Jos Best Promotions Oy:n myyntijohtajana on henkilö, jonka oman yrityksen (MK-Promo) liiketoiminta ei ole tuottanut toivottua tulosta viime vuonna, tekeekö se yrityksestämme rikollisen? Jos viime vuoden puolella suurimmat ongelmat ovat perustuneet yhden ja sen ainoan päämiehen ongelmiin vastaanottaa tilauksia tiettyä määrää ja sitä kautta palkkioiden viivästymiseen ja työntekijöiden palkanmaksuun, eikö meille annettaisi mahdollisuutta aloittaa alusta ja tehdä rehellistä liiketoimintaa?
Olemme nyt hajauttaneet riskiä ja löytäneet eri toimialoilta vahvat päämiehet. Tämä mahdollistaa myös työntekijöillemme vaihtelevia projekteja. Ensisijaisen tärkeää on että työntekijämme viihtyvät yrityksessämme ja ennen kaikkea että palkat maksetaan ajallaan ja sovitusti.
Otamme mielemmämme palautetta aiheeseen liittyen.
Pekka Kuikka
Best Promotions Oy
Olemme nyt hajauttaneet riskiä ja löytäneet eri toimialoilta vahvat päämiehet. Tämä mahdollistaa myös työntekijöillemme vaihtelevia projekteja. Ensisijaisen tärkeää on että työntekijämme viihtyvät yrityksessämme ja ennen kaikkea että palkat maksetaan ajallaan ja sovitusti.
Otamme mielemmämme palautetta aiheeseen liittyen.
Pekka Kuikka
Best Promotions Oy
Vastaukset 6
Vanhimmat
hyvän kuvan yrityksestä kun ensimmäisenä selitellään kun ihminen on edes töissä. toki hyvä näin sillä ihmiset näkevät jo tätä lukiessaan että parempi etsiä toinen paikka. sellainen missä itsestään selvät asiat eli palkanmaksu ym. ovat kohdallaan.
älähtää, johon kalikka kalahtaa, tässä taidetaan älähtää jo etukäteen.
Samat miehet, samat projektit samassa paikassa ja sama työ, järjestysmarssi vaan erilainen. Kuikka selittelee turhaan, kaikki kyllä ymmärtää miksi tuollaisia selityksiä kirjoitellaan julkiselle palstalle.
Itselläni on kokemusta monenlaisista työnantajista myyntialalla.
Joskus on jäänyt palkatkin sisään, ja haettu sitten palkkaturvasta.
Näin ollen suosittelen kaikille, että tutkii tulevan työnantajansa
tausta tarkasti.
Tämä keskustelu näyttää kuitenkin olevan hyvin pitkälti huonojen
myyjien katkeraa vuodatusta. Asia on nimittäin niin, että hyvät myyjät
saa aina hyvää liksaa, huonot ei. Joissain yrityksissä kuitenkin
kaikille luvataan takuupalkka, mutta on selvää että työnantaja odottaa
myös rahoilleen vastinetta. Näin ollen, jos ei myyjä saavuta
odotettuja tavoitteita, ei työura ks. firmassa useinkaan ole kovin
pitkä.
Itse en ole koskaan perustanut takuuliksoista, ja tiedän että
tällaisten saamatta jäämisistä rutisee aina ne surkeimmat myyjät,
jotka ei pääse edes talossa pysymiseen edellyttäviin tuloksiin.
Sitäpaitsi, kuka tahansa työnantaja millä tahansa alalla antaisi
kenkää huonosti työnsä suorittavalle kokelaalle. Sitä varten on
olemassa koeaika.
Olen ollut maaliskuun alusta lähtien Best Promotionsilla, ja olen
varsin tyytyväinen. Projektit ovat olleet hyviä ja tuottoisia, ja
palkat ovat tulleet aina ajallaan. Myös firman
virkistäytymistilaisuudet ovat olleet vähintäänkin kohdallaan.
Aion pysyä firmassa, niin kauan kun kaikki menee hyvin. Toistaiseksi
ei ole rutistavaa ollut, eikä edes merkkejä ilmassa.
totta puhut. Siellä kikkaillaan tosiaan ja työntekijät kärsii. Todella epäilyttävä firma. Suosittelen pysymään mahdollisimman kaukana best promotionista ja Pekka Kuikasta. Paljon luvataan, mutta mitään ei saa.
vai mitä??!!