Näistä alapään hajuista on jo olemasa monta monituista keskustelua, mutta avaan silti uuden. Kärsin vaihtelevasti alapään hajusta, muita oireita ei juurikaan ole...no paitsi melko runsasta valkovuotoa, pikkarit märkänä miltei aina ja auta armias sitten kiihottuessa, sitä märkyyttä. Mutta asiaan, mistään hiivatulehduksesta ei siis ole kyse, koska sellainen minulla on kerran ollut ja sen oireet tiedän. Pariin otteeseen olen myös saanut lääkäriltä kuurin epäspesifin emätintulehduksen hoitoon, mutta apu on ollut vain lyhytkestoinen, haju palannut piakkoin kuurin jälkeen. Haju vaan ottaa päähän kovasti, ja tekee sotkuisen olon itselle, hajua en osaa sen tarkemmin selittää kuin, että se ei mielestäni ole mikään kalamainen ,vaan outo, ehkä jopa vähän makeaan viittava, mutta toisinaan pistävä, ja esimerkiksi sormiin se haju tarttuu tiukasti, ei meinaa edes pesemällä haju niistä irrota. Ei hirveästi tee mieli kenenkään miehen antaa koskea minua sinne päinkään. :( Olen nyt syönyt usean kuukauden ajan Gefilus-maitohappobakteereja, joiden ehkä vähän välillä huomaan auttavan, mutta silti enimmäkseen hajuista kärsin yhä. Kaipaan siis neuvoja/kokemuksia, mistä olette saaneet apuja kyseiseen vaivaan, apteekin omahoitotuotteista, ruokavaliosta??? Kaikki neuvot ovat tarpeen!
Alapään oudoista hajuista taas
Haisuli_
62765
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulla on ihan samoja ongelmia ja lääkekuuriakin olen kahdesti testannut, mutta ei ole auttanut. Jossain vaiheessa syytin miestäkin, että on eri bakteerikanta kuin normaalisti... Nyt olen ostanut tämän vuoden aikana kolmesti Lactal -paketin ja se on tuntunut auttavan parhaiten. Halvemmat apteekin tuotteet eivät ole auttaneet ja niissäkin on ollut omituinen haju itse lääkkeessä, lactalissa sitäkään ei ole. Kokeile!
tai voisko olla mahdollista että sulla olis klamydia?? tiedän että koko ajatus on aikaste vastenmielinen mutta näin oli mulla. haisin "ällölle" ja mikään ei oikeestaan auttanu kuin vähäksi aikaa.. ja tauti oli ehtinyt olemaan mulla jo n2-4v. huh.. testejä voi ostaa kotiinkin netistä. maksaa n 29e jos ei ilkee mennä virtsaamaan terveystaloihin. voi hyvin/paremmin!
kiitti vastauksista. Taidan koettaa tuota Lactalia, josko siitä olisi jotain apua minulle. Klamydiaaa tämä ei ole, se minulta on testattu.
Hajuongelmasta pääsin eroon maitohappobakteerikapseleilla (emättimeen laitettavat). Ensin otin pitkän kuurin (olikohan se jotain 3 päivää, yksi kapseli aamuin illoin), silloin hävisi vetistävä vuoto haju. Sittemmin olen ottanut yhden päivän kuurin noin 4 kk:n välein (1 kapseli). Haju on pysynyt poissa.
Samalla jätin tamponien käyttämisen.
satutko muistamaan minkä nimisiä ne maitohappobakteerikapselit olivat? Tamponeja mina en olekaan koskaan käyttänyt.
Biolatte madame (kävin katsomassa lääkekaapista, kun en enää muistanut). Maksoi jotain 11 euroa purkki. Tarkistin joskus lääkäriltäkin että onko tätä ok käyttää (kun on luontaistuote ja minua vähän epäilytti sen minulle myyneen myyjän into). Siinä on kolmea eri maitohappobakteerikantaa. Yksi hoitaa emättimen soluja ja limakalvoa ja kaksi tasapainottaa pH:ta.
olen kuullut, että jotkut ovat saaneet avun etikkahuuhtelusta (emätinhuuhtelu etikka-vesi seoksella), mutta en tiedä yhtään missä suhteessa pitää sekoittaa aineet, ajattelin nyt mainita kun kaipasit mitä vain keinoa.
Niin ja et varmastikaan käytä pesuaineita alapään pesuun? Niitähän ei saisi käyttää, veden pitäisi riittää ja jos ei , niin sitten jotain intiimialueelle tehtyä pesuainetta, jossa pH noin 3,5. Saa apteekista. ja varmaan olet luopunut kaikista keinokuituisista alushousuista (vain puuvilla käy)