leikit

Tyttöni lopettelee kuudetta luokkaa, menee siis yläasteelle syksyllä. Hän leikkii vieläkin kaverinsa kanssa esim kahvilaa, laulajj ja barbeilla. Toisaalta myös jo meikkaa kouluun ja on kuin muutkin ikäisensä. Onkohan tytön kehityksessä jotain pielessä kun vielä leikkii?
4559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tyttäresi kehityksessä ole mitään vikaa. Tuohon ikään nimenomaan kuuluu se, että välillä leikitään niinkuin ennenkin ja välillä opetellaan isompien juttuja niiinkuin esim. meikkaamista. Kyllä ne muutkin ikäsisensä näin tekevät, vaikkei se sitä leikkimistä ehkä ulkopuolisille kerrotakaan.
Ei lapsilla ole eikä saakaan olla kiirettä aikuistumiseen ja aikuisten juttuihin. Kyllä se aikuistuminen tulee sitten tulee aikanaan ja luulatavasti pikemmin kuin odotatkaan. Meikkaamiset ei ole ehkä se ensimmäinen juttu. Eihän kenenkään ole pakko meikata. Nuoret ovat kauniita ilman meikkiäkin. Tuossa iässä ehkä enemmän kiinnostaa naiseksi kehittyminen muuten, niinkuin esimerkiksi rintojen ja karvoituksen kasvaminen, kuukautisten alkaminen, ja mitä se tarkoittaa, jne. Siltikin sitä leikkiäkin vaikkapa barbeilla tarvitaan.
Älä siis ole huolissasi.

Äänestä

Ihan normaalia! Tyttösi ehtii vielä ihan hyvin aloittaa isojen tyttöjen puuhat. ja varmasti aloittaakin nopeemmin mitä huomaatkaan. :)
Itse leikkisin vielä seiskalla juuri tuollaisia leikkejä ja kasilla aloinkin jo juhlimaan ja tutustumaan aikuisten leikkeihin ja alkoholiin yms. hurja muutos ehtii kyllä tapahtua enemmin tai myöhemmin, mutta tuon ikäisenä leikki on ihan normaalia. :)

Äänestä

Aivan ihanaa että tuollaisia lapsia vielä tänä päivänä on!:D Kaikilla niin kiire aikuisiksi vaikka sitä lapsuutta pitäis elää nii kauan ku "mahollista".Itse sain 13v lahjaksi vielä barbien.Tosin se leikkiminen oli melkolailla jo hiipunut mutta silti näin kolmenkympin kynnyksellä olen iloinen että leikittiin niinkin myöhäiseen ikään.Tuntuu että lapsuus tuli elettyä eikä kiirettä aikuisten juttuihin ollut.Elä missään nimessä huolestu!Ole onnellinen että sulla tuollainen tytär  

Äänestä
  • Olen leikkinyt myöhään, baby born nuken sain 9vuotiaana jolla nyt leikkii lapseni, hienoimmat barbiet sain 10-12vuotiaana. Varmaan oli omakin äitini huolissaan silloin kehityksestäni, mutta nyt olen ainakin omasta mielestäni tavallinen kohta 25vuotias pian kahden lapsen äiti. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rr kirjoitti:

Tyttöni lopettelee kuudetta luokkaa, menee siis yläasteelle syksyllä. Hän leikkii vieläkin kaverinsa kanssa esim kahvilaa, laulajj ja barbeilla. Toisaalta myös jo meikkaa kouluun ja on kuin muutkin ikäisensä. Onkohan tytön kehityksessä jotain pielessä kun vielä leikkii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu