Päätin kirjoittaa tämän vaikka asiat ovat jossain määrin jo vanhoja, mutta ne koskettavat nykypäiväänikin.
En ymmärrä miksi ihmiset eivät voi antaa vanhojen streotypioiden olla vaan heidän pitää aina olla jankuttamassa niistä eivätkä he koskaan halua ystävystyä, kun ihminen muuttuu positiivisempaan suuntaan. Kerron tässä teille sitten syitä miksi minua alettiin kiusaamaan. Pienenä olin ns. vasikka joka kertoi opettajalle kaikista väärin tehneistä ja tietysti mamman poika. Olin myös tuohon aikaan myös aika epäsosiaalinen ja tahdoin vain pelata tietokonetta. Sitä sitten pelasin aina iltapäivät ja sitten koulussakin pelasin sitä mielessäni. Puhuin siitä ääneen itsekseni ja elin sitä pelimaailmaa seikkailen yksinään koulun pihalla. Minua tietysti alettiin katsomaan pitkään ja silloin ihmiset loivat minusta streotypiansa. kuitenkin ala-asteen loppua kohden muutuin sosiaalisemmaksi ja sain jostain ihmistä kavereitakin.
Olin vielä 8lk (2007 kevät) loputtua vielä aika nörttimäinen poika ja epävarma kaikesta. Pukeuduin verkkareihin ja huonoihin vaatteisin, en kammannut tai pessyt tukkaani ja näytin muutenkin perus nörtiltä. Kaveri piirini oli myös samanlainen ja meitä kaikkia hieman kiusattiin. Saimme kuulla vittuilua tavoistamme ja erilaisuudesta. Lisäksi huono koulu menestys lisäsi ulkopuolisten vittuilua. Tytötkään eivät olleet järin kiinnostuneita.
Kesäloman alettua kiinnostuin tytöistä enemmän ja aloin miettiä kuinka saada tyttöystävä. Sen vuoksi aloinkin keskittymään sinä kesänä ulkonäkööni. Lopetin tietokoneen pelaamisen ja korvasin ajan juoksemisella ja lihastreenillä. Lisäksi aloin shoppailemaan itselleni uusia muodikkaita vaatteita ja leikkautin hiukseni siistiksi.
Kesäloman päätyttyä menin 9 luokalle (2007 syksy) ja olin täysin muuttunut. Kaikki katsoivat minua ihmeissään eivätkä kaveritkaan meinnanneet tuntea minua.
Tytöt kävivätkin minuun aika kuumina. He tulivat kyselemään minusta kaikkea ja osoittivat suurta mielenkiintoa minua kohtaan. Samalla aloin panostamaan läksyihin, jotta arvosanat nousisivat. Unohdin jossain määrin vanhan porukkani vaikkakin olin heidän kanssaan koululla. Kuitenkin tyttöjen antaman huomion johdosta itsevarmuuteni kasvoi ja minusta tuli määrätietoinen ihminen.
Kuvittelin kuitenkin, että voisin saada koululta nyt vielä uusia kavereitakin. Kuitenkin "hullun" maineeni oli kiertänyt melkein jokaisella, jotka tunsivat jotenkin ne pojat jotka olivat kanssani samassa koulussa ala-asteella. Sain kuulla perinteisiä haukkuja ja minua pidettiin tyylin matkijana.
Onnekseni itsetuntoni oli vahvistunut tyttöjen antamasta huomiosta ja onnistuin saamaan tyttöystävän (, joka oli muuten koulun yksi kauneimpina pidetyistä tytöistä) joka taas pelasti minut luhistumiselta, en piitannut heidän kommenteistaan. Siitäkös kiusaajani suuttuivatkin ja sain aikamoista vittuilua kuulla kaikkialla. Peruskoulun päätyttyä olin hakenut yhteishaussa toisen paikkakunnan lukioon johon myös pääsin enkä näin törmännyt kiusaajiini koskaan kouluaikana. Kuitenkin aina silloin tällöin vielä nykypäivänäkin jos vastaan tuleva ihminen kadulla on "wanha tuttu" niin saan kuulla vittuilua tai minua osoitellaan naureskellen. En käsitä mikseivät tälläiset asiat voisi jo lakata olemasta, koska siitä kun olin ala-asteella on jo 5-10 vuotta aikaa ja olen muuttunut siitä ajasta täysin. Siksi se ottaakin hermon päälle.
En ymmärrä miksi ihmiset eivät voi antaa vanhojen streotypioiden olla vaan heidän pitää aina olla jankuttamassa niistä eivätkä he koskaan halua ystävystyä, kun ihminen muuttuu positiivisempaan suuntaan. Kerron tässä teille sitten syitä miksi minua alettiin kiusaamaan. Pienenä olin ns. vasikka joka kertoi opettajalle kaikista väärin tehneistä ja tietysti mamman poika. Olin myös tuohon aikaan myös aika epäsosiaalinen ja tahdoin vain pelata tietokonetta. Sitä sitten pelasin aina iltapäivät ja sitten koulussakin pelasin sitä mielessäni. Puhuin siitä ääneen itsekseni ja elin sitä pelimaailmaa seikkailen yksinään koulun pihalla. Minua tietysti alettiin katsomaan pitkään ja silloin ihmiset loivat minusta streotypiansa. kuitenkin ala-asteen loppua kohden muutuin sosiaalisemmaksi ja sain jostain ihmistä kavereitakin.
Olin vielä 8lk (2007 kevät) loputtua vielä aika nörttimäinen poika ja epävarma kaikesta. Pukeuduin verkkareihin ja huonoihin vaatteisin, en kammannut tai pessyt tukkaani ja näytin muutenkin perus nörtiltä. Kaveri piirini oli myös samanlainen ja meitä kaikkia hieman kiusattiin. Saimme kuulla vittuilua tavoistamme ja erilaisuudesta. Lisäksi huono koulu menestys lisäsi ulkopuolisten vittuilua. Tytötkään eivät olleet järin kiinnostuneita.
Kesäloman alettua kiinnostuin tytöistä enemmän ja aloin miettiä kuinka saada tyttöystävä. Sen vuoksi aloinkin keskittymään sinä kesänä ulkonäkööni. Lopetin tietokoneen pelaamisen ja korvasin ajan juoksemisella ja lihastreenillä. Lisäksi aloin shoppailemaan itselleni uusia muodikkaita vaatteita ja leikkautin hiukseni siistiksi.
Kesäloman päätyttyä menin 9 luokalle (2007 syksy) ja olin täysin muuttunut. Kaikki katsoivat minua ihmeissään eivätkä kaveritkaan meinnanneet tuntea minua.
Tytöt kävivätkin minuun aika kuumina. He tulivat kyselemään minusta kaikkea ja osoittivat suurta mielenkiintoa minua kohtaan. Samalla aloin panostamaan läksyihin, jotta arvosanat nousisivat. Unohdin jossain määrin vanhan porukkani vaikkakin olin heidän kanssaan koululla. Kuitenkin tyttöjen antaman huomion johdosta itsevarmuuteni kasvoi ja minusta tuli määrätietoinen ihminen.
Kuvittelin kuitenkin, että voisin saada koululta nyt vielä uusia kavereitakin. Kuitenkin "hullun" maineeni oli kiertänyt melkein jokaisella, jotka tunsivat jotenkin ne pojat jotka olivat kanssani samassa koulussa ala-asteella. Sain kuulla perinteisiä haukkuja ja minua pidettiin tyylin matkijana.
Onnekseni itsetuntoni oli vahvistunut tyttöjen antamasta huomiosta ja onnistuin saamaan tyttöystävän (, joka oli muuten koulun yksi kauneimpina pidetyistä tytöistä) joka taas pelasti minut luhistumiselta, en piitannut heidän kommenteistaan. Siitäkös kiusaajani suuttuivatkin ja sain aikamoista vittuilua kuulla kaikkialla. Peruskoulun päätyttyä olin hakenut yhteishaussa toisen paikkakunnan lukioon johon myös pääsin enkä näin törmännyt kiusaajiini koskaan kouluaikana. Kuitenkin aina silloin tällöin vielä nykypäivänäkin jos vastaan tuleva ihminen kadulla on "wanha tuttu" niin saan kuulla vittuilua tai minua osoitellaan naureskellen. En käsitä mikseivät tälläiset asiat voisi jo lakata olemasta, koska siitä kun olin ala-asteella on jo 5-10 vuotta aikaa ja olen muuttunut siitä ajasta täysin. Siksi se ottaakin hermon päälle.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että nämä tyypit eivät ole onnistuneet itse muuttumaan. Mahtavatko jäädä tuolle lapselliselle roskasakkitasolle, kun ei vanhemmatkaan ole kasvaneet sen pidemmälle? Jätä omaan arvoonsa, kaikkiallahan näitä on, ei vain sinun lähiympäristössäsi. Ovat takuulla kateita sinulle, olivat ehkä jo ennen tätä muutostasi. Kadehan voi olla mistä tahansa. Mutta turha toivo, että saisivat kellonviisarit kääntymään taaksepäin. Pistä painoarvoa vain uusille, hyville tuttavuuksille äläkä haikaile houkkien hyväksyntää (eli sitä, että pitäisivät sinua yhtä huonona kuin itseään...).