Kiinteistö on myyty, ilman että kauppakirjassa lukee kuntoluokitusta. Onko välittäjällä yleensä kuinka kauan tallessa ennen myyntiä olleet ilmoitukset (lehti tai internet) ja onko niillä ilmoituksilla väliä jos tiedot poikkeavat kauppakirjan tiedoista. Kauppakirjallahan kaupat tehdään.
Tilanne on sellainen että myydystä talosta on löytynyt vaurioita ja ostaja vaatii korjauskustannuksia.
Kauppakirjassa ei ole mitään mainintaa että talo olisi ollut hyväkuntoinen tms. Kuntotarkastus oli tehty kun kohde laitettiin myyntiin ja siinä ei löytynyt vaurioita. Kuntokartoittajalle tai välittäjälle ei kerrottu vanhoista korjatuista vesivahingoista, koska ne oli korjattu jo vuosia sitten, eikä niiden korjauksen jälkeen ole mitään vikaa uskottu jääneen. Jos rakenteissa jotain virheitä on niin se on sitten vesivahingon korjanneen rakennusmiehen syytä. Välittäjä on kutsuttu oikeuteen todistajaksi talon kunnosta myyntihetkellä mutta kauppakirjassa ei ole kuntoa mainittu. Käsitykseni mukaan myynnissä oli talo, jonka ostaja joka tapauksessa remontoi mieleisekseen. Jos välittäjä on myynyt taloa hyväkuntoisena ja antanut ostajan ymmärtää että korjauksia ei tarvitse tehdä, niin eikö silloin välittäjä ole tehnyt virheen.
Kauppakirjan mukaan talo on myyty ja ostaja on tutustunut kohteeseen ja ottanut sen vastaan siinä kunnossa kuin se esiteltäessä oli jne.
Tilanne on sellainen että myydystä talosta on löytynyt vaurioita ja ostaja vaatii korjauskustannuksia.
Kauppakirjassa ei ole mitään mainintaa että talo olisi ollut hyväkuntoinen tms. Kuntotarkastus oli tehty kun kohde laitettiin myyntiin ja siinä ei löytynyt vaurioita. Kuntokartoittajalle tai välittäjälle ei kerrottu vanhoista korjatuista vesivahingoista, koska ne oli korjattu jo vuosia sitten, eikä niiden korjauksen jälkeen ole mitään vikaa uskottu jääneen. Jos rakenteissa jotain virheitä on niin se on sitten vesivahingon korjanneen rakennusmiehen syytä. Välittäjä on kutsuttu oikeuteen todistajaksi talon kunnosta myyntihetkellä mutta kauppakirjassa ei ole kuntoa mainittu. Käsitykseni mukaan myynnissä oli talo, jonka ostaja joka tapauksessa remontoi mieleisekseen. Jos välittäjä on myynyt taloa hyväkuntoisena ja antanut ostajan ymmärtää että korjauksia ei tarvitse tehdä, niin eikö silloin välittäjä ole tehnyt virheen.
Kauppakirjan mukaan talo on myyty ja ostaja on tutustunut kohteeseen ja ottanut sen vastaan siinä kunnossa kuin se esiteltäessä oli jne.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Kuntotarkastus oli tehty kun kohde laitettiin myyntiin ja siinä ei löytynyt vaurioita."
- Jos kuntotarkastuksessa ei ole löytynyt vaurioita, niin ostajalla on ollut oikeus olettaa, että hän on ostanut vauriottoman talon ja myös kauppahinta on määräytynyt sen mukaan. Kaupanteon jälkeen löytyneet vauriot ovat ns. piilovirheitä, jotka kuuluvat myyjän vastattaviksi, jos ne ovat oleellisia. Sellaisessa tapauksessa myyjä joutuu siis palauttamaan osan kauppahinnasta (hinnanalennus).
"Kuntokartoittajalle tai välittäjälle ei kerrottu vanhoista korjatuista vesivahingoista.."
- Kaikki kauppaan liittyvät negatiivisetkin asiat on kerrottava ostajalle. Ostajalle olisi pitänyt antaa mahdollisuus itse arvioida, ovatko korjaustoimenpiteet olleet riittäviä tai haluaako ostaja ylipäätään ostaa asunnon, jossa on ollut (ilmeisesti merkittävä) vesivahinko. Sellaisen asian salaaminen katsotaan tuottamukseksi ja se voi johtaa hinnanalennuksen lisäksi myös vahingonkorvausvelvollisuuteen.
"Jos rakenteissa jotain virheitä on niin se on sitten vesivahingon korjanneen rakennusmiehen syytä."
- Ostajallanne ei ole mitään tekemistä kyseisen rakennusmiehen tekemisten tai tekemättä jättämisten kanssa. Asia on pelkästään teidän ja rakennusmiehen välinen. Teillä on myös ollut velvollisuus valvoa tai palkata valvoja korjaustyölle.
"Kauppakirjan mukaan talo on myyty ja ostaja on tutustunut kohteeseen ja ottanut sen vastaan siinä kunnossa kuin se esiteltäessä oli jne. "
- Kaupantekohetkellä eli esiteltäessä piilovirheet eivät ole olleet tiedossa. "Siinä kunnossa kuin..." -lausekkeet eivät poista myyjän vastuuta. Maakaari eikä asuntokauppalakikaan tunne sellaista klausuulia. Kauppalaistakin sellainen ehto poistettiin jo 1980-luvulla.
Silläkään ei ole mitään merkitystä, että ostaja on aikonut remontoida talon mieleisekseen. Suosittelen teitä istumaan neuvottelupöytään ja sopimaan ostajan kanssa hinnanalennuksesta ilman raskaita ja kalliiksi tulevia oikeudenkäyntejä. Kannattaa pitää mielessään, että häviäjäosapuoli joutuu maksamaan myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Välittäjähän myy talon juuri sen perusteella mitä on siitä tietoja saanut. Jos kuntotarkastuksessa ei ole havaittu puutteita, talo on pinnoiltaan kunnossa eikä vesivahinkoja ole ollut niin silloinhan taloa myydään hyväkuntoisena. Välittäjän tehtävähän on saada asunto kaupaksi ja välityspalkkio siitä itselleen. Miksi välittäjä alkaisi sanomaan kohdetta huonokuntoiseksi tai remontoitavaksi jos ei myyjä ole sellaista tietoa antanut.
Se on aivan sama löytyykö virheet ja vauriot kuntokartoituksen yhteydessä tai ostajan omistusaikana, joka tapauksessa ne on korjattava, jos niistä aiheutuu terveyshaitta tai on vaara että rakenteet vaurioituvat lisää esim lahoamisen vuoksi. Laho runko painuu ja talon tiiviys kärsii, jolloin aiheutuu lisää vaurioita ja ajanmittaan
saattaa pettää joku paikka enemmänkin.
Jos kuntotarkastuksessa havaitaan vaurioita tulee kulut suoraan myyjälle, korjauskuluina (jos halutaan myydä hyväkuntoisena kohde) tai sitten kohde on myytävä halvemmalla korjattavaksi.
Jos salaa vaurioita tai antaa väärää tietoa todistettavasti kuntotarkastukseen niin silloin on saanut myydystä kohteesta enemmän rahaa ja se on tosiaankin petos.
Eihän oikeuteen kannata lähteä jos on jo olemassa todisteita itseään vastaan. Kyllä oikeudessa käydään kaikki asiaan liittyvät paperit läpi, eikä siellä auta sanominen ettei tiennyt että pitää kertoa tms.
Jos vesivahingoista ei ole kysyttäessä kerrottu ja niitä kuitenkin on ollut niin se on tiedonantamisvelvollisuuden rikkomista ja eiköhän se ole itsessäänkin jo rangaistavaa.`
Meidän tapauksessa myyjän AA nimesi välittäjän, kertomaan mitä tietoa kohteesta "nimenomaisesti" oli annettu. Kohteesta oli puhdas raportti ja sitä myytiin sen ja myyjän antamien tietojen pohjalta hyväkuntoisena, remontoituna ja ilman vesivahinkohistoriaa (joita olikin ollut monia)
"Jos vesivahingoista ei ole kysyttäessä kerrottu "
Itseasiassa vesivahingosta kertominen kuuluu tiedonantovelvollisuuden piiriin, vaikka sitä ei olisi edes kysytty. Vaurioita ja muita kiinteistön hintaan vaikuttavia tekijöitä voi olla kovin monenlaisia. Myyjä ei pääse vastuusta sen perusteella, että ostaja ei ole huomannut kysyä juuri tiettyä asiaa.
Myyjä pääsee vastuustaan ainoastaan sellaisten virheiden osalta, jotka on yksilöity kauppakirjassa tai sen liitteissä. Siksi on myyjän edun mukaista teetättää mahdollisimman kattava kuntotutkimus, jotta mitään jälkipuinteja ei tulisi. Tavallisessa asuntokaupan kuntotarkastuksessa ei homeongelmia edes etsitä. Olisi ollut tärkeätä, kertoa tarkastajalle vesivahingosta, jotta hän olisi laajentanut tutkimustaan ja selvittänyt, onko korjaus onnistunut.
Tässä tapauksessa myyjä siis ilmeisesti yritti koittaa kepillä jäätä, josko "huijaus" onnistuisi. Ja nyt sitten ärsyttää.....
Ensimmäiset joita alkuperäinen on kusettanut ovat olleet kuntotarkastaja ja välittäjä.
Jokaisella oikein toimivalla välitysliikkeellä on nykyisin köytössään kaksi lomaketta, toimeksiantosopimus ja selostusliite, ei tietenkään jos päätyy käyttämään "Isä, poika & kirjoituskone LKV:tä".
Selostusliitteessä on kolme oleellista kohtaa joista välittäjä kysyy myyjältä: 1. Onko kiinteistössä ollut, tai epäiletkö että kiinteistössä on vesivahinko/kosteusvaurio. 2. Onko kiinteistössä ollut, tai epäiletkö että kiinteistössä on home-, mikrobi- tai bakteerikasvustoa. 3. Onko kiinteistössä ollut, tai epäiletkö että kiinteistössä on muita huomattavia vikoja tai virheitä. Kaikissa on kaksi vastausvahtoehtoa, ei/kyllä, millainen milloin ja kenen toimesta korjattu. Sananmuoto toki vaihtelee eri välitysliikkeiden lomakkeissa, mutta sisältö on kaikissa sama. Selostusliitteeseenkin tulee myyjän allekirjoitus, ja jos vastaa kieltävästi vaikka ongelmia olisikin, niin se ainakaan ole välittäjän syytä.
Johonkin lakiin vois laittaa myös että välittäjä kertoo selkeesti myyntiin laittavalle että korjatutkin asiat pitää kertoa ja myös sen että jos jotain onkin korjattu väärin ja siitä on aiheutunut ajan kanssa vaurio niin lakien mukaan myyjä joutuu korvaamaan korjaukset. No laki on laki ja sen mukaan pitää mennä.
Toisaalta myytiin siinä kunnossa kuin se kaupantekohetkellä oli, eli luultiin olevan kunnossa ja ostaja osti siinä kunnossa kuin oli eli hekin luuli että on kunnossa
Ei kai kukaan noin vaan lähe maksamaan jo saadusta myyntihinnasta osaa pois, etenkään jos raha on menny
lainojen poismaksuun mutta toisaalta samassa kusessa sitä olis ollu jos talon myynti olis jääny sen takia että olis löytynykki vikoja ja vaurioituneita osia, eikä olis ollu varaa korjata. Silloin olis kaatunu isompi taloudellien ongelma niskaan ja isommat velat menny ehkä ulosottoon. Paree kai vaan ottaa pienempi laina ja maksaa pois se mikä oikeasti kuuluu maksaa eikä kerätä oikeudenkäyntikuluja vielä päälle vaikka mieli tekiski työntää asiaa kauemmas. Taitaa noista kertyä aina kymmenien tuhansien oikeudenkäyntikulut ???
Katso välityslaki (1074/2000) 8 §.
Ja jos saat asian sovittua, niin se on edottomasti paras ratkaisu, oikeudenkäynnissä voittavat ainoastaan asianajajat.
Uskomatonta, kuinka epärehellisiä jotkut suomalaiset voivatkaan olla. Samat henkilöt sitten kauhistelevat taskuvarkaita, vaikka itse syyllistyvät paljon suurempaan puhallukseen.
Jos tuolla petoksella on saatu huomattavaa taloudellista hyötyä (esim. yli 10.000 e), niin kyse on törkeästä petoksesta ja siitä minimirangaistuskin on aina vankeutta.
Tuleeko tuollainen tuomio automaattisesti asian selvittyä oikeudenkäynnissä, vai pitääkö erikseen tehdä tutkintapyyntö ja hakea oikeudessa hinnanalennuksen lisäksi syytettä petoksesta ?
Välittäjä_LKV ? Onko allekirjoittaja selostusliitteessä oltava kiinteistön omistaja vai käykö allekirjoittajaksi omistajan edustaja ?
Miten sitten jos edustaja on antanut tietonsa ja nyt kun vaurioita / tapahtuneita vesivahinkoja on löytynyt ? Vapautuuko omistaja sillä perusteella että eihän edustaja ole voinut tietää ???
Alkup.myyjän AA myöntsi asiaoiden edetessä että tosiaankin remontteja olikin tehty, hänellä ei ole ollut niistä tietoa ja vesivahinkoja onkin ilmeisesti ollut mutta kyseinen edustaja ei ole ollut niistä tietoinen,
eikä omistajakaan muista vahinkoja tapahtuneen. Kuitenkin korvausvelvollisuus kiistetään ja korjaustarve. Eikö omistajan edustajan ole varmistettava joka tapauksessa tiedot oikeiksi ja kuitenkin omistaja vastaa myös edustajan antamasta lausumasta.
Miten yleensä jos kiinteistöön tehdään kuntotarkastus. Tehdäänkö se kaikkiin tontilla myynnissä oleviin rakennuksiin jos niille lasketaan kaupassa arvoa, vai pelkästään asuinrakennukseen ?
Meidän tapauksessa tontilla on navettarakennus, johon ei esittelyssä käyty edes tutustumassa.
Välittäjä totesi sen olevan mutta myös että se on huonossa kunnossa kuten näkyy. (Sokkelit poikki, routa nostanut sieltä täältä ja ikkunoista (osa rikki) katsottuna lahoja, pahoin mustuneita puurakenteita näkyi purettujen seinälaudoitusten alta.) Välittäjällä ei ollut edes avainta rakennukseen.
Rakennuksen katto oli vuosia vuotanut veden sisään katossa olleen vanhan savupiipun reijän kautta
ulkoa vain todettiin että sellainen siinä on eikä sille laskettu mitään arvoa.
Nyt myyjäpuoli on sitä mieltä että navettarakennuksella on ollut arvoa kaupassa ja sen perusteella koitetaan saada talon osuutta kauppasummasta alemmaksi. Heidän ja alkuperäisten kaupassa navetalle oli laskettu erikseen arvo ja myyjä kertoi sen selvittyä aluksi sen tapahtuneen siksi että olivat suunnitelleet navetan joskus korjaavansa ja saavansa siten isommat vähennykset mahdolliseen yritystoimintaan.
Erittely selvisi vasta kun asianajajien kautta alettiin asiaa puimaan ja myyjän asianajaja toimitti alkup ja heidän väliset asiakirjakopiot.
Oma mielipiteeni on että juuri tuon erittelyn vuoksi myyjät katsoivat että eivät itse voineet hakea kaupanpurkua tai hinnanalennusta, koska heille myynyt olisi vedonnut tehtyyn erittelyyn.
Laittoivat siksi "vahingon kiertämään". Nyt meidän tapauksessa sitten myyjä odottaa että välittäjä sanoisi navetan omanneen jotain arvoa, perusteena heidän ja alkuperäisen kauppaan tehty erittely, jota meidän kaupassa ei ole kertomani syyn perusteella ollut.
Kysymys siis edelliseen selostukseen liittyen olisiko navettaankin tehty kuntotarkastus jos sille olisi todella laskettua arvoa kiinteistökauppaan ?
Meillä käsitteyyn on enää viikkoja ja sittenhän asiat alkavat selkiytymään, viimeinkin
"Tuleeko tuollainen tuomio automaattisesti asian selvittyä oikeudenkäynnissä, vai pitääkö erikseen tehdä tutkintapyyntö ja hakea oikeudessa hinnanalennuksen lisäksi syytettä petoksesta ?"
Ei tule. Rikosprosessi on ihan oma prosessinsa, poliisin ja syyttäjän harkinnassa. Kannattaa mieluummin satsata siviiliprosessiin. Siinäkin huomioidaan vahingonkorvausten muodossa, jos myyjä toiminut tuottamuksellisesti.
Joo ei ole tarkoitus lähteä tuomiolle rikospuolella ketään hakemassa. Periaatteessa riittää se häpeä (jos on) kun jäävät valheista kiinni ja huomaa että rehellinen peli olisi tullut halvemmaksi ja helpommaksi.
Kyllähän tuollainen saa aina aikaan vahinkoa, niin henkistä kuin taloudellistakin mutta eihän tällaiset ole pysyviä tiloja. Pitkiä tosin
Mahtaa asianajajia ihmetyttää, kuinka päämiehet eivät lähde puhumaan asioita totuudenmukaisesti vaan yritetään saada asianajaja viemään valheet läpi. Taitaa tapahtua aika usein.
Riita-asiassa eli siviilioikeudenkäynnissä kukaan ei saa valehdella, kun häntä kuullaan oikeuden istunnossa. Valehteleminen on sama kuin väärä vala eli perättömän lausuman anto. Siitäkin on aina minimirangaistus vankeutta. Sakoilla ei siis selviä. Silti valehtelu on tuiki tavallista näissä oikeudenkäynneissä. Usein valehtelevat niin, ettei heitä voi narauttaa siitä. Käyttävät sanamuotoja: "muistaakseni", "käsittääkseni" jne...
Rikosprosessissa syytetty saa valehdella mielin määrin joutumatta siitä vastuuseen. Tosin valheesta kiinnijääminen ei ole eduksi hänen asialleen.
Meillä kun on oikeudessa kolme osapuolta ja molemmilla myyjillä on jo kirjallisessa aineistossa asiat niin ristissä että eihän siitä voi seurata kuin valehtelemisesta kiinnijääminen.
esim
Vaihe 1. Talo myyty ja kuntokartoitus tehty. Kuntokartoituksessa kysytty onko talossa ollut tai onko siinä vesivahinkoja tai vesivaurioita, vastaus ei.
Kuitenkin kyseisen myyjän AA esittää että kaupassa on katon vuotojäljet jätetty tarkoituksella näkyviin.
Vaihe 2 Myyjä väittää että he eivät ole havainneet 1 vuoden asumisensa aikana homeen hajua tai muutoinkaan huomanneet talossa mitään vikaa (pintaremontti tehty ja paljon muuta sinä aikana). Talo myytiin edelleen ilman vesivahinkohistoriaa.
Sähköpostissaan myyjä on kuitenkin kirjoittanut kuulleensä naapurilta talossa tapahtuneista vesivaurioista ja olivat kyselleet kun ajattelivat naapurin tietävän enemmän talon historiasta.
Tapauksissa mennään muutoinkin niin paljon ristiin että en voi käsittää kuinka asia päästetään oikeuteen saakka. Tosin myyjän olisi kannattanut kertoa AA:lleen että on olemassa sähköpostitse tapahtunut kirjeenvaihto ja miettiä sitten vasta miten kannattaa edetä. AA kun ei vielä asiasta tiedä ja pitää kiinni päämiehensä puheiden mukaisesti että he eivät ole tienneet....
Ei kai siitä ehdotonta vankeutta tule...siis niin että joutuu vankilaan.
Jos saa sellaisen ehdollisen vankeustuomion vai mikä se on niin eihän se haittaa niinku sakot jos ei syyllisty samanlaiseen heti uudelleen ja joudu sitten istumaan..... vai täh
Ja paskat! Ei kotinsa myymisestä kukaan ole linnaan koskaan joutunut. Enemmän huijareita ja vedättäjiä löytyy ostajista kuin myyjistä. Toivottavasti vilpillisen ostajan toimintakin pian kriminalisoidaan, kuten suunniteltu on.
Asianajajan ainoa tehtävä on jatkaa tehtäväänsä niin pitkään kun mahdollista. Mitään vastuuta heillä ei ole, joten sovittelu ei ole suotavaa, sillloin palkkio pienenee..
Jos minun pitäisi antaa 20.000 € käteistä rahaa säilytettäväksi joko asianajajalle, tai siltojen alla asuvalle deekulle, niin ratkaisu olisi helppo :D
Nimikkeenä (ainakin yleisimmin) on ollut törkeä petos ja siitähän on minimirangaistuskin vankeutta. Petos on törkeä mm. silloin, jos sillä tavoitellaan merkittävää taloudellista hyötyä. Suomessa valtaosa vankeustuomioista annetaan ehdollisina johtuen kriminaalipolitiikasta, joka lähtee siitä, että yritetään välttää rikoksentekijää altistumasta vankilan haittavaikutuksille.
Minkälaista menettelyä ostajan kohdalla tarkemmin tarkoitat, mikä voisi täyttää rikoslain säädösten tunnusmerkistön?
Kuka on suunnitellut muutoksia rikoslakiin vilpillisen ostajan suhteen? En ole kuullutkaan sellaisista suunnitelmista. Olet nyt varmasti ymmärtänyt jotain väärin.
...tässä asiassa, jos idiootti on silloin, jos jostain asiasta ei ole aiempaa kokemusta.
Toisaalta aika vaikea olisi lähteä kertomaan asiaa josta kirjoitit, vastapuolille. Vai kuinka luulisit sen vaikuttavan.
Jos AA:n kanssa on asiat käyty läpi kertoen vain ne seikat joiden perusteella jutusta selviäminen olisi mahdollista, mutta jätetty kertomatta asioita, joilla on päinvastainen vaikutus. Silloin eletään uskossa että AA vie asian läpi ja saa tuomarin vakuutettua, mutta ei haluta tai osata ajatella että oikeudessa saattaa tulla todistajia ja todisteita jotka paljastavatkin kertomatta jätetyt seikat.
Se on sitä oljenkorteen tarttumista, siitä otetaan pudotessa kiinni viime hetkellä, vaikka tiedetäänkin että se ei kestä........
Tuosta rahan säilyttämisestä.... En voi tietää kummalle antaisit ;)
Onhan se joka tapauksessa ihmisen elämään vaikuttava asia vaikka tuomio olisi ehdollisena, kuten perättömän lausuman antamisessa ( ei tuottamuksellinen yms ) tulee.
Jos on töissä vaikka kaupan alalla, terveydenhuollossa ja monessa muussa niin merkintänä rikosrekisterissä, tuollainen voi aiheuttaa työpaikan menettämisen tai ainakin estää työpaikan saamisen monessa paikassa. Perättömän lausuman antamisesta saatu tuomiohan kertoo sen että henkilö ei ole ollut rehellinen vaan on jäänyt valehtelemisesta kiinni.
Ehdotontahan saa jos on työtynyt taloudellisesti ja valehtelee asiaan liityen, tai aiheuttaa
väärällä lausumalla toiselle vahinkoa jne.... Onhan noita tapauksia paljon sattunut ja
paljon ehdottomia tuomioitakin tullut.
Monen osapuolen asuntokauppariidassa, se joka jää kiinni valehtelusta menettää kyllä uskottavuutensa joka suhteessa ja saattaa olla että kaataa itsensä päälle juuri siksi suurimmat korvausvelvoitteet. Rehellisesti kannattaa edetä ja kertoa kaikki, sekin on perättömän lausuman antamista, että jättää jotain tiedossaan olevaa asian ratkaisuun vaikuttavaa kertomatta...... Joku kun voi todistaa kyseisen henkilön tienneen.