livechattailu

Ihmettelen että jotkut henkilöt kehtaa olla työpaikaltaan koko päivän esim tuolla livechatissa,siis he ovat siellä aamu seitsemästä kello 16.oo asti ,ja siellä on moni tälläinen esim.tomppa68 ja muinainen,jotka sitten parisuhteessa olevana siellä flirttavat avoimesti toisilleen,kun eivät voi sitä kotoaan tehdä.Minä ymmärtäisin jos olisivat silloin tällöin,mutta että joka arkipäivä 8h,mutta kyllähän he ruokatunnin pitää chatista poissa,siis onko enää mitään tolkkua kuinka työnantajia käytetään hyväksi,aivan järjetöntä,Siksi toivonkin että työnantajat laittavat sulun netteihin ettei työntekijät pääse työaikana niihin,kun saatan vaan arvailla kuinka mahdottomasti tälläisiä henkilöitä on jotka hyväksikäyttää sitä että pääsee salaa työnantajan koneelta live/seksichatteihin.Kyllä tuohon asiaan ois puututtava jo yleisestikkin ,kun näitä ilmianoja tulee jatkuvasti siis julkisista henkilöistä ja valtion virkamiehistä mutta ajatelkaapas niitä tuhansia ja taas tuhansia tavallisia työntekijöitä jotka sitä harrastavat jatkuvasti,en kyllä haluais ainakaan olla työnantajana joka maksa työntekijälle palkkaa siitä että chattailee koko päivät chateissa.Tämä näkökanta vaan siksi että ois niihinkin työpaikkoihin varmasti menijöitä ,kun on työttömyys niin suuri. Muuten tuollaiset chatit ovat ihan hyviä,minä itse käyn silloin tällöin esim livechatissa ,mutta käyn kotoa ja olen sinkku,mutta kun oli jalka poikki niin olin siellä tosi usein ja huomasin tuon että muutamat vakiot tulevat heti aamusta kun työpaikalleen menevät ja ovat siellä sitten koko päivät kunnes pitää lähteä kotiin työmaalta,ja se todellakin on naurettavaa ja järjetöntä,joten työnantajat menkääpä itsekkin käymään silloin tällöin chatissa niin löydätte ehkäpä omia työntekijöitänne sieltä tai näkeehän sen tietty logistakin koneelta,missä on oltu ja kuinka kauan.Joten laittakaa kuriin työntekijänne ettei teidän turhaan tarvi palkkoja maksella ,ja potkut sellasille jotka sitä tekee,niin silloin voivat olla (jos pystyvät kotoaan) olla chateissa ihan niin kauan kun haluavat.Mutta toisaalta tuohan on myös oman partnerin pettämistä toisaalta,sillä ei varmasti kukaan siihen lupaa saisi omalta puolisoltaan jos kysyisi,jolleivät tietty molemmat sitten käy yhdessä ,se on aivan eri asia.
13765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvä että joku kirjottaa tästä asiasta.Olen aivan samaa mieltä kirjoittajan kanssa , ja se on todella hirveätä,kun ihmisillä ei ole enään mitään työmoraalia,toivottavasti ainaki nämä jäävät nyt kiinni,siinä ois sitte varotusta kylliksi muillekkin.Lapsellista ja ihan pöyristyttävää touhua.

Äänestä
  • Minusta ennenkaikkea on moraalitonta yököiltä , jotka tekevät yötyötä ja jatkuvasti istuvat yöstä toiseen chatilla. Minä tiedän ihan erään Sairaanhoitopiirin, jossa tapahtui seur tapaus. Potilas oli ollut lonkkaleikkauksessa ja hänellä oli veritulpan vaara olemassa ja potilasta seurattiin toimistossa monitoorista, josta näkyi sydänfilmi mm.

    Yökkö oli istunut chatissa, kun potilas menehtyi ja hän olisi sen nähnyt monitoorista, että sydämenlyönnit heikkenevät ja infarktihan se oli sitten patologin lausunnon mukaan. Potilas menehtyi, hänen iäkäs miehensä ei jaksanut nostaa kannetta hoitovirheestä. Missä todellakkin on vastuu hoitajilla, nytkin tuolla chatilla liikkuu paljon vuodeosastojen hoitajia, eikö siellä ole enää tekemistä ihan oikeesti, mutta palkkaa heille pitäs maksaa mielinmäärin ensimmäisenä ollaan lisää pyytämässä. Vanhukset ovat märissä vaipoissaan ja kuivavat, kun hoitajilla ei ole aikaa antaa heille juomista edes.
    Minusta on kenenkään turha puoltaa näitä töistä chattilijoita, kaikki se aika minkä istuttavat chatilta se on työnantajan ajan varastamista.

    Suurin toiveeni olisikin, että kaikki ja etenkin Sairaanhoitopiirit laittaisivat estot koneille, ettei pääse chattamaan. Kyllä chattiin ehtii omallakin ajalla. Moraali on todellakkin valunut alas, kun miettii näitä ihmisiä, jotka työpäivänsä viettävät chatilla, ja samalla siellä virtuaalimaailmassa pettävät vielä puolisoaan.

    Minä en ainakaan ottaisi sellaista miestä /naista itselleni joka jatkuvaan istuu chatilla.

    Äänestä

..sairaanhoitajien chattalilua työpaikallaan.
Heillä on "aina kiire" ?
Voi potilas parkoja.

Todellakin jokaiseen sairaalaan olisi hyväksi laittaa esto chattiin.
Joka ainoaan sairaalaan.

Äänestä
  • ehdottomasti koko terveydenhuollon alalle, osassahan jo onkin, mutta vielä paljon paikkoja joissa ei ole.

    Minulla ei ole työstä koskaan mahdollisuus käydä chatissa, enkä myös kaipaa sitä, koska työ on työtä ja sitä tehdään eikä kuluteta aikaa jossain keskustelupalstalla. Moraali on laskenut hoitohenkilökunnalta todella alas, kun chatissa viihdytään työaikana.

    Äänestä

Kyseisen naischattaajan työpaikka on kyllä tiedossa joten ilmoitus vaan työnantajalle niin kiinni jää.

Äänestä

Satunpahan ihan itse itseni työllistämään, joten asian tuskin sinua pitäisi vaivata.

Viimeksi kun katsoin, en myöskään ole parisuhteessa.

:D

Äänestä

Tollasille hyväksikäyttäjille ,heti potkut töistä,kyllä oon samaa mieltä et tulijoita on .
Ja on se kummaa että eikö kukaan siä työmaalla ihmettele kun ei töistä tuu mitään,vai onkohan sitte niin et tekevät " ylitöitä" ,tai sit et on sillai ettei kukaan muu oo siinä huonees ,niin mikäs siin' on sätätä sitte,
mutta joo kyllä on moraali alhalla tollasilla ihmisillä ,vaikka onhan siinä mahdollisesti sairauski takana ,addikti,satti/netti-addikti,voi hyvinki olla noilla jokka sattailee koko päivät.
TYÖTTÖMÄKSI VAAN JA HETI.

Äänestä

Luin tämän sinun tekstin ja menin itsekkin käymään siellä chatissa ja niin olet täysin oikeassa siellä nämä kyseenomaiset henkilöt todella olivat aivan samallalailla kun kirjoitit.en myöskään ymmärrä kuinka kehtaavat,toivompa todella myöskin että jäisivät kiinni,vaikka kun kysyin onko siellä sillä hetkellä äänessä olevat kaikki töissä niin luultavasti olivat,koska vain yksi vastasi ettei ole töissä juuri nyt ja ihan julkisesti tulimme siihen tulokseen siellä että meitä oli vain 2 henkilöä jotka niistä14 jotka oli "äänes" olimme vapaalla tai emme sillä hetkellä töissä,siis toihan on jo aivan älytöntä ja ei he sitä salaile kun kysytään että töistäkö sattailevat vaan sanovat että joo ,ja peeveli kun puhelin joskus häiritsee sattailua.Kyllä tuo on jo ennekuulumatonta,vaikka olihan siellä tai siis on kuulemma joka päivä eräs koti-äiti ,ja hän sanoi että on yhtä helvettiä nyt kun kaikki lapset ovat kotona ja kieltävät häneltä sattailun tai siis lapset pyytävät ettei hän koko päiviä sattailisi,voi lapsi raukkoja kyllä tuollaiset ihmiset pitäisi jo laittaa pakkohoitoon.Ja kaikki nämä töistä sattailijat toivon todella että jäätte kiiinni ja työnantajanne laittaa sulut koneelle,ihmettelen ettei tätä sulkutouhua käytä kaikki työpaikat,mutta luulisin että kun oikein tulee tietoisuuteen kuinka paljon töistä näillä sateilla ollaan niin luultavasti tulee ihan piankin kaikille sulku työpaikka koneille siis.En malta olla vielä mainitsematta,kuinka olin yksi ilta siellä samaisella satilla ,niin eräs henkilö sattaili samalla kun ajoi kiitolinjaa siis rekkaa,herran jumala kuinka ihmiset voi olla älykääpiöitä ja hän vielä sanoi että ei meinaa pysyy rekka tiellä kun pitäs lukee kommentteja ja kirjottaa tietokoneelle ja ajaa rekkaa samalla ,siis toi olis kyllä jo ihan poliisi-asia,rikoshan tuo on ja siihen pitäis puuttua ennenkin hän tappaa sillä touhulla joitan viattomia ihmisiä,aivan kamalaa ,mitä kaikkea ihmiset voivat addiktioidensa eteeen tehdä.Mutta tässä minun mielipiteeni ,toivottavasti jäävät kiinni kaikki jotka luvattomasti sattailevat ja saisivat siitä myös korvausvelvollisuuden tai potkittaisiin pois työpaikoilta ja tämä kyseinen rekkakuski,kortti pois iäksi,niin sen jälkeen voi sit sattailla ihan turvallisesti,kun niin kerran haluaa.

Äänestä

Joillakin on vain sellainen työ että pakko jotain tehdä että pysyy hereillä. Minä olen päivystäjänä vikapalvelussa. Siinä vain istutaan ja otetaan vastaan puheluita. Homma on todella pitkästyttävää joten chatti ja eri pallopelit pitää olla päällä koko ajan. Samanaikaisesti ei kuitenkaan mitään muuta työtä voi tehdä koska pitää olla valppaana toimeen heti jos puhelu tulee. 8h päivässä on siis minullakin chatti auki. Jos ei sitä olisi niin pitäisi joku muu homma keksiä, pasianssin peluu tai muu.

Äänestä
  • Chattipaikka tullut näköjään nelosen tekstitvlle sivulle 899.

    Äänestä

jokaisella oma elämä,,eläkööön ,,sen nii kun haluuu vaik livechattaillen,,

Äänestä
  • MORAALITONTA se on ja lapsellista ,tehdä sitä työaikana,siis että ollaan missään tuollaisissa chateissa,toivottavasti jäävät kiinni.mutta olen samaa mieltä tämän erään vastaajan kanssa että he ovat sairaita,addikteja,hoitoahan nuo tarvitsevat.Kun sanot että jokaisella oma elämä ,kyllä se on niin että tehkööt kotoaan ihan kuinka haluavat ,vaikka olisivat chateissa yökaudet,mutta kyllä joku moraali pitää olla ettei työpaikalta sitä tehdä.Luultavasti olet itse samassa jamassa, kun tuollaista kirjoitat,vai etkö ymmärtänyt tuota ensimmäistä kirjoitusta ollenkaaan.

    Äänestä

  • Onko moraalia enään kirjoitti:

    MORAALITONTA se on ja lapsellista ,tehdä sitä työaikana,siis että ollaan missään tuollaisissa chateissa,toivottavasti jäävät kiinni.mutta olen samaa mieltä tämän erään vastaajan kanssa että he ovat sairaita,addikteja,hoitoahan nuo tarvitsevat.Kun sanot että jokaisella oma elämä ,kyllä se on niin että tehkööt kotoaan ihan kuinka haluavat ,vaikka olisivat chateissa yökaudet,mutta kyllä joku moraali pitää olla ettei työpaikalta sitä tehdä.Luultavasti olet itse samassa jamassa, kun tuollaista kirjoitat,vai etkö ymmärtänyt tuota ensimmäistä kirjoitusta ollenkaaan.

    Kyllähän se nyt varmaan on niin, että aika pieni osa suomalaisista käyttää koko työaikansa chattailuun. Hieman useammat tosin sattavat siellä pistäytyä töiden lomassa, mutta tietämättä sen enempää kyseisten chattaajien työajankäytöstä, en lähtisi ketään syyllistämään. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naiskulkuri kirjoitti:

Ihmettelen että jotkut henkilöt kehtaa olla työpaikaltaan koko päivän esim tuolla livechatissa,siis he ovat siellä aamu seitsemästä kello 16.oo asti ,ja siellä on moni tälläinen esim.tomppa68 ja muinainen,jotka sitten parisuhteessa olevana siellä flirttavat avoimesti toisilleen,kun eivät voi sitä kotoaan tehdä.Minä ymmärtäisin jos olisivat silloin tällöin,mutta että joka arkipäivä 8h,mutta kyllähän he ruokatunnin pitää chatista poissa,siis onko enää mitään tolkkua kuinka työnantajia käytetään hyväksi,aivan järjetöntä,Siksi toivonkin että työnantajat laittavat sulun netteihin ettei työntekijät pääse työaikana niihin,kun saatan vaan arvailla kuinka mahdottomasti tälläisiä henkilöitä on jotka hyväksikäyttää sitä että pääsee salaa työnantajan koneelta live/seksichatteihin.Kyllä tuohon asiaan ois puututtava jo yleisestikkin ,kun näitä ilmianoja tulee jatkuvasti siis julkisista henkilöistä ja valtion virkamiehistä mutta ajatelkaapas niitä tuhansia ja taas tuhansia tavallisia työntekijöitä jotka sitä harrastavat jatkuvasti,en kyllä haluais ainakaan olla työnantajana joka maksa työntekijälle palkkaa siitä että chattailee koko päivät chateissa.Tämä näkökanta vaan siksi että ois niihinkin työpaikkoihin varmasti menijöitä ,kun on työttömyys niin suuri. Muuten tuollaiset chatit ovat ihan hyviä,minä itse käyn silloin tällöin esim livechatissa ,mutta käyn kotoa ja olen sinkku,mutta kun oli jalka poikki niin olin siellä tosi usein ja huomasin tuon että muutamat vakiot tulevat heti aamusta kun työpaikalleen menevät ja ovat siellä sitten koko päivät kunnes pitää lähteä kotiin työmaalta,ja se todellakin on naurettavaa ja järjetöntä,joten työnantajat menkääpä itsekkin käymään silloin tällöin chatissa niin löydätte ehkäpä omia työntekijöitänne sieltä tai näkeehän sen tietty logistakin koneelta,missä on oltu ja kuinka kauan.Joten laittakaa kuriin työntekijänne ettei teidän turhaan tarvi palkkoja maksella ,ja potkut sellasille jotka sitä tekee,niin silloin voivat olla (jos pystyvät kotoaan) olla chateissa ihan niin kauan kun haluavat.Mutta toisaalta tuohan on myös oman partnerin pettämistä toisaalta,sillä ei varmasti kukaan siihen lupaa saisi omalta puolisoltaan jos kysyisi,jolleivät tietty molemmat sitten käy yhdessä ,se on aivan eri asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu