TUlipahan juotua

Olipa kerran hieman viinaan menevä nuorukainen, joka joi jopa siinä määrin, että joskus sai aikaan toistaankin hankalampia tilanteita. Eipä tuo tosiseikka turhaksi osottautunut nytkään: nuorukainen oli juopotellut maailmaa halveksuen jo viidettä päivää ja heräsi kuin heräsikin vanhasta vajasta tietämättä yhtään, miten oli sinne joutunut.
Niinpä nuorukainen - olkoon hänen nimensä vaikka Terho - pahimmasta sekaannuksesta toivuttuaan ja jo aimo kulauksen vahvaa isäntää nautittuaan huudahti pihalle vajan oviaukosta: "APUA APUA, OLEN AJAUTUNUT VAJAAN ENKÄ OSAA YHTÄÄN SANOA, MIKÄ MINUA OIKEIN RIIVAA!"
Tuon kuuli pihalla puuhasteleva isäntä, katsahti vajan suuntaan ja sitten hitaasti taivaanrantaan silmiään siristäen, muutaman askeleen takaviistoon ottaen - varmaankin horjahdustaan, puolivirallisesti rykäisten äänenavausmielessä. mutta kuink ollakaan, pidättäytyi hiljaa isäntä ja jatkoi puuhasteluaan pihamaalla.
Eipä aikaakaan kun Terho säntäsi ulos vajasta pidellen pullon pahalaista lujassa otteessaan, loiskautti vinhajuomaa nurmelle johon isäntä heti reagoimaan seuraavasti: "En siitä perusta jos vajassani yövyt, mutta koeta nyt kuitenkin asettua aloillesi äläkä mellasta kuin viimeistä päivää!" Terho ei sitä kyennyt ymmärtämään ja ylepyttään nielemään, vaan nieli räyhäjuomaa ahnaasti ja lopulta humaltui. Lensi sitten paikalle hyönteinen, mitä ei tähän olisi kyllä nyt yhtään kaivattu.