Viisi punaista ruusua

Aimo Roima kirjoitti:

Se ilta oli tavallinen ilta
silti illoista iloisin
kun juhlia tässä joukossa
sai yhdessä monikin

Oli turvatoimet suuret
ja jälkeen kaiken sen
he kokoontua uskalsivat
tämän kerran viimeisen
tällä joukolla yhteen tulla
ei ollut riskiä vailla
koska vihollinen arvaamaton
heitä jahtasi hullun lailla

Eikä ollut pää yhdenkään
kuin luodin arvoinen
vaan joukossa tässä kuitenkin
unohtivat hetkeksi sen
he kokoontua kerrankin uskalsi
näitä joillekin sankareita
kun palkita viimein haluttiin
rankan arjen kolhineita

Ja tilaisuutta suurinta
hääjuhlaksi mainittiin
ei lasit kilisseet siellä
morsiantakin varrottiin
vaan montaa ei naista ollut
joukossa miesten muiden
kaikki tarkoin peitti kasvonsa
välissä rukoiluiden

Kerrotaan, oli Shulamit nimensä
tuon naisen saapuneen
taustaa tuntenut kukaan ei
hän paikalla kukkineen
kuka kutsunut hänet lieni
sitä myöhemmin kyseltiin
joku jostain tuntenut kai
siksi päästetty pirskeisiin

Työnantaja, Mossad julma
kaiken huomioon ottaen
tiesi miten lävitse pääsi
aseetonna hän leikiten
vain kantoi viittä ruusua
jotka illan sankareille
hän selitti varanneensa
noille monen ihanteille

Häntä omiksi toki luultiin
jälkeen juhlapuheiden
hän keskelle joukon taputtavan
tuli keskelle aplodien

Ojensi ruusun ensimmäisen
sen Abdulrahman sai
ja toisen kauniisti kumartaen
otti Samir al-Musmar kai
he veljekset veren ja taistelun
joka kestänyt vuosia niin
ettei muistettu alkua, syytäkään
mistä myöhemmin taisteltiin

Zaid ibn Marwan komea
tarttui ruusuun sitten hänkin
naistenmieheksi tiedettiin
monen valloitti ystävänkin
eikä ilman hienoa vitsiä
Ziad kolmatta pokannut
vei neljännen Hamid al-Hurra
monen marttyyrin treenannut

Vähäisinkö Suleiman Ahmad
joka kukan sai viimeisen
joka vankkaan känsäiseen käteensä
otti ruusun tuon punaisen
niin monta hän pommia koonnut
tiesi taidot latauksen
hän näkikö huonoja unia
tuo tekijä leskien?

Kun he viisi oli ruusunsa saaneet
katos Shulamit jonnekin
hänen sanotaan pois muuttaneen
kai valinneen Kyproksen
mutta keskellä väen sankan
näine punaisine ruusuineen
merkittyinä miehinä erottui
miehet syylliset väreineen

Kun katolta viereiseltä
mies Mossadin avasi tulen
luoti Ziadin päähän tapasi
miehen maahan jo paiskaten

Sai ruusunkantaja toinen
Abdelrahman vuorostaan
kylmään sydämeen kuuman luodin
joka paikkansa tiesi vaan

Ja Suleiman ibn Ahmad
se isä seitsemän
sai kaksikin luotia päähänsä
heti heittäen elämän
yhä kaatuissaan puristain ruusua
tuota kukkaa kauneuden
kun kaatui pitkin pituuttaan
maataan rakasta haukaten

Samir al-Musmariin sentään
piti luotia lyödä monta
ennen kuin punasi verensä
juhlapöytää koskematonta

Hamid al-Hurra viimeisenä
ei hän keksinyt ruusua heittää
nyt kyyneleet siskon, äidinkin
marttyyrinhautaansa peittää



Oli taistelu tavaton laantunut
sivuun laonnut kaikki kansa
viisi hiljaa jäi maahan makaamaan
nuo ruusunsa mukanansa

Viisi punaista ruusua
kädestä neidon kauneimman
nuo viisi punaista ruusua
antoi Juudaksen suudelman

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä