laitan tämän tekstin tällekkin palstalle, täällä voisi olla ihmisiä jotka osaisivat ehkäpä valaista minua:
Yritän kertoa tämän tarinan niin hyvin kun muistan ja selkeästi kuin mahdollista.
Ollessani 16 vuotias aloin kuvittelemaan jotta isäni olisi homo, ja tästä tuli minulle todella pahoja ongelmia sekä psygologin mukaan tämä traumaattinen tapahtuma vaikuttaa minuun vieläkin, mikä varmasti on totta.
-Ikää siis tuolloin 16,5v suunnilleen ja tämä "kuvittelu" alkoi sillä tavalla jotta olin isän kanssa pellolla töissä, itse istuin traktorissa, ja niinkuin nyt tuon ikäiset yleensäkkin ajattelin erittäin paljon naisia, ja myös tuolloin, ja minulla nyt oli siitä syystä erektio, ja yllättäen isä käskee minua tulemaan nostamaan kivikuormaa jota oli kertynyt, ja pakkohan minun oli mennä, pelkäsin kyllä jotta hän näkee
erektioni, tuskinpa huomasi mutta kumminkin kun nostettiin sitä kivilaatikkoa hän katsoi minua suunnilleen johonkin vartalon kohtaan,
tässähän nyt ei mitään, mutta silloin jotenkin luulin jotta hän olisi huomannut seisokkini ja sen takia kahtonut.
Tästä sitten jollain tavalla lähti se kuvitelma jotta isäni olisi homo, en ymmärrä itsekkään miten saatoin sillon olla niin suorastaan "hullu", esimerkiksi meillä oli olohuoneessa televisio oviaukon vieressä, ja isä istui lähes joka ilta siinä tv:tä katsomassa, ja kun astuin olohuoneeseen hän saattoi ihan luonnollisesti siirtää katseensa huoneeseen tulijaan siitä tv:stä ja jos hän katsoi minua jalkoihin tai
vartaloon niin muistan kuinka silloin typeryksissäni ajattelin jotta ""miksi hänen pitää katsoa juuri munien likelle"". Eli jollain sairaalla tavalla kuvittelin jotta hän katsoisi minua niinkuin väärin, siis en nyt sitten aikuisena voi ymmärtää kuinka hullu ja typerä saatoin olla tuolloin, ja oli muitakin sellaisia samanlaisia "hulluja luulemisia"" mistä kuvittelin
jotta isäni muka olisi homo.
-Tämä kaikki vaikutti minuun sitten jotta kiinnostukseni naisiin ainakin tuntui vähenevän, ja jotenkin tuntui siltä kuin olisin sitten kiinnostunut samasta sukupuolesta, tämä on kysymys merkki, onko oikeasti voinut näin tapahtua, psygologin mukaan seksuaalisuus ei noin
voi muuttua, ja hän meinasi jotta ehkä siinä oli sitä jotta pelkäsin itse jotta olsin myös homo, ja se olisi saanut aikaan sen että kiinnostukseni naisiin olisi vähentynyt, itse en osaa vieläkään sanoa mitenkä asia oikeasti on.
-Kieltämättä mitä vahvemmin luulin jotta isäni olisi homo sitä kovemmin tunsin itsekkin olevani, ja muistan kuinka sitten käsitin sen jotta isäni onkin hetero niin samantien "koin" jotta naiset taas kiinnostaa minua!
Eli jotenkin tuntui siltä kuin seksuaalisuuteni olisi ollut kiinni siitä mikä isäni on täysin, jos hän on hetero silloin myös minä mutta jos hän on homo,sitten minäkin olen.
-Sitten en osaa sanoa mitä tämä oli, mutta kun olin vielä tämän "harhaluulon pauloissa" isäni suhteen, huomasin koulussa ollessani katsovani samansukupuolen edustajia pitkään, ja tästä minua sitten alettiin kiusaamaankin ja tämän takia vähän vältettiinkin ja muistan kuinka aloin erästä poikaa joka oli toisella linjalla koulussa katsomaan pitkään kun hän tuli vastaan tai jos hän oli
siinä isossa porukassa, en vieläkään osaa sanoa miksi, ilmeisesti näyttikö hän sitten minusta jotenkin "hyvältä" en osaa sanoa.
Ja koko sen ajan kun kuvittelin isästä tuollaisia hulluja, koin että naiset eivät niin paljoa enää kiinnosta tai ainoastaan erittäin laimeasti, ja ennen tuota "kuvittelua" ei ikinä ollut tapahtunut tuollaista sanoisinko pitkään katsomista samaansukupuolta kohtaan.
-
Eräs kerta, olin menossa linjaautolla kotia ja eräältä pysäkiltä nousi toisen koulun mies opettaja linkkaan, muistan kuinka katsoin häntä pitkään siksi koska hän näytti minusta komealta.
-Tämmöisiä juttuja voisin mainita joitain muitakin esimerkkinä, mutta en sitten osaa sanoa mitä tuo oli, onko mahdollista jotta tuollainen luuleminen isästä voisi vaikuttaa minun seksuaalisuuteeni, tuskin nyt kumminkaan heterosta täysin pompattaisi homoksi, mutta jollain tavalla
vaikuttiko se, ehkäpä jotenkin, psygologi jonka luona käyn hän kyllä ei tunnu oikein uskovan tuota jotta seksuaalisuus voisi noin muuttua ja juuri viimekerralla hän sanoi jotta se on sellainen pysyvä ominaisuus, varmaan näin onkin, mutta mikä tuo minun tapaus sitten on, voi kun tietäisi.
Nykyään olen jo 30 vuotias ja koen olevani täysin hetero, ei tapahdu mitään "pitkiä katseita" samaa sukupuolta kohtaan eikä mitään sellaisia tuntemuksia tunnu olevan.
-Voisi kysyä jotta miten minä saatoin noin typerä olla jotta aloin kuvittelemaan, olen itsekkin miettinyt, ja eräs syy voi olla se jotta olen lapsesta asti kärsinyt erilaisista pakkoneurooseista, jotka juuri tuohon aikaan olivat pahimmillaan kun aloin isästäni kuvittelemaan ja ne veivät todella aikaa söivät ns.kaistaa päästäni "erilaisten ajatusketjujen toistaminen", sekä kaverit siihen aikaan
väheninät, luultavasti juuri nuo mahdollisti tuollaisen "kuvittelun isästäni".
-mitä mieltä olette tästä??
Yritän kertoa tämän tarinan niin hyvin kun muistan ja selkeästi kuin mahdollista.
Ollessani 16 vuotias aloin kuvittelemaan jotta isäni olisi homo, ja tästä tuli minulle todella pahoja ongelmia sekä psygologin mukaan tämä traumaattinen tapahtuma vaikuttaa minuun vieläkin, mikä varmasti on totta.
-Ikää siis tuolloin 16,5v suunnilleen ja tämä "kuvittelu" alkoi sillä tavalla jotta olin isän kanssa pellolla töissä, itse istuin traktorissa, ja niinkuin nyt tuon ikäiset yleensäkkin ajattelin erittäin paljon naisia, ja myös tuolloin, ja minulla nyt oli siitä syystä erektio, ja yllättäen isä käskee minua tulemaan nostamaan kivikuormaa jota oli kertynyt, ja pakkohan minun oli mennä, pelkäsin kyllä jotta hän näkee
erektioni, tuskinpa huomasi mutta kumminkin kun nostettiin sitä kivilaatikkoa hän katsoi minua suunnilleen johonkin vartalon kohtaan,
tässähän nyt ei mitään, mutta silloin jotenkin luulin jotta hän olisi huomannut seisokkini ja sen takia kahtonut.
Tästä sitten jollain tavalla lähti se kuvitelma jotta isäni olisi homo, en ymmärrä itsekkään miten saatoin sillon olla niin suorastaan "hullu", esimerkiksi meillä oli olohuoneessa televisio oviaukon vieressä, ja isä istui lähes joka ilta siinä tv:tä katsomassa, ja kun astuin olohuoneeseen hän saattoi ihan luonnollisesti siirtää katseensa huoneeseen tulijaan siitä tv:stä ja jos hän katsoi minua jalkoihin tai
vartaloon niin muistan kuinka silloin typeryksissäni ajattelin jotta ""miksi hänen pitää katsoa juuri munien likelle"". Eli jollain sairaalla tavalla kuvittelin jotta hän katsoisi minua niinkuin väärin, siis en nyt sitten aikuisena voi ymmärtää kuinka hullu ja typerä saatoin olla tuolloin, ja oli muitakin sellaisia samanlaisia "hulluja luulemisia"" mistä kuvittelin
jotta isäni muka olisi homo.
-Tämä kaikki vaikutti minuun sitten jotta kiinnostukseni naisiin ainakin tuntui vähenevän, ja jotenkin tuntui siltä kuin olisin sitten kiinnostunut samasta sukupuolesta, tämä on kysymys merkki, onko oikeasti voinut näin tapahtua, psygologin mukaan seksuaalisuus ei noin
voi muuttua, ja hän meinasi jotta ehkä siinä oli sitä jotta pelkäsin itse jotta olsin myös homo, ja se olisi saanut aikaan sen että kiinnostukseni naisiin olisi vähentynyt, itse en osaa vieläkään sanoa mitenkä asia oikeasti on.
-Kieltämättä mitä vahvemmin luulin jotta isäni olisi homo sitä kovemmin tunsin itsekkin olevani, ja muistan kuinka sitten käsitin sen jotta isäni onkin hetero niin samantien "koin" jotta naiset taas kiinnostaa minua!
Eli jotenkin tuntui siltä kuin seksuaalisuuteni olisi ollut kiinni siitä mikä isäni on täysin, jos hän on hetero silloin myös minä mutta jos hän on homo,sitten minäkin olen.
-Sitten en osaa sanoa mitä tämä oli, mutta kun olin vielä tämän "harhaluulon pauloissa" isäni suhteen, huomasin koulussa ollessani katsovani samansukupuolen edustajia pitkään, ja tästä minua sitten alettiin kiusaamaankin ja tämän takia vähän vältettiinkin ja muistan kuinka aloin erästä poikaa joka oli toisella linjalla koulussa katsomaan pitkään kun hän tuli vastaan tai jos hän oli
siinä isossa porukassa, en vieläkään osaa sanoa miksi, ilmeisesti näyttikö hän sitten minusta jotenkin "hyvältä" en osaa sanoa.
Ja koko sen ajan kun kuvittelin isästä tuollaisia hulluja, koin että naiset eivät niin paljoa enää kiinnosta tai ainoastaan erittäin laimeasti, ja ennen tuota "kuvittelua" ei ikinä ollut tapahtunut tuollaista sanoisinko pitkään katsomista samaansukupuolta kohtaan.
-
Eräs kerta, olin menossa linjaautolla kotia ja eräältä pysäkiltä nousi toisen koulun mies opettaja linkkaan, muistan kuinka katsoin häntä pitkään siksi koska hän näytti minusta komealta.
-Tämmöisiä juttuja voisin mainita joitain muitakin esimerkkinä, mutta en sitten osaa sanoa mitä tuo oli, onko mahdollista jotta tuollainen luuleminen isästä voisi vaikuttaa minun seksuaalisuuteeni, tuskin nyt kumminkaan heterosta täysin pompattaisi homoksi, mutta jollain tavalla
vaikuttiko se, ehkäpä jotenkin, psygologi jonka luona käyn hän kyllä ei tunnu oikein uskovan tuota jotta seksuaalisuus voisi noin muuttua ja juuri viimekerralla hän sanoi jotta se on sellainen pysyvä ominaisuus, varmaan näin onkin, mutta mikä tuo minun tapaus sitten on, voi kun tietäisi.
Nykyään olen jo 30 vuotias ja koen olevani täysin hetero, ei tapahdu mitään "pitkiä katseita" samaa sukupuolta kohtaan eikä mitään sellaisia tuntemuksia tunnu olevan.
-Voisi kysyä jotta miten minä saatoin noin typerä olla jotta aloin kuvittelemaan, olen itsekkin miettinyt, ja eräs syy voi olla se jotta olen lapsesta asti kärsinyt erilaisista pakkoneurooseista, jotka juuri tuohon aikaan olivat pahimmillaan kun aloin isästäni kuvittelemaan ja ne veivät todella aikaa söivät ns.kaistaa päästäni "erilaisten ajatusketjujen toistaminen", sekä kaverit siihen aikaan
väheninät, luultavasti juuri nuo mahdollisti tuollaisen "kuvittelun isästäni".
-mitä mieltä olette tästä??
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole psykologi tms. mutta mulle tuli mieleeni että josko olet nuorena ollut salaa ihastunut isääsi mutta sun mieli on torjunut ajatuksen. Olitteko kuinka läheisiä ollessasi nuori, entä millainen äiti-suhteesi oli? Ehkä sulla on ollut läheisyydenkaipuu vanhempaasi kohtaan joka sitten murrosiässä sai seksuaalisen vivahteen. Ehkä sun neurootisuuteen taipuvainen mieli jäi jotenkin "jumiin" siihen ajatukseen (vaikka et olisi niin halunnutkaan ajatella niin isästäsi/itsestäsi). Neuroottiset ajatukset usein jumiutuvat ja vahvistavat itseään.
Toinen juttu mikä tuli mieleeni on että ehkä just murrosiässä kun sun omakin seksuaalisuus heräili ja aloit kasvamaan aikuiseksi mieheksi, aloit vihdoin ymmärtää että isäsi on myös "seksuaalinen olento", eli aikuinen mies. Sun mieli alkoi ehkä käsittäämään isän ja pojan välisen tunnesiteen jotenkin ei-toivotun homoeroottisena ja jäit sitten pakkotoistamaan sitä ei-toivottua ajatusta.
Enään sun on varmaan turha liiaksi pohtia asiaa tai tuntea huonoa omaatuntoa ajatuksistasi. Ne ovat vain yksityisiä ajatuksia, joita yksin sinä hallitset, eikä ajatukset satuta ketään. Voihan myös olla että sulla on taipumusta bi-seksuaalisuuteen? Toivottavasti tästä oli jotain apua!
En ole mikään psykologi, mutta kun luin selostuksesi, mieleeni nousi käsitys ihmisestä, joka on erittäin suggestiivinen - ihminen, joka erittäin altis vaikutteille, tunnetasolla, eikä kykene analyyttiseen järkeilyyn. Tunsin esikoulussa muutamia lapsia, jotka olivat melkeinpä valmiita hyppäämään kaivoon, jos porukan kingi niin käski.
Jotkut teini-ikäiset nuoret ovat kasvuiässä hetken samassa asemassa silloin, kun kuuluminen joukkoon edellyttää tietynlaista identiteettiä ja laumasieluisuutta, jonka vuoksi painetaan villaisella omaehtoinen, kriittinen ajattelu; aika ajoin nuorten palstalta voi lukea näitä juttuja, missä poika tai tyttö on joutunut joukon puolelta homo/lesbo -nimittelyn kohteeksi ja he kyselevät sitten oikein asiantuntijalta, että ovatko he "sellaisia". Suurin osa ei ole, eikä ole koskaan ollut, koska kyse on puhtaasti herjaavasta nimittelystä. Nämä nuoret puolestaan pelkäävät leimautumista ja ovat itsestään niin epävarmoja, etteivät tiedä, miten päin olisivat tilanteessa. Kenenkään seksuaalinen suuntautuminen ei siitä kuitenkaan mihinkään muutu, vaikka kuinka nimiteltäisiin.
Sinun kohdallasi näyttää siltä, että suggestiivisuus ilmenee luulosairautena; sinulle homoseksuaalisuus merkitsee negatiivista ilmiötä, sairautta. Oletan, että jo pelkkä kasvuympäristön arvomaailma tukee tätä olettamaa. Olet saanut jostain kumman syystä päähäsi, että saattaisit olla homoseksuaali (kasvuympäristössäsi pahin asia maailmassa? ehkä joku nimitteli?) ja se pelottaa niin suuresti sinua, että olet alkanut miettimään pakkomielteisesti, voisiko se olla totta; yrität katsoa miehiä sillä silmällä, josko se pitäisi paikkansa ja sitten puolestaan säikähdät omia tekojasi - siis sitä katselua. Näin päädytään lopulta noidankehään. Hyvin tyypillinen reaktio luulosairailta ja lopulta päädytään suoranaiseen hysteriaan, missä jokainen vastaantuleva asia on merkki "jostain". Sinä jopa lähdit psykologin puheille asian kanssa, joten melkoiseksi pakkomielteeksi se oli sitten muuttunut?
Sinun kohdallasi aikuistuminen päätti tuon vaiheen, joka mielestäni on päätös teini-iän etsinnälle, loputtomille identiteettijahkailuille ja huonolle itsetunnolle. Mitään homoseksuaalisuutta ei ole missään vaiheessa ollut olemassakaan, joten paraneminenkin on mahdotonta.
-nuo sinun päättelyt osuivat kyllä melkolailla kohdalleen!
-Olen valitettavasti juuri tuollaisen tapainen henkilö, joka hyvin herkästi alkaa luulemaan kaikenlaista ns.järki saattaa jossain asioissa hukkua ja mielikuvitus saa vallan.
-Homoseksuaalisuus oli ja on edelleen erittäin negatiivinen asia meidän perheessä ja yleensäkkin siinä kasvuympyrässä missä vartuin, en voi sille mitään mutta pidän sitä vieläkin erittäin negatiivisena asiana,
ja se kiusaaminen ja kuinka loukattiin sen takia koska jotkut ajattelivat jotta olisin homo, vaikuttaa sillätavalla jotta homous on minusta kuolemaakin pahempi asia.
-Tästä sitten tulee erinäisiä ongelmia, vaikka koen olevani hetero tänä päivänä, niin pelkään kuollakseni sitä että jos joku luulisi minun olevan homo! ---eli minä pelkään että teen/sanon/katson jotenkin niin jotta minua luultaisiin homoksi, ja sitä mitä pelkää kuollakseen monesti tapahtuu.
Eli vaikka olen hetero niin minun pitäisi jollain tavalla saada laskettua sitä pelkoa jotta minua luultaisiin homoksi.
-Psygologin luokse menin myös toisesta syystä,
-selitän oikeana esimerkkinä, :radiosta kuulin kuinka selostaja puhui kauniista ja rohkeista sekä salatuista elämistä, ja hän kertoi jotta näissä ohjelmissa ollaan jo melko lähellä onko se insestiä, ja samantien tämän kun kuulin minulle tuli erittäin kova ahdistus piikki, en osannut sitä mihinkään yhdistää, ahdisti vain kovasti.
-Kaikenlaiset asiat jotka liittyvät insestiin, ja tätä lähellekkin liittyvät asiat, vaikka kyse ei siitä olisikaan tuottaa minulle ahdistusta, tämä on ongelma.
Tämä täytyy liittyä jotenkin siihen kun kuvittelin isästäni ja siihen kokemaani ahdistukseen.
-kiitos vastauksesta!
Mielenkiintoinen kirjoitus. Itse olen vähän päälle 17 ja samoja ongelmia. Kulki suunnilleen tätä rataa, että entä jos joku luulee minua homoksi ja sitten se vaihtui siihen, että entä jos olen oikeasti homo. En ole koskaan ollut ihastunut poikaan. Aina vain tyttöihin. Meidän perheessä homoista ei olla koskaan hirveästi puhuttu ja jos on niin heistä ei ole pidetty. Itse olen aina samaistunut todella paljon isääni. En ole yleensä arvioinut miesten ulkonäköä, mutta nyt aina kun olen yksin ajatukseni ikään kuin pakotan itseni katsomaan. Koulussa olen edelleen samalainen, kuin ennen pakkoajatusten alkua. Mielestäni kumminkaan jos joku mies sanoo toista miestä komeaksi, niin se ei tee hänestä vielä homoa/biseksuaalia. Sillä lähes jokainen mieshän haluaa näyttää komealta/hyvältä, niin kaippa heillä myös on jonkinlainen käsitys miltä komea/hyvännäköinen mies näyttää. Itseni mielestä komea mies on pitkä ja lihaksikas ja siihen myös itsekkin pyrin. Olen jo pitkä, mutta en ainakaan vielä lihaksikas. Muutenkin koulussa jätkät saattavat puhua jostakin toisesta jätkästä tyyliin "vittu se on ruma" joten eiköhän heilläkin ole joku käsitys hyvännäköisestä miehestä. Muoti-ilmiötkin perustuvat mielestäni osittain tähän. Mietin tosiaan vain, että pitäisiköhän käydä jossain psykologilla juttelemassa tästä? Ja "homofoobikot kiihottuvat homoerotiikasta" teoriaa ei kannata tulla tähän viljelemään, koska olen tutkinut itseäni sen verran, että voin sanoa etten kiihotu siitä.
Se on kumma juttu, mutta ainoastaan hyvällä itsetunnolla ja seksuaalisuuteensa sopeutuneet voivat kehua saman sukupuolen ihmistä hyvännäköiseksi tai hyväkroppaiseksi. Asiaan ei liity mitään homoutta, pikemminkin useimmilla ei asiaan yksinkertaisesti liity mitään homoeroottista koska he ovat niin heteroita.
Hyvänä esimerkkinä vaikkapa kehonrakennuskilpailujen tuomarit. Heidän tehtävänsä on arvioida miesvartaloita joita verhoavat stringit - merkkaavat papereihinsa että pakarat ovat alikehittyneet takareisiin verrattuna ynnä muuta... eikä se heistä homoja tee. Ennemminkin arvostavat sitä työmäärää mitä kehon rakentaminen vaatii.
En tässä nyt sano että se kehonrakentajan vartalo olisi mikään ihanne ainakaan minun mielestäni, mutta jos minä kehun salilla jonkun kehitystä ja laihiksen onnistumista niin olisin aika yllättynyt (ja samalla pettynyt) jos kehun kohde tuosta luulisi minun yrittävän iskeä häntä. Pettynyt siksi, että tuo kehun kohde itseriittoisuudessaan pitää itseään vastustamattomana jopa samaa sukupuolta olevien kesken.
Turha analysoida liiaksi mitään kehuja tai haukkuja saati sitä ovatko ne 'homomielessä' sanottuja. Suomalaiset ovat ihan luonnostaan tosi huonoja ottamaan kehuja vastaan - aina arvellaan olevan jokin taka-ajatus.