Törkeyden huippu

jotta mahtijärvellä (Saarijärvellä) on rikottu lokkien pesiä ja sellaiset määrät?! Täytyy olla todella mieleltään sairas ukko, joka tekee tällaista. Normaali aikuinen ei moiseen ryhtyisi. Lintu lentää tuhansien kilometrien matkan Suomeen pesimään. Osa uupuu matkalle ja joku joutuu petojen uhriksi. Lintu kantaa nokassaan jokaisen oksan, heinän, sammalen ja lopuksi kiskoo rintahöyhenistään pehmusteen poikasilleen. Se hautoo, ruokkii ja syö itse välillä. Tällöin lentokilometrejä tulee satoja päivässä.

Minä maksaisin teille euroja, jotta saisin kaupunkilaisena kuunnella iltayöt lintujen laulua ja myös lokkien naurua!!
Mietitään täällä, josko tultaisiin raivaustraktorilla tuhoamaan tämän ukon asunto?? Saisipa kokea mitä on menettänyt.
Älkää päästäkö sakoilla vaan vankeutta EHDOTTOMANA! Tietenkin tuo 10 000 euron korvaus lisäksi.
13349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lokit kuuluvat kesään. Me asumme paljon lähempänä tätä lokkipaikkaa kuin tämä tuhoajamies. Hänen pihastaan ei edes tämä lokkialue näy !!! Meidän terassilla tai pihamaalla ei näy yhtä ainoaakaan lokin jätöstä, ne asuskelevat vain tällä pienellä alueella minne ovat pesiytyneet, sulassa sovussa sorsien ja muiden vesilintujen kanssa. Yöt olemme saaneet nukkua aivan rauhassa ikkuna auki, aamuyöllä alkaa vasta lokkien ääniä kuulumaan, kuin myös varisten ja muiden lintujen ja se juuri on sitä kesää. Täytyy olla aika vieraantunut luonnosta, jos antaa kaikkien luonnon äänien häiritä elämäänsä. On tosi surullista katsoa miten pieni lintumäärä enää hautoo muniaan, määrä on korkeintaan vain 1/3. Osa istuu apaattisena pellon kupeessa katsoen lammelle päin ja osa on hävinnyt, ainakin toistaiseksi. Tovioisin että tämä mies saisi kunnon juoppoja naapurikseen.

Äänestä
  • riittää täällä Saarijärvellä, jopa ihminen rikkoo toisen ihmisen pesiä...sinä nainen, ajattelisit vähän ennenkuin alat jalittaa naimisissa olevaa miestä.

    Äänestä

  • emo23 kirjoitti:

    riittää täällä Saarijärvellä, jopa ihminen rikkoo toisen ihmisen pesiä...sinä nainen, ajattelisit vähän ennenkuin alat jalittaa naimisissa olevaa miestä.

    Kommenttisi taisi nyt eksyä vähän väärälle palstalle ...

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    Kommenttisi taisi nyt eksyä vähän väärälle palstalle ...

    kuka tahansa voi erehtyä "väärälle palstalle"..

    Äänestä

  • vaarapalsta kirjoitti:

    kuka tahansa voi erehtyä "väärälle palstalle"..

    mä olisin valmis maksamaan osani kolehtiin jos tämän pesänrikkojan tönö käytäs kaatamassa ja annettais vielä pesänrikkojalle selkäänkin oikein kunnolla, kyllähän sen rikkojan varmaankin joku tuntee tai tietää.

    Ja tiedoksi emo23..kyllä siinä naimisissa olevassa ukossakin on vikaa ja pahasti jos lähtee mukaan sellaiseen. Onhan maailma houkutuksia täynnä kyllä naimisissa olevalla ukolla täytyy olla selkärankaa sen verran että voi kieltäytyä näistä houkutuksista vai onko tämä ukko, mieheksi ei oikein voi sanoa, niin lapanen että sitä voi viedä narussa kuka tahansa ja kuinka tahtoo!

    Äänestä

  • Gunnar-pässi kirjoitti:

    Multa liikenee työttömänäkin muutama euro ko hankkeeseen, niin paljon sattuu!! Linnut tuottavat meille laulullaan iloa VAIN 2. kuukauden ajan ja sitäkään ei jonkun hermo kestä?
    Kyllä syksyn kurjuutta ja hiljaisuutta riittää vielä 10 kuukauden ajan, jotta nauti sika kunnolla. Kun tönösi on hajalla istut paljain p... lumihangessa ja aaahh nautit HILJAISUUDESTA! Onnea!

    Äänestä

  • kanssasi... kirjoitti:

    Mitä tuosta.

    Sinnehän on tulossa ihan uudet kotkottajat munineen. Sitten ripaska roikaa ja balalaikka soi yötä päivää

    Äänestä

  • uudet laulut kirjoitti:

    Mitä tuosta.

    Sinnehän on tulossa ihan uudet kotkottajat munineen. Sitten ripaska roikaa ja balalaikka soi yötä päivää

    Sellaisia Raflakahlaajia joiden perässä kuohitutkin pässit juoksee.

    Äänestä

  • uudet laulut kirjoitti:

    Mitä tuosta.

    Sinnehän on tulossa ihan uudet kotkottajat munineen. Sitten ripaska roikaa ja balalaikka soi yötä päivää

    haitsette paikkakunnalla asuvat, niin järjestäkää ympäri vuorokautinen vartiointi pesintäajaksi? Jos omat "rahkeet" ei riitä löytyy lähistöltäkin vapaaehtoisia lintu-ihmisiä vartioon. Tekisin sitä liksatta, omilla eväillä vain saadakseni nauttia lintujen konsertista.
    Suomen kevät on niin surkean lyhyt ja muilla vuodenajoilla ei sitten tee mitään!

    Äänestä

  • emo23 kirjoitti:

    riittää täällä Saarijärvellä, jopa ihminen rikkoo toisen ihmisen pesiä...sinä nainen, ajattelisit vähän ennenkuin alat jalittaa naimisissa olevaa miestä.

    pääsääntöisesti niitä kouluja käymättömiä vailla omaa moraalia olevia punikkeja.oma pesä rikkoontunu.sit alkavat rikkomaan toisten kotipesijä.

    Äänestä

  • SDP väki osooo., kirjoitti:

    pääsääntöisesti niitä kouluja käymättömiä vailla omaa moraalia olevia punikkeja.oma pesä rikkoontunu.sit alkavat rikkomaan toisten kotipesijä.

    tämä oli kyllä ihan koulutettu eikä punikki..moraalittomuus ei katso koulutusta eikä puoluetta

    Äänestä

Olla sairas että kesästä toiseen viitsisi kuunnella moista älämölöä. Kaveri teki aivan oikein.

Äänestä
  • hermoheikko, on se kun ei isot aikuiset miehet kestä lokkien naurua..ja oikein laitoit vielä nimimerkiksi haulikon merkin..tunnetko nyt olevasi oikein iso-iso-mies joka ottaa vaikka haulikon avuksi jos ei muuten pärjää. Kyllä se on niin päin että täytyy olla todella sairas jos ei kestä lintujen ääniä ja pitää käydä rikkomassa lokin pesät, siiloin olisi aika hakeutua pehmeään ja äänieristettyyn koppiin ja vahva lääkitys päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

josta kuulin... kirjoitti:

jotta mahtijärvellä (Saarijärvellä) on rikottu lokkien pesiä ja sellaiset määrät?! Täytyy olla todella mieleltään sairas ukko, joka tekee tällaista. Normaali aikuinen ei moiseen ryhtyisi. Lintu lentää tuhansien kilometrien matkan Suomeen pesimään. Osa uupuu matkalle ja joku joutuu petojen uhriksi. Lintu kantaa nokassaan jokaisen oksan, heinän, sammalen ja lopuksi kiskoo rintahöyhenistään pehmusteen poikasilleen. Se hautoo, ruokkii ja syö itse välillä. Tällöin lentokilometrejä tulee satoja päivässä.

Minä maksaisin teille euroja, jotta saisin kaupunkilaisena kuunnella iltayöt lintujen laulua ja myös lokkien naurua!!
Mietitään täällä, josko tultaisiin raivaustraktorilla tuhoamaan tämän ukon asunto?? Saisipa kokea mitä on menettänyt.
Älkää päästäkö sakoilla vaan vankeutta EHDOTTOMANA! Tietenkin tuo 10 000 euron korvaus lisäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu