la 29.5 Kat Baloun @ Swengi

Teksasissa syntynyt, Ohiossa varttunut ja nykyään Berliinissä asuva Kat
Baloun on lajissaan harvinainen naishuuliharpisti. Hän aloitti
ammattilaisuransa 1990-luvun
alkupuolella San Franciscossa, jossa nuoren Katin sensuelli
lauluääni, viettelevä lavashow ja tyrmäkkä bluesharppu herättivät
blues-yleisön huomion.
Baloun esiintyi Friscossa mm. paikallislegenda Elmer Lee Thomasin bändissä.
Kat muutti vuonna 1994 Berliinin, ja on siitä lähtien keikkaillut
Euroopassa Saksan
pääkaupungista käsin. Kat Baloun on Berliinin vuosinaan levyttänyt ja
keikkailut mm. Nina T Davisin ja Eb Davisin kanssa.
Kat Baloun ei ole aiemmin esiintynyt Suomessa, mutta hän on
työskennellyt Tampereella
muutaman kuukauden ajan vuonna 1985. Hän ei ole sen jälkeen vieraillut
Suomessa ja hän odottaakin paluutaan Suomeen suuresti.
”Minulle merkitsee todella paljon että pääsen palaamaan Suomeen
ammattimuusikkona. En olisi voinut kuvitellakaan 25 vuotta sitten
tehdessäni tylsiä tietokonehommia Finlaysonin konttorissa, että
soittaisin joskus huuliharppua ammatikseni. Se Tampereella viettämäni
syksy oli minulle todella kasvattavaa, ja osaltaan vaikutti siihen, että
päätin myöhemmin tarttua unelmiini ja toteuttaa ne” Kat kertoo.
Kat lentää Suomeen luottorumpalinsa, saksalaisessa huippubändi B.B.
and The Blues Shacksissa aiemmin vaikuttaneen Andreas Bockin kanssa.
Euroopan kiistattomiin eliittirumpaleihin kuuluva Bock yhdistää
taustayhtyeessä voimansa
kotimaisten luottomiesten, kitaristi Tomi Leinon ja basisti Jaska
Prepulan kanssa.

http://www.myspace.com/katbaloun
liput 6 2 n klo 23, 00
0250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


swengi kirjoitti:

Teksasissa syntynyt, Ohiossa varttunut ja nykyään Berliinissä asuva Kat
Baloun on lajissaan harvinainen naishuuliharpisti. Hän aloitti
ammattilaisuransa 1990-luvun
alkupuolella San Franciscossa, jossa nuoren Katin sensuelli
lauluääni, viettelevä lavashow ja tyrmäkkä bluesharppu herättivät
blues-yleisön huomion.
Baloun esiintyi Friscossa mm. paikallislegenda Elmer Lee Thomasin bändissä.
Kat muutti vuonna 1994 Berliinin, ja on siitä lähtien keikkaillut
Euroopassa Saksan
pääkaupungista käsin. Kat Baloun on Berliinin vuosinaan levyttänyt ja
keikkailut mm. Nina T Davisin ja Eb Davisin kanssa.
Kat Baloun ei ole aiemmin esiintynyt Suomessa, mutta hän on
työskennellyt Tampereella
muutaman kuukauden ajan vuonna 1985. Hän ei ole sen jälkeen vieraillut
Suomessa ja hän odottaakin paluutaan Suomeen suuresti.
”Minulle merkitsee todella paljon että pääsen palaamaan Suomeen
ammattimuusikkona. En olisi voinut kuvitellakaan 25 vuotta sitten
tehdessäni tylsiä tietokonehommia Finlaysonin konttorissa, että
soittaisin joskus huuliharppua ammatikseni. Se Tampereella viettämäni
syksy oli minulle todella kasvattavaa, ja osaltaan vaikutti siihen, että
päätin myöhemmin tarttua unelmiini ja toteuttaa ne” Kat kertoo.
Kat lentää Suomeen luottorumpalinsa, saksalaisessa huippubändi B.B.
and The Blues Shacksissa aiemmin vaikuttaneen Andreas Bockin kanssa.
Euroopan kiistattomiin eliittirumpaleihin kuuluva Bock yhdistää
taustayhtyeessä voimansa
kotimaisten luottomiesten, kitaristi Tomi Leinon ja basisti Jaska
Prepulan kanssa.

http://www.myspace.com/katbaloun
liput 6 2 n klo 23, 00

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu