Verot nousee.

Heinäkuun alusta valtio ottaa sitten 1% enemmän jokaisesta käytetystä eurosta. Näinköhän eläkeläisten saamat verohelpotukset sitten, imuroidaan kaikki takaisin valtion kassaan.
24313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Pitäähän saada tuontimummotkin jollain elätettyä, samoin kerjäläiset. Heitä kun on tulossa muutam miljoona meille köyhäin pelastajamaahan.

Siis käytetystä eurosta, tarkoitatko ostetusta tuotteesta vaiko siitä, mitä tilille kopsahtaa eläkettä/palkkaa?

Äänestä
  • kreikkalaisten elättämisen! Heille vaan kaikki ylellisyydet kustannetaan suomalaisten selkänahasta! No tietysti muutkin maat osallistuvat, mutta tokkopa muut maat joutuvat yhtä ahtaalle kuin Suomi.

    Äänestä

  • Pois Eu:sta! kirjoitti:

    kreikkalaisten elättämisen! Heille vaan kaikki ylellisyydet kustannetaan suomalaisten selkänahasta! No tietysti muutkin maat osallistuvat, mutta tokkopa muut maat joutuvat yhtä ahtaalle kuin Suomi.

    ensimmäinen ole. Islannin liituraitapojut ostelivat maailmalta mitä sattuu sijoituskohteita. Kävivät täälläkin kovin tarjouksin ostelemassa Finnairia. Omaa rahaa ei ollut latin latia, väittivät vain, että saavat lainaa kauppahinnaksi jenkkien eläkerahastoista. Eivät saaneet Finnairia, eivätkä jenkkien taalojakaan. Islannin valtion saivat konkurssiin.

    Sitten tuli itku, kun Islannin valtiokaan ei enää saanut luottoja. Islannin valtio pyysi Suomea ottamaan lainaa Suomen nimiin ja antamaan sen sitten heille. Tottakai Suomen valtiovarainministeri tuonkin teki. Ei niitäkään rahoja koskaan takaisin saada. Mutta saivat Suomen veronmaksajatkin jotain - nimiinsä ottamat Islannin velat maksettavakseen.

    Äänestä

  • Fiksua (: kirjoitti:

    Jyrkille ja matille saisivat kaikki maksut lähettää , ei suomen kansalle, Jyrki on suuruuden hullu !! samoin matti ....

    Äänestä

  • voi veeee voi veeee kirjoitti:

    Jyrkille ja matille saisivat kaikki maksut lähettää , ei suomen kansalle, Jyrki on suuruuden hullu !! samoin matti ....

    Demarien, Lipposen, indeksileikkuri toi 0,26% korotuksen. Temujen loisille kuntiin piti kunnallisveroa nostaa. Käteen vähemmän, kuin viime vuonna. Nyt demut vielä vastusti ruuan hinnan alentamista.

    Äänestä

  • meijät kusetti kirjoitti:

    Demarien, Lipposen, indeksileikkuri toi 0,26% korotuksen. Temujen loisille kuntiin piti kunnallisveroa nostaa. Käteen vähemmän, kuin viime vuonna. Nyt demut vielä vastusti ruuan hinnan alentamista.

    Paavo Lipponen tietenkin suurin TÖPPÖ on ollut, vie suomen emuun ilman kasan suostumusta , hänet pitää panna edesvastuuseen, mutta kaikki nykyiset päättäjät myös pressaa myöten, eimuuta kuin laskut lähettää heille ! Halonen oli pahin ERIARVOISUUDEN puolustaja..... ! Omaan taskuun valtion rahat , se oli nyky päättäjien päämäärä,, kansasta viis.....

    Äänestä

  • Pois Eu:sta! kirjoitti:

    kreikkalaisten elättämisen! Heille vaan kaikki ylellisyydet kustannetaan suomalaisten selkänahasta! No tietysti muutkin maat osallistuvat, mutta tokkopa muut maat joutuvat yhtä ahtaalle kuin Suomi.

    Suomi tulee pärjäämään. Hollanti lainaa huomattavasti enemmän rahaa Kreikalle kuin Suomi luonnollisesti korkoa vastaan se saavatko he tai me rahamme takaisin on epävarmaa. Euroopan laajuisesti Suomi on hoitanut oman taloudellisen reviirinsä hyvin joten ei liene syytä huoleen, että vain me kärsisimme.

    Äänestä

  • Korppis kirjoitti:

    on aika ihmeellistä. Täällä Hyvinkäällä veropohja eli äyrimäärä per capita (asukasta kohden) on yksi maan korkeimmista. Kaupungilla ei ole sanottavasti velkojakaan. Silti veroäyrin hinta (kuntaveron veroprosentti)
    piti nostaa yhdeksi maan korkeimmista, 19,95 eläkeläisiltäkin.

    Mihin kummaan saavat nuokin rahat uppoamaan? Ja eläkeläisiltähän nyt ainakin on hyvä nyppiä. Eihän ne mitään voi ymmärtää. En kai sitten minäkään. Vain 30 v kaupunginkamreerin ja kuntainliittojen rahapuolen pomona ja sellaisissa hommissa seilannut. Vuosi sitten autuaasti eläkkeelle karannut.

    Äänestä

  • Jokusen Jaska kirjoitti:

    kun lähdettiin uudestaan tavallaan laskemaan ja näitä osuuksia rajausti muuttamaan koko Suomessa eli vastuu kuntapolitiikasta ja verotuksesta takavuosina laitettiin kunnille enemmän yksiölliseen päätökseen siitä nostavatko vai pitätkö tämän äyrimäärän samana. Myös tämä yksilöllinen kuntapolitiittinen vastuu kehittää oman alueensa kuntapolitiikka (asunto-koulu-terveyspalveluita) Toki valtiolta edelleen näitä osuuksia tulee kunnille. Eiväthän ne muuten toimisi. Mutta, ei läheskään tuota suunnittelua enää kuten ennen. Nyt sitten aluepolitiikalla on suurempi vaikutus vielä enemmän kuin ennen. Vaikka suuri se on ollut aina. Suuriakin eroja sitten syntyi tuonne kuntien sisälle. Tämä linjaushan oli yhteinen poliittinen tahto silloin. Nyt ne kunnat joilla menee taloudellisesti paremmin heillä ei edelläkän syytä nostaa veroäyriä. Parhaimmain vastausken mihin kuntasi veroäyrit nyt menevät saat oman asuinalueesi kuntapolittikoilta itseltään.

    Äänestä

vain osa sitä kokonaisveropaketti mistä aikaisemmin sovittiin? Että, nyt tulee sitten tämä korotus. Alv kun alennettiin. Eihän tässä uutisessa ole mitään uutta? Meillä istuva maanhallitus tekee sen hetkiset talouspoliittiset linjaukset niiden mukaan mennään...

Turha keskustella enempää. Tilanteet myös aina eläävät. Harvoin kuitenkaan niin. Että, verotusta voitaisiin näillä näkymin laskea. Päinvastaisia toimenpiteitä voi olla uusiakin tulossa. Talouden kokonaistilaanteen mukaan hallituksen pakko mennä.

Suuret verohelpotukset annettu jo. Ja ne menivät kyllä teollisuuden ja työllistämisen tukemiseen. En ota kantaa siihen työllistätäänkö sitten näillä tukiaisilla ja miten? minusta se ei juuri näy. Joku toinen voi olla erimieltä.

Äänestä
  • Rävähtää energiaverojen korotukset. Siinä monella vihreitä äänestäneellä tippuu leuka kengälle!

    Äänestä

  • vuodenvaihde? kirjoitti:

    Rävähtää energiaverojen korotukset. Siinä monella vihreitä äänestäneellä tippuu leuka kengälle!

    rävähtää..samaa mieltä. Energiapoliittiset tämän hetkiset päätökset ja kokonaiskustanuksennet vaikuttavat varmasti.

    Tuolla joku laittoi yhden poliitisen ryhmittymän syyksi tämän. Suomessa kuitenkin aina kolme suurinta puoluetta jakaneet tämän kannatuksen aika tasaisesti. Kok, demarit ja Kepu. Sen mukaan muodostetaan kulloinkin hallitus...pienemmät puolueet joko tulevat tai eivät hallitukseen. Riippuen hallitusohjelmasta. Nyt Kepun kannatus laski viimeisen mielipidetutkimuksen mukaan joka eilen julkaistiin 18%siin....perussuomalaisiin menee nyt nämä protesti äänet. Tästä hallituksen linjaamasta ja toteuttamasta talouspolitiikasta. Se joka on hallituksessa on myös vastuussa maamme
    sosiaalisesta että, sen hetkisestä talouspoliitikasta. Ei luulisi olevan moninmutkaista ymmärtää.

    Tottakai sitten yllätysmomentit kuten nyt Kreikka tai Espanja tuovat aina näitä tekijöitä kapitlliisessa taloudessa mihin kukaan maa ennalta vielä pysty riittävän ajoissa ennakoimaan. Siihenkin suunniteltaan nyt muutosta näillä veroilla mitä joutuvat tämä pankiiri-ja sijoitus-ja pörssiyhtiöt maksamaan. Ettei tuo lasku tulisi aina tavallisten veronmaksajien kontolle....niinkuin tähän asti. Kuitenkin tämä vielä auki.....

    Äänestä

kun kruunu sentään on nousussa. Siis melkein joka kuu on tullut tuo 1% nousua. Mutta vielä ollaan silti alle sen mitä 2008 vuonna sain, vaikka joku kehtaa väittää että on ollut indeksi korotuksia tai muita korotuksia.

Ensi vuoden alusta jätän kaikki kruunu-tuloni svea-mamman pankkiin, saas nähdä mitä mieltä ovat Suomen verottajat siitä.

"eläkeläisten saamat verohelpotukset "

Mitähän ne olivat, kun on mennyt ihan ohi tuollaiset verohelpotukset.

Äänestä
  • 2009 vuoden alusta minulla ainakin eläketulovähennyksen korotus, laski eläkkeeni veroprosenttia 5%.

    Äänestä

  • eikä nukkua. kirjoitti:

    2009 vuoden alusta minulla ainakin eläketulovähennyksen korotus, laski eläkkeeni veroprosenttia 5%.

    Uuden hallituksen ensimmäinen homma on eläkkeiden leikkaus 10-20% joten ei nuo indeksikorotukset ole mitään. Sama leikkauskierre on menossa jo useassa maassa.

    Äänestä

  • hallituksen kirjoitti:

    Uuden hallituksen ensimmäinen homma on eläkkeiden leikkaus 10-20% joten ei nuo indeksikorotukset ole mitään. Sama leikkauskierre on menossa jo useassa maassa.

    SDP ei ota lapsilta ei sairailta ei vanhuksilta. Edellyttää tietysti että kansa äänestää SDP:tä! Mutta tietysti yli kuusikymppiset ovat muka fiksuja ja äänestävät nykyiset sösselit valtaan??

    Äänestä

  • mistä roikkuu. kirjoitti:

    SDP ei ota lapsilta ei sairailta ei vanhuksilta. Edellyttää tietysti että kansa äänestää SDP:tä! Mutta tietysti yli kuusikymppiset ovat muka fiksuja ja äänestävät nykyiset sösselit valtaan??

    Demarit taas suunnittelee eläkeläisten kusetusta. Palkkaveroa ei nosteta. Siis eläkeläisten kimppuun ne taas,SAK:n kätyrit. Demareille oli karvas pala, kun eläkkeiden veroja alennettiin. Eivät ole vieläkään sitä nialassu.
    Muualla on valtion eläkkeitä alennettu. Ei yksityispuolen, jonka olemme itse maksaneet.

    Äänestä

  • mistä roikkuu. kirjoitti:

    SDP ei ota lapsilta ei sairailta ei vanhuksilta. Edellyttää tietysti että kansa äänestää SDP:tä! Mutta tietysti yli kuusikymppiset ovat muka fiksuja ja äänestävät nykyiset sösselit valtaan??

    miten kävi viime laman jälkeen kun SDP pääsi hallitukseen. Keiltä he veivät ja paljon!

    Äänestä

- 35,40E / kk, netto.

Se oli vasta eläkkeen korotuksen vaikutus 01.02.
= kunnallisveron korotus imaisi tuon verran pois aikaisempaan nettoeläkkeeseen verrattuna.

Varjetakoon minua seuraavilta eläkekorotuksilta.
Verohelpotuksen vaikutus saattaisi olla tuhoisampi.

Äänestä

Kerrotko tarkemmin tästä "veronkorotuksesta"? Seuraan päivänpolitiikkaa, mutta moisesta korotuksesta en ole kuullutkaan.
Ottaako eläkkeestä vai mistä?
Kiitos vastauksesta.

Äänestä
  • Kysyppä lapsiltasi tulevista veronkorotuksista, he elävät päivässä, ei eilisessä!

    Äänestä

samoin voi ja juustot kuin kesäkuussakin, vaikka kuitissa vero% on 13. Näyttäisi siltä, että ruokakaupat eivät ole nostelleet hintoja, sillä nehän oli jo aikapäiviä sitten hyvin nostettu ennen edellistä ja uutta veronkorotusta. Paitsi parempi liha, sen hinta on noussut. Edelleen ollaan huipulla ruuan hinnoissa.

Kulutustavaroiden vero% on nyt 23%, mutta ostan aina tarjoustuotteita, tosin niidenkään oikeaa hintaa ei voi tietää. Ilmaa tosi paljon hinnoissa, tuote on voinut olla jossain varastossa vaikka kuinka kauan. Ja nyt myydään arjen säästöinä näitä häntäpäitä. Miten kauppa pystyy myymään 19,90€:n t-paidan vitosella, jos se ei osta jäännöseriä jostain?

Äänestä
  • se että ne on ostettu jo kymmenen vuotta sitten parilla markalla/kpl ja nyt myyvät sillä viidellä eurolla (30mk).

    Äänestä

Lama ja taantuma maksatetaan tietenkin veronmaksajilla kunhan vaalit on pidetty. Sehän on tietenkin pakko. Kukapa muukaan maksaisi niitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eläkeläisillä. kirjoitti:

Heinäkuun alusta valtio ottaa sitten 1% enemmän jokaisesta käytetystä eurosta. Näinköhän eläkeläisten saamat verohelpotukset sitten, imuroidaan kaikki takaisin valtion kassaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu