Työstötavoista

Olisi kiinnostava tietää, miten kirjailijanalkukollegat (tämä huumorilla) työstävät tekstiään. Eli kun ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on valmis, ryhdyttekö muokkaamaan sitä, vai aloitatteko kokonaan alusta (siis kirjoitatteko tekstin uudestaan)?
6316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

... nyt jäi jotenkin epäselväksi
tämä huumorin

genre

?

joten täsmennystä kaipaisin...

Äänestä

Muokkaamalla valmista tekstiä. Toisinaan pätkiä pitää kirjoittaa kokonaan uusiksi, mutta yleensä pohjana on eka versio, jota muokkausvaiheessa vain parannellaan.

Äänestä

Ensin luen koneella olevan tekstin ja korjaan sitä mukaa kun luen, eli pahimmat mokat. Sitten tulostan ja luen uudestaan, korjaan ja korjaan konelle helpoimmat jutut. Merkitsen missä on aukkokohtia ja mitä pitäisi kirjoittaa uudestaan. Lopulta korjailen taas koneella olevaa tekstiä, lisään ja poistan, tulostan ja korjaan... Mietin, parantelen... en ole muuten vielä saanut mitään valmista aikaan.

Äänestä

Tällä hetkellä kirjoitan uudelleen raakaversion pohjalta, sillä juonikuvio muuttui niin paljon (sitä se teettää, kun vetää juonen ihan extemporee), etten saa sitä tuohon itse raakaversioon itseäni sekoittamatta pistettyä. Koen muutenkin helpommaksi kirjoittaa asiat "puhtaaksi", vaikka tämäkin muka puhdas versio tulee olemaan vain raakaversiosta vedetty hieman valmiimpi versio, jonka valmiiksi saatuani tulenkin sitten käymään läpi, korjaamaan, lukemaan taas uudelleen, korjaamaan, muokkaamaan ja pahimmassa taikka parhaimmassa tapauksessa kirjoittamaan vielä kertaalleen puhtaaksi. Onneksi rakastan tarinaani ja hahmojani niin paljon, että se ei ehdi puuduttamaan minua loppuun. Jos näin ei olisi, olisin kai viskannut koko tekstin jo kauan sitten laatikon nurkkaan ja unohtanut sinne.
Välillä on kuitenkin pidettävä pieniä taukoja ja unohdettava (tai ainakin yritettävä) koko tarina hetkeksi ja miettiä jotain muuta ja aina sitten löytää uusia asioita ja pahimpia mokiakin saa korjattua.

Äänestä
  • mulla on juuri tää työstäminen. Ekan raakaversion kirjoittaminen oli helppoa, mutta sitten mättää tää korjaaminen. Liian monta asiaa tuntuu muuttuvan ja vaikuttavan joka asiaan, niin ettei enää tiedä, miten juttua pitäisi liikuttaa, että se pysyisi linjassa.

    Onko mitään kurssia, joka tähän auttaisi?

    Ehkä olisi alusta alkaen pitänyt kirjoittaa vasta, kun suunnitelma oli pidemmällä. No mun eka romaani, joten kaikki aloittelijan mokat kai pitää käydä läpi.

    Äänestä

  • Verdigo & kirjoitti:

    mulla on juuri tää työstäminen. Ekan raakaversion kirjoittaminen oli helppoa, mutta sitten mättää tää korjaaminen. Liian monta asiaa tuntuu muuttuvan ja vaikuttavan joka asiaan, niin ettei enää tiedä, miten juttua pitäisi liikuttaa, että se pysyisi linjassa.

    Onko mitään kurssia, joka tähän auttaisi?

    Ehkä olisi alusta alkaen pitänyt kirjoittaa vasta, kun suunnitelma oli pidemmällä. No mun eka romaani, joten kaikki aloittelijan mokat kai pitää käydä läpi.

    Mielestäni voisit saada vinkkiä ja ajatuksia Oriveden Opiston kesäkursseilta, vaikka romaanipajasta. Itse ainakin sain muutama kesä sitten. Muistaakseni - voi muistaa väärinkin - opettaja antoi listan jutuista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun kirjoittaa 2. versiota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoitteleva kirjoitti:

Olisi kiinnostava tietää, miten kirjailijanalkukollegat (tämä huumorilla) työstävät tekstiään. Eli kun ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on valmis, ryhdyttekö muokkaamaan sitä, vai aloitatteko kokonaan alusta (siis kirjoitatteko tekstin uudestaan)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu