http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=13324&Itemid=176
"Keskusrikospoliisilla ei ole mitään tekemistä rahaliikenteen sulkemisessa vaikka niin väitetään", sanoo tutkinnanjohtaja Seppo Rautava Keskusrikospoliisin Oulun yksiköstä. Syyttäjä Heikki Arjas Oulun syyttäjävirastosta vahvistaa pyytäneensä Moneybookers-pankilta eräiden sijoitusklubin jäsenten tilien jäädyttämistä. Arjaksen mukaan varojen käytön jäädyttämiset liittyivät turvaamistoimiin, ja ne toteutettiin huhtikuussa 2008.
"Keskusrikospoliisilla ei ole mitään tekemistä rahaliikenteen sulkemisessa vaikka niin väitetään", sanoo tutkinnanjohtaja Seppo Rautava Keskusrikospoliisin Oulun yksiköstä. Syyttäjä Heikki Arjas Oulun syyttäjävirastosta vahvistaa pyytäneensä Moneybookers-pankilta eräiden sijoitusklubin jäsenten tilien jäädyttämistä. Arjaksen mukaan varojen käytön jäädyttämiset liittyivät turvaamistoimiin, ja ne toteutettiin huhtikuussa 2008.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on capitaatit täällä toistelleet jo sata kertaa, mutta ei se siitä totuudeksi muutu. Yhtä asiaa ei ole muistettu toistella ollenkaan, nimittäin päätekijän tunnustusta: "Olen luonut hirviön.Mitään en voi korvata!"
Samassa jutussa.
1. Oltiin niin valuttakauppiasta
2. Ei käytykään valuttakauppaa
3. Ostetiin lisenssejä
ja nyt sitten ollaankin SIJOITTAJIA:
*******************************
Kailajärvi kertoo, että ennen rahaliikenteen päättymistä kaikille varojen kotiuttamista pyytäneille maksettiin sijoitustuloja. Lisäksi Kailajärvi on ilmoittanut, että jos ulkopuolisia hyökkäyksiä ei olisi tullut, niin kaikki muutkin sijoittajat olisivat saaneet saavuttamansa voitot.
******************************
Juttu ETK:n sivustolta:
http://sanomat24.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=13324&Itemid=176
Sanoilla kikkailua jälleen.
"Keskusrikospoliisilla ei ole mitään tekemistä rahaliikenteen sulkemisessa vaikka niin väitetään", sanoo tutkinnanjohtaja Seppo Rautava Keskusrikospoliisin Oulun yksiköstä."
Vaikka syyttäjä seuraavassa lauseessa toteaa:
"Syyttäjä Heikki Arjas Oulun syyttäjävirastosta vahvistaa pyytäneensä Moneybookers-pankilta eräiden sijoitusklubin jäsenten tilien jäädyttämistä."
Pyydetty jäädyttämistä. Raha ei liiku sen jälkeen kyseisillä tileillä.
Eli keskusrikospoliisi (Oulu) on vaatinut rahaliikenteen keskeyttämistä (jäädyttämistä).
Näinhän asiasta on todettu ja näin se keskusrikospoliisin ilmoituksen mukaan myös on.
Aloittakaa oikeuden käynti, niin arvailut päättyvät.
Unohdit edellisestä :
"Syyttäjä Heikki Arjas Oulun syyttäjävirastosta vahvistaa pyytäneensä Moneybookers-pankilta eräiden sijoitusklubin jäsenten tilien jäädyttämistä."
Lauseen HUHTIKUUSSA 2008.
Klupi oli jo huitsin nevadassa silloin puupää.
Hyökkäyklset alkoivat jo huomattavasti aikaisemmin.
Tileillä jäädytettiin 4 - 5 miljoonaa. Tuo kumoaa kyllä "vasta huhtikuussa 2008" -teorian.
Enpä oikein usko, etteikö rahojen siirtämistä olisi estetty jo aikaisemmin kuin huhtikuussa 2008.
Oikeudenkäynti voisi alkaa, jolloin HK itse pääsee omasuisesti kertomaan niin kuin asiat olivat ja ovat.
Missä jäädytetyt rahat sijaitsevat?
Kylillä kerrottaan, että ylimmän poliisijohdon tilit ovat pullistuneet tämän tapauksen yhteydessä runsaanlaisesti. Arvailujen mukaan tämä on vain jatkoa jo kymmenen vuotta jatkuneille poliisin ylimmän johdon (ja jonkin verran alempienkin asteiden) järjestäytyneille puuhille.
Jos puheet ylimmän poliisijohdon laittomista puuhista ovat perättömiä, on perättömille puheille aiheellista panna piste esim. kieltämällä huhujen todenperäisyys.
--- Kylillä kerrottaan, että ylimmän poliisijohdon tilit ovat pullistuneet tämän tapauksen yhteydessä runsaanlaisesti ---
vedä vaan foliopäähinettä syvemmälle päähän ja suuntaa antenni kohti eokkia.
... niitä poliisien nimiä tänne. Jos oot niin häveliäs kertomaan niitä täällä, niin rekatulla nikillä on myös sähköposti, joten voit laittaa niiden poliisien nimet sinne, ketkä mukamas vakuustakavarikkosummista ottaa kottia omaan käyttöönsä. Voit olla varma, että julkaisen ne nimet täällä. Mitä pelkäät? Etkö uskalla, vaiko mikä siinä on syy?
Nyt anti tulla vaan. Jos en saa sulta vastausta sähköpostiini, niin voimmeko yhdessä todeta, että puhut paskaa ja tarvitset hoitoa?
Ja mitaan ette voi...
"Hyökkäyklset alkoivat jo huomattavasti aikaisemmin. "
Mitkä hyökkäykset? Hannu kertoi veljelleen itse paniikissa tyhjentäneensä serverin. Oli tosin ensin jättänyt kuukausilta serverin maksut maksamatta. Murojen tietomurto tapahtui jo syyskuussa -07, silloin klubi ilmoitti että murtautujat olivat saaneet käsiinsä vain testitietokannan eikä murrosta ikinä tehty edes rikosilmoitusta.
"Oikeudenkäynti voisi alkaa, jolloin HK itse pääsee omasuisesti kertomaan niin kuin asiat olivat ja ovat."
Hannuhan voisi antaa sen tunnin mittaisen videotdistuksensa, jolle Capitrollin ja EOK:n mukaan ei ole mitään laillista estettä.
"Kylillä kerrottaan, "
Kuka niin sanoo, en minä ole mitään tuollaista kuullut. Nimiä esiin.
"Arvailujen mukaan"
Minä ainakin luotan nimettöömiin arvailuihin niin pirusti!
"Jos puheet ylimmän poliisijohdon laittomista puuhista ovat perättömiä, on perättömille puheille aiheellista panna piste esim. kieltämällä huhujen todenperäisyys."
Minä kuulin, että sinä olet harjoittanut pedofiliaa enkä ole nähnyt sinun kieltäneen sitä huhua...
""Sain sen käsityksen, että KRP:n käynnistämä esitutkinta ei lähes kolmen vuoden esitutkinnan aikana edes varmuudella vielä tiedä kuka rahaliikenteen olisi sulkenut, ihmettelee Juntunen. "Rautava arveli keskustelussamme, että rahaliikenteen sulkeminen on tapahtunut rahanpesuepäilyjen vuoksi joko pankin tai Englannin viranomaisten toimesta", kertoo Juntunen."
Tässä astuu kuvaan Cluso.