Meilla on tammoinen 7kk ikainen vesseli, jota on pissatettu/kakatettu pariviikkoisesta lahtien, ja helmikuun jalkeen on kakat tullut lahes kaikki muualle kuin vaippaan ja pissoistakin menee pottaan/ponttoon about puolet. Reilu kuukausi sitten meilla oli jakso, jolloin vauva jopa herasi yolla pissalle, rupesi vain kiehnaamaan jolloin kaytin pienen pissalla. Usein oli aamulla kuiva vaippa kahdella oisella pissatuksella. Nyt pari viikkoa sitten kuitenkin pieni on alkanut tata toimenpidetta protestoimaan ja kun heraa pissahataan ja vien vessaan, alkaa hirvea huuto. En ymmarra mista tama johtuu, varsinkin kun pissat ei kovin hevilla sinne vaippaankaan sitten tule, vaan sangyssa kiehnays saattaa jatkua tunninkin ennen kuin vakisilla sitten pissaa vaippaan. Niinpa kysyisinkin teilta enemman tietavilta (jos joku siis on kokenut moista tai muuten vaan osaisi olla avuksi), mistakohan mahtaa olla kyse?
vaipattomia?
llarppa
201028
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Lapsi on fyysisesti valmis pidättämään pissaa ja kakkaa noin kaksi vuotiaana. Kukaan seitsenkuinen ei siihen ole valmis. Pidätyskykyä ei pysty oppimaan, jos keho ei ole siihen valmis. Mieti miten epämiellyttävää on vauvalle, että se kiskotaan kesken unien kyyhöttämään kylmään vessaan. En yhtään ihmettele, että hän protestoi tätä. Miksei lapsesi saa tehdä asioitaan vaippaan niin kuin muut vauvat? Potattaminen näin aikaisin on mielestäni lapsen kiusaamista. Seitsenkuiset nyt vain tuppaa heräilemään öisin ja kiehnäämään - ei siihen sen kummempaa syytä tarvita. Jos lapsesi herää pissahätään, on hänellä virtsatieinfektio ja tällöin pissaaminen sattuu. Jos tämä ei oikeasti ollut provo, niin älä hyvä ihminen enää juoksuta vauvaasi yöllä vessassa!!
Lueppas tästä Mannerheimin lastensuojeluliiton suosituksia vaipatuksesta:
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tukivinkit_tilanteesta_toiseen/lapsi_oppii_kuivaksi/
Lainaus sivuilta:
"1. Lapsi tunnistaa, että hänellä on vaipassa kakka tai pissa. Tähän lapsi pystyy aikaisintaan n. 15 kk:n iässä.
2. Lapsi ymmärtää pissaavansa tai kakkaavansa ja kertoo siitä muille. Tämän lapsi osaa aikaisintaan 18–24 kk:n iässä. Kun näet lapsen keskittyvän kakkaamiseen, voit kuvata hänelle ääneen mitä on tapahtumassa."
Lapsesi ei siis kykene edes ymmärtämään että pissaa ja kakkaa vielä lähes vuoteen.
2vkon ikäsenä pöntöllä, elä nyt naurata. jooo voihan sitä siinä päällä roikottaa mutta hullujwn hommaa sanon minä..toivottavasti oli vitsi..
Tuosta liian aikaisin aloitetusta vaipattommuudesta seuraa monesti ongelmia myöhemmällä iällä, eli voi olla että lapsi ei opi kuivaksi vielä moneen moneen vuoteen, onnea.
Ihmettelen hiukan tätä kommenttiasi haitoista. Afrikassakin äidit pissattavat vauvojaan. Näin yhden dokumentin, jossa afrikkalaisäidit ihmettelivät etteivätkö länsimaiset naiset tiedä koska vauvalla on hätä. En itse lähtisi tuohon pissatustouhuun, mutta vaikea uskoa, että siitä olisi jotain haittaa.
http://www.kestovaippa.fi/vaipaton.htm
"Vielä 40- luvulla Suomessa on pissatettu ja kakatettu vauvat. 60- luvulla, kun kaikki alkoi olla muovista ja kertakäyttöisyyttä jopa ihannoitiin muutenkin, tuo tapa on ”unohdettu” ja on siirrytty ns. moderniin käytäntöön.
Muualla maailmassa eli ainakin Intiassa, Afrikassa ja osassa Etelä-Amerikkaa ja mm. Grönlannissa vauvat edelleen pidetään kuivina VVV:n avulla. Toimittajan kysyessä eskimoäidiltä, että ”Miten sinä tiedät, milloin vauvallasi on pissahätä?” äiti oli vastannut naurahtaen, että” Minkälainen äiti on niin tyhmä, ettei tietäisi?” "
"On liikkeellä kaikenlaisia ”tutkimustuloksia” siitä, kuinka lapset eivät ennen jotakin tiettyä ikää tai kehitysvaihetta osaisi pidättää pissaa tai ylipäätään hallita rakkoaan. On myös huhuja, joiden mukaan liian varhainen pottailu johtaa seksuaalisiin häiriöihin ja pottakammoon. Nuo ns. ”tutkimukset” joutavat saunansytykkeiksi."
"VVV kannattaa aloittaa heti, kun lapsi on syntynyt, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä.
VVV on lapsen ja hoitajan yhteistä kommunikointia. "
"Intuitio: Hoitaja keskittyy lapsen ”aaltopituudelle”. Kun tulee tunne, että varmaan vauvalla on pissahätä, hänet viedään lavuaarille/potalle/pöntölle ja taas tuo äänne pisspiss."
"VVV:n syvin olemus piilee vauvan kunnioittamisessa huomioimalla hänen tarpeensa ulostaa muualle, kuin housuihinsa. Usein vaipattomat vauvat eivät suostu vaippaan vessa-asioitaan tekemään kuin pakon edessä. Tämän ymmärtää, kun ottaa huomioon, etteivät muidenkaan nisäkkäiden jälkeläiset ole pesänlikaajia."
Siinapa hieman jotain.
Lapseni saa tehda tarpeensa vaippaan "kuten muutkin vauvat" jos niikseen tulee, usein vaan ei halua vaan tekee tarpeensa mieluummin vaipan ulkopuolelle. Alkaa kitina, vaippa otetaan pois ja vauva potalle, pissa tulee. Vaippa takaisin ja kitina tiessaan. Ehka naette taman lapsen raakkayksena mutta itse katson taman olevan lapselle parempi. Laskepa itse tarpeet allesi ja katso kuinka miellyttava on olo? Itse en ainakaan kulkisi tuntitolkulla marissa housuissa. Tiedan etta vauvat kiehnaavat yolla unissaan, mutta tama kiehnays ei lopu vaan alkaa itku ja ennen se on pissatuksella loppunut ja pieni on ollut takaisin unessa alta aikayksikon. Usein lapsi ei tahan pissatukseen sen kummemmin herannyt edes vaan hoiti hommat unissaan, silti mieluummin muualle kuin vaippaan. Mielestani edelleen ymmarrettavaa, en myoskaan nukkuisi marissa, pissaisisa housuissa. Mainittakoon myos etta kun aloitimme potatuksen, paatin etta oisin en sita harrasta vaan nukutaan kaikki yolla mieluummin. Toisin vaan kavi, kun lapsi sita itse alkoi pyytamaan. Menemme siis lapsen tahdissa. Myos potatuksen aloittaessa lahdimme leikkiin avoimin mielin. Jos onnistuu niin onnistuu, jos ei niin ei.
""1. Lapsi tunnistaa, että hänellä on vaipassa kakka tai pissa. Tähän lapsi pystyy aikaisintaan n. 15 kk:n iässä. "
Kylla meilla vaan alkaa itku sen saman tien kun joskus kakka vaippaan tulee ja itkut loppuu seinaan kun vaippa vaihdetaan.
"2. Lapsi ymmärtää pissaavansa tai kakkaavansa ja kertoo siitä muille. Tämän lapsi osaa aikaisintaan 18–24 kk:n iässä. Kun näet lapsen keskittyvän kakkaamiseen, voit kuvata hänelle ääneen mitä on tapahtumassa.""
Ajamme autossa ja vauva alkaa kiehnata tuttua "kakkakiehnaystaan" ja 5minuutin paasta pysahdymme loydettyamme sopivan paikan. Ulos autosta, vaippa pois ja kakka tulee. Vaippa takaisin ja matka jatkuu mukinoitta.
En vaita etta 7kk ikainen vauva osaa pidattaa pissojansa/kakkojansa aikuisen tavoin, se olisi silkka mahdottomuus, mutta opettelemalla vaitan etta tamakin taito hankitaan. Jos sita aletaan opettelemaan aikaisin, vaitan etta se myos on mahdollista aikaisemmin oppia, hitaasti, mutta varmasti.
2 viikkoista ei olla ponton paalla roikotettu, vaan omaa vartaloa vasten tukemalla lavuaariin pissatettu.
pissattäneet lasta 5 kk iästä ensin lavuaariin ja sitten pottaan, kun oppi istumaan. Yöllä ei kuitenkaan ole viety koskaan potalle, vaan laitetaan kertakäyttövaippa yöksi, jotta saa nukkua rauhassa. Uskoisin, että teillä syys kitinään on se, että lapsesta tuntuu epämukavalta tuo sängystä nostaminen ja vessaan kantaminen. On unenpöpperössä ja tulee kylmä, kun viedään pois sängystä.
Olisiko siis hyvä ratkaisu, laittaa jokin pintakuiva vaippa lapselle, että saisi nukkua, eikä tarvitsisi yöllä kunnolla herätä pissatukseen. Pakolla ei kannata tuota pissatusta yrittää, tätä mieltä itse olen. Tuo yökiehnäys voi liittyä ihan vain ikään, hampaiden tuloon tms. Toisaalta, jos herätätte lapsen kunnolla huutamaan, on uudelleen nukahtaminen varmasti vaikeampaa ja siihen menee hyvinkin se tunti.
Meilläkin on pojalla ollut kausia, ettei ole halunnut potalle ja silloin ollaan se jätetty suosiolla vähemmälle. Pakottamisesta ei seuraa hyvää, tärkeää olisi yrittää tehdä vessatus mukavaksi jutuksi. Itkeävä lapsi ei pottaan pissaa, vaan pahimmallaan siitä tulee kammo. En siis ole pissattamista vastaan, vaan pidän sitä ihan järkevänä juttuna, kunhan ei heitetä lasta pesuveden mukana. :-)
Juu, ymmarran kylla etta vakisin ei ole yrittaminen. Olenkin nyt parina yona jattanyt tuon pissatuksen kokonaan kun se ei mita ilmeisemmin miellyttanyt. Jotenkin turhauttaa vaan sitten kun se kiehnays (ja kitina) jatkuu ja jatkuu ja loppuu kun pissa vihdoin vaippaan tulee. Itse viela kun olen tammonen herkkauninen etta en saa siina "metakassa" nukuttua sitten ollenkaan ja lapsi sen verran mammanpoika etta tykkaa nukkua lahella.
Ymmarran kylla etta tulee kausia jolloin kaikki ei sujukaan niinkuin viime kuussa ja pissat tulee mihin millonkin:)
Ja totean viela etta tahan yopissatukseenkin lahdettiin lapsen "pyynnosta", ei ollut alunperin tarkoitus. Kamppa on melko lammin (ulkomailla asumme) ja vessa makuuhuoneessa, joten siita ei sen suurempia haittoja ole ollut. Kaipa tama viela ohi menee tamakin vaihe tasta. Alkaa olla itsella vaan unet hieman vahissa, mutta sitapa kai tama vauvaperheen elama on :)
Suurin osa noista ohjeista, esim nuo MLL:n sivuilla olevat, perustuvat Brazeltonin suht vanhoihin tutkimuksiin. Paitsi että aiheesta ei ole pätevää uutta tutkimusta, Brazelton on Pampers Parentin Instituten palkkalistoilla...
Oma (ja monen muun äidin kokemus) on kyllä aika erilainen noiden sopivien potatusikäkausien ja aikarajojen kanssa. Molemmat lapseni ovat alkaneet tunnistaa hätäänsä hyvin pieninä, ja osanneet myös pissata pyytäessä, siis käydä varmistuspissalla ennen lähtöä tms. alle vuosikkaina. Varsinkin kantoliinassa ollessaan pienikin vauva varoo pissaamasta alleen, ja siinä oppii helposti huomaamaan kun vauva haluaa pissalle. Ja samaa viestintää oppii huomaamaan muutenkin kun seuraa ja tarkkailee.
Mutta lakkokausia tulee ja menee. Rennosti pitää ottaa. Meillä on ollut selkeitä "huonoja" kausia esim. silloin kun on opittu seisomaan, siinä kai jotenkin joutuu käyttämään lantionpohjan lihaksia erilailla kuin aiemmin, ja pidätyskyky pitää oppia uudestaan. Ja joskus vaan potalle ei malta vaikka kuinka olisi hätä. Yöllä voi tosiaan olla kaikki ylimääräinen touhu liikaa, vessaan siirtyminenkin vaikka olisi hätä. Jos vaippaan pissaaminen kuitenkin on hankalaa, niin voisi koittaa pissattaa lasta ihan siinä sängynlaidalla johonkin sylipottaan, niin ei tarvisi lähteä kauemmaksi?
ajattelet tutkimustiedon olevan vanhaa? Onko lasten anatomia muuttunut vuosien varrella? Ei MLL ihan hatusta noita suosituksia vedä. Neuvolasta saat samat suositukset. Voihan toki olla, että sinä tai jokin kestovaippa-nettisivu tiedätte paremmin kuin alan asiantuntijat, mutta vähän epäilen.
Kyseinen tutkimus on yksittäinen tutkimus vuodelta 1962 (sama vuosi kuin kertakäyttövaipat tulivat markkinoille), mikä tutkimusmaailmassa tarkoittaa ikivanhaa. Alueelta todellakin tarvittaisiin uutta laajempaa tutkimusta. Brazeltonin tutkimuksessa on mm. lähtöoletuksina asioita, joita mikään tutkimus ei ole todistanut oikeiksi. Anatomia ei ole muuttunut, mutta anatomiaan tuo tutkimus ei nojaakaan vaan oletuksiin esim. siitä että lapsi haluaa pottailulla olla aikuisille mieliksi, ja miellyttämisenhalu syntyy vasta vanhempana...
Todellakin toivoisin jonkun tarttuvan tähän tutkimusaiheeseen, onhan se nyt onnetonta että kaikki "asiantuntijalausunnot" Suomessa nojaavat johonkin näin epämääräiseen!
Meilla alettiin seisoa tuossa pari viikkoa sitten, eipa kaynyt mielen vieressakaan etta silla voisi olla jotain tekemista! Pitanee myos koittaa tuota sylipottaa. Kiitoksia:)
Se on kyllä ihan höpöä etteikö lapsi voisi oppia kuivaksi ennen kuin parivuotiaana, ja vielä enemmän höpöä että aikaisesta potatuksesta olisi jotain haittaa. Mun kokemuksella. Meidän 2v8kk on potatettu parin päivän ikäisestä, vaippaan kakkiminen loppui puolivuotiaana ja päivävaipat jäi 2v2kk. Yövaipat jätti omatoimisesti pois kun oli vähän vajaa 2v4kk. Päivisin ei ole tullut pissavahinkoja käytännössä lainkaan sen jälkeen kun vaipat jätettiin, öisin välillä, jos kovin sikeästi nukkuu ja on paljon juonut illalla. Mitään haittaa en todellakaan ole havainnut aikaisesta potatuksesta! Ikinä en oo mypöskään väkisin lasta potalle laittanut. Mitä hiton haittaa siitä voi olla että lapsen ei tarvitse olla märissä vaipoissa??? Tai "kuivassa" vaipassa joka roikkuu polvissa... Kuopus 3,5kk on niinikään käynyt potalla parin päivän ikäisestä, nyt kuukauden verran on selkeästi itse ilmoittanut nakuna ollessaan pissahädästä, ei siis halua laskea alleen vaan alkaa kiemurrella ja kitistä kun on hätä. Ehkä tekee näin myös kun on vaipoissa, mutta ihan koko aikaan mulla vaan ei ole mahdollisuutta kytätä onko hätä vai ei, kun on puuhaa esikoisenkin kanssa.
Niin ja vielä, arkkiatri Arvo Ylppö totesi joskus aikana ennen kertakäyttövaippoja, että puolivuotias lapsi voi oppia pitämään petinsä kuivana. Ehkäpä tuolloinkin jotain tiedettiin... Ei kai kertislapsi kuivaksi opikaan, kun vaippaa pidetään tuntikausia päällä eikä vanhemmille tule mieleenkään laittaa ipanaa potalle... hieman kärjistettyä tiedän. Kyllä mä tunnen kertavaippoja käyttäneitäkin jotka on oppineet selvästi alle 2v kuivaksi, kun siihen on mahdollisuus annettu.
Minun esikoistyttöni oppi aikoinaan alle 2 v. täyskuivaksi. Kertakäyttövaippoja käytettiin. Enkä muista, että olisin pottailun aloittanut aikaisin. Varmaan tuossa vuoden korvilla. Siitä on niin pitkä aika, ettei kovin ole muistissa:) Saas nähdä miten kuopuksen kanssa käy. Vauva on 9 kk eikä vielä olla pottaa kokeiltukaan ja kertiksillä mennään.
että aikas mielenkiintoinen ketju. Ihana kun meitä äitejä on moneen lähtöön, kumma että joka asiasta pitää aina teilata sen kummemmin vastapuolen perusteluista välittämättä. Voitaisiin kaikki opetella suvaitsevaisuutta.
Tuttavani vauva oli vaipaton vauva juuri 2vkon iästä lähtien ja häneltä olen asiasta kuullut. Alkuun se kuulosti melko utopistiselta touhulta, mutta kun kuuntelin peruteluja, hoksasin että siinä varmasti on hyviä puolia. Eniten kiehtoo se äidin ja vauvan välisen vuorovaikutuksen kehittyminen. Ja noita vastapuolen perusteluja on kyllä hauska lukea... Ei taida Afrikan äidillä olla varaa pamppersseja ostella :) Siellä harjottelussa ollessani en kyllä nähnyt yhtään vuodenikäistäkään lasta, jolla olisi se kangasvaippa ollut. Pikkuvauvoille sairaalassa nyt ainakin käärästiin kankaista "vaippa". Mutten kyllä ikinä ajatellut isommalla sellaista nähneeni, joten taisivat hoitaa asian muutoin.
Itse en olisi jaksanut vauvan ollessa 2vkoa vanha alkaa tällaiseen touhuun. Ehkä kakkosen kanssa voisi jotain harkitakin, kun ei mene kaikki aika jännäämiseen :D Toivottavasti teillä helpottaa tuon ongelman kanssa.
Tuo kun joku sanoi,että on pissa tulehdus jos kitisee pissan tullessa ja pissatessa..Ei muuten aina pidä paikkaansa! MEillä neiti 2viikon iästä rupesi itkemään ainakun pissa oli tulossa ja kun pissa tuli..kävimme lääkärissä ja testit otettiin eikä mitää ollut..terve tyttö! Ja nyt kun neiti oli 6kk jatkuis sama homma..joten päätin kokeilla tuota pissatusta..ja meillä vähentynyt pissa itkut ylipuolella..kun aavistan jo milloin neitille on tulossa pissa tai kakka ja vien pöntölle niin ei kerkee itkemäänkään...ja paljon tyytyväisempi ollut..j ayöllä herää vessaan..käytän sen ja sit jatketaan unia..enne tyttö kiehnäsi ja itki niin kauan kunnes sai tehtyä vaippaan...tuntui, että ei olisi sinne halunnut tehä ku itki ja kun pöntöllä rupesi pääsemään loppui itkut..:D Että näin meillä..:)
HEHHEH :)
Et taida tietää kuinka äärimmäisen tärkeää uni on lapselle?! Älä ihan tosissaan käytä vauvaasi yöllä pissillä kesken unien :O Lapsi tarvitsee keskeytymättömän unen kasvaakseen ja kehittyäkseen normaalisti.
Saa ne afrikassa pissittää vauvojaan miten haluavat, eivät ole siellä perillä henkisestä kehityksestä ja siihen vaikuttavista asioista.
Anna vauvan olla vauva, kuivaksi se ei tule kuitenkaan oppimaan kuin korkeintaan vajaa kaksivuotiaana.
itse kun sanon etta vauva heraili pissahataansa (Mina en siis hanta tahan herattanyt, hulluko olet??), ja siita tuo kiehnays tuntui johtuvan kun heti ponttoon pissattuaan paineli takaisin unille, muuten kiehnaysta, ininaa ja herays jatkui kunnes pissa vaippaan tuli? Mikahan tassa nyt mahtaa taas olla sitten niin vaarin jos tuolla pissatuksella saatiin koko perhe parissa minuutissa takaisin untenmaille, muuten kaikkien ollen enemman tai vahemman hereilla jopa tunnin?
Nyt on pissakitina oistamme poistunut, ja pissat tulee vaippaan mika ei itseani haittaa ollenkaan, painvastoin, eihan itsenikaan tarvitse nainollen keskella yota laukkoa vessaan. Ensimmaiseen pissaa havahtuu ja kiehnaa hetken, mutta sitten kun on vaipat jo kastuneet ei tunnu enaa hairitsevan niin kovasti.Nyt heraillaan sitten muita vaivoja, millon hampaita, millon muuten vaan syomaan. Edelleen yot siis risaisia, mitakohan mahtaisi edellisella olla tahan nyt sitten avuksi? Kun on se vuvan uni niin tarkeaa niin kerroppa sitten mika tahan avuksi kiitos. Ymmarran etta vauvalle uni on tarkeaa(niinkuin itse kullekkin) mutta mitenkahan mina nyt olen siihen syypaana jos toinen ei saa nukutuksi? Antaisin kuule kaikkeni jos taallakin pikkuhiljaa alettais kokonaisia oita nukkumaan, tai vaikka muutamallakaan herayksella.
Porukka vaan tuntee huonoo omaa tuntoo,ku eivät itse ole kokeilleet..:)(he taitavat salaa haluta myös kokeilla, että kuinka he osaisivat lukea lapsiaan,kun huomaavat että milloin tulisi käyttää pissalla)..:) Muistakaa sitten jotka olette "vastaan", että ku lapsenne seuraavan kerran yöllä herää ni tuntekaa syyllisyyttä, koska lapsi heräsi hätään(esim hammassärky)..ja sehän ei saisi herätä,koska vaurioittaa kehitystä! Mitenkäs juuri ne..ja tiedän yhden 3 vuotiaan tytön joka heräilee edelleen joka yö..tutkittu on, mutta syytä ei löydy..ja silti kehitykseltään terve...Että onkos sillä nyt jotain välii, herääkö pissalle vai johkin muuhun? Että yhtä lailla lapsenne lapsenne kehitystä haittaa muut yölliset herätykset, kuin vessa..VAi onko niillä eroa? Että kyllä luulen, että pisatettut lapset, jotka heräävät yöllä niin kehittyvät aivan ihan normaalisti..:)