"Pennullani" (9 kk) on ekat juoksut. muuten mennyt ok mutta kuseksiminen on muuttunut. ei se ennenkään sisäsiisti täysin ollut mutta poissaollessani on pikku lammikoita siellätäällä kun tulen kotiin, ja ulkona lenkillä päästää monta kertaa ja vain tipan ja taas toiseen paikkaan. onko tuo reviirin merkkausta? jääkö tapa pois kun juoksut ohi?
Eka juoksuaika
11
2188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa normaalilta, koira selvästi säästelee pissaa jotta saa kerrottua mahdollisimman usealle pojalle, että nyt olisi hyvä hetki etsiä minut käsiinsä :) Eli ei varsinaisesti merkkaa reviiriä vaan ilmoittaa itsestään. Jotkut nartut kyllä merkkailevat vaikkei juoksuja olisikaan, mutteivät samassa mittakaavassa kuin urokset. Jos sisälle pisuttelu ei lopu vaikka koiraa on koulutettu sisäsiistiksi, niin voisi käydä lekurissa varmistamassa ettei pikkuisella ole pissatulehdusta.
sellaisia ne koirien rakkausviestit todella on :D