vielä kerran

viljelijät maksaa veroa noin neljänneksen enemmän jo pelkistä ansiotuloista verrattuna palkannauttijaan. mutta ei tässä kaikki, miettikääpä paljonko viljelijä maksaa veroa polttoaineista vuodessa kun kaikki tietää että veron osuus niissä on kutakuinkin kolme neljäsosaa hinnasta, alkaa unohtua ne puheet veronmaksun vähyydestä kun ynnätään vielä mukaan voiteluaineet
28339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

muuten ajatellut asiaa siltä kantilta että kaikki ne välilliset verot mitä maanviljelijä maksaa,,,, maksaa lopulta se ihminen joka osta kaupasta ruokaa,,,,

Kirjoitit myös että viljelijät maksaa noin neljänneksen enemmän veroa pelkistä ansiotuloista verrattuna tavallisiin reppuselkäisiin jätkiin verrattuna,,,,
teitä viljelijöitä on noin 70 000, reppuselkäisiä jätkiä on noin kaksi miljoonaa joiden keskiansio on noin
25 000 euroa,,,tästä kun lasketaan ansiotuloista maksetut verot niin maanviljelijöiden keskimääräiset puhtaat verotettavat ansiotulot tulisi olla yli miljoona euroa vuodessa jotta sinun kuvitelmasi ansiotulo verotuksesta pitäisi paikkaansa.
Merkillistä on tässä asiassa on se että 70 000 maanviljelijää voi sillä heidän mainostamalla kahden euron tuntipalkalla maksaa puhtaista ansiotuloisae enemmän veroa kuin kaksi miljoonaa reppuselkäistä jätkää 10 euron tuntipalkoita,,,,,

Se polttoöljy mitä viljelijät käyttää traktoreissa ja muissa laitteissa on samoin verotettua kuin lämmitysöljy esim. omakotitaloissa ja ei ole ensinnäkään kolme neljäsosaa vaan noin yksi kymmenesosa,,,,

eli nyt tämä sinun kirjoituksesi sisälsi niin paljon valhetta kuin voi vain olla.

Äänestä

?

Äänestä
  • viimeisimmät tilastot osoittavat että maataloudenharjoittajat maksavat enemmän veroa kuin palkansaajat niin paljon kuin täälläkin on huudettu ettei maatalous maksa veroja ONKO TULLUT VALEHDELTUA.

    Palkansaajat 6 907
    Maatilataloudenharj. 8 829

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    viimeisimmät tilastot osoittavat että maataloudenharjoittajat maksavat enemmän veroa kuin palkansaajat niin paljon kuin täälläkin on huudettu ettei maatalous maksa veroja ONKO TULLUT VALEHDELTUA.

    Palkansaajat 6 907
    Maatilataloudenharj. 8 829

    http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/maksetutverot/maksetuttuloverot/

    Palkansaajat/Verot/maksaja,
    7 131€

    Maatilataloudenharj. 8 138 €

    Elinkeinonharjoittajat 8 791 €

    Äänestä

  • >>>>>>>>>> kirjoitti:

    Palauttaa tukirahoja ja on veroa maksavinaan.Kepu on nekin junaillut eikä ihme jos kepun kannatus laskee kun lehmän häntä.Tovottavasti tälläkin palstalla no ollut asiaan vaikutusta vaikka jutut häviääkin nopeesti.

    Äänestä

  • Mafioosot kirjoitti:

    Palauttaa tukirahoja ja on veroa maksavinaan.Kepu on nekin junaillut eikä ihme jos kepun kannatus laskee kun lehmän häntä.Tovottavasti tälläkin palstalla no ollut asiaan vaikutusta vaikka jutut häviääkin nopeesti.

    ai niin ei yhtään

    Äänestä

  • >>>>>>>>>> kirjoitti:

    http://www.veronmaksajat.fi/fi-FI/tutkimuksetjatilastot/maksetutverot/maksetuttuloverot/

    Palkansaajat/Verot/maksaja,
    7 131€

    Maatilataloudenharj. 8 138 €

    Elinkeinonharjoittajat 8 791 €

    on siinä mielessä harhaanjohtava kun Suomessa on noin 400 000 työtöntä joista suuri osa on sillä peruspäivärahalla joka on noin 20 euroa päivässä ja niistähän ei tietenkään mene juuri veroa,
    mutta nämä 400 000 työtöntä on kuitenkin palkansaajien luokassa pudottamassa rajusti keskiarvoa alaspäin.
    Jos otetaan puhtaasti työssä olevat palkansaajat niin heidän maksamansa verot on ylivoimasesti henkilöä kohti suurin.
    Ja toiseksi maanviljelijöissä on paljon sellaisia jotka hankkii suuren osan tuloista muualta kuin maataloudesta ja näin ollen nostaa heidän keskiarvoaan.
    Tilasto olisi varsin mielenkiintoinen jos se tehtäisiin puhtaasti vain maanviljelyksestä elantonsa saavista maanviljelijöistä, työttömistä erikseen ja todellisesti töissä olevista palkansaajista.

    Äänestä

  • 28 kirjoitti:

    verotetaan samalla taulukolla kuin palkansaajiakin

    Ei meillä ole mitään velvollisuutta palauttaa tukia. Ne on tarkoitettu kompensoimaan alhaisia tuottajahintoja. Mitä sitten tarkoitat "maksavinaan veroja". Kun tilitän veroni verottajalle ja sen jälkeen katson pankkitilini saldoa, on se tuon tilittämäni summan verran pienempi.
    Voit syyttää itseäsi jos kirjoittelet palstän sääntoöjen vastaisesti, kyllä silloin jutut häviävät. Rehellistä työtä tekeviä ihmisten nimittämin mafiosoiksi kyllä loukkaa meitä.

    Äänestä

  • tuottajia. kirjoitti:

    verotetaan samalla taulukolla kuin palkansaajiakin

    maksetaan, se o selvä se ja tiedetään,
    mutta nyt herää kysymys että kuka kusettaa ketä ja miksi.
    Maanviljelijät väittää että heidän tuntiansionsa on vain muutama euro,
    ja tilastojen mukaan he maksavat puhtaasta ansiotulosta enemmän vereoa per lärvi verrattuna palkansaajiin.
    Tämä veromäärä minkä maanviljelijät maksaa puhtaasta ansiotulosta edellyttää keskimäärin maanviljelijää kohti yli 30 000:nen euron vuosiansioita, ja kun se jaetaan sillä maanviljelijöiden hokemalla neljän euron tuntipalkalla niin saadaan tulokseksi että maanviljelijä tekee töitä joka päivä yli 20 tuntia,,,,ja sehän ei ole mitenkään mahdollista ,,,,,tässä on nyt sellainen ristiriita että olisi mielenkiintoista tietää kuka puhuu totta,,,,maanviljelijä vaiko kyseisen tilaston laatija.

    Elikkä nyt olemme näiden tilastojen tietojen mukaan siinä tiedossa että maanviljelijät ovat Suomen kovapalkkaisin ryhmä noin keskimäärin,

    siis heillä on selvästi paremmat ansiot kui palkansaajilla keskimäärin,
    eli maanviljelijät rutisee ja valittaa nyt kyllä täysin aiheetta huonoista ansioista, sillä tollaisia veroja ei maksa kuin suurituloiset joihin nyt näköjään maanviljelijätkin kuuluu,
    siis insinöörin palkkatasoon.

    Äänestä

  • 27 kirjoitti:

    sinänsä on ymmärrettävää, maataloustyöstä tule tuo 4-5 euroa mutta viljelijät tekevät paljon muuta työtä ja urakointia, karkeasti kolmannes tuottajien tuloista tulee enää perinteisestä viljelystä

    Äänestä

  • mikä. kirjoitti:

    usko nyt tätä juttua ihan tällä syönillä, sillä minullakin on lukuisia sukulaisia ja tuttavia, yhteesä noin kaksikymmentä perhettä joilla on maatila, ja niistä ei ole yhdelläkään ole se tilanne että tulisi vain kolmannes tuloista perinteisestä maanviljelystä ja karjanhoidosta.
    Heistä on muutama siinä mikä se nyt onkaan se jossa tullataan juuri näitä tunteja ja tuloja, onko se nyt se kirjanpitotila vai mikä se nyt onkaan, kattelin vaan heidän tuloja paikallisesta veropörssistä että kyllä heillä on suurinpiirtein samat jopa paremmat tulot kuin tavallisella palkkarengilläkin, ja niillä jotka ei ole siinä kirjanpitotullauksessa niin heillä oli myös aivan samaa luokkaa olevat tulot ja yksikään kyseisistä tiloista ei harrasta sanottavassa määrin mitään ulkopuolista tienasti hommaa, muuta kuin ovat joskus myyneet puuta sellutehtaalle, mutta ne tulothan käsittääkseni verotetaan pääomatulo luokassa.

    Sen sanon vielä että en missään nimessä kadehdi maanviljelijöitä tienaavat he vaikka kuinka paljon hyvänsä, sillä tiedän mitä se työ on, sillä olen itsekin ollut muutamilla sukulaisilla joka vuosi tekemässä ruuhka aikoina ympärivuorokautiasia päiviä traktoreita ja puimureita ajamassa.

    se että kun viljelijä tienaa maatilanpidosta sen neljä euroa tunnissa ja tekee viljelijöiden ilmoituksen mukaan noin 3500 tuntia vuodessa, se tekee noin 14 000 euroa vuodessa,
    ja se yli 8000 euroa minkä viljelijät maksaa puhtaasta ansiotulosta veroa edellyttää paikkakunnasta riippuen noin 35 000 euron vuosi tuloja,
    josta olisi nyt sitten noin 20 000 euroa niitä muita sivusta hankittuja tuloja,
    jos kuvitellaan että niistä olisi saatu vaikka 15 euroa puhtaaksi verotettavaksi tuloksi niin sittenkin lopulta jäisi sellaiset työtunnit päivää kohden että sitä ei usko vanha erkkikään,
    eli tulisi kuitenkin ne kahdenkymmenen tunnin työpäivät käytännössä läpi vuoden ja sehän ei ole ihmiselle pitkässä juoksussa mitenkään mahdollista.

    Tietenkin on se toinen mahdollisuus että viljelijät onnistuu ottamaan niitä erikoisen hyviä koneurakoita joissa vuollaan kultaa, mutta sekään ei ole mielestäni nykyään enään mahdollista kun tiedän kohtuullisen hyvin mitä koneurakoinnissa tällä hetkellä saa puhtaaksi lompsan pohjalle.

    Äänestä

  • 18 kirjoitti:

    usko nyt tätä juttua ihan tällä syönillä, sillä minullakin on lukuisia sukulaisia ja tuttavia, yhteesä noin kaksikymmentä perhettä joilla on maatila, ja niistä ei ole yhdelläkään ole se tilanne että tulisi vain kolmannes tuloista perinteisestä maanviljelystä ja karjanhoidosta.
    Heistä on muutama siinä mikä se nyt onkaan se jossa tullataan juuri näitä tunteja ja tuloja, onko se nyt se kirjanpitotila vai mikä se nyt onkaan, kattelin vaan heidän tuloja paikallisesta veropörssistä että kyllä heillä on suurinpiirtein samat jopa paremmat tulot kuin tavallisella palkkarengilläkin, ja niillä jotka ei ole siinä kirjanpitotullauksessa niin heillä oli myös aivan samaa luokkaa olevat tulot ja yksikään kyseisistä tiloista ei harrasta sanottavassa määrin mitään ulkopuolista tienasti hommaa, muuta kuin ovat joskus myyneet puuta sellutehtaalle, mutta ne tulothan käsittääkseni verotetaan pääomatulo luokassa.

    Sen sanon vielä että en missään nimessä kadehdi maanviljelijöitä tienaavat he vaikka kuinka paljon hyvänsä, sillä tiedän mitä se työ on, sillä olen itsekin ollut muutamilla sukulaisilla joka vuosi tekemässä ruuhka aikoina ympärivuorokautiasia päiviä traktoreita ja puimureita ajamassa.

    voi päässäänkin helposti laskea, maataloustulo on miljardin pinnassa ja siitä kertyy veroja n. 0,4 miljardia joten lopun on tultava muualta. Tilasto ei kerro mitä tuloja maataloudenharjoittajien piikkiin on laitettu mutta luultavasti myös puutarha, kala, porotalous ja luultavasti myös sivutoimiset viljelijät. Tuloista on tehty myös tutkimuksia jossa jossa viljelijöiden tulot perinteisestä viljelystä jäi selvästi alle 40 prosentin joten kyllä tieto että pääosa tuottajien tuloista tulee muualta kuin perinteisestä viljelystä pitää paikkansa.

    Äänestä

  • tukien palautusella. kirjoitti:

    Ei meillä ole mitään velvollisuutta palauttaa tukia. Ne on tarkoitettu kompensoimaan alhaisia tuottajahintoja. Mitä sitten tarkoitat "maksavinaan veroja". Kun tilitän veroni verottajalle ja sen jälkeen katson pankkitilini saldoa, on se tuon tilittämäni summan verran pienempi.
    Voit syyttää itseäsi jos kirjoittelet palstän sääntoöjen vastaisesti, kyllä silloin jutut häviävät. Rehellistä työtä tekeviä ihmisten nimittämin mafiosoiksi kyllä loukkaa meitä.

    !00000€ palauttaa 1000€ onko se jotain veron maksua.Katso tiliotteesta kuka on rahat tilillesi laittanut.

    Äänestä

  • Kovia loukkaantumaan kirjoitti:

    !00000€ palauttaa 1000€ onko se jotain veron maksua.Katso tiliotteesta kuka on rahat tilillesi laittanut.

    palkan liki miljoonalle, ovatko hekin sitten "maksavinaan veroja". tuet ovat palkkaa tehdystä työstä mitä merkillistä siinä on ja kaiken lisäksi tuet menee suoraan kujuttajalle

    Äänestä

  • maksaa. kirjoitti:

    palkan liki miljoonalle, ovatko hekin sitten "maksavinaan veroja". tuet ovat palkkaa tehdystä työstä mitä merkillistä siinä on ja kaiken lisäksi tuet menee suoraan kujuttajalle

    Ei ole ymmärtävinään mikä ero on yrittäjillä ja työntekijöillä.Kuluttaja maksaa tuet suoraan maajussin taskuun ja jussi kasvattaa omaisuuttaan niillä.Miten ne silloin menee kuluttajalle.Kyllä pässi on pässi.

    Äänestä

  • Oikee läänin pässi kirjoitti:

    Ei ole ymmärtävinään mikä ero on yrittäjillä ja työntekijöillä.Kuluttaja maksaa tuet suoraan maajussin taskuun ja jussi kasvattaa omaisuuttaan niillä.Miten ne silloin menee kuluttajalle.Kyllä pässi on pässi.

    ovat hinnanalennuskorvausta jonka johdosta kuluttajat saavat halpaa einestä ELI SUORAAN KULUTTAJAN TASKUUN. .Kyllä pässi on pässi ellei tuota käsitä.

    Äänestä

  • tuet kirjoitti:

    ovat hinnanalennuskorvausta jonka johdosta kuluttajat saavat halpaa einestä ELI SUORAAN KULUTTAJAN TASKUUN. .Kyllä pässi on pässi ellei tuota käsitä.

    taskuun niin eikö meidän silloin kannata tukea myös kaupan sektoria, autokauppaa, vaatekauppoja, ihanb kaikkea mahydollista. näin pienituloinenkin voisi ostaa auton jolla pääsisi kuluttamnaan raskaasti verogtettuav polttoainetta. kyllä maataloustuet virtaa yhä enenevissä määrin ulkomaille koneostoina

    Äänestä

  • menee kuluttajan kirjoitti:

    osin näin tehdäänkin, pienituloiset hyötyy mistä tahansa tuesta

    Äänestä

  • ja. kirjoitti:

    osin näin tehdäänkin, pienituloiset hyötyy mistä tahansa tuesta

    Mutta jos yhteiskunnalla on rajallisesti rahaa jaettavaksi, pitää priorisoida.
    Kunpi mielestänne on tärkeämpää ihmiselle: auto vaiko ruoka.
    Kumman puutetta ihminen kestää pitempään.

    Äänestä

  • Reijo K kirjoitti:

    Mutta jos yhteiskunnalla on rajallisesti rahaa jaettavaksi, pitää priorisoida.
    Kunpi mielestänne on tärkeämpää ihmiselle: auto vaiko ruoka.
    Kumman puutetta ihminen kestää pitempään.

    syvällisempää pohdintaa, periaatteessa kaikki tuet on turhia, markkinat hoitaa kyllä hinnat kohdilleen mutta yhteiskunta on päättänyt huolehtia kaikista jäsenistään ja tukitaloudella saadaan varmuus halvasta ja varmasta elintarvikehuollosta

    Äänestä

sattumoisin miltei saman summan mitä maataloustuki on

Äänestä
  • tuottaa purtavaa ruokapöytään, ei maksaa veroa. mitä järkeä edes olisi tukea maataloutta ja sitte lypsää tuet pois veroina

    Äänestä

  • on kuulkaas kirjoitti:

    tuottaa purtavaa ruokapöytään, ei maksaa veroa. mitä järkeä edes olisi tukea maataloutta ja sitte lypsää tuet pois veroina

    noinkin ajatella.

    Äänestä

  • sen, kirjoitti:

    noinkin ajatella.

    hätää kärsimässä kun ei verotuloja kerry mutta lomittajia pitää järjestää ja muutenkin paapoa viljelijöitä. jos viljelijät muka veroa maksaa niin kovasti niin miksei heitä kuitenkaan veropörsistä löydy

    Äänestä

  • kunnat on kirjoitti:

    hätää kärsimässä kun ei verotuloja kerry mutta lomittajia pitää järjestää ja muutenkin paapoa viljelijöitä. jos viljelijät muka veroa maksaa niin kovasti niin miksei heitä kuitenkaan veropörsistä löydy

    velvoitteita kunnille osoittamatta rahoitusta, valtio maksaa tuottajien lomituksen siis eläintilojen lomituksen

    Äänestä

  • erilaisia kirjoitti:

    velvoitteita kunnille osoittamatta rahoitusta, valtio maksaa tuottajien lomituksen siis eläintilojen lomituksen

    että jos ei ole paljon tuloa, ei ole paljon veroakaan. Syrjäseutujen kunnat missä tilat ovat pieniä, mutta kuitenkin väkilukuun nähten paljon eläkeläisiä jotka tarvitsevat myös paljon yhteiskunnan palveluja, voi käytä että verotulot eivät tahdo riittää. Tälläisiä kuntia on esimerkiksi kainuussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

verot ja viljelijä kirjoitti:

viljelijät maksaa veroa noin neljänneksen enemmän jo pelkistä ansiotuloista verrattuna palkannauttijaan. mutta ei tässä kaikki, miettikääpä paljonko viljelijä maksaa veroa polttoaineista vuodessa kun kaikki tietää että veron osuus niissä on kutakuinkin kolme neljäsosaa hinnasta, alkaa unohtua ne puheet veronmaksun vähyydestä kun ynnätään vielä mukaan voiteluaineet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu