Mistä johtuu,että ikää on meikäläisellä kohta 20 ja silti en ole löytänyt sitä oikeaa kumppania rinnalleni? onko vika minussa? mulla on hyvä luonne ja kroppa on ihan ok,mutta silti mulla ei ole ketään,jonka kanssa viettäisi yhteisiä koti-iltoja ja vähän muutakin. Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia? mä nimittäin alan jo kyllästyä sinkkuna olemiseen,kun kaikilla kavereillani on tyttö/poikaystävät,jotka suunnittelevat jo yhteistä tulevaisuutta,mutta minä olen ihan yksin.
sinkku
nuori
7807
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulkin kaikki ulkoset puitteet ihan kohallaan, tukka päässä, 190/80 siisti poika(mies). Mut mulla ei oo koskaan ollut sitä omaa rakasta. Kavereitten kans meil on bändi ja niissä merkeissä tavataan, mut se on sellast kundien hommaa (ei homoja...heh. :))
Mut kieltämättä välil on sellanen fiilis et olis kiva kun olis oma perhe... Vaimo tekis kotiruokaa ja kersat pyöris jaloissa :)
Ja meikä jo melkein 30v ...
Totuus on se, että kukaan ei kyllä kotoa tule hakemaan eli jos hyvän miehen itsellesi haluat, niin kannattaa tehdä jotain itsekin asian eteen. Kyllä tytötkin saa aloitteita tehdä!
Mulla on vähä samat fiilikset, vaikka olen sua pari vuotta nuorempi. Mäki mietin että onko vika mussa ja olen tullut tulokseen, että ei ole. Vika taitaa olla siinä, etten käy juurikaan "ulkona", tarkoitan lähinnä bilettämistä yms. Toivon, että voisin löytää kummppanin urheilun merkeistä esim. salilta, mutta ei se ole sellainen treffipaikka.
Muakin ärsyttää, kun monilla kavereilla on ukot, mutta olempa huomannut, ettei se onni kestä. Voi olla, että olen liian vaativa. Etsin oikeaa ja väärään en tyydy.
ajattele..olen 22 eikä ketään..n.vuoteen ei ole ollut mitään vipinää kenenkään suhteen..olen miettinyt että onkohan vika ihan minussa itsessäni..ja epävarmuuudessani nykyisin miehiä kohtaan...käyn paljon ulkona bilettämässä,niin paljon kun opiskelu antaa myöten välillä enemmän ja välillä ei ollenkaan mutta kesällä olen ainakin joka toinen viikonloppu menossa mukana..en tarkoita että ottaisin aina sitä ilolientä vaan kun osaan bilettää ilmankin..en ole mikään ruma..moni on sanonut että onpa kaunis tyttö..pyrin olemaan kaikille ystävällinen ja mukava..mutta tasan ei käy onnenlahjat...tai jotain ..
Kun olet ollut bilettämässä, niin oletko mennyt juttelemaan ja tekemään tuttavuutta miesten kanssa. Jos ja kun olet, niin miksi et sitten ole muka kelvannut. Mitä ne ovat sanoneet?
Olin n.vuosi sitten todella sosiaalinen äijiä kohtaan ja minulla olikin kavereiden kautta paljon äijiä kavereina joiden kanssa heitin läppää baarissa ja juttelin paljon,mutta ne olivat vain kavereita..joskus siihen aikaan oli muutama suhteenpoikanenkin..mutta niitä ei todellakaan ole paljon kertynyt elämän aikana..nyt on vain vuoden aikana käynyt niin että olen muuttunut täysin enkä tiedä mistä se johtuu...ja jos joskus joku äijä haluaisi tutustua niin menen jotenkin paniikkiin...ja olen ollut aina vähän itsekriittinen enkä siksi nykyisin kovin paljon tee mitään aloitteita...Olen huomannut että kyllä joka baarireissulla jotkut äijät katsovat pitkään perään,mutta siinä kaikki...tätä on niin vaikea selittää näin lyhyesti ,mutta kaikki taitaa johtua minusta ja epäluuloistani...en uskalla nykyisin edes antaa kellekkään puhelinnumeroani.ajattelen aina liikaa mitä muut ajattelee jos teen jotain...
Tiedän, ettei se paljon lohduta sanoa, että kyllä se siitä, mutta ei minulla muutakaan sanottavaa ole. :-)
Noin yleisesti ottaen minusta seurustelusta ja suhteista ja varsinkin niiden "puuttumisesta" ollaan liikaa huolissaan - varsinkin siihen nähden, miten älytöntä kaikenlainen suhteilu nykyään on.
Ei ole mitään ikärajaa, jolloin asioiden pitäisi tapahtua. Ei ole sanottu, että "se oikea" käy samaa koulua tai asuu samassa kaupungissa. Todennäkösesti ei. Kaikista epätodennäköisintä on, että se oikea tulee samaan baariin samana iltana ja vielä huomaa sinut. (Vaikka aloitinkin yhden suhteen tytön kanssa, jonka tapasin 21-vuotiaana baarissa - se kesti neljä vuotta.)
Kannattaa selvittää omia ajatuksia elämästä - ja samalla niistä suhteista. Positiivinen ajattelu ja negatiivisten käsitysten purkaminen voi auttaa asiaa tai ainakin tekee elämän kivemmaksi:
Tapaan elämäni rakkauden silloin, kun itse sitä haluan.
Olen onnellinen ja tyytyväinen itseeni riippumatta siitä, olenko suhteessa vai en.
Minun on helppoa ja turvallista ilmaista itseäni ja tunteitani ihmisille, joista pidän.
(Kirjoita siis myös negatiiviset ajatukset ylös, opi niistä tai polta ne. :)
Itse lopulta kolmikymppisenä kelasin sitä, että en oikeastaan halua elää yksin eikä siihen ole mitään syytä. Kaupan (tutut) kassatkin alkoivat jo kysellä, että missä on vaimoehdokkaat...
Nyt olen ollut seitsemän vuotta naimisissa ja lapsia on kolme ja velkaa.... liian paljon. :-) Tänään viimeksi vaimon kanssa tajusimme, miten helppoa on, kun olemme ajatelleen suurista elämän perusasioista yhdensuutaisesti jo paljon ennen tapaamistamme. Niin ja olemme parikymppisinä "kokeilleet" jo ihan tarpeeksi montaa suhdetta.