TUlipahan juotua

Senkka

Olipa kerran hieman viinaan menevä nuorukainen, joka joi jopa siinä määrin, että joskus sai aikaan toistaankin hankalampia tilanteita. Eipä tuo tosiseikka turhaksi osottautunut nytkään: nuorukainen oli juopotellut maailmaa halveksuen jo viidettä päivää ja heräsi kuin heräsikin vanhasta vajasta tietämättä yhtään, miten oli sinne joutunut.
Niinpä nuorukainen - olkoon hänen nimensä vaikka Terho - pahimmasta sekaannuksesta toivuttuaan ja jo aimo kulauksen vahvaa isäntää nautittuaan huudahti pihalle vajan oviaukosta: "APUA APUA, OLEN AJAUTUNUT VAJAAN ENKÄ OSAA YHTÄÄN SANOA, MIKÄ MINUA OIKEIN RIIVAA!"
Tuon kuuli pihalla puuhasteleva isäntä, katsahti vajan suuntaan ja sitten hitaasti taivaanrantaan silmiään siristäen, muutaman askeleen takaviistoon ottaen - varmaankin horjahdustaan, puolivirallisesti rykäisten äänenavausmielessä. mutta kuink ollakaan, pidättäytyi hiljaa isäntä ja jatkoi puuhasteluaan pihamaalla.
Eipä aikaakaan kun Terho säntäsi ulos vajasta pidellen pullon pahalaista lujassa otteessaan, loiskautti vinhajuomaa nurmelle johon isäntä heti reagoimaan seuraavasti: "En siitä perusta jos vajassani yövyt, mutta koeta nyt kuitenkin asettua aloillesi äläkä mellasta kuin viimeistä päivää!" Terho ei sitä kyennyt ymmärtämään ja ylepyttään nielemään, vaan nieli räyhäjuomaa ahnaasti ja lopulta humaltui. Lensi sitten paikalle hyönteinen, mitä ei tähän olisi kyllä nyt yhtään kaivattu.

0

1243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        106
        2195
      2. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        886
      3. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        64
        791
      4. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        46
        790
      5. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        21
        706
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        511
        693
      7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        630
      8. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        64
        595
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        23
        570
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        551
      Aihe