Olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt perustaa ravintolan. En siis kuppilaa. Maailmalla kulkiessani olen nähnyt tavallisissa basic paikoissa paikan omalla logolla painettuja paperilautasliinoja. Niillä olisi positiivinen vaikutus paikan imagoon. Osaako kukaan neuvoa mistä niitä voisi tilata kohtuu hintaan.
lautasliinat painatuksella
1
647
Vastaukset
- xf
Pistä googleen hakusanoiksi "lautasliinojen valmistus". Aika monta linkkiä löytyy
sitä kautta.
Oman kokemuksen mukaan myös erilaiset pitopalvelut huolehtivat painatuksesta,
joten niidekin kontakteja voi kysäistä.
Ja lisäksi erilaiset mainonnan ja graafisen suunnittelun ammattilaiset tuntevat noita
juttuja. Esim. jos suunnittelutat yrityksenne logon jossain, siitä lähtee tietty prosessi,
missä painatetaan ruokalistat, ravintolakortteja, erilaista muuta rekvisiittaa ravintolan
sisä- ja ulkopuolelle. Itselle helpointa on ostaa koko suunnittelu ja tuotannon valvonta
yhdestä paikasta - maksaa, mutta jättää itselle aikaa keskittyä omaan työhön sen
sijasta että valvoo painoaikatauluja, sunmuuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3043011Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612343Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482027- 1181794
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261719Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 651347
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781223