljossa isoäitiisi.
    Käyttääkö isoäitisi muuten nimimerkkiä "skunkki"? Meinaan vain kun tuonne 60 palstalle oli ilmestynyt sellainen uusi nimimerkki.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    Nyt, hyvä sofia, meikäläinen putosi kärryiltä. Jos tarkoitit minun (etkä Saskian) isoäitiä, niin veikkaan ettei hän jää elämään näillä palstoilla, eikä taida jäädä hänen tyttärenpoikansakaan, Alvari sinisilmä.

    Mikäli edelleen tarkoitat minua, ilmoitan kirjoittaneeni vain 70 palstalle omalla nikilläni. Skunkista en tiedä. Kävin katsomassa ja totesin ettei kuuluisi tyyliinikään. Mutta kuten sanottu, en oikein ymmärrä, mitä ajat takaa.

    kärryiltä, ehkä pitää hiukan hiljentää vauhtia. Oikea osoitehan siinä viestissäni oli. Saskian isoäidistä en ole kuullutkaan.

    Terveisiä isoäidillesi!

    Äänestä

  • Alvar K. kirjoitti:

    Nyt, hyvä sofia, meikäläinen putosi kärryiltä. Jos tarkoitit minun (etkä Saskian) isoäitiä, niin veikkaan ettei hän jää elämään näillä palstoilla, eikä taida jäädä hänen tyttärenpoikansakaan, Alvari sinisilmä.

    Mikäli edelleen tarkoitat minua, ilmoitan kirjoittaneeni vain 70 palstalle omalla nikilläni. Skunkista en tiedä. Kävin katsomassa ja totesin ettei kuuluisi tyyliinikään. Mutta kuten sanottu, en oikein ymmärrä, mitä ajat takaa.

    Alvar.K katoa minnekään tältä palstalta, yritellä sinnitellä vaan mukana negatiivisista viesteistä huolimatta.

    Äänestä

  • Liena kirjoitti:

    Alvar.K katoa minnekään tältä palstalta, yritellä sinnitellä vaan mukana negatiivisista viesteistä huolimatta.

    huh huh kylläpäs taas Sofialla mielikuvitus laukkaa ja epäilykset harhauttaa? Alvar paras kynämies näillä sivuilla,mitä minä täällä nähnyt käydessäni!!Älä anna Alvar minkään vaikuttaa kirjoitteluihisi,olen yksi lukijasi,ja pidän tyylistäsi tarinoida!

    Äänestä

  • lukija kirjoitti:

    edes lukea? kyllä minä luin Sofiaa siten, että hän arveli olevan vauhdin hiljentämisen tarpeen juuri Alvarista johtuen. Hän kun valitti putoavansa kärryiltä.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    kenen kannalta EU:a katsoo. EU on suden mielestä hyvää ruokaa.

    Isoäitisi on veikeä mummo. Voi olla, että hän jää elämään näillä palstoilla. Sinäkin olet tullut paljossa isoäitiisi.
    Käyttääkö isoäitisi muuten nimimerkkiä "skunkki"? Meinaan vain kun tuonne 60 palstalle oli ilmestynyt sellainen uusi nimimerkki.

    Isoäitini haudattiin 1947, joten hän tuskin näillä palstoilla esiintyy.

    Äänestä

  • Saskia kirjoitti:

    Isoäitini haudattiin 1947, joten hän tuskin näillä palstoilla esiintyy.

    tuon hajupojankin isoäiti kuollut, mutta hänellä on tapana kummitella.

    Äänestä

  • oikolukija kirjoitti:

    edes lukea? kyllä minä luin Sofiaa siten, että hän arveli olevan vauhdin hiljentämisen tarpeen juuri Alvarista johtuen. Hän kun valitti putoavansa kärryiltä.

    Minä osaan lukea,osasitkohan sinä?ei ollut kärryiltä putoamisesta kyse,vaan "vainoharhaisesta epäluulosta Alvaria kohtaan"Sofia kuuluu niihin,jotka omaa varjoaankin luulevat naapurinsa tekeleeksi.

    Äänestä

  • Alvar K. kirjoitti:

    Hyvä vertaus, Saskia, on tuo neukkujen kolhoosi. Meillä pelättiin 1960-luvulla, että Suomi myydään Moskovalle. Mutta toisin kävi, Suomi uhrattiinkin Brysselille. Vallan käyttö vain kovin muistuttaa entisen Neuvostoliiton tyyliä.

    Itse asiassa luulin saavani isoäitini kautta avatuksi jotakin myönteistä ja valoisaa sanottavaa. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka nyt minunkin ajatusmaailmastani kääntyi näkyville pimeämpi puoli, en minä sen kanssa elä enkä painajaisia näe, tai jää suremaan sitä mille en mitään voi.

    Tunteeko kukaan muuten yhtäkään suomalaista, joka tietäisi kertoa jotakin hyvää EU:sta? Minä en.

    Velallinen on tyytyväinen, kun korkoja ei yhtäkkiä koroteta 20%:iin niin kuin Suomessa menneinä vuosina tehtiin.

    Äänestä

  • Alvar K. kirjoitti:

    Hyvä vertaus, Saskia, on tuo neukkujen kolhoosi. Meillä pelättiin 1960-luvulla, että Suomi myydään Moskovalle. Mutta toisin kävi, Suomi uhrattiinkin Brysselille. Vallan käyttö vain kovin muistuttaa entisen Neuvostoliiton tyyliä.

    Itse asiassa luulin saavani isoäitini kautta avatuksi jotakin myönteistä ja valoisaa sanottavaa. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka nyt minunkin ajatusmaailmastani kääntyi näkyville pimeämpi puoli, en minä sen kanssa elä enkä painajaisia näe, tai jää suremaan sitä mille en mitään voi.

    Tunteeko kukaan muuten yhtäkään suomalaista, joka tietäisi kertoa jotakin hyvää EU:sta? Minä en.

    siitä, että kiellät pimeän puolesi olemassaolon. Sellainen on kaikilla, eikä sitä kukaan haluaisi itsellään olevan.
    Koeta nyt vaan jotenkin tulla toimeen sen kanssa.

    Äänestä

  • Alvar K. kirjoitti:

    Hyvä vertaus, Saskia, on tuo neukkujen kolhoosi. Meillä pelättiin 1960-luvulla, että Suomi myydään Moskovalle. Mutta toisin kävi, Suomi uhrattiinkin Brysselille. Vallan käyttö vain kovin muistuttaa entisen Neuvostoliiton tyyliä.

    Itse asiassa luulin saavani isoäitini kautta avatuksi jotakin myönteistä ja valoisaa sanottavaa. Toisin kuitenkin kävi. Vaikka nyt minunkin ajatusmaailmastani kääntyi näkyville pimeämpi puoli, en minä sen kanssa elä enkä painajaisia näe, tai jää suremaan sitä mille en mitään voi.

    Tunteeko kukaan muuten yhtäkään suomalaista, joka tietäisi kertoa jotakin hyvää EU:sta? Minä en.

    En oo pitkään aikaan käyny täällä, on ollu kiireitä ja tulee edelleen olemaankin, mutta Alvarin ja Senòra Lyylin jutut oon lukassu, niissä on sitä jotain, sanosinko elämisen makua.
    Mä oon kuule Alvar yks joka voi sanoa EU:sta hyvää, kaupankäynti maiden välillä on helppoa, oon töissä semmosessa paikassa josta menee pääosa vientiin, niin EU maiden välinen kauppa on kuin Ouluun tekis kauppaa, ja sitte tietenkin se yhteinen valuutta.
    Onhan siinä EU:ssa paljon semmosta joka nostaa niskakarvat pystyyn, mutta oon tähän elettyyn huomannu ettei koskaan oo hyvin asiat oli ne miten oli, joten porskutellaan vaan eteenpäin hymyssä suin.
    Avauskeskusteluun poikkean vielä, että mulla oli aivan ihana isoäiti, hän oli koko kylän mummu, rukouksillaan hän kantoi meitä lastenlapsia ja vaikka mitä meille tapahtui, mummun syli oli aina avoimena ja joka joulu tupsahti koko sakille villasukat, ei mitään tavallisia vaan hienoja kontinsilmäsukkia.

    Äänestä

  • Ansku kirjoitti:

    Hyvä juttu, että löytyi kaksi EU:sta hyvää puhuvaa ihmistä, Tyytyväinen velallinen ja Ansku. Nyt vain on toivottava etteivät ne EU:n supermaat, jotka ovat jättäneet vakaussopimuksen täyttämättä, alkaisi maksattaa rästejään asunto- ym. velallisilla. Pankithan eivät tunnetusti maksa tappioita, vaan sen tekevät velalliset korkojen muodossa - ja pankit voivat nostaa korkoja milloin vain, myös EU:ssa.

    Mitä taas kaupan sujuvuuteen tulee, toivotaan että kaupattavaa riittää, ts. ettei kaikkea tuotantoa siirretä halpamaihin. Kiitos muuten Ansku isoäitisi muistelusta! Se valaisi mielen.

    Onhan varmaa, että ihmiset, joilla on velkaa tai jotka tekevät kauppaa, tuntevat olevansa olemassa. Meikäläisen olo on kuin sillä vanhalla sotilaalla, joka kysyi Aleksanteri Suurelta, saisiko hän kuolla. Keisari tarkasteli miestä ja tokaisi: luuletko vielä olevasi elossa?

    Äänestä

Tuo otsikko syntyi nuoruudessani lukemastani kirjannimestä.
Samanlaiseksi vahvaksi ihmiseksi voin kuvailla myös äidinäitiäni, Mammaani. Tiedän, mistä puhun, vietinhän kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni kesät hänen hoivissaan.

Hän maalaistalon emäntänä synnytti 1-2 vuoden välein 8 lasta, 4 tyttöä, 4 poikaa. Pappa joutui varhaisessa keski-iässä selkäleikkaukseen, karkasi sairaalasta kyntötöihin ja halvaantui, jolloin Mammalle jäivät isännänkin velvoitteet. Tuon tapahtuman jälkeen syntyi vielä lapsista viimeisin. Siellä hän kylän isäntien kanssa kävi kuulemma tasaveroisena kokouksissakin.

Sota-ajalta muistan, kuinka iso tupamme oli rakennettu täyteen kerrossängyn tapaisia lavereja. Ja tupa oli täynnä sotilaita.
Mamma muonitti myös sotilaat - toki ruoka tuotiin tonkilla jostain.

Entäpä evakkoreissu Pertunmaalle, karjoineen kaikkineen, rajan pinnassa kun elettiin. Siitä reissusta en tiedä kertoa, kun en ollut mukana. Pappa kuoli vähän ennen sotia. (Minä-riepu aloitin kouluni Helsingissä, sitten tulin maalle sotaa pakoon ja kouluun, kunnes taas oli palattava Helsinkiin. Näin kahdesti.)

Hänen pitkään elämäänsä mahtuu monenmoista merkittävää, mutta jääköön kerronta nyt tähän.

Kun en pääse viemään kukkia Mamman haudalle, haluan tällä kirjoituksella kunnioittaa hänen muistoaan. Hän kuoli aikanaan 89-vuotiaana keuhkokuumeeseen, eikä käsittääkseni ollut koskaan aikaisemmin syönyt mitään lääkkeitä.
Kiitos Mamma!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alvar K. kirjoitti:

Erään pitäjän historia kirjoittaa isoäidistäni seuraavasti:"Hän on jäänyt aikalaistensa muistiin mallikelpoisena kristittynä, joka elämällään todisti uskonsa. Hänen kasvoillaan lepäsi aina ihmeellinen kirkkaus ja olemuksesta huokui horjumaton rauha."

Hyvä isoäiti, huudahdan! Olen ylpeä sinusta. Oletpas piirtänyt hienon kuvan aikalaistesi mieliin. Vahinko etten tavannut sinua koskaan. Silti tunnen sinut. Olet jättänyt hyvän viestin itsestäsi.

Tuollainen viesti kehottaa seuraamaan, mutta kuinka minä kykenen siihen vähäisillä voimillani tällaisessa ajassa. Millaisessa ajassa? Ajassa, joka henkii väkivaltaa ja turvattomuutta joka saumassa. Toki tiedän ettei hänenkään aikansa ja elämänsä ollut helppoa.

Millaisia "viestejä" teidän isovanhempanne ovat jättäneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu