Quartier Pigalle

Eli onko kellään kokemuksia ko. alueen hotelleista ja yleensäkin alueella liikkumisesta?
Tidän, että kyseessä on Pariisin ns. red light district mutta löysin todella edullisen hotellin alueelta. Hotellista olen lukenut arvosteluja ympäri nettiä, ja ilmeisesti hotelli on ihan laadukas.
Kiinnostaakin omakohtaiset kokemukset, eli uskaltaako kaksi parikymppistä neitiä liikkua alueella ihan turvallisesti, jopa iltaisin?
51561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse en enää menisi sille seudulle. Oltiin kerran turisti- ja tuntihotellialueen rajalla. Meidän hotellimme oli ilmeisesti viimeinen, jossa oli turisteja ja seuraavassa oli jo tuntitaksat. Tuosta on toki aikaa yli kymmenen vuotta, mutta nykyään valitsen mielummin vasemmalta rannalta.

Periaatteessa alueella voi toki liikkua rauhassa. Varsinaisesti vaaralliset alueet ovat siirtolaiseten asuttamissa lähiöissä. Varsinkin koilista Pariisia kannattaa välttää. Täällä palstalla joku Pariisissa asuva kirjoitti vuosi sitten (?) lyhyet luonnehdinnat kaupunginosista tyyliin, jota ei löydy matkailumainoksista.

Äänestä

Palasin viime yönä Suomeen vietettyäni viikon Grand Hotel de Turinissa, joka sijaitsee ehkä parinkymmenen metrin päässä Pigallen pääkadulta. Olin matkalla ystäväni kanssa (olemme molemmat parikymppisiä naisia) ja vaikka kävelimme alueella joka ilta, emme kertaakaan kokeneet minkäänlaista häiriötä. Toki hotellin ympäristö oli hieman ranta-luetta äänekkäämpi, mutta ei sekään ollut mitään Helsingin keskustaa kummempaa.

Yleisesti ottaen alue oli oikein miellyttävä ja kohtuuhintaista majoitusvaihtoehtoa etsivälle aivan loistava valinta. Yhteydet keskustaan ovat lisäksi aivan huippuluokkaa!

Mitä tulee alueen ilmapiiriin, se on ns. punaisten lyhtyjen alueeksi erittäin siisti. Toki erotiikkakauppoja ja strippiluolia oli yksi toisen vieressä, mutta me koimme tämän ennemminkin mukavaksi värikkyydeksi kuin uhkaavuudeksi. Toki ihmiselle, jota paljasrintaisen naisen näkeminen Dirty Dick -nimisen baarin ikkunassa ahdistaa, suosittelisin muuta aluetta. Mutta avoimin mielin matkaavalle (ja normaalilla itsesuojeluvaistolla varustetulle) suosittelen Pigallea lämpimästi. Itsekin tulen todennäköisesti suosimaan kyseistä aluetta, kun seuraavan kerran Pariisissa liikun. Eli voit aivan huoletta valita hotellisi tältä hieman värikkäämmältä alueelta: se tuo korkeintaan mukavaa lisämaustetta iltoihisi.

Äänestä
  • molemmista vastauksista!
    Varasimme hotellimme jo ja loppujen lopuksi päädyimme tuonne Pigallen alueelle. Olen ahkerasti lukenut varsinkin TripAdvisorin arvosteluja, eikä toistaiseksi kukaan ole sanonut alueen olevan turvaton. Ainoa miinus on tosiaan ne seksikaupat, jos niiden näkeminen erityisen paljon häiritsee.

    Niinpä jään innolla odottamaan elokuista Pariisin matkaamme!

    Äänestä

Olin siellä ensi kertaa vuonna 2000. Kävin jopa katsomassa peep-shown.

Äänestä

Muutaman kerran olen Pariisissa lomaillut ja niin ollen myös katsastanut Pigallen. Olin liikkellä ihan oma bodygardini eli mieheni kanssa. Siellä oli useita kutsuvasti raollaan olevia ovia. Kurkistin erääseen baariin, jossa naisia istui baarijakkaroilla kuin kanat orrella. Mikä kaakatus alkoikaan. Olin sentään jo yli viisikymppinen, mutta tuli selväksi, etten ollut tervetullut. Mitenkähän olisi bodygardini käynyt?
Onpa ollut hauskaa sitä muistellessa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palym kirjoitti:

Eli onko kellään kokemuksia ko. alueen hotelleista ja yleensäkin alueella liikkumisesta?
Tidän, että kyseessä on Pariisin ns. red light district mutta löysin todella edullisen hotellin alueelta. Hotellista olen lukenut arvosteluja ympäri nettiä, ja ilmeisesti hotelli on ihan laadukas.
Kiinnostaakin omakohtaiset kokemukset, eli uskaltaako kaksi parikymppistä neitiä liikkua alueella ihan turvallisesti, jopa iltaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu