Santa Ponsa

Varasin lähikentältä lähdön lokakuun alussa Santa Ponsaan ja hotelli Bahia del Sol. Ei olla koskaan käyty Mallorcalla. Mitäs luulette säästä silloin ja onko kokemuksi yleensä Santa Ponsan seudusta.
2984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

alussa lämpötilat n. 25 paikkeilla, joskus saattaa heitää reippaan sadekuuron, muutoin lämmintä ! Santa Ponsan seutu rauhallista paikka vrt Palma Nova. Lyhyehkö matka Palman keskustaan esim bussilla.

Äänestä

Me oltiin viime syksynä syyskuun eka viikko Santa Ponsassa. Vuokrasimme auton ja menimme sitä länsireunaa saarta pitkin aina Alcudiaan asti. Matkan varrella valokuvattiin maisemia. Pidemmän pysähdyksen teimme Sollerissa, jossa kävimme tapaksilla ja UIMASSA, joka oli hurjan vilvoittavaa. Tie on turvallinen ajaa, on kivi kaidetta tai vastaavaa aina jyrkänteen reunoilla.

Siinä Santa Ponsan keskustassa on isompi uimaranta, mutta jos hoksaa kävellä sitkeästi rantaviivaa vasemmalle päin (kun katsoo merelle), niin sieltä löytyy mitä idyllisempää pikkupoukamaa uimista varten ja ihania pikkukaloja voi bongata snorklailemalla. Meillä oli vain yhdet lasit ja hengitysputki entuudestaan mukana, mutta kätevästi siitä sai ostettua toiselle uudet niistä pääkadun kaupoista. Tällä pikkupoukamalla oli paljon paikallisia/espanjalaisia turisteja ottamassa aurinkoa ja uimassa. Lapsilla näytti olevan synttärikutsut siellä rannalla (noin 30 lasta kutsuilla paikalla).
Pääuimarannalla keskustassa on niitä papukaijoja pesimässä pino-puissa , joten jos niistä tykkää, voi niitä bongata. Paljon ravintoloita löytyy myös siitä ympäriinsä. Syyskuun ekalla viikoll aoli vielä vilskettä ja vipinää ja jotkut juhlatkin (näytti kovasti katalaanityyppisiltä) oli menossa. Oli kojua ja showta..

Muistaakseni näin ohi kulkiessani tuon Bahia del Solin, ihan hieno ulospäin. Valitettavasti ei tarkempaa tietoa itse hotellista. Säästä lokakuussa taksikuski totesi meille että se viikko (syyskuun eka) on vielä hurjan lämmintä, mutta sitten alkaa sade! Tiedä häntä pitääkö paikkansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keski-ikäiset kirjoitti:

Varasin lähikentältä lähdön lokakuun alussa Santa Ponsaan ja hotelli Bahia del Sol. Ei olla koskaan käyty Mallorcalla. Mitäs luulette säästä silloin ja onko kokemuksi yleensä Santa Ponsan seudusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu