Ajan ja kellonaikojen kanssa ongelmia?

aika.a

Ajan ja kellonaikojen kanssa ongelmia?
Onko lapsellesi ajan ja kellonaikojen ymmärtäminen vaikeaa.

Olen tekemässä dokumenttielokuvaa siitä, miten lapsi koulussa oikein alkaa hahmottamaan aikaa ja aikatauluja ihan eri tavalla. Koettaisin löytää päähenkilöksi lasta, jolle ajan ja kellonaikojen ymmärtäminen olisi keskimääräistä vaikeampaa. Se voi varmasti ilmetä monin eri tavoin: esimerkiksi kellon opettelu takkuaa, päivän eri osat, aamu, päivä ja ilta, eivät ehkä kulje vuorokausirytmin mukaisesti, viikonpäivät sekoittuvat helposti toisiinsa, tuntia aikaisemmin opeteltu unohtuu ja huomispäivän tekemisten ajattelu tuntuu työläältä. Luonnollisestikinhan nämä ovat lapselle vielä vaikeita, joten ei edes tarvitse olla sen kummempaa ongelmaa, mutta tahtoisin kuvata oppimisprosessia tällä saralla. Tai vaihtoehtoisesti voi olla muutakin problematiikkaa koulun aikatauluihin ja muihin tiukkoihin sääntöihin sopeutumisen kanssa.

Iältään lapsi voisi olla kenties ensimmäiselle tai toiselle luokalle menevää, mutta vanhempikin käy. Tarkoitus olisi ehdottomasti olla lapsen puolella, koettaa tavoitella elokuvallisesti hänen kokemustaan siitä, kuinka paljon pitääkään hyväksyä ennen kuin voi oppia elämään kellon määrittämää arkipäivää. Tarkoitus on siis kuvata lasta kunnioittaen, kauniisti ja hänen näkökulmastaan.

Jos sinun lapsesi mahdollisesti voisi olla sopiva, ota yhteys. Myös kaikkia vinkkejä, kokemuksia ja käytännön tarinoita otan mielelläni vastaan. Tässä yhteystiedot: [email protected]

Yhteyttä ottaneille kerron tarkemmin itsestäni ja projektista. Mihinkään ei vielä tarvitse sitoutua tietenkään, vaan voi osoittaa edes vain alustavaa kiinnostusta :)

1

1055

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hei vaan

      Se kirjoitetaan alkaa hahmottaa, ei alkaa hahmottamaan. Vinkki 2: kuulostaa lällärikamalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe