Avoin keskustelu tämän osion moderoinnista

Olisi mielenkiintoista kuunnella mikä on muitten kirjoittajien mielipide siitä mikä tämän palstan tarkoitus on. Onko siis olemassa valitusvirsiä varten vai sallitaanko myös laajempaa keskustelua erovanhemmuudesta?
152393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 152

Vanhimmat

Laajempaa keskustelua? Määrittele laajempi keskustelu, jos ainoa oikea erovanhemmuus on 40/60. Kuten siis olet jo tässä asiaa meille valaissut.

Tämän palstan tarkoitus on tietysti saada keskustelua aikaiseksi, mutta terveissä mittakaavoissa. Sinun keskustelusi on nimenomaan päinvastaista. Epäterve jankutus ja päteminen, sekä vieläpä kaiken lisäksi et edes osaa kirjoittaa suomenkieltä oikein.

Kuka sinut ottaa tosissaan? Mitä mielihyvää saat tästä, että aloitat uusia keskusteluja kerta toisensa jälkeen? Tämähän on siis ymmärtääkseni jo ainakin 5. keskustelu sinun osaltasi, jonka olet itse aloittanut.

Äänestä
  • Tässä nyt esimerkki asiattomasta viestistä. En ole tietenkään sanonut että ainoa malli on 40/60 mutta täällä on näitä rääväsuita vääristelemässä.

    Olen rohkeasti kirjoittanut kaikki viestini saman nikin alla vaikka voisin tietysti tehdä tosiin. En ole rikkonut palstan sääntöjä tai lakeja. Silti poistetaan. Siis miksi?

    Mikä siis tämän osion tarkoitus on? Hiljainen tunkkainen paikka missä jotkut valittaa elareitten pienuutta vai mikä?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Tässä nyt esimerkki asiattomasta viestistä. En ole tietenkään sanonut että ainoa malli on 40/60 mutta täällä on näitä rääväsuita vääristelemässä.

    Katso sivun alusta, siellä se lukee: Keskustelua yksinhuoltajan ja yhteishuoltajuuden arjesta.

    Ei ole olemassa vain yhtä ja ainoaa oikeaa arkea, ei ole olemassa vain yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa elää yksin- tai yhteishuoltajuutta, niitä on niin monta erilaista, kuin on perheitäkin.

    Keskustelu taas on jotain ihan muuta kuin jankkaaminen, jos jankkaa ja jankuttaa, rikkoo sääntöjä, koska ei osaa keskustella.

    Anteeksi mitä? Sinä olet ainoa, joka on jatkuvasti, joka käänteessä vääristelemässä muiden sanomisia. Et ole missään vaiheessa ottanut tajutaksesi, että aina etävanhemmat eivät ole lastensa elämässä omasta tahdostaan mukana kuin vähän, joskus ei ollenkaan. Kukaan ei voi Suomen lakien alla ketään lapsestaan huolehtimaan, jos ei näin halua.

    Viestisi eivät saata mennä asiallisuuden rajojen ulkopuolelle, mutta ei tuo keskustelusi ole mitään tervettäkään. Sinulla on harvinaisen ärsyttävä tapa saada ihmiset vastaamaan viesteihisi, vaikka he pohjimmiltaan tietävät että sinä et ole oikeassa. Minä olen hyvä esimerkki, tuo valitusvirsi ilmaisusi särähti omaan korvaani. Koska sinähän olet siis ainut kuka täällä on viime aikoina näitä valituskirjoituksia kirjoittanut - ja kuten mainitsit, vieläpä kannat ylpeänä nimimerkkiäsi. Mutta tosiasiassa sinulta tuskin löytyisi pokkaa mennä noita ns. totuuksiasi kenellekään nimimerkkisi ulkopuolella latelemaan.

    Ja tosiasiassa elatusmaksut ovat melko pieni summa siitä, mitä lapsen tarpeisiin tulee. On isiä, jotka eivät ole lastensa kanssa tekemisissä omasta tahdostaan - syystä tai toisesta, joten tuskin heiltä voi odottaa suoraa elatusta, saati edes kohtuullista elatusta.

    Ja edelleenkin minua häiritsee, että sinä aikuisena, luult. ainakin peruskoulun käyneenä, et osaa kirjoittaa suomenkielisiä yksinkertaisia sanoja oikein.

    Äänestä

  • OsaaKeskustella kirjoitti:

    En ole rikkonut sääntöjä, en ole mennyt henkilökohtaisuuksiin, olen keskustellut aiheesta (yksin- ja yhteishuoltajuudesta), en ole rikkonut lakia jne. Olen vastannut kysymyksiin ja esittänyt vastakysymyksiä. Se on tietysti totta että moni siinä ketjussa rikkoi sääntöjä menemällä henkilökohtaisuuksiin jne. Mutta on tämä aika tylsä paikka jos ei voi käydä keskustelua.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    OK, tänne saa sitten vaan siis kirjoitta jos osaa virheetöntä suomenkieltä ja kannattaa isoja elareita? Voisi olla hyvä laittaa sinne palstan sääntöihin tämä asia ettei vaan muut eksy tänne vahingossa kirjoittamaan.

    Sinä menit henkilökohtaisuuksiin monessakin kohtaa. Spekuloit sitä, millainen joku ihminen on äitinä. Haukuit osaa henkilöistä yh-reppanoiksi. Joten älä nyt yritä kaikkea muiden niskaan syöttää, jos itsekin käyttäydyt huonosti.

    Keskusteluksi kutsutaan mielipiteiden jakamista. Miten voit kutsua omaa "keskusteluasi" keskusteluksi, jos olet jo alkuunsa sitä mieltä että vain sinä olet oikeassa. Kaikki muut ovat yh-reppanoita / ilkeitä äitejä kun vievät isän lapsiltaan. Todellisuudessa vääristelit nimenomaan muiden sanomisia, kun sinulle selvästi moneen otteeseen sanottiin, kuinka isä oli lähtenyt. Yhdessä kohtaa sinulle jopa esitettiin tilanne, jossa isä oli muuttanut omasta tahdostaan monien satojen kilometrien päähän. Ei äiti häntä ole pakottanut.

    Tysläksi tämä paikka muuttuukin, jos täällä ei kukaan saa olla toista mieltä mistään.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    En ole rikkonut sääntöjä, en ole mennyt henkilökohtaisuuksiin, olen keskustellut aiheesta (yksin- ja yhteishuoltajuudesta), en ole rikkonut lakia jne. Olen vastannut kysymyksiin ja esittänyt vastakysymyksiä. Se on tietysti totta että moni siinä ketjussa rikkoi sääntöjä menemällä henkilökohtaisuuksiin jne. Mutta on tämä aika tylsä paikka jos ei voi käydä keskustelua.

    henkilökohtaisuuksiin menemistä on että yksintein tuomitset kaikkien muiden yhteishuoltajuuden isän oikeuksien riistoksi tai muuksi vastaavaksi diipadaaksi vain sillä perusteella että sinun kohdallasi yhteishuoltajuus hoidetaan jotenkin toisin. Erittäin henkilökohtaisuuksiin menevää, sanoisinko.

    Ja tiedän, että totuus lisää tuskaa ja satuttaa, mutta valitettavasti tätä asiaa ei voi muutenkaan ilmaista: sinä et osaa keskustella, sinä vain jankkaat.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    OK, tänne saa sitten vaan siis kirjoitta jos osaa virheetöntä suomenkieltä ja kannattaa isoja elareita? Voisi olla hyvä laittaa sinne palstan sääntöihin tämä asia ettei vaan muut eksy tänne vahingossa kirjoittamaan.

    Niin voisi. Isot elarit ovat joka lähivanhemman oikeus. Jos etävanhempi on kykeneväinen lapsen toisen ihmisen kanssa tekemään, tulee siitä myös kantaa vastuu. Jos isä poistuu lapsen elämästä täysin omasta tahdostaan, eikä vaadi mitään oikeuksia - ketä sinä sitten syyllistät? Edelleen mielestäsi vika on äidissä, koska hän olisi voinut antaa vain lapset isälle tämän lähtiessä. Ei se ihan noin mene. Sinulla on realistisesta elämästä ilmeisesti melko vähän tietoa, jos et tämän parempaan pysty.

    Äänestä

  • OsaaKeskustella kirjoitti:

    henkilökohtaisuuksiin menemistä on että yksintein tuomitset kaikkien muiden yhteishuoltajuuden isän oikeuksien riistoksi tai muuksi vastaavaksi diipadaaksi vain sillä perusteella että sinun kohdallasi yhteishuoltajuus hoidetaan jotenkin toisin. Erittäin henkilökohtaisuuksiin menevää, sanoisinko.

    Ja tiedän, että totuus lisää tuskaa ja satuttaa, mutta valitettavasti tätä asiaa ei voi muutenkaan ilmaista: sinä et osaa keskustella, sinä vain jankkaat.

    Vai niin, kai se nyt on itsestäänselvyys että huoltajuuden riisto toiselta tarkoittaa että toinen menettää oikeuksiaan. Siihen voi sitten tietty olla hyviä syitä.

    Mutta jos katsotaan kuinka paljon lokaa satoi minun niskaan verrattuna siihen mitä annoin takaisin loppuvaiheessa niin eiköhän se ole selvää että yritin käynnistää asiallista keskustelua. Mutta se siitä, nyt puhutaan siitä minkälaista keskustelua ylipäänsä halutaan tänne ja mikä on moderaattorin rooli.

    Voin kertoa, että tämä sinun keskustelusi on kaukana siitä mitä tänne halutaan. Luulisi että tajusit jo sen, kun kaikki aiemmat neljä keskusteluasi poistettiin yh-reppana ylläpitäjien toimesta. Keskustelua kaikessa kauneudessaan,

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Voin kertoa, että tämä sinun keskustelusi on kaukana siitä mitä tänne halutaan. Luulisi että tajusit jo sen, kun kaikki aiemmat neljä keskusteluasi poistettiin yh-reppana ylläpitäjien toimesta. Keskustelua kaikessa kauneudessaan,

    Mutta haluaako kaikki että tämä alue pysyy tällaisena tunkkaisena valitusvirsipaikkana ilman mitään substanssia ja oikeaa yhteiskunnallista keskustelua?

    Okisi muuten hyvä jos moderaattori tulisi itse esiin perustelemaan.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Vai niin, kai se nyt on itsestäänselvyys että huoltajuuden riisto toiselta tarkoittaa että toinen menettää oikeuksiaan. Siihen voi sitten tietty olla hyviä syitä.

    Mutta jos katsotaan kuinka paljon lokaa satoi minun niskaan verrattuna siihen mitä annoin takaisin loppuvaiheessa niin eiköhän se ole selvää että yritin käynnistää asiallista keskustelua. Mutta se siitä, nyt puhutaan siitä minkälaista keskustelua ylipäänsä halutaan tänne ja mikä on moderaattorin rooli.

    on juuri se mitä mode on tehnytkin. Poistanut ketjut, jotka eivät ole keskustelua, vaan jankkaamista, joissa ketjun aloittaja on mennyt liian henkilökohtaisuuksiin.

    Sitä, millaisia keskusteluja tänne halutaan, on mahdoton minun tai sinun tai kenenkään sanoa, siihen on varmaan jokaisella oma mielipiteensä ja intressinsä niin kauan, kuin osaa keskustella eikä ala jankkaamaan eikä mene henkiökohtaisuuksiin, ei niihin modetkaan puutu.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Mutta haluaako kaikki että tämä alue pysyy tällaisena tunkkaisena valitusvirsipaikkana ilman mitään substanssia ja oikeaa yhteiskunnallista keskustelua?

    Okisi muuten hyvä jos moderaattori tulisi itse esiin perustelemaan.

    "Mutta haluaako kaikki että tämä alue pysyy tällaisena tunkkaisena valitusvirsipaikkana ilman mitään substanssia ja oikeaa yhteiskunnallista keskustelua? "

    Nimenomaan halutaan, että täällä on oikeaa yhteiskunnallista keskustelua, ja juuri siksi sinun ketjusi täältä poistettiin, koska ne eivät sitä ole.

    Kuitenkin s24 on luonut sääntöjä tätä varten enkä ole niitä rikkonut. En ole mennyt henkilökohtaisuuksiin (aika moni muu kylläkin) ja silti koko ketju poistetaan.

    Tänne siis vaan hallelujakuoroa että elareita lisää ja isät ovat paskoja? Tämä taas laittaa miettimään että onko palstan moderaattori tätä samaa sakkia, kokee uhkana että isät voivat olla lastensa elämässä eron jälkeen ja sen takia poistetaan viestejä?

    Kuinka moni muu täällä on nyt valittanut, kuin sinä? Voitko kertoa minulle? Kuinka moni viime aikaisista viesteistä on ollut elatusmaksujen suuruuteen tms liittyvä?

    Huomaatkohan oikeasti eroa? Muiden keskusteluja ei ole poistettu, paitsi sinun. Kertoo mielestäni aivan tarpeeksi asiallisen keskustelun perustustaidoistasi. Et kykene sellaiseen, joten miksi yrittää mahdotonta?

    Tiesit kai, että asiaton keskustelu käsittää muitakin asioita kuin kirosanat tai nimittelyt. Asiaton keskustelu on provosointi, päteminen sekä toisten alas sortaminen. Onko joku näistä sinun kolmesta harjoittamastasi asiattomasta keskustelumuodosta jotenkin hyväksyttävä?

    Äänestä

  • Malkasilmä kirjoitti:

    Byyaahh, siis okeaa keskustelua jos ketjusta toiseen itketään jotain elareitten perään? Jos katsoo mitä ketjuja nyt on niin puolet n näitä valitusvirsiä ja toinen puoli sitten jotain käytännön kysymksiä. Kyllä tänne mahtuisi ihan hyvin 1-2 ketjua erovanhemmuudestakin.

    En ole provosoinut, pädennyt tai sortanut muita. Pitää toki paikkaansa että minun kimppuun on käyty aika asiattomalla tavalla mutta so what.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Kuitenkin s24 on luonut sääntöjä tätä varten enkä ole niitä rikkonut. En ole mennyt henkilökohtaisuuksiin (aika moni muu kylläkin) ja silti koko ketju poistetaan.

    Tänne siis vaan hallelujakuoroa että elareita lisää ja isät ovat paskoja? Tämä taas laittaa miettimään että onko palstan moderaattori tätä samaa sakkia, kokee uhkana että isät voivat olla lastensa elämässä eron jälkeen ja sen takia poistetaan viestejä?

    Edelleen sinä menit aika useinkin henkilökohtaisuuksiin, spekuloimalla toisen, vieläpä täysin sinulle tuntemattoman ihmisen kasvatustaitoja / äitiyttä. Haukuit osan epäsuorasti lapsen riistäjiksi, joka on mielestäni todella asiatonta, sekä toisen ihmisen asioihin puuttumista.

    Ja taas spelukoit, mietiskelemällä joskohan moderaattori on ns. "samaa sakkia". Onko asiallista puhua ihmisistä yleistävään sävyyn, sekä kaiken lisäksi vielä laatikoida heidät ties mihin kategoriaan sinä ikinä heidät haluat asettaakaan? Et edes huomaa kuinka asiatonta keskustelusi loppujen lopuksi onkaan.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Byyaahh, siis okeaa keskustelua jos ketjusta toiseen itketään jotain elareitten perään? Jos katsoo mitä ketjuja nyt on niin puolet n näitä valitusvirsiä ja toinen puoli sitten jotain käytännön kysymksiä. Kyllä tänne mahtuisi ihan hyvin 1-2 ketjua erovanhemmuudestakin.

    aito etäisä taas täällä ;-)

    Mihinkäs sen sun vanhan nikkisi jätit? Vai otettiinko se sulta kokonaan pois?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    En ole provosoinut, pädennyt tai sortanut muita. Pitää toki paikkaansa että minun kimppuun on käyty aika asiattomalla tavalla mutta so what.

    Prosovoinniksi kutsutaan sitä, että kirjoitat tekstejä joihin kuitenkin tiedät saavasi ainoastaan negatiivisia vastauksia. Pätemiseksi kutsutaan sitä, että yrität vänkäämällä spekuloida muiden asioita sekä päteä "muka" omalla tietoisuudellasi. Muiden sortamiseksi kutsutaan sitä, kuinka sinä puhut alentavaan sävyyn yksinhuoltajista, sekä niistä joiden yhteishuoltajuus ei ole yhtä satumaista kuin sinun.

    Joten kyllä, olet alentunut näihin jokaiseen.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Edelleen sinä menit aika useinkin henkilökohtaisuuksiin, spekuloimalla toisen, vieläpä täysin sinulle tuntemattoman ihmisen kasvatustaitoja / äitiyttä. Haukuit osan epäsuorasti lapsen riistäjiksi, joka on mielestäni todella asiatonta, sekä toisen ihmisen asioihin puuttumista.

    Ja taas spelukoit, mietiskelemällä joskohan moderaattori on ns. "samaa sakkia". Onko asiallista puhua ihmisistä yleistävään sävyyn, sekä kaiken lisäksi vielä laatikoida heidät ties mihin kategoriaan sinä ikinä heidät haluat asettaakaan? Et edes huomaa kuinka asiatonta keskustelusi loppujen lopuksi onkaan.

    Näytä minulle se kohta mihin menin henkilökohtaisuuksiin, taitaa ola lukijan huono omatunto joka tekee omia kepposiaan.

    Moderoinnista, käyn mielellään suoraa dialogia hänen kanssaan. Nythän joudun ihan ummikkona arvelemaan miksi hän toimii noin. Joudun kai sitten raportoimaan saitin ylläpidolle että täällä joku haahuli joka ihan päättpömästi toimii jos ei tule vastauksia.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Byyaahh, siis okeaa keskustelua jos ketjusta toiseen itketään jotain elareitten perään? Jos katsoo mitä ketjuja nyt on niin puolet n näitä valitusvirsiä ja toinen puoli sitten jotain käytännön kysymksiä. Kyllä tänne mahtuisi ihan hyvin 1-2 ketjua erovanhemmuudestakin.

    Et edelleenkään huomaa eroa? Muiden ketkujen aloittajat eivät aloita keskustelua puhumalla yh-reppanoista, tai ihmisten herkkähipiäisyydestä. Jos aloituksesikin jo huokuu negatiivista energiaa, miksi edes kuvittelet saavasi asiallisia vastauksia?

    Sitten vielä kehtaatkin väittää, ettet ole asiaton.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Prosovoinniksi kutsutaan sitä, että kirjoitat tekstejä joihin kuitenkin tiedät saavasi ainoastaan negatiivisia vastauksia. Pätemiseksi kutsutaan sitä, että yrität vänkäämällä spekuloida muiden asioita sekä päteä "muka" omalla tietoisuudellasi. Muiden sortamiseksi kutsutaan sitä, kuinka sinä puhut alentavaan sävyyn yksinhuoltajista, sekä niistä joiden yhteishuoltajuus ei ole yhtä satumaista kuin sinun.

    Joten kyllä, olet alentunut näihin jokaiseen.

    Ja pöh - jos katselet niitä vastauksia mitä sain niin kumpi taho provosoi enemmän. Minulle puhuttiin mm erittäin alentuvaan sävyyn jaetusta asumisesta.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Näytä minulle se kohta mihin menin henkilökohtaisuuksiin, taitaa ola lukijan huono omatunto joka tekee omia kepposiaan.

    Moderoinnista, käyn mielellään suoraa dialogia hänen kanssaan. Nythän joudun ihan ummikkona arvelemaan miksi hän toimii noin. Joudun kai sitten raportoimaan saitin ylläpidolle että täällä joku haahuli joka ihan päättpömästi toimii jos ei tule vastauksia.

    Peili on kaunis silloin kun sinne voi katsoa hyvällä omalla tunnolla. Minä voin tehdä niin, koska tiedän etten ole tehnyt mitään väärää mitä lapseni kasvatukseen tulee. Minulla ei ole tarvetta puolustella omaa kasvatustani tai huoltajuuttani täällä, sinulla on. Puhutko todella minulle huonosta itsetunnosta?

    Henkilökohtaisuuksiin menemisellä voidaan tarkoittaa juuri sitä, että sinä puhut toisten yksityisasioista kuin niistä jotain tietäisit. Sitä sinä olet koko ajan tehnyt, etkö vain?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ja pöh - jos katselet niitä vastauksia mitä sain niin kumpi taho provosoi enemmän. Minulle puhuttiin mm erittäin alentuvaan sävyyn jaetusta asumisesta.

    Etkö sinä tehnyt samoin yksinhuoltajuudesta? Jos et tuolloin tehnyt, niin nyt teet puhumalla yh-reppanoista. Jos halusit tämän keskustelun olevan asiallinen, niin pilasit itse sen olemalla epäasiallinen. Jos olisit piirunkaan verran sivistynyt ihminen, sinä kai edes ymmärtäisit mitä asiallisuus tarkoittaa. Ilmeisesti sinusta se on vain hieno sana, jota voit käyttää muille aseena, mutta ettei sinun itse tarvitse keskustella kuitenkaan asiallisesti?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    OK, tänne saa sitten vaan siis kirjoitta jos osaa virheetöntä suomenkieltä ja kannattaa isoja elareita? Voisi olla hyvä laittaa sinne palstan sääntöihin tämä asia ettei vaan muut eksy tänne vahingossa kirjoittamaan.

    iso elari?

    Äänestä

  • 139e kirjoitti:

    iso elari?

    Ei. Mutta jos olisit perehtynyt Tseeuksen viesteihin, olisit huomannut kuinka hän puhuu senkin olevan jo liikaa vaadittu. Juuri siksi minä puolustan niitä yksinhuoltajia / lähivanhempia, jotka pitävät omista oikeuksistaan kiinni.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Ei. Mutta jos olisit perehtynyt Tseeuksen viesteihin, olisit huomannut kuinka hän puhuu senkin olevan jo liikaa vaadittu. Juuri siksi minä puolustan niitä yksinhuoltajia / lähivanhempia, jotka pitävät omista oikeuksistaan kiinni.

    Halusin tuoda esiin että lähivanhemmalle voi olla kannattevampaa luopua elareista kokonaan. Lähivanhempi voittaa siinä taloudellisesti, lapsi saa enemmän elatusta ja lapsen suhde toiseen vanhempaan paranee.

    En tiedä miksi niin kova äläkkä siitä että tätä mallia markkinoidaan. Kuten sanoin niin eihän se sovellu kaikkiin tapauksiin mutta tietysti moniin. Se työnjako missä toiselle jää vain elareita ja tapaamisia ei toimi kovin hyvin.

    kerrottiin nomesti, että se suora elatus voi tarkoittaa myös samaa kuin 0,- (nolla) euroa/lapsi/kk. Siihen tuskin itsekään suostuisit, jos isä samalla jättäisi suorankin elatuksen pois etkä saisi elareita. Silloin koko elatusvastuu olisi lähivanhemman varassa (lapsilisä tietty lisänä).

    Eiköhän monet vanhemmat osaa ihan itsekin tehdä omat järkevät elatuskuviot ilman sinun Ainoaa Oikeaa Mallia. Olen kuullut jopa sellaisesta, että on yksi tili, jonne molemmat vanhemmat laittaa rahaa ja molemmat myös otavat rahaa lapsen tarpeisiin. Tämäkin malli toimii joillakin, silti en tyrkytä sitä teille Ainoaksi Oikeaksi Malliksi. Joko ymmrsit asian idean?

    Ja usko pois, joillakin toimii todella hyvin se malli, että isä hoitaa tapaamiset ja maksaa elarit ja äiti hankkii lapsille kaiken tarpeellisen.

    Äänestä

  • mjkfkfk kirjoitti:

    Ongelmanahan on että viranomaisten taholta tulee vain tämä etä-lähi-elarimalli. Esimerkiksi oikeusministeriön ohje lähtee siitä että etävanhempi hoitaa elatuksen aina epäsuorasti.

    Elari voi olla paikallaan joskus mutta sillä mallilla on sitten omat ongelmansa. Etävanhempi pyrkii luonnollisesti minimoida maksun suuruutta - harva nyt haluaa exälleen maksaa rahaa. Suora elatus taas tiivistää etävanhemman ja lapsen suhdetta, on aika epänormaalia jos perheessä vanhemmat eivät hoida suoraan lapsen maksuja ja hankintoja vaan kierrätetään kolmannen osapuolen kautta. Ja jos on laajaa luonapitoa niin pakostikin tulee suoraa elatusta mukaan jolloin etävanhempi maksaa pahimmssa tapauksissa tuplaelatusta.

    Tätä palsta lukee moni eroava ja sen takia olisi hyvä että näistä eri malleista puhutaan.

    sun korvien välissä, kun et kuuntele tai ymmärrä! Jos viranomaiset on sun ongelma, niin edelleenkin kehotan sua ottamaan niihin viraomaisiin yhteyttä, nettipalsta ei ole viranomaistaho, vieläkään!

    Muillakin elari-, tapmaamis- ym.malleilla on ongelmia! Mikään niistä ei ole autuaaksi tekevä, ei edes sinun mallisi. Yksi tapa sopii yhdelle eroperheelle ja toinen tapa toiselle eroperhelle. Etkö jo voi uskoa tätä?

    Jos on laajat luonapidot, niin ne otetaan huomioon laskettaessa elatuskykyä tai sitten vanhemmat voivat sopia asiat muutenkin itsenäisesti, ilman sinua.

    Kuvitteleeko etävanhempi siis maksavansa rahan exänsä tarpeisiin? Melko katkeralta kuulostaa, jos ei tajuta että raha on lapselle tarkoitettu, ja tämän tarpeisiin. Tuo kun puhut siitä, kuinka suora elatus vahvistaa lapsen ja etävanhemman suhdetta, voi pitää paikkaansa. Mutta etäännyttääkö se 130 e per kk etävanhemman lapsestaan? Jos kyllä, niin voidaan miettiä huoltajuutta jo itsessään uudemman kerran.

    Tuplaelatuksesta vielä sen verran, että etävanhempi saisi tapaamisillaan ostaa lapselle melko paljon, että pääsisi samaan summiin sen kanssa, mitä lähivanhemmalla rahaa lapsen kasvatukseen menee joka ikinen päivä.

    On hyvä tuoda esille suoran elatuksenkin puoli, mutta useimmiten erotilanteessa lähivanhempi ei luota etävanhempaan tarpeeksi, voidakseen uskoa tämän maksavan tunnollisesti lapselle sen mitä tämä tarvitsee. Siksi mielestäni on parempi tehdä sopimus paperille, niin ei pääse toinen luistamaan. Mitä jos suorassa elatuksessa käykin vain niin, ettei lapsi juuri tapaamisella tarvitsekaan uusia kurapöksyjä? Sitten ne menevät kotiin palatessa rikki ja äiti ostaa uudet. Tämä kaava voi toistua loputtomiin, joten suora elatus on siinä vaiheessa vain yksi hieno termi lisää, jota kukaan ei käytännössä toteuta.

    Äänestä

  • fhdhdfh kirjoitti:

    Kyllä minä kuuntelen ja ymmärrän. Onhan hyvä että kerrotaan että on muunlaisia malleja kun viranomaiset vaan tuovat esiin sitä yhtä. Luonapitovähennys on naurettavan pieni ja on ihan hullu järjestely että vuoroasumisratkaisussa "lähivanhempi" hoitaisi kaikki hankinnat. Joskus laskin että exäni pitäisi maksaa 300 euroa/kk (luonapitovähennyksen jälkeen) vaikka lapsi on puolet ajasta hänen luonaan.

    Onko lapsi kaikkien erovanhempien tilanteessa puolet ajasta etävanhemmallaan? Taas sotket nyt vain oman tilanteesi kaikkien muiden tilanteisiin. Ei se ihan noin mene.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Kuvitteleeko etävanhempi siis maksavansa rahan exänsä tarpeisiin? Melko katkeralta kuulostaa, jos ei tajuta että raha on lapselle tarkoitettu, ja tämän tarpeisiin. Tuo kun puhut siitä, kuinka suora elatus vahvistaa lapsen ja etävanhemman suhdetta, voi pitää paikkaansa. Mutta etäännyttääkö se 130 e per kk etävanhemman lapsestaan? Jos kyllä, niin voidaan miettiä huoltajuutta jo itsessään uudemman kerran.

    Tuplaelatuksesta vielä sen verran, että etävanhempi saisi tapaamisillaan ostaa lapselle melko paljon, että pääsisi samaan summiin sen kanssa, mitä lähivanhemmalla rahaa lapsen kasvatukseen menee joka ikinen päivä.

    On hyvä tuoda esille suoran elatuksenkin puoli, mutta useimmiten erotilanteessa lähivanhempi ei luota etävanhempaan tarpeeksi, voidakseen uskoa tämän maksavan tunnollisesti lapselle sen mitä tämä tarvitsee. Siksi mielestäni on parempi tehdä sopimus paperille, niin ei pääse toinen luistamaan. Mitä jos suorassa elatuksessa käykin vain niin, ettei lapsi juuri tapaamisella tarvitsekaan uusia kurapöksyjä? Sitten ne menevät kotiin palatessa rikki ja äiti ostaa uudet. Tämä kaava voi toistua loputtomiin, joten suora elatus on siinä vaiheessa vain yksi hieno termi lisää, jota kukaan ei käytännössä toteuta.

    Miten sitten etävanhempi voi luottaa siihen että lähivanhempi hoitaa ne hankinnat? Ilman muuta pitää sopia mitä kukin vanhempi kustantaa. Nyt usein vaan sovitaan elatusmaksun suuruudesta ja unohdetaan että sen lisäksi pitää sopia mitä kukin kustantaa. Kurapöksyt ja muut vaatteet jäävät pieniksi/menevät rikki tasaiseen tahtiin ja näin ollen kumpikin joutuu niitä ostamaan. Entä jos lähivanhempi ei osta niitä kuriksia ja etä joutuu niitä joka kerta ostamaan uudet?

    Tuplaelatuksesta niin jos etä maksaa 140 elatusapua 300 suoria kuluja niin kyllä siinä tulee kipuraja vastaan. Ja lähivanhempi ei välttämättä maksa penniäkään omasta pussista. Hän saa elareita ja lapsillisää ja pystyy niillä kattamaan niitä kuluja mitä syntyy hänen luonaan.

    On tietysti muitakin tapoja, esimerkiksi pankkitili mihin kumpikin laittaa rahaa lapsilisät ja sitten tehdään hankinnat tästä tilistä.

    lähivanhempi todellakin ostaa lapselleen ne tarvittavat vaatteet, muutehan se on jo lapsen tarpeiden laiminlyöntiä. Eiköhän siinä tilanteessa sen etävanhemman kannattaisi puuttua tialnteeseen?

    Entä jos sitä ja entä jos tätä... Etkö sinä todellakaan hulehtinut lapsenne vaatetuksesta kun isän kipuraja tuli vastaan elatusmaksuissa?

    Hmm, ei se kai ihan noin mene? Yleisesti ottaen lähivanhemmaksi tulee se, joka nimenomaan hoitaa lapselle tarpeelliset hankinnat. Vääristelet taas vain tätäkin asiaa, miten itse parhaaksi näet.

    Miten voit väittää, ettei lähivanhempi maksaisi lapsen elatusta omasta pussistaan? Olet kyllä totisesti hakoteillä. En ole ennen noin naurettavaa väitettä kuullutkaan.

    Äänestä

  • dgfdgsdgs kirjoitti:

    Itse ehdotin että luovutaan elareista sen takia että koin sen stressaavana ja kohtuuttomana. Tällä tavalla isäkin ravaa kaupoissa ja pääsen helpommalla.

    Millä tavalla etävanhempi voisi puuttua jos lähi ei hankikaan riittävästi vaatetusta? Tai isällä on eri käsitys mitä lapsi tarvitsee?

    Jos otetaan vaikka oma tilanteeni esimerkkinä. Laskurin mukaan saisin 300 e elatusapua 150 lapsilisää. Lapsella kuluja (vaatteita ym ehkä 300 e/kk) päivähoitomaksu (230). Minä maksaisin siis ph-maksun puolet kuluista (150). Siis yhteensä 380 e - ja saisin 450 e. Jäisin siis 70 plussalle enkä laittaisi senttiäkään omaa rahaa lapsen elatukseen. Isä taas maksaisi 300 e 150 e lapsen kuluja, hän jäisi siis 450 e miinukselle.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Onko lapsi kaikkien erovanhempien tilanteessa puolet ajasta etävanhemmallaan? Taas sotket nyt vain oman tilanteesi kaikkien muiden tilanteisiin. Ei se ihan noin mene.

    Aika moni lapsi asuu kummankin kanssa, pääkaupunkiseudulla yli puolet erolapsista.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Itse ehdotin että luovutaan elareista sen takia että koin sen stressaavana ja kohtuuttomana. Tällä tavalla isäkin ravaa kaupoissa ja pääsen helpommalla.

    Millä tavalla etävanhempi voisi puuttua jos lähi ei hankikaan riittävästi vaatetusta? Tai isällä on eri käsitys mitä lapsi tarvitsee?

    Väität siis että nämä ketkä huoltajuus asioista päättävät, ovat valinneet sen lähivanhemmaksi joka ei kykene huolehtimaan lapsensa tarpeista? Ja etävanhemmaksi sen, joka kykenee? Et voi olla tosissasi?

    Etävanhempi kai huomaisi, jos lapsi ei saa tarvitsemia asioitaan ja voisi tehdä asiasta ilmoituksen. Jos siis todella on niin, että lapsi viettää paljonkin aikaa etänsä luona.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Jos otetaan vaikka oma tilanteeni esimerkkinä. Laskurin mukaan saisin 300 e elatusapua 150 lapsilisää. Lapsella kuluja (vaatteita ym ehkä 300 e/kk) päivähoitomaksu (230). Minä maksaisin siis ph-maksun puolet kuluista (150). Siis yhteensä 380 e - ja saisin 450 e. Jäisin siis 70 plussalle enkä laittaisi senttiäkään omaa rahaa lapsen elatukseen. Isä taas maksaisi 300 e 150 e lapsen kuluja, hän jäisi siis 450 e miinukselle.

    Tajuatkohan kuitenkin sen, että etävanhemmalta ei voida vaatia enempää elatusta, kuin hänellä on varaa maksaa. Ja minusta ei ole lainkaan kohtuutonta vaatia elatusmaksuja, jos toinen on kykeneväinen niitä maksamaan. Taas vain puhut omasta tilanteestasi.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Itse ehdotin että luovutaan elareista sen takia että koin sen stressaavana ja kohtuuttomana. Tällä tavalla isäkin ravaa kaupoissa ja pääsen helpommalla.

    Millä tavalla etävanhempi voisi puuttua jos lähi ei hankikaan riittävästi vaatetusta? Tai isällä on eri käsitys mitä lapsi tarvitsee?

    voidaan vaihtaa lähi-/etä-asetelmaa! Jos lähivanhempi ei kykene huolehtimaan lapsen tarpeista, niin kyllä siihen pitää etävanhemman puuttua, jos lapsen hyvinvointi yhtään kiinnostaa!

    Jos sinä et jaksa ja viitsi käydä ostamassa lapsellenne kaikkea tarpeellista, niin älä yleistä, etteikö moni lähivanhempi mieleellään huolehdi tuolaisesta.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Väität siis että nämä ketkä huoltajuus asioista päättävät, ovat valinneet sen lähivanhemmaksi joka ei kykene huolehtimaan lapsensa tarpeista? Ja etävanhemmaksi sen, joka kykenee? Et voi olla tosissasi?

    Etävanhempi kai huomaisi, jos lapsi ei saa tarvitsemia asioitaan ja voisi tehdä asiasta ilmoituksen. Jos siis todella on niin, että lapsi viettää paljonkin aikaa etänsä luona.

    tseeus väitti kyllä juuri noin, että se joka muuten meinaisi olla vähemmän tekemisissä lapsen kanssa, niin se lähivanhemmksi :) Eli oikeilla jäljillä olet :)

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Väität siis että nämä ketkä huoltajuus asioista päättävät, ovat valinneet sen lähivanhemmaksi joka ei kykene huolehtimaan lapsensa tarpeista? Ja etävanhemmaksi sen, joka kykenee? Et voi olla tosissasi?

    Etävanhempi kai huomaisi, jos lapsi ei saa tarvitsemia asioitaan ja voisi tehdä asiasta ilmoituksen. Jos siis todella on niin, että lapsi viettää paljonkin aikaa etänsä luona.

    Ei ole mitään ulkopuolista tahoa joka päättää kummasta tulee lähivanhempi paitsi jos menee oikeuteen. Vain muutama prosentti menee oikeuteen ja näin ollen vanhemmat itse keskenään sopivat kummasta tulee lähivanhempi melkein aina.

    Mihin etävanhempi voisi tehdä ilmoituksen? Lastensuojeluun? Tuskin nyt lasta oteta huostaan sen takia eivätkä sosiaaliviranomaiset voi puuttua huoltajuusasioihin. Oikeuden kautta on lähes mahdotonta saada muutosta huoltajuusasioissa.

    Sitten on myös se että lähivanhempi ei välttämättä tiedä mitä lapsi tarvitsee siellä etävanhemman luona. Ja lapsi sairastuu, rikkoo kurahousunsa, hukkaa kenkänsä jne yhtälailla etävanhemman luona jolloin pakostikin tulee kuluja.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Tajuatkohan kuitenkin sen, että etävanhemmalta ei voida vaatia enempää elatusta, kuin hänellä on varaa maksaa. Ja minusta ei ole lainkaan kohtuutonta vaatia elatusmaksuja, jos toinen on kykeneväinen niitä maksamaan. Taas vain puhut omasta tilanteestasi.

    Käytin tuota omaa tilannetta esimerkkinä miten tuo tuplaelatus syntyy ja miten lähivanhempi pääsee kokonaan luistamaan elatusvastuusta. Meidän tilanteessa toki etällä olisi varaa maksaa yhteensä 450 euroa lapsen elatuksesta mutta väärinhän se olisi. Minä nettoaisin 70 euroa ja hän maksaisi 450 euroa. Tuskin nyt mikään ainutlaatuinen tilanne.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ei ole mitään ulkopuolista tahoa joka päättää kummasta tulee lähivanhempi paitsi jos menee oikeuteen. Vain muutama prosentti menee oikeuteen ja näin ollen vanhemmat itse keskenään sopivat kummasta tulee lähivanhempi melkein aina.

    Mihin etävanhempi voisi tehdä ilmoituksen? Lastensuojeluun? Tuskin nyt lasta oteta huostaan sen takia eivätkä sosiaaliviranomaiset voi puuttua huoltajuusasioihin. Oikeuden kautta on lähes mahdotonta saada muutosta huoltajuusasioissa.

    Sitten on myös se että lähivanhempi ei välttämättä tiedä mitä lapsi tarvitsee siellä etävanhemman luona. Ja lapsi sairastuu, rikkoo kurahousunsa, hukkaa kenkänsä jne yhtälailla etävanhemman luona jolloin pakostikin tulee kuluja.

    nyt höpötät etä- ja lähivanhemmasta? Niilä termeillähän ei pitänyt olla sulle mitään merkitystä, pelkkiä isiä ja äitejä vain :)

    Äänestä

  • afafafaf kirjoitti:

    voidaan vaihtaa lähi-/etä-asetelmaa! Jos lähivanhempi ei kykene huolehtimaan lapsen tarpeista, niin kyllä siihen pitää etävanhemman puuttua, jos lapsen hyvinvointi yhtään kiinnostaa!

    Jos sinä et jaksa ja viitsi käydä ostamassa lapsellenne kaikkea tarpeellista, niin älä yleistä, etteikö moni lähivanhempi mieleellään huolehdi tuolaisesta.

    Toisaalta onhan sekin osa vanhemmuutta että huolehtii lapsena tarpeista ja näin ollen lähentää lapsen ja etävanhemman suhdetta jos etäkin saa hoitaa tuota kuviota.

    Lähivanhemmuutta ei sitten noin vaan vaihdeta jos lähivanhempi ei suostu. Monet etät joutuvat sitten tyytymään siihen tuplaelatukseen että lapsilla sitten tarvittavat vaatteet ym.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ei ole mitään ulkopuolista tahoa joka päättää kummasta tulee lähivanhempi paitsi jos menee oikeuteen. Vain muutama prosentti menee oikeuteen ja näin ollen vanhemmat itse keskenään sopivat kummasta tulee lähivanhempi melkein aina.

    Mihin etävanhempi voisi tehdä ilmoituksen? Lastensuojeluun? Tuskin nyt lasta oteta huostaan sen takia eivätkä sosiaaliviranomaiset voi puuttua huoltajuusasioihin. Oikeuden kautta on lähes mahdotonta saada muutosta huoltajuusasioissa.

    Sitten on myös se että lähivanhempi ei välttämättä tiedä mitä lapsi tarvitsee siellä etävanhemman luona. Ja lapsi sairastuu, rikkoo kurahousunsa, hukkaa kenkänsä jne yhtälailla etävanhemman luona jolloin pakostikin tulee kuluja.

    Jos vanhemmat kerta voivat sopia tietyssä tilanteessa itse vanhemmuudestaan, miksi etävanhempi suostuisi etävanhemmaksi, tietoisena siitä ettei lähi olisi kuitenkaan kykeneväinen?

    No aika usein saisi tapaamisilla lapsi sairastaa, rikkoa kenkänsä tai vaatteensa, että edelleenkään päästäisiin samoihin lukuihin kuin lähivanhemman arkisissa menoissa.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Toisaalta onhan sekin osa vanhemmuutta että huolehtii lapsena tarpeista ja näin ollen lähentää lapsen ja etävanhemman suhdetta jos etäkin saa hoitaa tuota kuviota.

    Lähivanhemmuutta ei sitten noin vaan vaihdeta jos lähivanhempi ei suostu. Monet etät joutuvat sitten tyytymään siihen tuplaelatukseen että lapsilla sitten tarvittavat vaatteet ym.

    Ei se ole kuule suostumisesta kiinni, jos tehdään lastensuojelu ilmoitus laiminlyönnistä. Älä nyt viitsi taas aloittaa.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Käytin tuota omaa tilannetta esimerkkinä miten tuo tuplaelatus syntyy ja miten lähivanhempi pääsee kokonaan luistamaan elatusvastuusta. Meidän tilanteessa toki etällä olisi varaa maksaa yhteensä 450 euroa lapsen elatuksesta mutta väärinhän se olisi. Minä nettoaisin 70 euroa ja hän maksaisi 450 euroa. Tuskin nyt mikään ainutlaatuinen tilanne.

    Teidän tilanteessa noin, kaikkien tilanteessa ei. Turhaan sinä tuohon vetoat.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Toisaalta onhan sekin osa vanhemmuutta että huolehtii lapsena tarpeista ja näin ollen lähentää lapsen ja etävanhemman suhdetta jos etäkin saa hoitaa tuota kuviota.

    Lähivanhemmuutta ei sitten noin vaan vaihdeta jos lähivanhempi ei suostu. Monet etät joutuvat sitten tyytymään siihen tuplaelatukseen että lapsilla sitten tarvittavat vaatteet ym.

    on sun oma ihmeellinen keksintö! kyllä lähivanhemman kuuluu huolehtia vaatetuksesta.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Teidän tilanteessa noin, kaikkien tilanteessa ei. Turhaan sinä tuohon vetoat.

    Ei kaikkien mutta varmaan on muitakin missä on sovellettu sitä oikeusministeriön ohjetta. On siis ihan mahdollista päästä elatusvastuusta lähivanhempana.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Aika moni lapsi asuu kummankin kanssa, pääkaupunkiseudulla yli puolet erolapsista.

    Pääkaupunkiseutuhan käsittääkin koko Suomen.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Jos vanhemmat kerta voivat sopia tietyssä tilanteessa itse vanhemmuudestaan, miksi etävanhempi suostuisi etävanhemmaksi, tietoisena siitä ettei lähi olisi kuitenkaan kykeneväinen?

    No aika usein saisi tapaamisilla lapsi sairastaa, rikkoa kenkänsä tai vaatteensa, että edelleenkään päästäisiin samoihin lukuihin kuin lähivanhemman arkisissa menoissa.

    Ei kenelläkään ole sitä kristallipalloa että voisi ennustaa miten käy. Tässä kuitenkin on esitetty että lähivanhempi ei voi luottaa etään ja sen takia pitää olla elareita. Miksi sitten etävanhemman pitäisi luottaa lähiin?

    Jos lapsi on puolet (tai lähes puolet) ajasta etävanhemman luona niin kyllä niitä rikkoontumisia ym tapahtuu siellä yhtä lailla kuin siellä toisessa kodissa.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Ei se ole kuule suostumisesta kiinni, jos tehdään lastensuojelu ilmoitus laiminlyönnistä. Älä nyt viitsi taas aloittaa.

    Ei lastensuojelu tee huostaanottoa jos lapselta puuttuu välillä jotain vaatteita tai varustuksia. Se ehkä johtaa siihen että vanhempia kutsutaan keskustelemaan ja se on siinä.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ei kaikkien mutta varmaan on muitakin missä on sovellettu sitä oikeusministeriön ohjetta. On siis ihan mahdollista päästä elatusvastuusta lähivanhempana.

    Kukaan ei voi päästä elatusvastuusta ollessaan pääasiallinen huoltaja, se jonka luona on lapsen koti. Kuvitteletko että se asia kauankin pysyisi salassa? Jos etä ei tekisi ilmoitusta, niin joku muu kyllä tekisi. Ja jos etää tippaakaan lapsensa terveys ja tarpeet oikeasti kiinnostavat, hän tekisi ilmoituksen.

    Menet taas tähän spekulaatioon, jonka sinä parhaiten osaatkin. Sitten puhut keskustelusta. Turha spekulointi asioissa ei todellakaan ole keskustelua.

    Äänestä

  • fghshshs kirjoitti:

    on sun oma ihmeellinen keksintö! kyllä lähivanhemman kuuluu huolehtia vaatetuksesta.

    Miksi lähivanhemman pitäisi yksin tuosta huolehtia? Miten voisin tietää mitä tarvitaan siellä isän kodissa? Tai varmistua siitä ettei kumpparit hajoa kun muksu on isällään?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ei kenelläkään ole sitä kristallipalloa että voisi ennustaa miten käy. Tässä kuitenkin on esitetty että lähivanhempi ei voi luottaa etään ja sen takia pitää olla elareita. Miksi sitten etävanhemman pitäisi luottaa lähiin?

    Jos lapsi on puolet (tai lähes puolet) ajasta etävanhemman luona niin kyllä niitä rikkoontumisia ym tapahtuu siellä yhtä lailla kuin siellä toisessa kodissa.

    niitä tapaamisia on harvoin siellä etävanhemman luona, niin eipä niitä rikkoontumisia siellä paljoa ehdi tapahtua eikä sitä suoraa elatusta muutenkaan.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Kukaan ei voi päästä elatusvastuusta ollessaan pääasiallinen huoltaja, se jonka luona on lapsen koti. Kuvitteletko että se asia kauankin pysyisi salassa? Jos etä ei tekisi ilmoitusta, niin joku muu kyllä tekisi. Ja jos etää tippaakaan lapsensa terveys ja tarpeet oikeasti kiinnostavat, hän tekisi ilmoituksen.

    Menet taas tähän spekulaatioon, jonka sinä parhaiten osaatkin. Sitten puhut keskustelusta. Turha spekulointi asioissa ei todellakaan ole keskustelua.

    Tuossa esimerkissä lähi kyllä huolehtii hankinnoista - maksaa siis puolet niistä. Ja niinhän se pakostikin menee jos lapsi on puolet ajasta toisen luona. Ja tuossa esimerkissä se johtaa siihen että lähivanhempi vapautuu kokonaan elatusvastuusta eikä kukaan voi asialle mitään.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ei lastensuojelu tee huostaanottoa jos lapselta puuttuu välillä jotain vaatteita tai varustuksia. Se ehkä johtaa siihen että vanhempia kutsutaan keskustelemaan ja se on siinä.

    Puhuinko huostaanotosta?

    Toisekseen jos tarve ei ole niin henkeä vaarantava, niin miksi tehdä asiasta niin suuri numero? Nyt voidaan jo vetää mukaan ne lähit, joilla on huonot tulot jne. Ei sellaisilla kuule ole varaa ostella lapselle merkkivaatteita ja hienoja leluja. Sellainen ei ole elatusvastuusta luistamista, olet taas vääristellyt tämän asian pääkopassasi ja tiivistänyt sen pariksi hienoksi sanaksi.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Miksi lähivanhemman pitäisi yksin tuosta huolehtia? Miten voisin tietää mitä tarvitaan siellä isän kodissa? Tai varmistua siitä ettei kumpparit hajoa kun muksu on isällään?

    Missä kohtaa aiemmin kirjoittanut mainitsi, että lähihuoltajan tulee huolehtia yksin?

    Edelleen kaikkien erovanhempien huoltajuus ei mene niin, että lapsi edes asuisi etänsä luona niin pitkiä aikoja, että tarvitsisi juuri silloin uudet kumpparit.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Missä kohtaa aiemmin kirjoittanut mainitsi, että lähihuoltajan tulee huolehtia yksin?

    Edelleen kaikkien erovanhempien huoltajuus ei mene niin, että lapsi edes asuisi etänsä luona niin pitkiä aikoja, että tarvitsisi juuri silloin uudet kumpparit.

    Ja siis elatusmaksuthan tulee maksaa juuri sen takia, että jos ne kumpparit sattuu hajoamaan vaikka etän luona, niin sitten ostetaan uudet. Mihin sinä kuvittelet sen rahan menevän?

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Puhuinko huostaanotosta?

    Toisekseen jos tarve ei ole niin henkeä vaarantava, niin miksi tehdä asiasta niin suuri numero? Nyt voidaan jo vetää mukaan ne lähit, joilla on huonot tulot jne. Ei sellaisilla kuule ole varaa ostella lapselle merkkivaatteita ja hienoja leluja. Sellainen ei ole elatusvastuusta luistamista, olet taas vääristellyt tämän asian pääkopassasi ja tiivistänyt sen pariksi hienoksi sanaksi.

    Lastensuojelu ei voi pakottaa vanhempia mihinkään, voivat tarjota tukitoimia tai viime kädessä ottaa lapsen huostaan. Ja kuten sanoin niin eihän tuossa ole huostaanoton perusteita.

    Niin, miksi tehdä siitä suurta numeroa? Kyllä minä ymmärrän sen että harmittaa että joutuu maksamaan tuplaelatusta ja toinen pääsee kuin koira veräjästä elatusvastuusta. Mutta eihän siinä auta itku markkinoilla, maksetaan sitten sen verran kun rahkeet riittää.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ei kenelläkään ole sitä kristallipalloa että voisi ennustaa miten käy. Tässä kuitenkin on esitetty että lähivanhempi ei voi luottaa etään ja sen takia pitää olla elareita. Miksi sitten etävanhemman pitäisi luottaa lähiin?

    Jos lapsi on puolet (tai lähes puolet) ajasta etävanhemman luona niin kyllä niitä rikkoontumisia ym tapahtuu siellä yhtä lailla kuin siellä toisessa kodissa.

    Nyt ei ole kyse etävanhemman luottamuksesta. Lähivanhemmaksi valitaan se, joka lapsesta pystyy huolehtimaan. Jos ei, niin ilmoitusta kehiin. Tuo asian uudelleen ja uudelleen läpikäyminen ei sitä mihinkään muuta.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Ja siis elatusmaksuthan tulee maksaa juuri sen takia, että jos ne kumpparit sattuu hajoamaan vaikka etän luona, niin sitten ostetaan uudet. Mihin sinä kuvittelet sen rahan menevän?

    Öh, minä siis lähden kauppoihin ja viemään etälle uudet kumpparit jos hajoaat? Tuolla aikaisemmin joku kirjoittaja väitti että lähivanhemman tehtävä on hoitaa hankinnat ja kyseenalaistin sitä. Miksei etä aikuisena ihmisenä voi itse mennä kauppaan muksun kanssa ostamaan ne kumpparit?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Tuossa esimerkissä lähi kyllä huolehtii hankinnoista - maksaa siis puolet niistä. Ja niinhän se pakostikin menee jos lapsi on puolet ajasta toisen luona. Ja tuossa esimerkissä se johtaa siihen että lähivanhempi vapautuu kokonaan elatusvastuusta eikä kukaan voi asialle mitään.

    "Tuossa esimerkissä lähi kyllä huolehtii hankinnoista - maksaa siis puolet niistä."

    "Ja tuossa esimerkissä se johtaa siihen että lähivanhempi vapautuu kokonaan elatusvastuusta eikä kukaan voi asialle mitään."

    Missä kohtaa voin yhdistää nämä kaksi lausetta niin, että saisin sen kuulostamaan järkevältä?

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Nyt ei ole kyse etävanhemman luottamuksesta. Lähivanhemmaksi valitaan se, joka lapsesta pystyy huolehtimaan. Jos ei, niin ilmoitusta kehiin. Tuo asian uudelleen ja uudelleen läpikäyminen ei sitä mihinkään muuta.

    Kyse on kummankin luottamuksesta. Fiksu etä minimoi tietysti elatusmaksut että voi varmistua että hän voi sitten huolehtia lapsen kuluista suoraan. Miksi juuri etävanhemman pitäisi olla luottavainen että asiat hoituu mutta lähivanhemman ei?

    Ei siinä kyllä katsota mitään sellaista kun valitaan lähivanhempaa. Yleensä kumpikin yhtä "kykeneväisiä" mutta äideille on kovempi paikka joutua etävanhemmaksi ja sen takia pitävät sitten kynsin, hampain siitä kiinni.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Öh, minä siis lähden kauppoihin ja viemään etälle uudet kumpparit jos hajoaat? Tuolla aikaisemmin joku kirjoittaja väitti että lähivanhemman tehtävä on hoitaa hankinnat ja kyseenalaistin sitä. Miksei etä aikuisena ihmisenä voi itse mennä kauppaan muksun kanssa ostamaan ne kumpparit?

    Sinä siis taas skippasit jonkun lauseen ylitse.

    Tiivistettynä ; Etä maksaa elatusmaksuja tietyn summan kuukaudessa. Hän voi tämän lisäksi ostaa lapselle sen, mitä lapsi tarvitsee. Kuitenkaan ei päästä samoihin lukuihin euroissa tämän ns. tuplaelatuksen kanssa, jos lasketaan mitä lähivanhempi kustantaa lapsen tarpeisiin per kk. Koska edelleenkään jokaisessa eroperheessä lapsi ei ole etällä 50/50 periaatteella.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Lastensuojelu ei voi pakottaa vanhempia mihinkään, voivat tarjota tukitoimia tai viime kädessä ottaa lapsen huostaan. Ja kuten sanoin niin eihän tuossa ole huostaanoton perusteita.

    Niin, miksi tehdä siitä suurta numeroa? Kyllä minä ymmärrän sen että harmittaa että joutuu maksamaan tuplaelatusta ja toinen pääsee kuin koira veräjästä elatusvastuusta. Mutta eihän siinä auta itku markkinoilla, maksetaan sitten sen verran kun rahkeet riittää.

    Niin se vain tyttökulta menee. Etä maksaa elarit ja lähi kustantaa lapselle muutoin kaiken tarpeellisen. Lisäksi etä voi ostaa lapselle vaikka jäätelön kaupasta jos haluaa, vai onko se niin kamalan suuri asia? Kuitenkaan edelleenkään et pääse samoihin lukuihin kuin lähin kohdalla, jos huoltajuus ei mene 50/50.

    Äänestä

  • Ja tuossa esimerkiss kirjoitti:

    "Tuossa esimerkissä lähi kyllä huolehtii hankinnoista - maksaa siis puolet niistä."

    "Ja tuossa esimerkissä se johtaa siihen että lähivanhempi vapautuu kokonaan elatusvastuusta eikä kukaan voi asialle mitään."

    Missä kohtaa voin yhdistää nämä kaksi lausetta niin, että saisin sen kuulostamaan järkevältä?

    Lähi toki hoiti puolet hankinnoista - mutta hän ei tehnyt sitä omilla rahoilla vaan lapsilisällä ja elatusmaksuilla. Etä taas maksoi puolet hankinnoista omilla rahoilla exälleen elatusapua.

    Siis lapsella kuluja 300 230 päivähoitomaksuja. Siitä 300:sta niin puolet kulutetaan lähillä, puolet etällä. Lähi siis maksaa 150 230 (ph-maksua) mutta saa vastaavasti 300 (elatusmaksu) ja 150 (lapsilisä). Hän jää siis plussalle tuossa 70 euroa mitä voi käyttää sitten omaan elatukseen eikä maksa senttiäkään lapsen elatuksesta itse.

    Äänestä

  • Ja tuossa esimerkiss kirjoitti:

    Sinä siis taas skippasit jonkun lauseen ylitse.

    Tiivistettynä ; Etä maksaa elatusmaksuja tietyn summan kuukaudessa. Hän voi tämän lisäksi ostaa lapselle sen, mitä lapsi tarvitsee. Kuitenkaan ei päästä samoihin lukuihin euroissa tämän ns. tuplaelatuksen kanssa, jos lasketaan mitä lähivanhempi kustantaa lapsen tarpeisiin per kk. Koska edelleenkään jokaisessa eroperheessä lapsi ei ole etällä 50/50 periaatteella.

    Kyllä tuossa voi käydä niin ettei lähi joudu maksaa senttiäkään omasta pussista. Hän maksaa lapsen kuluja elatusmaksuilla ja lapsilisällä. Tuolla alempana on esimerkki siitä.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Lähi toki hoiti puolet hankinnoista - mutta hän ei tehnyt sitä omilla rahoilla vaan lapsilisällä ja elatusmaksuilla. Etä taas maksoi puolet hankinnoista omilla rahoilla exälleen elatusapua.

    Siis lapsella kuluja 300 230 päivähoitomaksuja. Siitä 300:sta niin puolet kulutetaan lähillä, puolet etällä. Lähi siis maksaa 150 230 (ph-maksua) mutta saa vastaavasti 300 (elatusmaksu) ja 150 (lapsilisä). Hän jää siis plussalle tuossa 70 euroa mitä voi käyttää sitten omaan elatukseen eikä maksa senttiäkään lapsen elatuksesta itse.

    Lähi joka on vaikkapa 2-vuotiaan lapsen kanssa kotona. Eikö lapsilisät, asumistuet, elatusmaksut jne ole lähin omia tuloja? Hehän ovat hänen tulonsa sillä hetkellä.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Kyllä tuossa voi käydä niin ettei lähi joudu maksaa senttiäkään omasta pussista. Hän maksaa lapsen kuluja elatusmaksuilla ja lapsilisällä. Tuolla alempana on esimerkki siitä.

    samoja ajatuksia kuin aikaisemminkin. Mitäs jos välillä vaikka tekisit lapsesi kanssa jotain?

    Nekö eivät sitten ole tuloja? Kirjoitin sinulle jo, että jos lähi ei ole töissä esim. lapsen ollessa pieni, minkä sitten kuvittelet olevan hänen tulonsa per kk, jos siihen ei lasketa lapsilisiä jne? Omituista, että sinun mielestäsi nuo eivät ole tuloa? Mutta kyllä ne kuitenkin tuloiksi lasketaan. Eli kyllä se nyt vaan on niin, että lähi maksaa omasta pussista osuutensa.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Lähi joka on vaikkapa 2-vuotiaan lapsen kanssa kotona. Eikö lapsilisät, asumistuet, elatusmaksut jne ole lähin omia tuloja? Hehän ovat hänen tulonsa sillä hetkellä.

    Nythän oli kyse siitä että maksaako lähi itse mitään lapsen elatuksesta ja näinhän ei ole. Toki jos hän on pienituloinen voi olla ihan OK että etä maksaa yksin lapsen elatuksen mutta vaikka lähi olisi keskituloinen voisi käydä noin. Onko siis oikeudenmukaista jos vanhemmat ovat molemmat keskituloisia että toinen maksaa 450 e ja toinen ei yhtään?

    Älä nyt taas sekoita omaa tilannettasi tähän.

    Lähi on kuitenkin oikeutettu lapsilisään jne. Jos sekin mielestäsi on väärin, niin miksi ihmeessä sitten sinullekin se lisä tulee? Ja siitä ei ole kyse, että etä maksaisi lapsen elatuksen. Miksi edes väität, ettei kelan tukia katsota tuloiksi? Keneltä olet tuon päähänpiston saanut?

    Väännän taas rautalangasta ;

    Jos lähille ei ole suotavaa saada lapsilisiä, asumistukia, elatusmaksuja etc, kuvitteletko että hän elättää lapsensa ja itsensä pyhällä hengellä vai? Ne ovat tuloa, ja lähi maksaa ne omasta pussistaan. Ne eivät ole kenenkään muun rahoja, vaan lähin. Koita nyt jo tajuta.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Älä nyt taas sekoita omaa tilannettasi tähän.

    Lähi on kuitenkin oikeutettu lapsilisään jne. Jos sekin mielestäsi on väärin, niin miksi ihmeessä sitten sinullekin se lisä tulee? Ja siitä ei ole kyse, että etä maksaisi lapsen elatuksen. Miksi edes väität, ettei kelan tukia katsota tuloiksi? Keneltä olet tuon päähänpiston saanut?

    Oikeusministeriön ohjeella tulee tuollainen lopputulos - ei siis vain minun kohdalla vaan muittenkin joilla samankaltainen tulotaso (tai enemmän). Lain mukaanhan kumpikin vanhempi velvollinen osallistumaan lapsen elatukseen elatuskyvyn mukaisesti. Mutta näissä tilanteissa lähivanhemman ei tarvitse maksaa penniäkään ja koko elatusvastuu jää etälle - vaikka lähivanhemmalla on ihan kohtuulliset tulot.

    Onko siis edelleen oikeudenmukaista että toinen maksaa 450 euroa ja toinen ei mitään - vaikka kummallakin kohtuulliset tulot?

    elareita, 450 euroa/kk ei täällä varmaankaan kukaan saa. Ikävä pudottaa sut reaalimaailmaan.

    Mikset vastannut kysymykseeni siitä, mistä olet saanut päähäsi ettei kelan tukia lasketa tuloksi?

    Miten niin lähi ei maksa penniäkään, juurihan sanoit että lähi maksaa puolet ph-maksuista jne? Onhan se hänen omaa rahaansa, oli se sitten palkkatyöstä tai tuista.

    Ja edelleenkin on kohtuullista vaatia etältä se elatusmaksu, minkä hän kykenee maksamaan. Kuitenkaan joka eroperheessä ei ole 50/50 periaate, joten lähin maksut ovat per kk paljon korkeammat kuin edes 300 e.

    Etkö osaa keskustella asioista muiden näkökulmasta? Koska edelleen puhut omasta elatussopimuksestasi, ainakin samat summat tässä on.

    Äänestä

  • hjkkkvcg kirjoitti:

    samoja ajatuksia kuin aikaisemminkin. Mitäs jos välillä vaikka tekisit lapsesi kanssa jotain?

    se taas uuden ketjun aloittasmishetki? Tässä olet taas jo uponnut siihen samaan suohon kuin aikaisemminkin...

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Mikset vastannut kysymykseeni siitä, mistä olet saanut päähäsi ettei kelan tukia lasketa tuloksi?

    Miten niin lähi ei maksa penniäkään, juurihan sanoit että lähi maksaa puolet ph-maksuista jne? Onhan se hänen omaa rahaansa, oli se sitten palkkatyöstä tai tuista.

    Ja edelleenkin on kohtuullista vaatia etältä se elatusmaksu, minkä hän kykenee maksamaan. Kuitenkaan joka eroperheessä ei ole 50/50 periaate, joten lähin maksut ovat per kk paljon korkeammat kuin edes 300 e.

    Etkö osaa keskustella asioista muiden näkökulmasta? Koska edelleen puhut omasta elatussopimuksestasi, ainakin samat summat tässä on.

    Mikset itse vastannut?

    No tavallaan elari ja lapsilisä on tuloja mutta tuo esimerkki osoitti juuri sen ettei lähivanhemman tietyissä tapauksissa tarvitse laittaa senttiäkään omaa rahaa lapsen elatukseen. Jos nyt vielä väännän rautalankaa jos menisi perille ...

    Äiti ja isä tienaa kumpikin 2000 euroa nettoa. Oikeusminisdteriön laskelman mukaan isän pitää maksaa 300 elareita. Isä maksaa sen lisäkis lapsen kuluja 150 euron edestä. Äiti saa lapsilisän (150 e) ja elarin (300 e). Sen jälkeen kun kumpikin vanhempi on vähentänyt niitä lapsista koituvia kuluja näyttää tältä:

    Äiti
    Nettotulo 2000 e
    Lapsilisä 150 e
    Elatusmaksu 300 e
    Lapsen kuluja -150 e
    Päivähoitomaksu -230 e
    _______________________
    2070 e

    Isä
    Nettotulo 2000e
    Elatusmaksu -300 e
    Lapsen kuluja -150 e
    ___________________________
    1550 e

    Siis sama lapsi, samat tulot ja silti äidillä on yli 500 e enemmän rahaa käytettävissä muuhun. Onko oikeudenmukaista?

    Äänestä

  • fhgggs kirjoitti:

    elareita, 450 euroa/kk ei täällä varmaankaan kukaan saa. Ikävä pudottaa sut reaalimaailmaan.

    Missä lukutaitosi? Elatusmaksu on 300 e (joka on ihan tavismaksu jos käytetään tuota ohjeistusta) - sen lisäksi etävanhempi maksaa suoraa elatusta 150 e.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Mikset itse vastannut?

    No tavallaan elari ja lapsilisä on tuloja mutta tuo esimerkki osoitti juuri sen ettei lähivanhemman tietyissä tapauksissa tarvitse laittaa senttiäkään omaa rahaa lapsen elatukseen. Jos nyt vielä väännän rautalankaa jos menisi perille ...

    Äiti ja isä tienaa kumpikin 2000 euroa nettoa. Oikeusminisdteriön laskelman mukaan isän pitää maksaa 300 elareita. Isä maksaa sen lisäkis lapsen kuluja 150 euron edestä. Äiti saa lapsilisän (150 e) ja elarin (300 e). Sen jälkeen kun kumpikin vanhempi on vähentänyt niitä lapsista koituvia kuluja näyttää tältä:

    Äiti
    Nettotulo 2000 e
    Lapsilisä 150 e
    Elatusmaksu 300 e
    Lapsen kuluja -150 e
    Päivähoitomaksu -230 e
    _______________________
    2070 e

    Isä
    Nettotulo 2000e
    Elatusmaksu -300 e
    Lapsen kuluja -150 e
    ___________________________
    1550 e

    Siis sama lapsi, samat tulot ja silti äidillä on yli 500 e enemmän rahaa käytettävissä muuhun. Onko oikeudenmukaista?

    että 300 euroa on keskimääräinen elatusapusumma.

    Yleisin elatusapumäärä on alle 150euroa.

    Äänestä

  • joka kertoo kirjoitti:

    että 300 euroa on keskimääräinen elatusapusumma.

    Yleisin elatusapumäärä on alle 150euroa.

    Opiskele oikeusministeriön ohjetta - siitähän ne maksut tulevat.

    Jos tuo elatusmaksu olisi 150 euroa siinä esimerkissä niin menisi seuraavasti:

    Äiti
    Nettotulot 2000 e
    Lapslisä 150 e
    Elatusmaksu 150 e
    Päivähoitomaksu -230 e
    Lapsen kulut -150 e
    _________________
    1870 e

    Isä
    Nettotulot 2000 e
    Elatusmaksu -150 e
    Lapsen kulut - 150 e
    __________________________
    1700

    Siis edelleen isälle jäisi vähemmän käteen. Onko siis oikeudenmukaista?

    Lähi ja 4 lasta
    Nettotulot 1500 e
    Lapslisä 260 e
    Elatusmaksu 450 e
    Lasten kulut -1100 e
    Opintotuki 80e
    _________________
    1190 e

    Etä
    Nettotulot 2000 e
    Elatusmaksu -450 e
    _________________

    1650 e

    Äänestä

  • mamma mia kirjoitti:

    Lähi ja 4 lasta
    Nettotulot 1500 e
    Lapslisä 260 e
    Elatusmaksu 450 e
    Lasten kulut -1100 e
    Opintotuki 80e
    _________________
    1190 e

    Etä
    Nettotulot 2000 e
    Elatusmaksu -450 e
    _________________

    1650 e

    No, jokaisen tlannehan on erilainen. Tuo esimerkki kuullostaa oikein oikeudenmukaiselta. Etällä enemmän tuloja ja hänelle jää enemmän käteen - näin se pitää mennäkin. Ei tuo esimerkki ole sen realistisempi kuin minunkaan esimerkit.

    Syy miksi toin noita esimerkkejä kehiin oli että halusin kritisoida ettei tuo ohjeistus toimi kovin hyvin vuoroasumistilanteessa tai jos on laajaa luonapitoa.

    Ei kai kukaan miellä sitä oikeudenmukaiseksi että etälle jää yli 500 euroa vähemmän käteen vaikka on samat tulot kuin lähillä?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Opiskele oikeusministeriön ohjetta - siitähän ne maksut tulevat.

    Jos tuo elatusmaksu olisi 150 euroa siinä esimerkissä niin menisi seuraavasti:

    Äiti
    Nettotulot 2000 e
    Lapslisä 150 e
    Elatusmaksu 150 e
    Päivähoitomaksu -230 e
    Lapsen kulut -150 e
    _________________
    1870 e

    Isä
    Nettotulot 2000 e
    Elatusmaksu -150 e
    Lapsen kulut - 150 e
    __________________________
    1700

    Siis edelleen isälle jäisi vähemmän käteen. Onko siis oikeudenmukaista?

    etävanhemmalta elatusapua koska lapsi on 50-50 -huollossa. Luuletko olevasi ainoa?
    Niin se yleensä menee ja ne vanhemmat jotka sopivat vuorohuollosta sopivat myös elarittomasta mallista.
    Eli vanhempien nettonettoraha on silloin sama, varsin kohtuullista mielestäni.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    No, jokaisen tlannehan on erilainen. Tuo esimerkki kuullostaa oikein oikeudenmukaiselta. Etällä enemmän tuloja ja hänelle jää enemmän käteen - näin se pitää mennäkin. Ei tuo esimerkki ole sen realistisempi kuin minunkaan esimerkit.

    Syy miksi toin noita esimerkkejä kehiin oli että halusin kritisoida ettei tuo ohjeistus toimi kovin hyvin vuoroasumistilanteessa tai jos on laajaa luonapitoa.

    Ei kai kukaan miellä sitä oikeudenmukaiseksi että etälle jää yli 500 euroa vähemmän käteen vaikka on samat tulot kuin lähillä?

    sinäkin välillä.

    Ja sinä se et vaan millään ota huomioon, että jos ei ole mitään luonapitoa, niin silloin se tilanne on aivan eri.

    Jos katsot joain elatustilastoja, niin todella monet saavat alla 150 euroa/kk eikä välttämättä ole luonapitoa ollenkaan.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Mikset itse vastannut?

    No tavallaan elari ja lapsilisä on tuloja mutta tuo esimerkki osoitti juuri sen ettei lähivanhemman tietyissä tapauksissa tarvitse laittaa senttiäkään omaa rahaa lapsen elatukseen. Jos nyt vielä väännän rautalankaa jos menisi perille ...

    Äiti ja isä tienaa kumpikin 2000 euroa nettoa. Oikeusminisdteriön laskelman mukaan isän pitää maksaa 300 elareita. Isä maksaa sen lisäkis lapsen kuluja 150 euron edestä. Äiti saa lapsilisän (150 e) ja elarin (300 e). Sen jälkeen kun kumpikin vanhempi on vähentänyt niitä lapsista koituvia kuluja näyttää tältä:

    Äiti
    Nettotulo 2000 e
    Lapsilisä 150 e
    Elatusmaksu 300 e
    Lapsen kuluja -150 e
    Päivähoitomaksu -230 e
    _______________________
    2070 e

    Isä
    Nettotulo 2000e
    Elatusmaksu -300 e
    Lapsen kuluja -150 e
    ___________________________
    1550 e

    Siis sama lapsi, samat tulot ja silti äidillä on yli 500 e enemmän rahaa käytettävissä muuhun. Onko oikeudenmukaista?

    Anteeksi, vastannut mihin?

    Tiedoksesi, 300 e elatusmaksuja on hieman epärealistinen luku. En ole ennen kuullut, että kukaan saisi tuollaisia rahoja.

    Mutta edelleen kyse olikin siitä, että miksi väität etteivät kelan tuet ole tuloja? Kyllä ne vain tuloiksi lasketaan, koska minä en saa liitolta esim. työttömyysrahaa, koska minulla on muita TULOJA.

    Toki Kelan tuet ovat tuloja mutta se ei ole se olennainen pointti. Tuo 300 ei ole ollenkaan epärealistinen, tuo ohjeistus antaa aka korkeita tuloksia jos vanhemmilla normaaleja palkkatuloja.

    Kysymykseni oli että onko oikein että toinen vanhemmista ei maksa mitään lapsen elatuksesta ja toinen 450 vaikka kummallakin on tuloja?

    Kuten sinäkin jo sanoit ;

    Jokaisen tilanne on erilainen. Et voi mitenkään verrata muiden tilanteita, kuten sellaista jossa lapsi ei ole 50/50 molempien vanhempien luona, omaan tilanteeseesi jossa näin on ja elatusmaksut ovat poissa käytöstä.

    Edelleenkin on oikeutettua vaatia elatusmaksuja, ja sille sinä et voi yhtikäs mitään, eikä se tule siitä mihinkään muuttumaan.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Toki Kelan tuet ovat tuloja mutta se ei ole se olennainen pointti. Tuo 300 ei ole ollenkaan epärealistinen, tuo ohjeistus antaa aka korkeita tuloksia jos vanhemmilla normaaleja palkkatuloja.

    Kysymykseni oli että onko oikein että toinen vanhemmista ei maksa mitään lapsen elatuksesta ja toinen 450 vaikka kummallakin on tuloja?

    Ja tottakai sinulla on enemmän kuukaudessa tuloja kuin etällä, ei hän saa lapsilisiä ja muita. Se nyt vaan menee niin Suomen laissa, että sen mukaan maksetaan kun sitä rahaa on. En tajua mitä koitat tällä saavuttaa?

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Ja tottakai sinulla on enemmän kuukaudessa tuloja kuin etällä, ei hän saa lapsilisiä ja muita. Se nyt vaan menee niin Suomen laissa, että sen mukaan maksetaan kun sitä rahaa on. En tajua mitä koitat tällä saavuttaa?

    Toin vaan esiin että lait ja ohjeistus menee metsään silloin kun on kyse laajasta luonapidosta. Eihän se ole oikein että toinen vanhempi saa enemmän rahallista tukea vain sen takia että lapsi on kirjoilla hänen luonaan.

    Voisitko vastata kysymykseeni - onko oikeudenmukaista että toinen maksaa 450 euroa lapsen elatuksesta ja toinen ei mitään?

    Ei ole oikeudenmukaista, mutta et voi vedota tuohon koska teillä ei ole elatusmaksujakaan. Ja jos sinulla noin hirveä syyllisyys tuosta kalvaisi, miksi sitten otat vastaan lapsilisät jne? Eihän sitä rahaa kukaan voi pakottaa ottamaan!

    Enkä tajua vieläkään, miksi sanot ettei toinen maksa mitään? Sinun rahojasihan nuo kuitenkin ovat, joten en vain voi ymmärtää mitä ajat takaa sanomalla, ettei lähi maksaisi mitään? Oletkohan nyt ihan järjissäsi..

    Meillä lapsilisät on huomioitu niin että maksan päivähoitomaksun yksin kun kerran saan lapsilisää. En puhunut omasta tilanteesta paitsi että käytin esimerkkinä mitä itse saisin elareita meidän tulotasoilla jos vaatisin ohjeen mukaista elatusapua. Toin siis esiin että lait ja ohjeistukset johtavat välillä epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin.

    Lähivanhempi saa yhteiskunnalta ja exältä 450 euroa ja maksaa lapsen elatusta 380 euroa - aika kannattava diili. Jää vielä 70 euroa omaan kulutukseen. Hän ei siis laita omia palkkatuloja ollenkaan lapsen elatukseen vaikka lain mukaan lapsen pitäisi saada kummaltakin elatusta.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Toin vaan esiin että lait ja ohjeistus menee metsään silloin kun on kyse laajasta luonapidosta. Eihän se ole oikein että toinen vanhempi saa enemmän rahallista tukea vain sen takia että lapsi on kirjoilla hänen luonaan.

    Voisitko vastata kysymykseeni - onko oikeudenmukaista että toinen maksaa 450 euroa lapsen elatuksesta ja toinen ei mitään?

    Ja niin siis täsmennetäänpä vielä. Harvoin elatusmaksut tulevatkaan kyseeseen, jos puhutaan laajasta luonapidosta. Kyllähän sen nyt tajuaa jokainen!

    Joten miksi ihmeessä vetoat omaan tilanteeseesi, kun se ei todellakaan ole sama jos kyseessä on harvemmat tapaamiset, vaikkapa joka toinen vkl. Miten voit verrata kahta, täysin erilaista tilannetta toisiinsa?

    Ne ovat hänen omaa tuloaan? Vai meinaatko että rahat ovat naapurin mummon? Et voi sanoa, etteikö elatus olisi lähin omaa tuloa! Mutta kuten jo sanoin, yleisesti ottaen laaja luonapito ei käsitä elatusmaksuja. Sinä ajattelet asiat taas vain sen vaikeimman kautta.

    Ja edelleenkin, jokaisessa eroperheessä lapsi ei todellakaan ole 50/50 periaatteella molempien luona, ja minua vähät kiinnostaa mitä toinen saa palkaksi. Elatusmaksut ovat lähin oikeus PISTE.

    Puhuin nyt tilanteista missä on laaja luonapito, ei siis näistä tilanteista missä on harvoja tapaamisia. Ongelmana on että ohjeistus lähtee siitä että etän pitää maksaa tuplaelatusta jos on laajoja tapaamisia. Jos haluaisin olla v-mäinen lähtisin vaatimaan täysimääräiset elarit jolloin exäni joutuisi niitä maksamaan. Tämä aiheuttaa helposti riitaa ja vanhemmat taistelevat siitä muodollisesta "lähivanhemmuudesta" (lasten kirjoillaoloa) sen takia että se tuo taloudellista hyötyä.

    Koska sen jälkeen kun etä täyttää velvollisuutensa ja maksaa elatusmaksut, ei voida enää puhua että raha olisi hänen. Jos sinä maksat laskut, et voi sanoa sen jälkeen että rahat ovat sinun. Ymmärrätkö?

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Ne ovat hänen omaa tuloaan? Vai meinaatko että rahat ovat naapurin mummon? Et voi sanoa, etteikö elatus olisi lähin omaa tuloa! Mutta kuten jo sanoin, yleisesti ottaen laaja luonapito ei käsitä elatusmaksuja. Sinä ajattelet asiat taas vain sen vaikeimman kautta.

    Ja edelleenkin, jokaisessa eroperheessä lapsi ei todellakaan ole 50/50 periaatteella molempien luona, ja minua vähät kiinnostaa mitä toinen saa palkaksi. Elatusmaksut ovat lähin oikeus PISTE.

    Missä sitten etävanhemman oikeudet? Eikö lain pitäisi kohdella ihmisiä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti? Itse olin ajatellut että elatusmaksu on lapsen elatusta varten mutta näin ei siis ole vaan se on lähivanhemman tuloa.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Puhuin nyt tilanteista missä on laaja luonapito, ei siis näistä tilanteista missä on harvoja tapaamisia. Ongelmana on että ohjeistus lähtee siitä että etän pitää maksaa tuplaelatusta jos on laajoja tapaamisia. Jos haluaisin olla v-mäinen lähtisin vaatimaan täysimääräiset elarit jolloin exäni joutuisi niitä maksamaan. Tämä aiheuttaa helposti riitaa ja vanhemmat taistelevat siitä muodollisesta "lähivanhemmuudesta" (lasten kirjoillaoloa) sen takia että se tuo taloudellista hyötyä.

    "Laajoiksi tapaamisiksi voidaan laskea kaikki sellaiset säännönmukaiset tapaamiset, missä lapsi tosiasiassa viettää ns. etävanhempansa kanssa selvästi enemmän aikaa kuin sen perinteisen joka toisen viikonlopun (esim. joka toinen perjantai-ilta klo 18 - sunnuntai-ilta klo 18 = 4 vrk/kk)."

    "Vuoroasumisessa perinteinen "etävanhempi maksaa elatusmaksua" ei toimi kuin niissä tapauksissa, joissa vanhempien keskinäiset tuloerot ovat erittäin suuret. Vuoroasumistilanteessa onkin usein välttämätöntä, että vanhemmat laativat tarkemman elatussopimuksen, jossa sovitaan ihan yksityiskohtaisesti, että mitä lapsen kuluja kumpikin vanhempi ottaa hoitaakseen."

    Laajassa hoitomuodossa rahaa et siis voi mitenkään saada kulutettua etän¨ä yhtä paljon kuin lähinä.

    Vuoroasuminen taas voi käsittää juurikin tuon 50/50 periaatteen, ja kuten voit lukea, vain suurissa tuloeroissa etä maksaisi elatusmaksun. Eli toisinsanoen, sinä tuskin edes voisit vaatia tuollaisia rahoja.

    Tällä hetkellä oikeusministeriön ohjeistuksen mukaan olisin oikeutettu saamaan 300 euroa elatusapua, siinä on huomioitu että lapsi on puolet ajasta isän luona. Luonapitovähennys oli 40 euron luokkaa. Tämä on siis ihan virallinen ohjeistus mitä käytetään lastenvalvojalla ja oikeudessa.

    Ja kyllä sitä rahaa kuluu siellä etälässä siinä missä lähilässä. Mitä laajempi luonapito sitä enemmän. Kyllä lapsi syö, tarvitsee vaatteita ja harrastusvälineitä, sairastuu jne siellä etälässäkin. Mutta etävanhempi ei saa lapsilisää tai elatusapua vaan hän kustantaa kaiken omista palkkatuloistaan ja sen lisäksi hän joutuu myös tukemaan exänsä taloutta maksamalla elatusapua.

    Aivan, minkäs teet? Ei siitä erosta aina voi päästä vähällä, varsinkaan kun on lapsia. Kuvitteletko jotenkin että erovanhemmuudessa mistään saadaan tehtyä täysin tasavertaista? Jos haluaa näin ideaalisti elää, niin turha sitten on kai erota ja vouhottaa netissä.

    No se on sitten sinun tilanteessasi niin, itse lainasin tekstini sivuilta jossa oli tiivistettynä tapaamismuodot ja miten ne käytännössä toteutuvat.

    Minusta on vain melko omituista, että sinä, yhden lapsen vanhempana olisit oikeutettu saamaan 300 e elatusapua, vaikka teillä ei ole tuloeroja paljoa yhtään?

    Oletko kenties käyttänyt Oikeulaitoksen elatusapulaskuria netissä? Vai onko joku sinulle nämä luvut antanut henk.koht?

    Olen käyttänyt sitä oikeusministeriön ohjetta ja laskenut sen mukaan. Siinä siis lapsen tarve on 250 (perusosuus) + 233 (päivähoitomaksu) + 130 (osuus asumiskustannuksista)= 713. Tästä lapsilisä (100) pois ja loput vanhempien elatuskyvyn suhteessa. Elatuskyvyn suhteet n 40/60 - etän osuus siis 60%. SIitä tulee siis 367 e - maksimiluonapitovähennys on 42 euroa jolloin elatusmaksuksi tulisi 325 euroa.

    Näin ollen tuo ohjeistus toimii huonosti jos on vuoroasumista.

    Juu mutta meinaatko todella, että saisit tuollaisen summan läpi jos rupeaisit vaatimaan? Eihän kukaan voi vedota näihin asioihin, jos ei ole käytännössä tuollaisia lukuja keneltäkään henk.koht saanut. Et voi vedota johonkin laskelmaasi netissä olevan ohjeen mukaan.

    Jos vanhemmuus on periaatteella 50/50 ja noin pienet tuloerot, niin et voisi mitenkään saada tuollaista summaa elatusta. Herääpäs nyt jo todellisuuteen ja jätä ne laskurit ja nettilaskelmat taka-alalle. Minä en edes viitsi tuollaisia laskureita käyttää!

    Eihän tuo ole mikä tahansa netissä oleva ohje vaan se on virallinen ohjeistus mitä käytetään lastenvalvojan luona ja oikeudessa. Jos lähtisin vaatimaan tuota niin se olisi läpihuutojuttu. Syy miksi tuohon tutustuin oli että kaverilla oli se tilanne että ex vei asian oikeuteen. Selvisi että tuota ohjeistusta käytetään nykyään (se on pari vuotta vanha) aina oikeudessa elatusriidoissa.

    Siis jos haluaisin olla v-mäinen exääni kohtaan voisin lähteä tuota vaatimaan ja takuulla sen saisinkin.

    Juu enpä usko.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Juu enpä usko.

    Voit toki olla uskomatta mutta näin se menee ja se on ihan fakta. Asianajaja joka hoitaa satoja keissejä vuodessa kertoi tästä, nykyään menee läpihuutojuttuna suoraan sen ohjeistuksen mukaan.

    Mutta ota huomioon, että on täysin eri asia ottaa asioista selvää netissä. Nykyaikana kaikki vaan yritetään mahdollistaa ja tehdä todella helpoksi näille, jotka eivät viitsi asioida oikeissa paikoissa.

    Kuitenkin jos asiaa tarkemmin katsotaan, niin ehkä voisitkin pyytää elatusmaksua tuon verran. Mutta minä suuresti kuitenkin epäilen, että sen saisit jos kerta lapsi on etävanhemman luona enemmältikin. Tuolloin yleisesti ottaen elatusmaksut eivät edes tule kyseeseen.

    Ja tapaukset ovat aina erilaisia. Jos sinun tuttavasi ex sitä ja tätä, niin sinä et kai elä hänen kengissään.

    En ole selvittänyt netistä vaan lukenut oikeusministeriön virallinen ohjeistus asiasta - ja saanut kokeneelta asianajajalta sen tiedon että tuolla ohjeistuksella mennään.

    Tuo ohjeistus nyt vaan yksi esimerkki muitten joukossa miten lainsäädäntö ja ohjeistus laahaa perässä. Etävanhempi ei myöskään ole oikeutettu asumistukeen (missä huomioitaisiin lapsia), lapsilisään jne.

    Ei olekaan, koska hän on ETÄ. Tätähän sinulle on jatkuvasti yritetty sanoa, että erovanhemmuudessa ei yksinkertaisesti voi päästä tasavertaiseen vanhemmuuteen sen sanan oikeassa merkityksessä.

    Väität siis edelleen, että vaikka lapsesi asuu etävanhemman luona melkein yhtä paljon kuin lähin, sinä saisit kynittyä etältä tuollaiset rahat? Mutta et sitä kuitenkaan tee koska rakentelet pääsi ympärille sädekehää.

    Mutta miksei vanhempia voi kohdella tasapuolisesti? Mitä siitä seuraisi jos lapsililsiä maksettaisi vain tummatukkaisille vanhemille, asumistukea vain suomenruotsalaisille lapsiperheille, elatustukea vain jos on kengännumero yli 38? En näe mitään syytä miksi kohdellaan erovanhempia eriarvoisesti.

    Syy miksi en lähde vaatimaan elatusapua (sain aikaisemmin mutta luovuin siitä) on se että minulle lapsen etu on tärkeämpi. Jos menisin oikeuteen niin saisin tuon vähän yli 300 euroa mutta miten se vaikuttaisi isän ja lapsen väliseen suhteesesen? Ja toisaalta hyödyn siitä myös taloudellisesti sen takia ettei minun tarvitse yksin hoitaa kaikkia hankintoja.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Toki Kelan tuet ovat tuloja mutta se ei ole se olennainen pointti. Tuo 300 ei ole ollenkaan epärealistinen, tuo ohjeistus antaa aka korkeita tuloksia jos vanhemmilla normaaleja palkkatuloja.

    Kysymykseni oli että onko oikein että toinen vanhemmista ei maksa mitään lapsen elatuksesta ja toinen 450 vaikka kummallakin on tuloja?

    että toinen vanhempi maksaa 450e (300e elareita 150e lapsen kuluja) ja toinen ei mitään. Eihän exäsi sinulle maksa elareita koska lapsi on puolet ajasta hänellä, etkä sinä hänelle, koska lapsi on puolet ajasta sinulla! Mä en nyt vaan voi ymmärtää, mistä sä meuhkaat!

    Kenelläkään tietämilläni vuorohuoltovanhemmilla ei ole elatusapumaksuja suuntaan tai toiseen. Useimmat puolittavat lapsilisän tai sopivat sen käytöstä keskenään.

    Mikä sun ongelmasi on?

    Koska eroperheessä kuitenkin käytännössä on lähi-ja etävanhemmuus oleellisena osana, ei ole mitenkään mahdollista että molempia tahoja voitaisiin kohdella täysin tasavertaisesti. Päädymme vain taas tähän saman jankkaamiseen.

    Jos miehelläsi on kerta tulot 80 000 e vuodessa, kuten olit toiseen keskusteluun kirjoittanut, ja tuo 300 e per kk huonontaisi hänen ja lapsensa välejä niin huhheijaa. Sitten on peiliin katsomista, ja paljon.

    Sinä voit olla vaatimatta rahoja, jos haluat. Kukaan ei pakota. Mutta koita nyt hyvä ihminen tajuta, että se on kuitenkin lähivanhemman oikeus. Ja vielä enemmän, jos etä ei tapaa lastaan usein, tai jos vuoroasumisesta ei ole kuultukaan. Jos taasen vanhemmilla on vuoroasuminen (50/50) periaate käytössä, elareita on kai aivan turha edes tuollaisia summia vaatia kun ei se läpi menisi. Varsinkaan noin pienillä tuloeroilla. Omituista, että sinä olet muka tuollaiset ohjeet saanut, vaikka todellisuudessa se ei kuulosta millään muotoa järkevältä yhtälöltä.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Toin vaan esiin että lait ja ohjeistus menee metsään silloin kun on kyse laajasta luonapidosta. Eihän se ole oikein että toinen vanhempi saa enemmän rahallista tukea vain sen takia että lapsi on kirjoilla hänen luonaan.

    Voisitko vastata kysymykseeni - onko oikeudenmukaista että toinen maksaa 450 euroa lapsen elatuksesta ja toinen ei mitään?

    toinen vanhemmista maksaa 450e lapsen elatuksesta ja toinen ei mitään?

    Revit esimerkkejä mielikuvituksesta, koska et tunne yhtäänta pausta.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Meillä lapsilisät on huomioitu niin että maksan päivähoitomaksun yksin kun kerran saan lapsilisää. En puhunut omasta tilanteesta paitsi että käytin esimerkkinä mitä itse saisin elareita meidän tulotasoilla jos vaatisin ohjeen mukaista elatusapua. Toin siis esiin että lait ja ohjeistukset johtavat välillä epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin.

    Lähivanhempi saa yhteiskunnalta ja exältä 450 euroa ja maksaa lapsen elatusta 380 euroa - aika kannattava diili. Jää vielä 70 euroa omaan kulutukseen. Hän ei siis laita omia palkkatuloja ollenkaan lapsen elatukseen vaikka lain mukaan lapsen pitäisi saada kummaltakin elatusta.

    jossa toinen vanhempi määrätään maksamaan 450e elatusta lapsestaan.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Koska eroperheessä kuitenkin käytännössä on lähi-ja etävanhemmuus oleellisena osana, ei ole mitenkään mahdollista että molempia tahoja voitaisiin kohdella täysin tasavertaisesti. Päädymme vain taas tähän saman jankkaamiseen.

    Jos miehelläsi on kerta tulot 80 000 e vuodessa, kuten olit toiseen keskusteluun kirjoittanut, ja tuo 300 e per kk huonontaisi hänen ja lapsensa välejä niin huhheijaa. Sitten on peiliin katsomista, ja paljon.

    Sinä voit olla vaatimatta rahoja, jos haluat. Kukaan ei pakota. Mutta koita nyt hyvä ihminen tajuta, että se on kuitenkin lähivanhemman oikeus. Ja vielä enemmän, jos etä ei tapaa lastaan usein, tai jos vuoroasumisesta ei ole kuultukaan. Jos taasen vanhemmilla on vuoroasuminen (50/50) periaate käytössä, elareita on kai aivan turha edes tuollaisia summia vaatia kun ei se läpi menisi. Varsinkaan noin pienillä tuloeroilla. Omituista, että sinä olet muka tuollaiset ohjeet saanut, vaikka todellisuudessa se ei kuulosta millään muotoa järkevältä yhtälöltä.

    No selvää on että tuo huonontaisi vanhempien välejä jos lähtisin vaatimaan elatusapua ja se heijastuisi väistämättä lapseen. Suora elatus loppuisi siihen ja lapsi ei enää saisi käydä isänsä kanssa ostoksilla, isä ei lähtisi myöhemmin hankkimaan hänelle harrastuksia jne. Kuinka paljon olet itse halukas maksamaan exällesi?

    Tällä hetkellä se on lähivanhemman oikeus ja se on väärin. Saisin tuon summan jos lähtisin vaatimaan, näin se laki ja ohjeistus nyt vaan menee.

    Äänestä

  • missä perheessä kirjoitti:

    toinen vanhemmista maksaa 450e lapsen elatuksesta ja toinen ei mitään?

    Revit esimerkkejä mielikuvituksesta, koska et tunne yhtäänta pausta.

    Väännetään uudestaan rautalankaa:

    Etä maksaa elatusapua 300 euroa lapsen kuluja 150 euroa = 450
    Lähi maksaa päivähoitomaksun (230) ja lapsen kuluja 150 euroa - ja hän saa elatusapua 300 euroa ja lapsilisää 150 euroa. Näin ollen etä maksaa 450 ja lähi jää plussan puolelle 70 euroa eikä maksa penniäkään omasta pussista.

    Ei ole mikään mielikuvitusesimerkki - näin se menisi meillä jos lähtisin vaatimaan täyttä elaria.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    No selvää on että tuo huonontaisi vanhempien välejä jos lähtisin vaatimaan elatusapua ja se heijastuisi väistämättä lapseen. Suora elatus loppuisi siihen ja lapsi ei enää saisi käydä isänsä kanssa ostoksilla, isä ei lähtisi myöhemmin hankkimaan hänelle harrastuksia jne. Kuinka paljon olet itse halukas maksamaan exällesi?

    Tällä hetkellä se on lähivanhemman oikeus ja se on väärin. Saisin tuon summan jos lähtisin vaatimaan, näin se laki ja ohjeistus nyt vaan menee.

    En usko kuule tuota unissanikaan, että saisit tuollaiset summat läpi.

    Se ei ole todellakaan väärin. Kuka näitä lakeja tekisi, jos ei lähien hyväksi?

    Äänestä

  • mistä revit sen, kirjoitti:

    että toinen vanhempi maksaa 450e (300e elareita 150e lapsen kuluja) ja toinen ei mitään. Eihän exäsi sinulle maksa elareita koska lapsi on puolet ajasta hänellä, etkä sinä hänelle, koska lapsi on puolet ajasta sinulla! Mä en nyt vaan voi ymmärtää, mistä sä meuhkaat!

    Kenelläkään tietämilläni vuorohuoltovanhemmilla ei ole elatusapumaksuja suuntaan tai toiseen. Useimmat puolittavat lapsilisän tai sopivat sen käytöstä keskenään.

    Mikä sun ongelmasi on?

    Ongelmana on että yhteiskunta kohtelee erovanhempia epäoikeudenmukaisesti. Varmaan fiksut erovanhemmat eivät lähde vaatimaan elareita jos on laajaa luonapitoa mutta lainsäädäntö antaa siihen mahdollisuudet.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    No selvää on että tuo huonontaisi vanhempien välejä jos lähtisin vaatimaan elatusapua ja se heijastuisi väistämättä lapseen. Suora elatus loppuisi siihen ja lapsi ei enää saisi käydä isänsä kanssa ostoksilla, isä ei lähtisi myöhemmin hankkimaan hänelle harrastuksia jne. Kuinka paljon olet itse halukas maksamaan exällesi?

    Tällä hetkellä se on lähivanhemman oikeus ja se on väärin. Saisin tuon summan jos lähtisin vaatimaan, näin se laki ja ohjeistus nyt vaan menee.

    on hyttysen pissi valtameressä. Tuskinpa isä edes kieltäytyisi maksamasta tuota summaa missään tapauksessa. haisee siltä, että olet iskän uusikko ja iskän lompakosta lapsen äiskälle valuva fyffe kirvoittaa sinua jankuttamaan tällä palstalla. Väitteillesi sinulla ei ole mitään järjellistä syytä.

    "Kaverin jorma ei seiso, mitä minun pit... ei kun hänen, siis mun kaverin pitäisi tehdä?"

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    En usko kuule tuota unissanikaan, että saisit tuollaiset summat läpi.

    Se ei ole todellakaan väärin. Kuka näitä lakeja tekisi, jos ei lähien hyväksi?

    Miksi ihmeessä pitäisi suosia lähejä? Eikö yhteiskunnan pitäisi kohdella kaikkia vanhempia tasapuolisesti? Tutustu siihen ohjeeseen niin tiedät paremmin. Näin se nyt vaan menee että vuoroasumisessakin voi saada ihan tavallisia elareita.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Väännetään uudestaan rautalankaa:

    Etä maksaa elatusapua 300 euroa lapsen kuluja 150 euroa = 450
    Lähi maksaa päivähoitomaksun (230) ja lapsen kuluja 150 euroa - ja hän saa elatusapua 300 euroa ja lapsilisää 150 euroa. Näin ollen etä maksaa 450 ja lähi jää plussan puolelle 70 euroa eikä maksa penniäkään omasta pussista.

    Ei ole mikään mielikuvitusesimerkki - näin se menisi meillä jos lähtisin vaatimaan täyttä elaria.

    paperi jossa lähi saa 300e elarit vaikka etä pitää lastaan puolet ajasta luonaan äläkä spekuloi turhasta.

    Äänestä

  • 300e kuukaudessa kirjoitti:

    on hyttysen pissi valtameressä. Tuskinpa isä edes kieltäytyisi maksamasta tuota summaa missään tapauksessa. haisee siltä, että olet iskän uusikko ja iskän lompakosta lapsen äiskälle valuva fyffe kirvoittaa sinua jankuttamaan tällä palstalla. Väitteillesi sinulla ei ole mitään järjellistä syytä.

    "Kaverin jorma ei seiso, mitä minun pit... ei kun hänen, siis mun kaverin pitäisi tehdä?"

    Miksi ihmeessä exäni pitäisi minulle maksaa rahaa? Sen takia että hän on aikoinaan harrastanut kanssani seksiä? Joo, en ole mikään maksullinen nainen. Minulla on itsellä ihan kohtuulliset tulot enkä tarvitse avustuksia exältäni. Hän hoitaa lapsen elatuksen mallikkaasti ja se riittää minulle.

    Äänestä

  • tuomarin leimaama kirjoitti:

    paperi jossa lähi saa 300e elarit vaikka etä pitää lastaan puolet ajasta luonaan äläkä spekuloi turhasta.

    Sen kun menet kaivelemaan käräjäoikeudesta, itse olen lukenut kaverini saama päätöstä ja siinä se suma oli 330 euroa. Oikeusministeriön ohje on ihan jokaisen luettavissa ja siellä on kaavat miten lasketaan elatusavun suuruuden jos lapsi asuu kummankin luona.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Miksi ihmeessä pitäisi suosia lähejä? Eikö yhteiskunnan pitäisi kohdella kaikkia vanhempia tasapuolisesti? Tutustu siihen ohjeeseen niin tiedät paremmin. Näin se nyt vaan menee että vuoroasumisessakin voi saada ihan tavallisia elareita.

    Pöhpöh. Vuoroasumisessa tehdään tuloista ja menoista laskelma, jossa otetaan huomioon mitä lapsi kk tarvitsee ja mitä kukin omalta osaltaan maksaa. Tuollaisilla tuloeroilla et saisi 300 e kk elatusta sen lisäksi, että lapsesi asuu n. puolet ajasta etällä. Mieti nyt uudemman kerran ja laske 50 omassa päässäsi, vouhota sitten.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Miksi ihmeessä exäni pitäisi minulle maksaa rahaa? Sen takia että hän on aikoinaan harrastanut kanssani seksiä? Joo, en ole mikään maksullinen nainen. Minulla on itsellä ihan kohtuulliset tulot enkä tarvitse avustuksia exältäni. Hän hoitaa lapsen elatuksen mallikkaasti ja se riittää minulle.

    Niin, koska teidän tilanteessa lapsi asuu myös isällään, joten olisi naurettavuuden huippu vaatia elareita. Mutta muiden tilanteessa elatusmaksut tulevat kyllä tarpeeseen, koska kaikilla ei ole tulot 2000 e kk bruttona. Ota selvää, puhu sitten.

    Ja nuo vertauskuvasi maksullisista naisista jne, ovat todella lapsenmielisiä. Kasva vähän tuosta vaiheestasi ensin, ok?

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Sen kun menet kaivelemaan käräjäoikeudesta, itse olen lukenut kaverini saama päätöstä ja siinä se suma oli 330 euroa. Oikeusministeriön ohje on ihan jokaisen luettavissa ja siellä on kaavat miten lasketaan elatusavun suuruuden jos lapsi asuu kummankin luona.

    Lapsi asuu kummankin luona? %0/50 periaatteella? Älä naurata!

    Anna minulle konkreettinen todiste tästä. Linkkiä kiitos.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Ongelmana on että yhteiskunta kohtelee erovanhempia epäoikeudenmukaisesti. Varmaan fiksut erovanhemmat eivät lähde vaatimaan elareita jos on laajaa luonapitoa mutta lainsäädäntö antaa siihen mahdollisuudet.

    Homma menee niin, että lähi saattaa vaatia elatusta siksi, ettei luota siihen että etä maksaisi lapsen tarvitseman osuuden kk. Ja turhaan taas aloitamme edes keskustelua siitä, tarvitseeko etän luottaa ja plaaplaa, se käytiin jo.

    Mutta jos on tehty kirjallinen sopimus siitä, että lapsi asuu etän luona 30 pv:stä 15 pv:ää, oletatko todella että elatusmaksuja saisi tuollaisia summia?

    Et muuten maininnut missään välissä, että paljonko tämän tuttavasi ja hänen exänsä tuloerot ovat kk? Teillä on niin pienet tuloerot, että en käitä miten koet, tai miten kukaan kokee sen mahdolliseksi, että voisit vaatia etältä suoran elatuksen lisäksi 300 e elatusmaksua?

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Pöhpöh. Vuoroasumisessa tehdään tuloista ja menoista laskelma, jossa otetaan huomioon mitä lapsi kk tarvitsee ja mitä kukin omalta osaltaan maksaa. Tuollaisilla tuloeroilla et saisi 300 e kk elatusta sen lisäksi, että lapsesi asuu n. puolet ajasta etällä. Mieti nyt uudemman kerran ja laske 50 omassa päässäsi, vouhota sitten.

    Tutustu ohjeeseen niin tiedät mistä puhut ...

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Homma menee niin, että lähi saattaa vaatia elatusta siksi, ettei luota siihen että etä maksaisi lapsen tarvitseman osuuden kk. Ja turhaan taas aloitamme edes keskustelua siitä, tarvitseeko etän luottaa ja plaaplaa, se käytiin jo.

    Mutta jos on tehty kirjallinen sopimus siitä, että lapsi asuu etän luona 30 pv:stä 15 pv:ää, oletatko todella että elatusmaksuja saisi tuollaisia summia?

    Silloin saisi jos "lähi" vie asian oikeuteen tai ex suostuisi suosiolla sopimaan lastenvalvojalla. Ohjeistuksen mukaan summat olisivat tuollaisia.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Et muuten maininnut missään välissä, että paljonko tämän tuttavasi ja hänen exänsä tuloerot ovat kk? Teillä on niin pienet tuloerot, että en käitä miten koet, tai miten kukaan kokee sen mahdolliseksi, että voisit vaatia etältä suoran elatuksen lisäksi 300 e elatusmaksua?

    Olivat aika samaa luokkaa, muistaakseni elatuskyvyn suhteet 55/45.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Tutustu ohjeeseen niin tiedät mistä puhut ...

    Noinhan se menee?? Jos sinulla ja sinun exälläsi on jo suora elatus käytännössä otettu elatusmuodoksi, miksi kuvittelet että saisit läpi oikeudessa vielä sen 300 e kk?? Toisekseen se, että vetoat jonkun tuttavasi käytyihin elatuskiistoihin, et kertonut missään välissä heidän tuloeroaan kk? Sinulla ja sinun exälläsi on tuloero lähes olematon.

    Ja toisekseen, jos oikeudessa kaikki asiat käytäisiin läpi vain sen perusteella, mitä netin ohjeistuksessa lukee, niin tarvitsisiko ihmisiä edes enää huomioida yksilöinä? Se, että sinun joku tuttavasi saa sen ja sen verran, ei koske sinua, minua tai ketään muutakaan millään muotoa. Ohjeet ovat suuntaa antavia, oikeuteen jos mennään niin noin yksinkertaisesti se tuskin menisi.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Silloin saisi jos "lähi" vie asian oikeuteen tai ex suostuisi suosiolla sopimaan lastenvalvojalla. Ohjeistuksen mukaan summat olisivat tuollaisia.

    Ohjeistuksen mukaan voisit saada ties mitä summia. Et voi verrata toisen oikeudenkäyntiä omaan tilanteeseesi. Onko heillä suoraa elatusta käytössä, ja vielä sen rinnalle lähi sai tuon 330 e kk?

    Ohjeistus on aina vain ohjeistus. Lukeeko siellä samassa, että näin se aina menee? Ohjeistus on suuntaa antava informaatio.

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Lapsi asuu kummankin luona? %0/50 periaatteella? Älä naurata!

    Anna minulle konkreettinen todiste tästä. Linkkiä kiitos.

    http://www.om.fi/1182265240526

    Siinä lopussa on niitä kaavakkeita jonka mukaan noita voi laskea. Jos lapsi asuu 50/50-periaatteella tulee elatusapuun 30-50 euron vähennys (riippuen lapsen iästä). Että näin ...

    Äänestä

  • keskustelua(ko)? kirjoitti:

    Noinhan se menee?? Jos sinulla ja sinun exälläsi on jo suora elatus käytännössä otettu elatusmuodoksi, miksi kuvittelet että saisit läpi oikeudessa vielä sen 300 e kk?? Toisekseen se, että vetoat jonkun tuttavasi käytyihin elatuskiistoihin, et kertonut missään välissä heidän tuloeroaan kk? Sinulla ja sinun exälläsi on tuloero lähes olematon.

    Ja toisekseen, jos oikeudessa kaikki asiat käytäisiin läpi vain sen perusteella, mitä netin ohjeistuksessa lukee, niin tarvitsisiko ihmisiä edes enää huomioida yksilöinä? Se, että sinun joku tuttavasi saa sen ja sen verran, ei koske sinua, minua tai ketään muutakaan millään muotoa. Ohjeet ovat suuntaa antavia, oikeuteen jos mennään niin noin yksinkertaisesti se tuskin menisi.

    Ei se ole mikään netissä oleva ohjeistus vaan oikeusministeriön julkaisema ohjeistus jota noudatetaan oikeuslaitoksessa ja lastenvalvojan luona. Toki tuomarilla on oikeus poiketa tästä mutta kokeneen asianajajan mukaan lähes aina mennään vaan tuon mukaan.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    http://www.om.fi/1182265240526

    Siinä lopussa on niitä kaavakkeita jonka mukaan noita voi laskea. Jos lapsi asuu 50/50-periaatteella tulee elatusapuun 30-50 euron vähennys (riippuen lapsen iästä). Että näin ...

    Ohje, joka on luonteeltaan suositus, on laadittu silmällä pitäen tavanomaisia elatustilanteita. Siten se ei välttämättä anna vastausta mahdollisiin erikoistilanteisiin liittyviin kysymyksiin. Vanhemmat saavat lisätietoja lapsen elatusavusta oman kotikuntansa lastenvalvojalta.

    Siksi ohjeen mukaisesti tehdyn elatusapulaskelman lopputuloksen kohtuullisuus
    on lopuksi vielä erikseen arvioitava. Tässä viimekätisessä kohtuullisuusarvioinnissa
    voidaan ohjeen mukaan laskettuun elatusavun määrään tehdä sellainen
    harkinnanvarainen tarkistus, joka voi olosuhteiltaan tavanomaisesta poikkeavassa
    tapauksessa olla välttämätön, jotta elatusavun määrää ei vahvisteta kohtuuttoman
    suureksi tai pieneksi.

    Mielestäsi kuitenkin saisit tuon 300 e läpi, vaikka teillä on suora elatus käytössä? Eikö kukaan mielestäsi suoran elatuksen lisäksi katsoisi tuota 300 e kohtuuttoman suureksi? Olet varmaan keskustellut tästä asiasta silloin, kun teillä ei vielä ollut suoraa elatusta käytössä, vaan etä maksoi sen 200 e? Ja totesitte, että sinä voisit saada 300 e? Koska minusta kuulostaa todella naurettavalta, että joku sanoisi sinun kuitenkin saavan 300 e kk että etä maksaa suoraa elatusta? Miksi kuvittelet että uskoisin sinua, jos sinulla ei ole tuosta tilanteestasi mitään todisteita näyttää?

    Juttelin sen asianajajan kanssa ja hän arvioi että läpi menisi, ja tosin kaverilleni kävi niin että meni läpi. Olin jo aikaisemmin päättänyt luopua elareista kokonaan sen takia että oli mielestäni huono järjestely. En ole keskustellut tästä 300:sta exäni kanssa, ei ole ajankohtainen asia meillä. Tutustuin siihen ohjeeseen laittamalla meidän lukuja sinne jolloin sain tulokseksi vähän yli 300 euroa.

    Se on totta ettei fiksu vanhempi lähde tuollaisia summia vaatimaan mutta erotilanteessa tunteet voivat olla pinnalla ja toiminta sen mukaista. Kaverini oli löytänyt uuden suhteen ja hänen exänsä siitä suivaantunut ja laittoi elarikanteen menemään.

    Niin, arvioita ja laskelmia voi aina tehdä. Mikään ei kuitenkaan takaa, että olisit tuon summan saanut. Aluksi väitit kiven kovaa, että kyllä sinä saisit. Kuitenkin kuten tuossakin lukee, että aina tapauskohtaisesti tehdään arvio siitä, onko elatusmaksu mahdollisesti kohtuuttoman suuri / pieni. Joten jos tuo arviointi tehtäisiin teidän kohdalla, niin kallistun aika vakaasti kohtuuttoman suureen summaan. Eri asia olisi, jos teillä olisi tulojen suhteen suuria eroavaisuuksia.

    No, kokenut asianajaja oli sitä mieltä että läpi menisin ja luotan hänen arvioon. Ja tosiaan kaverilleni kävi niin että se vaatimus meni läpi.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    No, kokenut asianajaja oli sitä mieltä että läpi menisin ja luotan hänen arvioon. Ja tosiaan kaverilleni kävi niin että se vaatimus meni läpi.

    Niin mutta teillä ei tehty tapauskohtaista arviota tämän jälkeen, vai tehtiinkö? Kerro jos sitten hyväksyitkin sen 300 e, jotta tässäkin tapauksessa varmasti se lopullinen arvio kohtuullisuudesta on suoritettu?

    Voin minäkin mennä tekemään laskelmia ohjeiden mukaan, voin minäkin huvikseni kysellä vaikka miltä asianajajilta, mutta en minä sokeana usko että ne ovat vedenpitäviä.

    Ei nyt vedenpitäviä mutta hyvin suurella todennäköisyydellä menisi läpi. Sinänsä tämä asia ei koske minua, en lähde vaatimaan elatusapua ja olen jo aikoinaan luopunut vapaaehtoisesti niistä. Halusin vaan tuoda esiin että tässä yksi esimerkki miten vanhempia kohdellaan eriarvoisesti.
    Tuo voi olla aika vaarallinen ase katkeralle exälle.

    Totta. Se on hyvä, jos sinä olet luopunut elareista ja etä suostuu asuttamaan lasta laajan tapaamissopimuksen puitteissa. Monilla se ei näin ole. Joillakin elatusmaksut tulevat tarpeeseen. Mutta tällä hyvä.

    Äänestä

  • Tseeus kirjoitti:

    Toki Kelan tuet ovat tuloja mutta se ei ole se olennainen pointti. Tuo 300 ei ole ollenkaan epärealistinen, tuo ohjeistus antaa aka korkeita tuloksia jos vanhemmilla normaaleja palkkatuloja.

    Kysymykseni oli että onko oikein että toinen vanhemmista ei maksa mitään lapsen elatuksesta ja toinen 450 vaikka kummallakin on tuloja?

    joudu maksamaan 200 euron bruttotuloistaan 300 euroa elatusta. Joten se on sinulta kyllä puppua tai unen näköä. Keskimääräinen elatus on 10% palkasta.

    Äänestä

  • Kynä ja kumi kirjoitti:

    joudu maksamaan 200 euron bruttotuloistaan 300 euroa elatusta. Joten se on sinulta kyllä puppua tai unen näköä. Keskimääräinen elatus on 10% palkasta.

    No höpsis - tuota prosenttimäärää ei olla käytetty vuosikymmeniin. Ihan hyvin voi joutua maksamaan 2000 nettopalkasta 300 euroa. Tutustu elatusapuohjeeseen niin tiedät paremmin.

    Äänestä

No, tiedän että minulla puhdas omatunto. Nyt sitten odotellaan moderaattorin kommenttia.

Äänestä
  • Tämä sun mainostama malli sopii sinulle. Mutta monelle muulle ei sovi. Siksi on olemassa elatusmaksu että lapsi saa osansa elämiseensä myös etävanhemmalta. Ymmärräthän että yhteiskunnan sääntöjä ei voi muuttaa yhden mielipiteen mukaiseksi. Pääasia meillä jokaisella on lapsen hyvinvointi oli se sitten isän kanssa tai ilman.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tseeus kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista kuunnella mikä on muitten kirjoittajien mielipide siitä mikä tämän palstan tarkoitus on. Onko siis olemassa valitusvirsiä varten vai sallitaanko myös laajempaa keskustelua erovanhemmuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu